Yli 65-vuotiaille riskiryhmille neljäs koronarokote

Anonyymi

HELSINGISSÄ aloitetaan neljännet koronarokotukset nyt myös yli 65-vuotiaille, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua arjessa selviytymiseen.

Neljännen rokotusannoksen voi antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

”Neljäs annos on tehosterokote, jonka avulla parannetaan nyt nimenomaan monisairaiden ja hauraiden iäkkäiden suojaa koronavirustautia vastaan”, Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa tiedotteessa.

Neljättä koronarokoteannosta ei toistaiseksi anneta, jos ikääntynyt on saanut aiemmin kolme rokoteannosta ja sairastanut koronavirustaudin.

108

1902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttava piirissä aika moni sairastanu, tyttären lapsi par'aikaa koronassa.

      Pertikki

      • Anonyymi

        En vähättele, vanhin elossa oleva veli kuoli parikuukautta sitten 84 vuotiaana koronaan, samoin hänen vaimonsa kuukautta aiemmin.
        Siskoni noin 80 vuotias selvisi koronasta.
        Nähtävästi jokainen vuorollaan saa tartunnan.

        Pertikki

      • Anonyymi

        Tyttäreni sairasti koronan, joka oli kuin tavallinen räkätauti, ei kuumettakaan, maku- ja hajuaisti on vielä kateissä, mutta ei muita oireita.

        Pirre

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyttäreni sairasti koronan, joka oli kuin tavallinen räkätauti, ei kuumettakaan, maku- ja hajuaisti on vielä kateissä, mutta ei muita oireita.

        Pirre

        Tyttäreeni ei ole tarttunu vielä vaikka hänen tytär epäili onko hän kipeä, testi näytti koronaa.
        Vanhin veli ja hänen vaimonsa olivat köpsiä kun eivät ottaneet rokotetta, tauti oli kohtaloksi.
        En uskaltaisi olla ilman rokotetta varsingin keuhkojen takia, korona rokotteen lisäksi sain syksyllä influensa- ja pneumokokkirokotuksen.

        Pertikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En vähättele, vanhin elossa oleva veli kuoli parikuukautta sitten 84 vuotiaana koronaan, samoin hänen vaimonsa kuukautta aiemmin.
        Siskoni noin 80 vuotias selvisi koronasta.
        Nähtävästi jokainen vuorollaan saa tartunnan.

        Pertikki

        Äidin siskot 89v ja 87v sairastivat molemmat koronan lievänä, kiitos rokotusten!

      • Anonyymi

        Höpön höpöä, korona ja influenssa on sama tauti, rokotukset ei auta, kun yleiskunto on heikko, veivi irtoaa silloin.
        Kallista ja turhaa kusetusta koko koronashow, ja moni tuntui olevan niin tosissaan Tässä vedätyksessä.
        Yllättävän paljon lammasmaista uutisten toistelua ihmisillä, eivät edes kyseenalaistaneet showta missään vaiheessa.
        🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyttäreni sairasti koronan, joka oli kuin tavallinen räkätauti, ei kuumettakaan, maku- ja hajuaisti on vielä kateissä, mutta ei muita oireita.

        Pirre

        Se on tavalliine flunssa johon ei piikkejä tarvitse. Heikompi kuntoiset sairastuu flunssaan. A ja B ne normi flunssia ei,ole joten ne jotka muka koronaan on niitä.
        Teidän pitäisi olla tietoinen enempi eikä luottaa mediaan ym.
        Ihmiset kevät tarvitse rokotteita mihinkään. Ne joita ei ole lapsena piikitetty ovat terveitä ja jos osaavat valita syömiksensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äidin siskot 89v ja 87v sairastivat molemmat koronan lievänä, kiitos rokotusten!

        Se oli flunssaa ei,ole mitään korona tautia. Teitä. höynäytettiin.
        Piikkilampaat eivät vieläkään tajua valheita 😑😴

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tavalliine flunssa johon ei piikkejä tarvitse. Heikompi kuntoiset sairastuu flunssaan. A ja B ne normi flunssia ei,ole joten ne jotka muka koronaan on niitä.
        Teidän pitäisi olla tietoinen enempi eikä luottaa mediaan ym.
        Ihmiset kevät tarvitse rokotteita mihinkään. Ne joita ei ole lapsena piikitetty ovat terveitä ja jos osaavat valita syömiksensä.

        Korona virus ei ole tavallinen flunssa , joten turha esitellä asioita mistä ei näytä niinkuin olevan tietoa.
        Myös tavallinen flunssa aiheuttaa joka vuosi massoittain kuoleman tapauksia . Niin että tavalliseen flunssaan annetaan oman lapsensa rokote vastine, ja SARS virukseen sitten taas hieman eri suoja.lapset joita ei rokoteta eivät omaa suojaa joitain tauteja vastaan.
        Yksikin äiti kielsi tuhkarokko rokotuksen lapseltaan , ja lapsintuli sairaaksi ja menehtyi , joten kun niin luomua ollaan olevinaan niin ei olla nähty maailman muuttumista . Joten älä piikistä pentujas, mutta älä sitten valita jos käy huonosti jonkun voimakkaan viruksen kanssa

    • Anonyymi

      Neljäs korona rokotus on aiheellinen vielä tänä vuonna.

      Pertikki

    • Anonyymi

      Otan neljännen rokotuksen heti kun saan.
      Viimeisen rokotuksen teho on jo laskenut nollaan.
      On kaikkien etu, etteivät foliohatut ota rokotuksia.

      • Anonyymi

        Folihatut uskoo loislääkkeen voimaan.

      • Anonyymi

        Visin olen foliohattu kun täytän 70v ? kyllä olen varanut ajan orona rokotus joka on jo neljäs ja flunssa pikin saan samaan aikaan. Käyn 3 kertaa viikossa eri likuntauoto ryhmässä mummo jumpassa. Latvani pidän ok.Kun en tupakoi en käytä alkoholia. Arki likuntaa ulkona on askelmitarin mukaan joka päivä kertty 20 000 ylikin askelta.Siitä huolimatta on polvien nivelrikot.Annan kaikeen kukien kuitenkin kukia. Hyvää marraskuta 18.11. 22,itä helsinki

        Etkö ole oppinut etsimään tietoa netistä? tammikuussa 2020 linko tietoa mikä,huijaus C19 ja piikit ovat, Eimoel mitään virusta joka aiheuttaa.

      • Anonyymi

        Itsellä viides rokote ja myös flunssa rokote

    • Anonyymi

      Keväällä eivät o flunssassa

      • Anonyymi

        aika paljon on jo ollut rokottamattomia joille ei flunssaa tule enää ikinä

    • Anonyymi

      Minä otin neljännen piikin jo kuukausi sitten.

      • Anonyymi

        ei se elo näytä kovin helppoa sullakaan olevan kun pitää päivät pitkät kirjoittaa rokotusvastaisia valheita, voi poloista

    • Anonyymi

      Korona rokote on ainoa keino siihen tautiin, Trumppilaiset saa ottaa hevosen loislääkettä ihan vapaasti.

      • Onkos se ainoa keino?

        Minä olen niin vanhanaikainen, että pidän ainoana keinona vieläkin etäisyyksiä ja hyvää käsihygieeniaa, koska olen nähnyt raporteista kolmekin piikkiä saaneita kuolleen koronaan, sellaisia, jotka ovat luottaneet olevansa nyt kuolemattomia, kun on piikitetty.

    • Anonyymi

      Venäjän hyökkäys yllätti koronakieltäjät ja salaliittoteoreetikot,
      nyt samaa joukkoa ryhmittyy ihailemansa Putinin, Kremlin teurastajan taakse.

      • Anonyymi

        Lähitulevaisuudessa Suomen ilmatila on yhä sakeampana disinformaatiota,
        yrityksiä hämmentää kansalaisia.
        Pakotteiden seuraukset polttoaineen ja ruuan hinnannousuineen, sekä Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat valeuutisten ponnahduslauta.
        Venäjällä tukee väärän tiedon levittämistä ja lietsomista.

        Mikä on vinksahtanut valeuutisten levittäjien elämässä/aivoissa ?

        Venäjä levittää ja tukee väärän tiedon levittämistä ja lietsomista
        uusnatsistisen ja rasistisen äärioikeiston kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä levittää ja tukee väärän tiedon levittämistä ja lietsomista
        uusnatsistisen ja rasistisen äärioikeiston kanssa.

        Koronadenialistit on ottaneet Putinin sodan ja Venäjän asian omakseen.

    • Anonyymi

      Missä ja koska on testattu useideñ koronapiikkien vaikutus ihmiseen? Vai onko testaus nyt menossa haurailla ja monisairailla vanhuksilla.

      • Anonyymi

        On suuri riski iäkkäillä saada koronan ohessa veritulppa.

        Rokote melko hyvä, mutta korona sairautena kenkku variaatioineen.

        Minä pidän rokotteen rinnalla tärkeänä edelleen suusuojainta ja hygieniaa.
        Turha liehuminen ruuhkissa on syytä jättää.

        Beng

    • Anonyymi

      Korona loppui kuin seinään ja hävisi maailmasta samana päivänä kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

      • Anonyymi

        Niinkö onko sama mihin kuolemme, pandemia tappaa ei siihen tarvita Putinia.
        Koronaan kuollu USA miljoona entä muualla ..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö onko sama mihin kuolemme, pandemia tappaa ei siihen tarvita Putinia.
        Koronaan kuollu USA miljoona entä muualla ..?

        Ilman rokotusta kymmen kertaisesti

      • Anonyymi

        Ei korona mihinkään hävinnyt,
        mutta salaliittoteoreetikot unohtivat koronasta jauhamisen
        kun kaikki niitten aika menee Putinin puolesta trollaamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei korona mihinkään hävinnyt,
        mutta salaliittoteoreetikot unohtivat koronasta jauhamisen
        kun kaikki niitten aika menee Putinin puolesta trollaamiseen.

        Suomessa on pakko jatkaa rokotusta, riski on liian suuri.
        Variantteja muuntuu uusia.

      • Anonyymi

        Suomen yhteiskunta sai tehdä toimintamuutoksen vähemmällä huomiolla sodan viedessä huomiota. Kuolemat lisääntyneet ja niistä vain silloin tällöin tulee suurempia otsikoita. Valtaosa kuolemista koskee iäkkäitä. Yhteiskunnalle se tuo kulunsäästöä hoivamenoissa.
        Onko näin kylmää ja laskelmoitua kuitenkaan.

        7:38
        Vähän kyyniseltä tuntuu. Mutta jos yli neljästä tuhannesta menehtyneestä kolme neljännestä on meidän ikäisiä tai vanhempia, niin ei oikein muuhun voi päätyä.
        Vähemmän kulueriä.
        Onhan sitä priorisointi = laskelmointia.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö onko sama mihin kuolemme, pandemia tappaa ei siihen tarvita Putinia.
        Koronaan kuollu USA miljoona entä muualla ..?

        Kaikki kuolee tavalla tai toisella. 3 koronapiikin ottaneilla sairastavuus yhtä suuri kuin piikittömillä.
        Eli kalliit rokotteet täysin turhia, koska korona yskitään ohitse niinkuin influenssakin.
        Ja heikot kuolee ensin, minkä kaikki tietävätkin.

    • Anonyymi

      Mitä arjella on loppujuhlan kanssa tekemistä?

    • Anonyymi

      Helsingissä on paljon yli 65v ja ihan 75- 85 vuotiaita naisia miehiä.Jotka vimesen asti tekevät kaiken ihan itse.Eivät ota apua koska se maksaa.Kodinhoito käynit .Hinta lasketaan kokonaisverotuksen pruttotuloista! Käyntejen mukaan ei pikku summa,kuukaudessa!Sama asia moni ei ota ranneketta. Sekän ja siihen ydistyvä laite ei pikku summa kuukaudessa. Yksin asuville joilla ei leskeneläke ja työeläke naiselle on aina pienempi kuin miesten!Särähti tuo Helsinki -v aloitetan rokotukset ,jotka tarvitsevat toisten apua... Sitä muten apua ei saa kun sairaudet astu talon katoaa lähisuku ,ystävät,tutavatkin KIIREN TAAKSE ON FAKTA HELSINGIN LÄHIÖT KEROSTALOISSA VUOKRALLA: MONTA YKSINÄISTÄ HYLÄTTYNÄ.SINITELEE ARKENSA YKSIN!

      • Anonyymi

        Se tarkoitti esimerkiksi kotihoidon asiakkaita ja omaishoitajien hoidettavia.

    • Anonyymi

      Kannatan, että kaikille yli 65-vuotiaille annettaisiin neljäs rokotus.
      Miksi pitää leikkiä eläkeikäisten terveyden kustannuksella ?
      Kun rokotteita kerran on miksi pihdataan ?
      Sairastuneitten iäkkäämpien sairaalahoito maksaa enemmän kuin rokote,

    • Otettiinkos Suomessa käyttöön sitä aika uutta Nuvaxovid (Novavax) koronarokotetta?

      Täällä Ruotsissa se otettiin käyttöön jo pari kuukautta sitten, mutta katsoin sillä rokotetun vain 4 844. Mikähän siinä mahtaa mättää, ettei se sen suurempaa suosiota ole saanut.

    • Anonyymi

      Missä näkyvät viikottaiset koronaluvut ?
      Torstain piti olla päivä, jolloin THL ilmoittaa.
      HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen varoitti vaikenemisesta,
      koska ihmiset eivät hakeudu rokotuksiin uskoessaan
      koronan olevan ohi, kun lääkäritkin vakuuttelevat
      "Korona ei aiheuta enää huolta !"

      • Anonyymi

        Hesarissa oli tänään THL:n ilmoitus.
        Koronakuolemia 345 (kahden viikon ajalta)
        Tartuntoja 46727.

    • Vasta syksyllä tulee Eurooppaan ne uudet Pfizerin ja Modernan omikroniin päivitetyt rokotteet.

      Arvelevat näitä nykyisiä rokotteita jäävän heitettäviksi Ruotsissa miljoonia annoksia ja koko Euroopassa jopa satoja miljoonia annoksia, kun ne uudet versiot tulevat ja jokainen haluaa sitten sellaisen joko neljäntenä tai jo viidentenäkin piikkinä.

      https://www.svt.se/nyheter/inrikes/miljoner-vaccindoser-kan-slangas-ingen-vill-ha-dem

      • Anonyymi

        Sen päivitetyn rokotteenhan piti olla valmis 3 kk Omicronin ilmestymisen jälkeen?

        Kyllä tämä juttu alkaa haiskahtaa koko ajan enemmän. Vanhentumassa olevat "rokoteannokset" - sori kun vieläkin huvittaa tuo sana "annos" - pitää saada käytettyä johonkin, ennenkä päivitettyä versiota voidaan markkinoida.

        Eikö kansa vihdoin ala herätä ihmiskunnan suurimpaan kusetukseen?

        Kyllähän ne vanhoille kelpaa kun kohta kuolevat muutenkin.

    • Anonyymi

      Viimeisimmät tutkimukset sanoo, että nykyinen koronamuunnos on jopa vaarallisempi rokotetuille kuin rokottamattomille. Se voi selittää ylikuolleisuuden jyrkän nousun.

      • Anonyymi

        Valeuutinen.

      • Anonyymi

        Noin se menee, ja nyt on jo ilmoitettu että Suomessa olisi kuollut Koronaan 4,406 , ja vasta reilu miljoona on sairastunut siihen virallisesti ? (1,081,225) Itse en ole noissa luvuissa kun eihän niitä testiä tehdä kun töissä käyville naisille.

        No, eiköhän nyt vauhti ala kiihtyä hautaustoimistoissa.

    • Anonyymi

      Koronakuolemia on lähes yhtä paljon 70-79-vuotiailla kuin yli 80 vuotiailla.
      Riski nousee jo 65 ikävuoden paikkeilla.
      Ikä itsessään on riski. Ikääntyneen elimistö ei jaksa taistella tauteja vastaan
      yhtä hyvin kuin nuoremman.
      Korona on monielinsairaus.

    • Anonyymi

      Miksi koronauutisia ja rokotteita pantataan kansalta vaikka uhreja tullut suurissa määrin kevään aikana , ei ihan normaalilta toiminta kuulosta , miksi näin jyrkkä toimintatavan muutos , haiskahtaa pahasti !

    • Anonyymi

      YLE uutisissa luki:

      "Siun sote laajensi neljänsiä rokotuksia yli 75-vuotiaisiin viime lauantaina. Ajanvaraus on edennyt verkkaisesti, minkä vuoksi rokotusryhmää on päätetty laajentaa."

      Siis voiko enää pahemmin puhua itseään pussiin?

      • Anonyymi

        Koronaan liittyviä kuolemia nyt yhteensä 4373
        Kolme rokotusannosta saaneiden kuolleisuus on pysytellyt selvästi muita alhaisemmalla tasolla.

        Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan 2.–15.5. välisenä aikana erikoissairaanhoitoon tuli noin 600 uutta koronapotilasta. Uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen, jota ennen potilaita tuli hoitoon kahden viikon ajanjaksolla yli 800.

        Tehohoitoon tuli viikkojen 2.–15.5. välisenä aikana 47 uutta potilasta, kun kahdella edeltävällä viikolla tehohoitoon päätyi 38 uutta potilasta, jolla todettiin koronatartunta.

        Keskiviikkona 18.5. teho-osastoilla olevista koronapotilaista yli 40 prosenttia ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla olevista noin 50 prosenttia oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronavirustaudin vuoksi.

        Keskiviikkona perusterveydenhuollossa oli yhteensä 366 koronapotilasta. Potilaiden määrä lähti selvään laskuun huhtikuussa, vaikka kokonaismäärä on edelleen korkealla tasolla.

        Koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia oli sunnuntaihin 15.5. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 4 373.

        Viimeisen kahden kalenteriviikon aikana (2.–15.5.) menehtyneitä on kirjattu 310, kun edeltävän kahden viikon aikana kuolemia kirjattiin 474. Koko epidemian aikana menehtyneiden keski-ikä on 83 vuotta.

        Suomessa 18 vuotta täyttäneistä yli 87 prosenttia on saanut vähintään kaksi koronarokoteannosta ja yli 64 prosenttia kolme rokoteannosta. Yli 80-vuotiaiden neljännen rokotteiden kattavuus on kasvanut kuukaudessa 40 prosentista 58 prosenttiin.

        LUE MYÖS:
        Iso osa koronatartunnoista jää tilastoimatta

        Viimeistään syksyksi on ennustettu uuden variantin aaltoa.
        Katsoiko kukaan THL:n ja STM:n tiedotustilaisuutta aamupäivällä ?
        Itse en ehtinyt. Oliko siinä tähdellistä asiaa ?

      • Anonyymi

        onkohan tässä neljännessä korona piikissä kaikki kohdallaan? ei tartte ottaa eikä AUTTAA. olet 80 vanha muistisairas muistelet aina välillä että taisin saada 1-3 rokotteen lähettivät jopa ajan rokotukseen. no se oli silloin se. NYTKIN ODOTTELEN UUTTA AIKAA ETTÄ SAISIN NELJÄNNEN PIIKIN JA VIELÄ VUODEN ELINAIKAA LISÄÄ. PS MUTTA EI TAIDA TULLA. NO OLO ON KUIN ARVO YLPÖLLÄ KUN TÄYTTI 100V toimittaja kysyi mitä toivot? arvo vastasi saisinpa AIDSIN. elävät kuulema vielä vuoden tartuntasta. samaa varmaan ei toivo TERVEYSVIRANNOMAISET. PS JOS ET ITSE MUISTA kuole ja yhteiskunta KIITTÄÄ

    • Anonyymi

      En ota riskiä, jatkan maskin käyttöä ja en matkustele vielä tulevana kesänä.

      • Anonyymi

        Samoin, koronaluvut eivät anna aihetta heittää lekkeriksi, maski on käytössä edelleen
        enkä reissaa missään, en mene tungosaikana kauppoihin ja vältän kaikkia tarpeettomia menoja. Ulkoilen yksikseni tai ystävän kanssa luonnossa.

        Luin, että perhe- ja peruspalveluministeri Lindén ennakoi, että yleinen ikäraja neljänsille koronarokotuksille saattaa laskea syksyllä nykyisestä 80 ikävuodesta. Hän odottaa asiasta kuitenkin asiantuntijanäkemyksiä.

        Rokotteita on olemassa ja ne menevät vanhaksikin. Miksi niitä pihdataan,
        ettei huonokuntoinen alle 80 v voi saada neljättä tehosterokotetta,
        kun viimeisen rokotteen teho on lähes mennyt ?
        Lähes puolet kuolleista on 70-79 -vuotiaita.

        Koronan vaikutus aivoihin
        https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008727297.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan vaikutus aivoihin
        https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008727297.html

        "Koronan vaikutus aivoihin"-jutun kirjoittaja on Pirta Hotulainen, solubiologi, neurotieteilijä, tutkimusryhmän johtaja, puheenjohtaja, Suomen aivotutkimusseura

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koronan vaikutus aivoihin"-jutun kirjoittaja on Pirta Hotulainen, solubiologi, neurotieteilijä, tutkimusryhmän johtaja, puheenjohtaja, Suomen aivotutkimusseura

        Suomalaislääkärit on eri mieltä. Tutkimustulokset ovat oikeita,
        mutta johtopäätökset vääriä.

      • Anonyymi

        En pitänyt vouhotuksen aikana kertaakaan maskia, mistä olen ylpeä,
        Säälittää nuo maskinaamaiset lampaat, en voi pitää niitä ihmisinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pitänyt vouhotuksen aikana kertaakaan maskia, mistä olen ylpeä,
        Säälittää nuo maskinaamaiset lampaat, en voi pitää niitä ihmisinä.

        Mitä ylpeilemistä siinä on että olet voinut kulkea oireettomana tartuttamassa toisia, joille se on saattanut olla vaarallistakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ylpeilemistä siinä on että olet voinut kulkea oireettomana tartuttamassa toisia, joille se on saattanut olla vaarallistakin.

        Kiitti muistutuksesta!

        Itelläni on lääkäriaika ensi viikolla, pitääpä kysyä lekurilta.
        En olisi muistanutkaan asiaa ilman aloitustasi. Jotta hyvä että muistutit!
        Minulla on kolme rokotusta jo.
        Yks hailee tässä iässä, jos olisi sivuoireita, kuolen kuitenkin pian.
        Hyvä olla tää loppueloaika rokotuksessa.

        Miten hyvä että huolehditaan Suomessa!
        Kun vertaa esim Pohjois-Koreaan ja muihin maihin.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Siinä meni nyt sitten taas yhden ministerin aivot.
        Kaikkonen vuorossa nyt. Aikaisemmin korona tuhonnut jo Antti Kurvisen (kesk) ja Annika Saarikon (kesk) aivot.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000008834941.html

        Entäs omat aivosi?
        Onko niissä häikkää?

        Sinä sitä jaksat tuomita kaikkien muiden aivot...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entäs omat aivosi?
        Onko niissä häikkää?

        Sinä sitä jaksat tuomita kaikkien muiden aivot...

        Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia.

        Ja taas sama nenäkäs vastaus.

        Sinä tuomitset toisten ihmisten aivot.
        Ja minä kysyn että miten on laita SINUN aivojesi kanssa.

        Sinä vastaat "Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia."

        Eihän se ole mikään vastaus kysymykseeni.
        Reilu vastaus olisi ollut esim: "ihan hyvin", tai "no saattaahan olla jotain".
        Siis vastaus itse kysymykseen - eikä kääntää ihan muuksi raukkamaisesti.

        Juuri noin Ruotsissa käännetäänb kaikki, Ruotsissa käännetään just näin, ja sinä olet omaksunut sen tavan.

        Jätän sinut rauhaan "aivojesi" kanssa.
        Ole rauhassa niin nenäkäs, ilkeä, tuomitseva, ihminen. jolla ei ole pienintäkään nöyryyttä (vaikka esität "uskovaa"), toisia loukkaava, joka ainoaan asiaan tarttuva (tää palsta on kai ainoa elämä sinulle).

        Olen nyt tehnyt parhaani ja yrittänyt OPETTAA sinua ja että jättäisit kaikkien ihmisten TUOMITSEMISEN.

        Siinä voi vielä mennä parikymmentä vuotta, mutta olen pannut sinut ajattelemaan omaa käytöstäsi.

        Minä olen siis OPETTAJA ammatiltani, ja OPETAN.

        En tiedä mikä on sinun ammattisi, en luule kuitenkaan, että olet "opettaja", sillä opettaja haluaa oppilailleen hyvää.
        Vaikka tätähän sinä et ymmärrä.

        Kaikki ilkeät ihmiset eivät halua muuttua, koska ilkeys on ainoa asia,
        mikä antaa heille olemassaolon tunteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ilkeät ihmiset eivät halua muuttua, koska ilkeys on ainoa asia,
        mikä antaa heille olemassaolon tunteen.

        Kiitos huomiosta!

        Annoit selityksen.
        En ole tullutkaan ajatelleeksi tuolta kannalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas sama nenäkäs vastaus.

        Sinä tuomitset toisten ihmisten aivot.
        Ja minä kysyn että miten on laita SINUN aivojesi kanssa.

        Sinä vastaat "Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia."

        Eihän se ole mikään vastaus kysymykseeni.
        Reilu vastaus olisi ollut esim: "ihan hyvin", tai "no saattaahan olla jotain".
        Siis vastaus itse kysymykseen - eikä kääntää ihan muuksi raukkamaisesti.

        Juuri noin Ruotsissa käännetäänb kaikki, Ruotsissa käännetään just näin, ja sinä olet omaksunut sen tavan.

        Jätän sinut rauhaan "aivojesi" kanssa.
        Ole rauhassa niin nenäkäs, ilkeä, tuomitseva, ihminen. jolla ei ole pienintäkään nöyryyttä (vaikka esität "uskovaa"), toisia loukkaava, joka ainoaan asiaan tarttuva (tää palsta on kai ainoa elämä sinulle).

        Olen nyt tehnyt parhaani ja yrittänyt OPETTAA sinua ja että jättäisit kaikkien ihmisten TUOMITSEMISEN.

        Siinä voi vielä mennä parikymmentä vuotta, mutta olen pannut sinut ajattelemaan omaa käytöstäsi.

        Minä olen siis OPETTAJA ammatiltani, ja OPETAN.

        En tiedä mikä on sinun ammattisi, en luule kuitenkaan, että olet "opettaja", sillä opettaja haluaa oppilailleen hyvää.
        Vaikka tätähän sinä et ymmärrä.

        Voi niitä lapsiraukkoja joille sinä olet ollut opettajana.

        """Jätän sinut rauhaan "aivojesi" kanssa."""

        Tu on ihan kaikkein järkevintä mitä olen sinun nähnyt tälle palstalle kirjoittavan.
        Tee nyt niinkuin lupasit, kiltti, tee se.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rokotteita on olemassa ja ne menevät vanhaksikin. Miksi niitä pihdataan,
        ettei huonokuntoinen alle 80 v voi saada neljättä tehosterokotetta,
        kun viimeisen rokotteen teho on lähes mennyt ?
        Lähes puolet kuolleista on 70-79 -vuotiaita.

        Ruotsissa tarjotaan syksyllä jo viides piikki kaikille yli 65v ja nuoremmillekin riskiryhmäläisille.
        Niitä rokotteita kun on niin paljon vanhentumassa ja menossa heitettäviksi.

        https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/474k9g/femte-dos-av-covid-19-vaccin-erbjuds

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs omat aivosi?
        Onko niissä häikkää?

        Sinä sitä jaksat tuomita kaikkien muiden aivot...

        Lukist ainakin mistä on kysymys ennenkuin hyökkäät Tellukan niskaan kuin yleinen syyttäjä.
        Siinä edellisessä kommentissa oli koronan negatiivisista vaikutuksista aivoihin ja Kaikkosella on todettu korona ja aikaisemmin Saarikolla ja Kurvisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos huomiosta!

        Annoit selityksen.
        En ole tullutkaan ajatelleeksi tuolta kannalta.

        Näin on.
        Jos kehitteleisi asiaa pitemmälle, niin tuosta huomiostasi saattaisi saada selityksen esim sarjamurhaajien käytökselle.
        Ehkä heidän pakonomainen toimintansa juontaa alkunsa siitä että he saavat jonkinlaisen "olemassaolon tunteen".
        Ja että heidän on mahdotonta muuttaa käyttäytymistään.

        Tämä kaikki menee niin "syvällisen psykologian" piiriin, että ei voi keskustella tällä palstalla enempää.

        Olen itse pohdiskellut paljon tätä "ilkeys" asiaa, ja sain jonkinlaista selitystä huomiostasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas sama nenäkäs vastaus.

        Sinä tuomitset toisten ihmisten aivot.
        Ja minä kysyn että miten on laita SINUN aivojesi kanssa.

        Sinä vastaat "Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia."

        Eihän se ole mikään vastaus kysymykseeni.
        Reilu vastaus olisi ollut esim: "ihan hyvin", tai "no saattaahan olla jotain".
        Siis vastaus itse kysymykseen - eikä kääntää ihan muuksi raukkamaisesti.

        Juuri noin Ruotsissa käännetäänb kaikki, Ruotsissa käännetään just näin, ja sinä olet omaksunut sen tavan.

        Jätän sinut rauhaan "aivojesi" kanssa.
        Ole rauhassa niin nenäkäs, ilkeä, tuomitseva, ihminen. jolla ei ole pienintäkään nöyryyttä (vaikka esität "uskovaa"), toisia loukkaava, joka ainoaan asiaan tarttuva (tää palsta on kai ainoa elämä sinulle).

        Olen nyt tehnyt parhaani ja yrittänyt OPETTAA sinua ja että jättäisit kaikkien ihmisten TUOMITSEMISEN.

        Siinä voi vielä mennä parikymmentä vuotta, mutta olen pannut sinut ajattelemaan omaa käytöstäsi.

        Minä olen siis OPETTAJA ammatiltani, ja OPETAN.

        En tiedä mikä on sinun ammattisi, en luule kuitenkaan, että olet "opettaja", sillä opettaja haluaa oppilailleen hyvää.
        Vaikka tätähän sinä et ymmärrä.

        "Minä olen siis OPETTAJA ammatiltani, ja OPETAN."
        Jos tuo todella pitää paikkansa, niin olet häpeäksi koko Suomen opettajakunnalle.
        Anteeksi vain, mutta oli pakko sanoa tuo.

        Kas vain.

        Eräässä lehdessä on kerrottu minusta , oli hyvin myönteinen kirjoitus.
        Entiset oppilaani ottavat vieläkin yhteyttä ja kiittelevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas vain.

        Eräässä lehdessä on kerrottu minusta , oli hyvin myönteinen kirjoitus.
        Entiset oppilaani ottavat vieläkin yhteyttä ja kiittelevät.

        Kas vain.

        Valehteleva opettaja, joka juuri sanoi menevänsä tekemään jotain tärkeitä asioitaan ja sitten kyylää täällä kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas vain.

        Eräässä lehdessä on kerrottu minusta , oli hyvin myönteinen kirjoitus.
        Entiset oppilaani ottavat vieläkin yhteyttä ja kiittelevät.

        Miten tuo itsesi kehuminen liittyy koronarokotuksiin, josta aloituksessa on kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas sama nenäkäs vastaus.

        Sinä tuomitset toisten ihmisten aivot.
        Ja minä kysyn että miten on laita SINUN aivojesi kanssa.

        Sinä vastaat "Olet näköjään taantunut tuolle tasolle, että "ite oot", ja "entäs ite", "näytä omat kuteesi" ...

        Normaalisti tuollainen jää kauas lapsuuteen, mutta emmehän me kaikki kehity samaa tahtia."

        Eihän se ole mikään vastaus kysymykseeni.
        Reilu vastaus olisi ollut esim: "ihan hyvin", tai "no saattaahan olla jotain".
        Siis vastaus itse kysymykseen - eikä kääntää ihan muuksi raukkamaisesti.

        Juuri noin Ruotsissa käännetäänb kaikki, Ruotsissa käännetään just näin, ja sinä olet omaksunut sen tavan.

        Jätän sinut rauhaan "aivojesi" kanssa.
        Ole rauhassa niin nenäkäs, ilkeä, tuomitseva, ihminen. jolla ei ole pienintäkään nöyryyttä (vaikka esität "uskovaa"), toisia loukkaava, joka ainoaan asiaan tarttuva (tää palsta on kai ainoa elämä sinulle).

        Olen nyt tehnyt parhaani ja yrittänyt OPETTAA sinua ja että jättäisit kaikkien ihmisten TUOMITSEMISEN.

        Siinä voi vielä mennä parikymmentä vuotta, mutta olen pannut sinut ajattelemaan omaa käytöstäsi.

        Minä olen siis OPETTAJA ammatiltani, ja OPETAN.

        En tiedä mikä on sinun ammattisi, en luule kuitenkaan, että olet "opettaja", sillä opettaja haluaa oppilailleen hyvää.
        Vaikka tätähän sinä et ymmärrä.

        Mikä siinä on, että opettajien toinen virke on "minä olen opettaja". Entä sitten?
        Laiska hommaa jauhaa samoja asioita vuodesta toiseen.
        Välillä ammattiryhmänä ruikuttavat, kun on niiiiin vaekeeta.
        Välillä piruttaa ja tekisi mieli sanoa, että jaahas, minä olen yksityisetsivä.
        Eivät opettajat ole välttämättä muita fiksumpia, vaikka pyrkivät antamaan sellaisen vaikutelman. Oikeastaan vähän hassuja. Tyylikin on sama kuin 50-luvulla.
        Työyhteisössä arvostelevat muita opettajia tai kiusaavat muita opettajia.
        Beng
        En tykkää.
        Muutama helmi on osunut kohdalle ja heitä muista hyvällä.

    • Anonyymi

      Olen jo ikäihmisiä ja neljäs rokoteannos voisi olla paikallaan, mutta siinä huolettaa se Bill Gatesin rokotteeseen laittama mikrosiru , millä voi vakoilla ihmisiä. Olen kyllä teetättänyt paikallisella peltisepällä itselleni aika vaikuttavan kokoisen foliopäähineen, mutta suojaako se Gatesin vakoilulta, on epävarmaa. Sen tiedän, että Deep Staten ja lisko ihmisten vaikutussäteet eivät läpi pääse tästä nykyisestä foliopiposta , mutta mikrosiru on vähän eri juttu.
      Tässä rokote hommassa on näitä muuttujia niin paljon.

      • Anonyymi

        Päähänkö ne rokotteet teilläpäin otetaan?

    • Anonyymi

      Tänään poikkesin piikillä, eikä ollut jonoja Itiksen pop-up pisteessä.

      • Anonyymi

        Itse kysyin Itis rokote piste saako molemmat rokotukset ilman ajan varaus viikko sitten lauantaina.Ovella siinä lähes kadulla josta sisään menään.Ulkona oleva ohjaava henkilö sanoi: Heti saa flunssa piikin ilman ajan varaus. Mutta ei korona pikkiä? Joten minulla on varattu aika nihin rokoteisin itis.

    • Anonyymi

      Viikolla 47 Helsinki Itis menään flunssa piikille ja saman aikaan otetaan neljäskorona rokotus.Toistaiseksi koronaa ja flunsaa ei sairastettu.Tosin en kulje masoissa.En tupakoi en käytä alkoholia.Itse kukin pesee kädet usein kuten minäkin.Vältän hissejä julkista liikenettä.Mummo jumpassa olen alkanut pitää maskia .Salit pienet kuin puku kopit Puhetahan siellä riitää kun mummoja ja psaarat letää varsinkin pienessä tilassa pukukopin!Jotkut tule sinne julkisella likentellä,jotkut omalla , itse omin jaloin.Pyhsykäähän terveinä.

    • Anonyymi

      Mitä tämä tarinointi neljänsien rokotusten aloittamisesta oikein on, asun Uudellamaalla ja nyt on menossa viidennet rokotukset niitä haluaville?

    • Anonyymi

      Viime viikkoon verrattuna koronakuolematapauksia on noin kaksinkertainen
      määrä eli 183.
      Myös virallisia tartuntoja on vähän enemmän eli yli 11000.
      Neljä rokotusta saaneita on vähän toista miljoonaa (vain)
      Rokotustilanne ym. näkyy tältä pitkältä sivulta.
      https://yle.fi/a/3-11300232

      • Anonyymi

        Neljänsiä rokotuksia on pantattu. Eihän niitä ole saanut kuin iäkkäät ja muut riskiryhmät.

    • Anonyymi

      Hesassa asun ja viis piikkiä saatu.

    • Anonyymi

      YLEn koronatiedote "Korona numeroina" on melko kattava ja selkeä. Se käsittää muut pohjoismaat ja muuta maailmaa Kiinan myöten, kun loppuun asti skrollaa.
      https://yle.fi/a/3-11300232

      • Näkyy se rokotusinnostus laantuneen melko tavalla.

        Ensimmäisestä piikistähän melkein tapeltiin, kuka ehtii sen saamaan ennen muita.
        Vielä toistakin piikkiä jonottivat.
        Kolmatta piikkiä otti vain noin reilu puolet enää ...

        Oli monille vähän pettymys, kun alettiin sanomaan, ettei se kaksikaan piikkiä ole tarpeeksi, eikä kolme, neljä, viisi ... piikkiä ja olivat kuvitelleet olleensa jo ainakin kahdesta lopun ikäänsä immuuneja koronalle.
        Oli niitäkin, jotka jo ensimmäisen piikin jälkeen riemuitsivat, että on niin huoleton olo, kun tietää, ettei enää tartuta ketään ja heittivät maskinsa pois heti piikin saatuaan.

    • Anonyymi

      En muista sellaista, että maskit olisi heitetty pois,
      mutta virus oli uusi, pandemian alussa ei ollut varmuutta
      miten se "käyttäytyy".
      Eipä tuota taideta tietää vieläkään ja Kiinassa se riehuu taas
      ja epäillään, että se voisi tuottaa uusia nopeastitarttuvia muunnoksia,
      joihin vanhoilla rokotteilla ei ole mitään suojaavaa vaikutusta.

      • Anonyymi

        Ruotsissa ei ainakaan television uutiskuvissa näkynyt maskinkäyttöä juuri ollenkaan.
        Ikäänkuin ihmiset eivät olisi ottaneet tosissaan koko virusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa ei ainakaan television uutiskuvissa näkynyt maskinkäyttöä juuri ollenkaan.
        Ikäänkuin ihmiset eivät olisi ottaneet tosissaan koko virusta.

        Hyvin vähäistä se on suomessakin, viimeksi eilen kaupoilla käydessäni totesin. Ja jopa rokotuspaikalla elvisteli yksi mies ilman maskia.
        Väkeä sairastuu, myös vakavasti ja kuolee yhä runsaasti mutta kun asiaa ei enää pidetä tiedotusvälineissä juurikaan esillä niin ihmiset eivät ota sitä tosissaan. Siis kyse ei ole siitä etteikö sitä otettaisi ikään kuin tosissaan vaan kyse on siitä ettei sitä oteta tosissaan!

        Koronan alkupuolellakaan Ruotsissa ei maskeja näkynyt. Ruotsissa kuolemia
        on paljon enemmän. Syyt moninaiset.

        Koronatilanne on edelleen vakava, mikä syy lääkäreillä on nyt pimittää ja
        vähätellä tautia ?

        Eivät kai lääkärit mitään pimittele ja vähättele. Kun menna viikolla lääkärissä kävin, kaikki terveyskeskuksen ihmiset käyttivät maskeja.
        Mutta se on se yleinen tiedottaminen, muistetaan nyt miten sitä tehtiin esim. hallituksen voimin kun tauti tuli, mitä hallitus sen asian suhteen nyt tekee, ei oikein ole tiedotustilaisuuksia eikä määrätä maskipakkoja eikä oikein yhtään mitään, ihan ponnetonta toimintaa.

        Hallitus toimii THL:n ohjeitten mukaan. Siellä ne lääkärit on.
        Ei hallituksessa.

      • Vaikea varmaan muistaakaan, kun ei monellakaan edes ollut maskia mitä heittää pois.
        Hyvin vähän Ruotsissa maskeja käytettiin missään.

        Kyllä vain näytettiin, kun haastateltiin ihmisiä ensimmäisen piikin saatuaan ja yksikin jopa hoitoalalla työskentelevä (henkilökohtainen avustaja) suu leveänä ja ilman maskia sanoi olevansa iloinen, kun tietää ettei enää pysty tartuttamaan ketään.
        Jo silloin olin lukenut suomalaisen Nyhonekin sanoneen, että ne rokotteet eivät estä saamasta tartuntaa ja tartuttamasta eteenpäin. Miksi sitä ei uskottu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koronan alkupuolellakaan Ruotsissa ei maskeja näkynyt. Ruotsissa kuolemia
        on paljon enemmän. Syyt moninaiset.

        Koronatilanne on edelleen vakava, mikä syy lääkäreillä on nyt pimittää ja
        vähätellä tautia ?

        Suomessakaan ei ihan aluksi maskeja suositeltu, sanottiin olevan jopa vaarallisia bakteeripesiä.
        Sitten alettiin suosittelemaan, kun niitä maskeja saatiin enemmän ja sanottiin, että eihän niitä voinut aikaisemmin suositella, kun ei niitä ollut.

        Ruotsissa muuten on nyt viimeaikoina, jonkun aikaa taaksepäin, ollut noin puolta vähemmän koronakuolemia kuin Suomessa vaikka väestömäärä on tuplaten suurempi.

        Ja samanlaista "harhaahan" ne ovat täälläkin olleet koronakuolemat kuin sanovat olevan Suomenkin kuolemat. Jo heti ensimmäisenä keväänä Tegnell totesi vain, että eihän sitä tiedä mihin ne kuolivat vaikka koronatartunta olikin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa ei ainakaan television uutiskuvissa näkynyt maskinkäyttöä juuri ollenkaan.
        Ikäänkuin ihmiset eivät olisi ottaneet tosissaan koko virusta.

        Eipä täällä juurikaan muut ole käyttäneet maskeja kuin koronapotilaita hoitava sairaalahenkilökunta. Ja hammaslääkärit, mutta nehän käyttävät muutenkin.

        Käsidesiä oli aikaisemmin kauppojen ulos-/sisäänkäynneissä, mutta harvemmat sitäkään näkyivät käyttävän. Nyt ehkä jossakin vielä tyhjä pullo tököttää muistona menneiltä ajoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus toimii THL:n ohjeitten mukaan. Siellä ne lääkärit on.
        Ei hallituksessa.

        Eduskunta ja hallitus ovat maan korkeimmat valtaa käyttävät viranomaiset, kyllä heillä on mahdollisuus pitää tiedotustilaisuuksia ilman minkään THL:n ohjeistustakin. Aloitteellisuus ja terveen järjen käyttö ei ole heiltäkään kielletty...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunta ja hallitus ovat maan korkeimmat valtaa käyttävät viranomaiset, kyllä heillä on mahdollisuus pitää tiedotustilaisuuksia ilman minkään THL:n ohjeistustakin. Aloitteellisuus ja terveen järjen käyttö ei ole heiltäkään kielletty...

        Etkö tajua, THL:ssä on lääkärit, joiden asiantuntemuksen mukaan hallitus toimii ?

    • Anonyymi

      Jumalan­palveluksissa veisataan ja niihin osallistuu lähinnä riski­ryhmäläisiä – niiden salliminen on päätöntä, sanoo Osmo Soininvaara (Vihreä)

      • Oliko se viime viikonloppuna, kun katsoin jonkun jumalanpalveluksen, missä oli joku australialainen puhuja ja vieressä seisoi mies tulkkaamassa suomeksi.
        Tulkki sai vähän väliä niin pahan yskänpuuskan, että meinasi keuhkonsa rykiä ulos. Mutta sitten vain jatkettiin, kun yskänpuuska meni ohi, eikä mitään maskeja kummallakaan.

        Tukholman keskusasemalla järjestettiin yhteislaulutilaisuus äskettäin. Lauloivat joululauluja. Koko suuri asemahalli ja kaikki sinne johtavat portaat oli tupaten täynnä porukkaa ilman maskeja kiinni toisissaan kuin sillit suolassa. En ollut paikalla, mutta näytettiin kuvia siitä. Ei mitään pelkoa tartunnoista, ei koronasta sen kummemminkuin muustakaan flunssasta.

    • Anonyymi

      Tämän vuoden alkupuolella tehtiin virhe, kun ei annettu seuraavia rokotuksia
      niitä tarvitseville. Edellisistä oli liian pitkä aika.
      Silloinen ministeri (ja lääkäri) Linden varoitti, että helmi-maaliskuun vaiheilla
      tartunnat tulevat lisääntymään rajusti.
      Näin kävi ja tuli ennätysmäärä kuolemia.

    • Anonyymi

      Vast,ikään meitin piirikunnassa Kaakkois-Suomessa oli influenssa rokotukset.
      Änkesin jonoon pitkän matkan päähän.

      Sii kiireissäni jäi tuloaika merkitsemättä auton sisälasiin. Seuraamus-Pirkko ehti jättää 50 ekun
      muistutuksen moisesta huolimattomuudesta.

      Aiheeseen liittyen sain vielä neljännen koronapiikin ja flunssapiikin toiseen olkapäähän.

      Muuten sairastin syyskesällä koronataudin. Sain sen sairaalatiloissa, vaikka tiesin koko ajanvaroa.
      Laitan uskoen, että aikaisemmat 3 rokkopiikkiä vaikuttivat taudin lenseyteen, heikkoon tasoon
      Olin viikon kyllä karanteenissa säännön mukhan
      .Taavi tavalliin.

    • Anonyymi

      Ottaisin rokotteen, jos saisin. Mutta olen 63-vuotias eli liian nuori. Ostaisin se vaikka itse. Mielestäni se pitäisi antaa kaikille 60- vuotta täyttäneille. Tai jopa 50-vuotiaille. Mutta rajana tuo 65. No Hanna Nohynek on 65-vuotias ja saa rokotteen halutessaan. Joten ei huolta.

    • Anonyymi

      OTSIKKO ON VUODELTA 2022 !

    • Anonyymi

      Minusta kaikkien, jotka haluavat rokotuksen tulisi rokotus saada.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe