Hyvänyön kirje miehelle

Anonyymi

Tuli vain mieleeni.. että kaikki nämä vuodet tämä tunteeni sinua kohtaan on kääntynyt minua vastaan. Se ei ole ollut puolellani.

Tunteeni sinua kohtaan eivät ole saavuttaneet sitä hyvää, mitä minä toivoin.

Sinä et nähnyt minussa tai meissä mahdollisuutta.

Ei sinua missään. Ei minulle. Kävelin seuduillasi lauantaina. Se oli pelkkää sattumaa. Mutta salama ei iske kahta kertaa jne.

Jos olisit vaikka kävellyt mua vastaan, olisitko uskonut, että vain sattuma toi minut niille kaduille. Tosiasiassa minua olisi näkemisesi siellä hävettänyt, ajatus siitä, että olisit uskonut minun tulleen tarkoituksella. Ei, edelleenkin haluan antaa sun elää rauhassa. Et ole pyytänyt minua minnekään. Et minnekään.

Joskus vielä ymmärrän sen täysin.

Sitä ennen annathan minun vielä haaveilla hetken. Elämä kuluu ja hetket taipuvat ikuisuudeksi, pitenevät kuin etäisyytemme.

Ja sitten lopulta, vaikka kävelisimme toisiamme vastaan, olisimme toisillemme vain ohikiitävä heijastus jostain, mitä joskus oli.

Ei. Minä juoksisin perääsi, kohti muistojani. Tarkistaakseni, että se olit sittenkin sinä. Yhä yhtä todellinen.

-naiselta

11

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro kaupunkisi ensimmäinen kirjain, niin saadaan kaikki ylimääräiset ihmettelijät noista aatoksista pois.

      • Anonyymi

        Se ei ollut minun kaupunkini. Se oli hänen kaupunkinsa.

        -aloitt.


    • Anonyymi

      Kauniita ajatuksia. Kannattaisi varmasti kysellä kuulumisia tms. Ei siinä pahaa ole, jos kulkee jossain toivoen kohtaavansa toisen. Ne on taas ihan eri juttuja, jos joku kyttää kotioven takana tai jotain sellaista. Se on tietysti huonoa käytöstä. Jos julkisella paikalla kävelee ja toivoo kohtaavansa, niin sehän on ihan ok. Aina voi onnistaakin. Toisen ajatuksia ei aina tiedä, jos ei ole suoraan kysynyt. Onhan voinut luulla, että olet varattu tms. Tsempit!

      • Anonyymi

        Kiitos! 🙂

        -aloitt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos! 🙂

        -aloitt.

        Ole hyvä!


    • Anonyymi

      Jos ei ymmärrä, on helppoa arvostella. Ja jos käsittäisikin, arvostelu muuttuu asenteeksi.
      Päivien hajatelmia xxx

      • Anonyymi

        Ai, en itse hoksannut kirjoitukseni olevan arvosteleva 🙂

        Lähinnä arvostelin itseäni tunteitteni vuoksi.

        Häntä minä mielessäni olen yrittänyt ja hslunnut ymmärtää. Jotta olisi helpompaa.


      • Anonyymi

        Hän olisi voinut auttaa ymmärtämään..

        -aloitt.


    • Anonyymi

      "Et ole pyytänyt minua minnekään. Et minnekään."
      ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||

      Mitäpä, jos oletkin KVVKV ja on käsketty pysyä sinusta erossa sanktioinin uhalla.

      Luettu ns. madonluvut, vielä pilkallisesti! Onko oma toimintasi asioissa saanut aikaan sen, että mies ei voi tehdä mitään aloitetta sinun suhteesi, kun toimintasi noudattaa sitten aina samaa kaavaa.

      Oletko tullut ajatelleeksi asiaa???

      • Anonyymi

        Tämä ei koske minua.

        -aloitt.


    • Anonyymi

      Hienosti kirjoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1126
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe