Miten näihin aina helluntalaisuus jollakin tavalla liittyy?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8d00ae8a-048b-4cc1-b2b0-4ebafa011dd0
Helluntalaisuus ja rikollisuus
31
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No siten että erään vähemmistön edustajat käyttävät
helluntalaisuutta "savuverhonaan".
Eihän Jumalan uskossa olevaa karitsaa saa epäillä pahuudesta.- Anonyymi
"Jumalan terve" -yhteisö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalan terve" -yhteisö?
Heistä on paljon riesaa... tuhoavat toisten ihmisten elämiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalan terve" -yhteisö?
Tervehdys on kylläkin ollut "Rauhaa" hellareilla. "Jumalan terve" saattaa olla tapana lestadiolaisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalan terve" -yhteisö?
Niin. Nuo paskat. Lapset säälittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heistä on paljon riesaa... tuhoavat toisten ihmisten elämiä.
Samoinkuin kaikki lahkot
- Anonyymi
mannet asialla eipä muuta
- Anonyymi
Ihan n vaan kakki hullut.
- Anonyymi
Tarinahan opettaa, että hellarius synnyttää luottamusta. Varsinkin, jos on kyse tietystä vähemmistökansalaisryhmästä. Toki tässäkin uhrin omalla asenteella on voinut olla merkitystä, mutta myös ikä on taitanut olla rasituksena uhrile.
- Anonyymi
Ikä, humalatila tai jokin muu heikkouden merkki uhrissa vetää
näitä "helluntalaisia" puoleensa kuin hyeenalaumaa.
Yksinhän nämä eivät edes uskalla ryöstää heikompiaan.
Vanhusten ja puolustuskyvyttömien ryöstöistä pitäisi tämän
rikollisjengin jäsenien saada korotettu rangaistus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikä, humalatila tai jokin muu heikkouden merkki uhrissa vetää
näitä "helluntalaisia" puoleensa kuin hyeenalaumaa.
Yksinhän nämä eivät edes uskalla ryöstää heikompiaan.
Vanhusten ja puolustuskyvyttömien ryöstöistä pitäisi tämän
rikollisjengin jäsenien saada korotettu rangaistus.Heikko-osaisuus, erilaiset ja yksinäiset ihmiset on ainakin uhreja
- Anonyymi
Aloittaja ei huomannut uutisessa uskonyhteisön lainausmerkkejä.
Tekstin jos olisi jaksanut lukea, huomaisi että uskovaisista ei ollut kyse.
Suursijoittajia? Tehtaita ulkomaille perustavia?- Anonyymi
IS:n uutisessa oli lainausmerkit. Iltalehdessä "helluntalaisiksi esittäytyneet"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
IS:n uutisessa oli lainausmerkit. Iltalehdessä "helluntalaisiksi esittäytyneet"
IS:n uutisessa myös "tili tyhjeni" ja "Mies tutustui netissä vuonna 1983 syntyneeseen naiseen. ". Tyhjeniköhän myös kassit?
- Anonyymi
Elämänvarrella olen oppinut pysymään hellareista ja muistakin tosiuskovaisista erossa, huijausta ja pelinpitoa mistä muut kärsii. Siellä toimii myös jonkunsortin inkvisitio ja porukalla kostetaan.
Yleensäottaen mitä kovempi uskovainen, sen sairaanpaa on meno.
Onko konnuususkovaisten selitys se että kun omatunto vaivaa niin rukoilemalla saa kaiken anteeksi? -Siihen päätelmään olen päätynyt.- Anonyymi
"konnuususkovainen" vai KONNUNSUON uskovainen . . .
eikös ne niitä "konnunsuolta tulijoita edusta. - Anonyymi
Näin myös
- Anonyymi
Näin myös
- Anonyymi
Hihhuh hihhulit.. niin se maailma pyörii.... kusetusta ja kriminaaleja Jumalan armosta
- Anonyymi
hep
- Anonyymi
Nykyaikainen ilmiö "muilla kielillä puhuminen", joka on vallannut miljoonia kristittyjä ympäri maailmaa, ei ole syntynyt kauan sitten. Vaikka monet yrittävät todistaa, että nykyisen glossolalian juuret ovat aiemmilla kristillisillä vuosisadoilla, sen viimeaikaiset juuret vaikuttavat ilmeisiltä, ja yritämme todistaa tämän jäljempänä. "Muut kielet" eli glossolalia on olennainen osa 1900-luvun helluntailaisuutta ja 1960-luvun karismaattista liikettä, joka kehittyi perinteisten helluntaiseurakuntien rajojen ulkopuolella. "Muut kielet" leviävät nopeasti, ja saa sen vaikutelman, että ne "elävät" jo lähes kaikissa uskontokunnissa ympäri maailmaa poikkeuksetta.
Tämän nopeasti leviävän ilmiön edessä yhä useammat kristityt esittävät uusia kysymyksiä. Raamattuun uskovat kristityt kysyvät: Mistä "muut kielet" tulivat? Kuka niitä harjoittaa? Pitäisikö kaikkien kristittyjen puhua "muilla kielillä"? Ovatko "muut kielet" pelastuksen edellytys? Onko "muilla kielillä puhuminen" sama asia kuin Pyhän Hengen kaste? Ovatko "muut kielet" myöhäisen sateen vuodatus, joka edeltää Jeesuksen Kristuksen tuloa taivaan pilvissä? Kuka todistaa glossolalian? Tuoko se meidät lähemmäksi Kristusta? Paljastaako Pyhä Henki "uusia totuuksia" "muilla kielillä" puhuvalle? Tulevatko "muut kielet" Pyhästä Hengestä ja antavatko ne täydellisemmän tiedon Raamatun totuuksista? Onko glossolalia se asia, joka tulevaisuudessa yhdistää kaikki kristityt yhdeksi kirkoksi? Nämä ovat vain pieni osa niistä kysymyksistä, joita uskovat kysyvät itseltään ja toisiltaan nykyään useimmiten.
Tästä nykyaikaisesta ilmiöstä herää kuitenkin edelleen monia kysymyksiä, sillä glossolalia on edelleen monille ihmisille aikamme arvoituksellinen ilmiö. Raamattuun luottavat kristityt vaativat, että teologit vastaavat näihin kysymyksiin ainoastaan Raamatun ja kristillisen kontekstin perusteella.
Viime vuosina glossolalia - kuten jäljempänä kutsutaan nykyaikaista ilmiötä "puhuminen muilla kielillä" - on saanut paljon huomiota eri alojen asiantuntijoilta: filologeilta, kielitieteilijöiltä, antropologeilta ja muilta tutkijoilta. Nämä humanististen ja soveltavien tieteiden asiantuntijat ovat tutkineet glossolalian ilmiötä noin vuosisadan ajan. He ansaitsevat tulla kuulluiksi. Mihin he ovat päätyneet? Miten tämä ilmiö liittyy aiemmin tunnettuihin esimerkkeihin? Miten tutkimus on vaikuttanut glossolalian parissa työskenteleviin?
Esimerkiksi kielitieteilijät ja antropologit ovat tutkineet glossolaliaa ja pyrkineet selvittämään kyseisen ilmiön suhdetta nykyaikaisiin tai muinaisiin kieliin ja kielen rakenteisiin. Psykologit ja psykiatrit ovat tutkineet glossolaliaa ja halunneet ymmärtää, onko ilmiö poikkeama vai normaalin psykologisen toiminnan vaihe. Glossolaliaa ovat tutkineet myös sosiologit ja käyttäytymistieteilijät, jotka ovat yrittäneet määritellä sen paikkaa ihmisen käyttäytymisen sosiaalis-käyttäytymismuotojen eri aloilla.
Toinen tutkijaryhmä on tehnyt vertailevan tutkimuksen kristillisestä glossolaliasta ja huomattavan samankaltaisesta ilmiöstä, jota esiintyy kaikkialla maailmassa ei-kristillisissä uskonnoissa. Muiden kuin kristillisten uskontojen pappien, henkiparantajien, shamaanien ja läheisesti toisiinsa liittyvien uskonnollisten kulttien kannattajien tiedetään seremonioiden ja uskonnollisten rituaalien aikana käynnistävän glossolalian, joka on ominaisuuksiltaan lähes identtinen kristillisen glossolalian kanssa. Nämä havainnot ovat herättäneet useita täysin uusia kysymyksiä ja asettaneet glossolalian paljon laajempaan uskonnolliseen kontekstiin, jota ei voi missään tapauksessa jättää huomiotta.
On ilmeistä, että 1990-luvulla tutkijat ja oppineet ovat edistyneet merkittävästi glossolalian ilmiön tutkimuksessa nykymaailmassa. Ansaitsevatko heidän havaintonsa julkisuutta? Ovatko ne tuoneet vakavasti otettavaan tietoisuuteen joitakin uusia ja merkittäviä näkökohtia glossolalian nykyaikaisesta ilmiöstä, joita ei voida enää jättää huomiotta? Meidän velvollisuutemme on tutkia näitä tutkimuksia ja tarkastella Uuden testamentin "kielilläpuhumisen" lahjaa niiden valossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikainen ilmiö "muilla kielillä puhuminen", joka on vallannut miljoonia kristittyjä ympäri maailmaa, ei ole syntynyt kauan sitten. Vaikka monet yrittävät todistaa, että nykyisen glossolalian juuret ovat aiemmilla kristillisillä vuosisadoilla, sen viimeaikaiset juuret vaikuttavat ilmeisiltä, ja yritämme todistaa tämän jäljempänä. "Muut kielet" eli glossolalia on olennainen osa 1900-luvun helluntailaisuutta ja 1960-luvun karismaattista liikettä, joka kehittyi perinteisten helluntaiseurakuntien rajojen ulkopuolella. "Muut kielet" leviävät nopeasti, ja saa sen vaikutelman, että ne "elävät" jo lähes kaikissa uskontokunnissa ympäri maailmaa poikkeuksetta.
Tämän nopeasti leviävän ilmiön edessä yhä useammat kristityt esittävät uusia kysymyksiä. Raamattuun uskovat kristityt kysyvät: Mistä "muut kielet" tulivat? Kuka niitä harjoittaa? Pitäisikö kaikkien kristittyjen puhua "muilla kielillä"? Ovatko "muut kielet" pelastuksen edellytys? Onko "muilla kielillä puhuminen" sama asia kuin Pyhän Hengen kaste? Ovatko "muut kielet" myöhäisen sateen vuodatus, joka edeltää Jeesuksen Kristuksen tuloa taivaan pilvissä? Kuka todistaa glossolalian? Tuoko se meidät lähemmäksi Kristusta? Paljastaako Pyhä Henki "uusia totuuksia" "muilla kielillä" puhuvalle? Tulevatko "muut kielet" Pyhästä Hengestä ja antavatko ne täydellisemmän tiedon Raamatun totuuksista? Onko glossolalia se asia, joka tulevaisuudessa yhdistää kaikki kristityt yhdeksi kirkoksi? Nämä ovat vain pieni osa niistä kysymyksistä, joita uskovat kysyvät itseltään ja toisiltaan nykyään useimmiten.
Tästä nykyaikaisesta ilmiöstä herää kuitenkin edelleen monia kysymyksiä, sillä glossolalia on edelleen monille ihmisille aikamme arvoituksellinen ilmiö. Raamattuun luottavat kristityt vaativat, että teologit vastaavat näihin kysymyksiin ainoastaan Raamatun ja kristillisen kontekstin perusteella.
Viime vuosina glossolalia - kuten jäljempänä kutsutaan nykyaikaista ilmiötä "puhuminen muilla kielillä" - on saanut paljon huomiota eri alojen asiantuntijoilta: filologeilta, kielitieteilijöiltä, antropologeilta ja muilta tutkijoilta. Nämä humanististen ja soveltavien tieteiden asiantuntijat ovat tutkineet glossolalian ilmiötä noin vuosisadan ajan. He ansaitsevat tulla kuulluiksi. Mihin he ovat päätyneet? Miten tämä ilmiö liittyy aiemmin tunnettuihin esimerkkeihin? Miten tutkimus on vaikuttanut glossolalian parissa työskenteleviin?
Esimerkiksi kielitieteilijät ja antropologit ovat tutkineet glossolaliaa ja pyrkineet selvittämään kyseisen ilmiön suhdetta nykyaikaisiin tai muinaisiin kieliin ja kielen rakenteisiin. Psykologit ja psykiatrit ovat tutkineet glossolaliaa ja halunneet ymmärtää, onko ilmiö poikkeama vai normaalin psykologisen toiminnan vaihe. Glossolaliaa ovat tutkineet myös sosiologit ja käyttäytymistieteilijät, jotka ovat yrittäneet määritellä sen paikkaa ihmisen käyttäytymisen sosiaalis-käyttäytymismuotojen eri aloilla.
Toinen tutkijaryhmä on tehnyt vertailevan tutkimuksen kristillisestä glossolaliasta ja huomattavan samankaltaisesta ilmiöstä, jota esiintyy kaikkialla maailmassa ei-kristillisissä uskonnoissa. Muiden kuin kristillisten uskontojen pappien, henkiparantajien, shamaanien ja läheisesti toisiinsa liittyvien uskonnollisten kulttien kannattajien tiedetään seremonioiden ja uskonnollisten rituaalien aikana käynnistävän glossolalian, joka on ominaisuuksiltaan lähes identtinen kristillisen glossolalian kanssa. Nämä havainnot ovat herättäneet useita täysin uusia kysymyksiä ja asettaneet glossolalian paljon laajempaan uskonnolliseen kontekstiin, jota ei voi missään tapauksessa jättää huomiotta.
On ilmeistä, että 1990-luvulla tutkijat ja oppineet ovat edistyneet merkittävästi glossolalian ilmiön tutkimuksessa nykymaailmassa. Ansaitsevatko heidän havaintonsa julkisuutta? Ovatko ne tuoneet vakavasti otettavaan tietoisuuteen joitakin uusia ja merkittäviä näkökohtia glossolalian nykyaikaisesta ilmiöstä, joita ei voida enää jättää huomiotta? Meidän velvollisuutemme on tutkia näitä tutkimuksia ja tarkastella Uuden testamentin "kielilläpuhumisen" lahjaa niiden valossa.Peruskysymys on edelleen: ovatko Uuden testamentin "muut kielet" ja nykyajan glossolalia identtisiä vai onko ilmiöiden välillä merkittävä ero? Tämä jo jokseenkin triviaali kysymys ansaitsee kiinnostusta, kun otetaan huomioon uudet löydöt monilla tiedonaloilla.
Tässä vaiheessa on määriteltävä käytetyt termit. Muodollisesta näkökulmasta katsottuna nykyaikainen "muiden kielten" ilmiö on sopivimmin nimetty glossolaliaksi (tämä sana muodostuu kreikan sanoista glossa - kieli ja laleo - puhua). F. R. Goodmanin vähän aikaa sitten toimittamassa vankassa Encyclopaedia of Religions -teoksessa määritellään glossolalia "epätavalliseksi puhekäyttäytymiseksi, jonka monissa länsimaisissa ja ei-länsimaisissa uskonnollisissa yhteiskunnissa oletetaan olevan rituaalisesti uskonnollista". Tämä nykyaikainen määritelmä, joka poikkeaa aiemmista määritelmistä ja on ainutlaatuinen niiden joukossa, jotka pitävät glossolaliaa tyypillisesti kristillisenä ilmiönä, varoittaa lukijaa ja paljastaa lukijalle huomattavasti laajentuneen näkemyksen ongelmasta viime vuosien glossolalian tutkimuksessa.
Tunnettu kielitieteilijä W. J. Samarin, joka on tutkinut perusteellisesti kristillistä glossolaliaa, on muotoillut samankaltaisen määritelmän: "Glossolalia on merkityksetöntä, mutta foneettisesti jäsenneltyä ihmisen puhetta, joka on puhujan omasta näkökulmasta todellinen kieli, mutta joka ei järjestelmänä muistuta mitään ihmiskunnan tuntemaa kieltä, ei elävää eikä kuollutta". Tämä määritelmä syntyi vuosikymmeniä kestäneen "muita kieliä" koskevan tutkimuksen tuloksena, eikä glossolaliaa voida siis pitää elävänä tai kuolleena kielenä. Siksi jotkut "puhumisen" kannattajat ovat esittäneet, että he lähettävät lähetyksiä enkelikielellä eivätkä ihmiskielellä. Molemmista määritelmistä käy ilmi, että glossolalia on "epätavallista puhekäyttäytymistä" missä tahansa kristillisessä tai ei-kristillisessä uskonnollisessa yhdistyksessä, ja kristittyjen osalta se on "inhimillistä puhetta", "joka järjestelmänä ei muistuta mitään elävää tai kuollutta kieltä".
Perinteisesti glossolalia on rinnastettu Uudessa testamentissa mainittuihin "muihin kieliin". Lähes yleisesti oletetaan, että tämä nykyaikainen ilmiö on Pyhän Hengen lahja, joka on jälleen kerran ilmennyt kristillisessä kirkossa Kristuksen ruumiin tavoin. Jotta edessämme olevan tehtävän ratkaiseminen olisi selkeämpää, nimitämme, kuten olemme sopineet, uskonnollisissa yhdistyksissä esiintyvää nykyaikaista järjetöntä puhetta sanalla "glossolalia" ja Uuden testamentin ilmiötä sanalla "muut kielet". Tämä vaikuttaa meistä järkevältä, koska Uudessa testamentissa käytetään selvästi ilmaisua "muut kielet". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peruskysymys on edelleen: ovatko Uuden testamentin "muut kielet" ja nykyajan glossolalia identtisiä vai onko ilmiöiden välillä merkittävä ero? Tämä jo jokseenkin triviaali kysymys ansaitsee kiinnostusta, kun otetaan huomioon uudet löydöt monilla tiedonaloilla.
Tässä vaiheessa on määriteltävä käytetyt termit. Muodollisesta näkökulmasta katsottuna nykyaikainen "muiden kielten" ilmiö on sopivimmin nimetty glossolaliaksi (tämä sana muodostuu kreikan sanoista glossa - kieli ja laleo - puhua). F. R. Goodmanin vähän aikaa sitten toimittamassa vankassa Encyclopaedia of Religions -teoksessa määritellään glossolalia "epätavalliseksi puhekäyttäytymiseksi, jonka monissa länsimaisissa ja ei-länsimaisissa uskonnollisissa yhteiskunnissa oletetaan olevan rituaalisesti uskonnollista". Tämä nykyaikainen määritelmä, joka poikkeaa aiemmista määritelmistä ja on ainutlaatuinen niiden joukossa, jotka pitävät glossolaliaa tyypillisesti kristillisenä ilmiönä, varoittaa lukijaa ja paljastaa lukijalle huomattavasti laajentuneen näkemyksen ongelmasta viime vuosien glossolalian tutkimuksessa.
Tunnettu kielitieteilijä W. J. Samarin, joka on tutkinut perusteellisesti kristillistä glossolaliaa, on muotoillut samankaltaisen määritelmän: "Glossolalia on merkityksetöntä, mutta foneettisesti jäsenneltyä ihmisen puhetta, joka on puhujan omasta näkökulmasta todellinen kieli, mutta joka ei järjestelmänä muistuta mitään ihmiskunnan tuntemaa kieltä, ei elävää eikä kuollutta". Tämä määritelmä syntyi vuosikymmeniä kestäneen "muita kieliä" koskevan tutkimuksen tuloksena, eikä glossolaliaa voida siis pitää elävänä tai kuolleena kielenä. Siksi jotkut "puhumisen" kannattajat ovat esittäneet, että he lähettävät lähetyksiä enkelikielellä eivätkä ihmiskielellä. Molemmista määritelmistä käy ilmi, että glossolalia on "epätavallista puhekäyttäytymistä" missä tahansa kristillisessä tai ei-kristillisessä uskonnollisessa yhdistyksessä, ja kristittyjen osalta se on "inhimillistä puhetta", "joka järjestelmänä ei muistuta mitään elävää tai kuollutta kieltä".
Perinteisesti glossolalia on rinnastettu Uudessa testamentissa mainittuihin "muihin kieliin". Lähes yleisesti oletetaan, että tämä nykyaikainen ilmiö on Pyhän Hengen lahja, joka on jälleen kerran ilmennyt kristillisessä kirkossa Kristuksen ruumiin tavoin. Jotta edessämme olevan tehtävän ratkaiseminen olisi selkeämpää, nimitämme, kuten olemme sopineet, uskonnollisissa yhdistyksissä esiintyvää nykyaikaista järjetöntä puhetta sanalla "glossolalia" ja Uuden testamentin ilmiötä sanalla "muut kielet". Tämä vaikuttaa meistä järkevältä, koska Uudessa testamentissa käytetään selvästi ilmaisua "muut kielet".Useimmille kristityille glossolalia on tyypillisesti kristillinen ilmiö, eli niin sanottujen helluntaiseurakuntien ja monien uskontokuntien uuspyhätyskristittyjen karismaattisten kokemus. Samoin glossolalia on ilmiö, joka on ominainen useimmille kirkoille, uskontokunnille ja ryhmille, jotka kuuluvat nykyaikaiseen "karismaattiseen liikkeeseen". Jälkimmäisiä yhdistävä yhteinen termi on "karismaattinen uudistusliike".
Historiallisesti katsoen glossolalia ja helluntailaisuus on uusi ilmiö, joka ei liity 1800-luvun Shrewsiin eikä irvingiläisiin ja jonka uskotaan yleisesti ottaen alkaneen vuonna 1906 osoitteessa 312 Azusa Street Los Angelesissa, Kaliforniassa, tyhjillään olleen afrikkalaisen metodistikirkon rakennuksessa. Azusa Streetillä järjestetyn lähetystyön myötä tämä maailmanlaajuinen liike alkoi. Kyseessä on kuitenkin alustava vertailukohta, sillä vuonna 1900 Kansasissa oli jo tapahtunut samanlainen ilmiö. Metodistipappi Charles Parham, joka oli perustanut Topekan kaupunkiin raamattukoulun (Bethel College, joka oli lakkautettu vuonna 1901), haaveili kirkon elvyttämisestä. Joulukuun 31. päivänä 1900, uudenvuodenaattona, hän laski kätensä joidenkin oppilaidensa päälle. Kuten Sarah E. Parhamin kirjassa The Life of Charles Parham, Founder of the Apostolic Faith Movement kerrotaan, sinä iltana neiti Agnes Ozman "alkoi puhua kielillä". Toiset puhuivat myös "muilla kielillä", eli heidän puheensa oli glossolalian muotoista, ja he "antoivat ääniä, joita läsnäolijat eivät voineet tunnistaa mihinkään heistä tunnettuun kieleen". [*1]. Myöhemmin, kun Perham muutti Teksasiin, hän tutustui William J. Seymouriin, afrikkalaista syntyperää olevaan amerikkalaiseen opiskelijaan. Huhtikuun 9. päivänä 1906 Los Angelesiin laskeutui "ensimmäinen helluntai vuodatus". Se tapahtui osoitteessa 214 Bonnie Bree Street. Seymour ja muita todistajia oli paikalla, ja sitten ryhmä muutti osoitteeseen 312 Azusa Street, "jossa kokoukset jatkuivat seuraavat kolme vuotta". Seymourista riippumatta olivat Agnes Ozman, joka on meille jo tuttu, ja Jenny Moore, joka myös aloitti glossolalian Azusa Streetin kokouksissa. Täältä sai alkunsa nykyaikainen kristillinen glossolalia, joka levisi myöhemmin Yhdysvaltoihin ja ympäri maailmaa. Näin syntyi 1900-luvun kynnyksellä helluntailaisuus, jonka tyypillisin piirre on glossolalia. Sen juuret voidaan jäljittää 1800-luvulle, niin sanottuun pyhitysliikkeeseen. Watson E. Mills väittää, että karismaattiseen kristillisyyteen ei ole tämän hetken perusteella mitään kiistanalaisempaa näkökohtaa kuin "muilla kielillä puhuminen". Historiallinen tosiasia, joka karismaattisen kristinuskon glossolalian tutkijoiden enemmistöltä jää huomaamatta, on se, että ensimmäiset glossolalian hallitsevat ihmiset, toisin sanoen Parhamin opetuslapset, eivät tunteneet kysymystä Raamatun mukaisista "muista kielistä" ennen kuin he alkoivat "puhua". Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että glossolalia ei ollut seurausta pyhien kirjoitusten opiskelusta. "Toiset kielet" tai tässä tapauksessa glossolalia yksinkertaisesti tapahtui kuin itsestään, ja sen jälkeen Parhamin opetuslapset alkoivat tutkia Raamattua etsiessään selitystä sille, mitä heidän kokouksissaan tapahtui. Yksi ensimmäisistä artikkeleista, jonka otsikko oli "Kielet merkkeinä" ja joka oli päivätty syyskuussa 1906, päättyy yksiselitteiseen toteamukseen: "Meidät on viety mukaan Jumalan voiman siunauksiin ja voiteluihin sen sijaan, että olisimme odottaneet Raamatun ennustusten täyttymistä helluntaista." Johtava helluntaihistorioitsija Menzies kirjoittaa: "On merkittävää, että tämä ajatus (että Apostolien teoissa Kristuksen opetuslapset puhuivat muilla kielillä) ei syntynyt kokouksessa, jossa yritettiin niin sanotusti herätystä, vaan raamattukoulussa (Parham Vethel College), ei tavanomaisen leirikokousjännityksen aallokossa, vaan vakavasti otettavien yksilöiden ryhmässä, joka pohdiskeli tarkkaan tämän kokemuksen (glossolalian) suhdetta muihin tapahtumiin ja pyrki löytämään siitä teologisen ytimen." Toisin sanoen ensin oli glossolalian kokemus, ja vasta sitten Parhamin raamattukoulun oppilaat kutsuttiin tutkimaan Apostolien tekojen kirjaa etsien raamatullisia todisteita tällaisesta ilmiöstä. Tällä tavoin Parham ja Seymour tulivat uskomaan, että glossolalia on Pyhän Hengen kaste ja että se voidaan samaistaa Uuden testamentin ilmiöön, joka on "muilla kielillä puhuminen".
Ensimmäisen glossolalian ilmaantumisen jälkeen tuli henkilökohtainen vakaumus siitä, että se tuli Jumalalta ja että Pyhä Henki ilmoitti itsensä sen kautta. Tämän seurauksena karismaattisten mielissä yhdistyi kaksi lähdettä, joiden mukaan glossolalia tulee Pyhästä Hengestä. Ensimmäinen on henkilökohtainen subjektiivinen usko siihen, että ilmiön lähde on Pyhä Henki, ja toinen on vastaava raamatuntulkinta, jonka mukaan Apostolien teoissa ja 1. Korinttilaiskirjeen 14. luvussa esiintyvät "muut kielet" ovat identtisiä nykyisin harjoitetun glossolalian kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimmille kristityille glossolalia on tyypillisesti kristillinen ilmiö, eli niin sanottujen helluntaiseurakuntien ja monien uskontokuntien uuspyhätyskristittyjen karismaattisten kokemus. Samoin glossolalia on ilmiö, joka on ominainen useimmille kirkoille, uskontokunnille ja ryhmille, jotka kuuluvat nykyaikaiseen "karismaattiseen liikkeeseen". Jälkimmäisiä yhdistävä yhteinen termi on "karismaattinen uudistusliike".
Historiallisesti katsoen glossolalia ja helluntailaisuus on uusi ilmiö, joka ei liity 1800-luvun Shrewsiin eikä irvingiläisiin ja jonka uskotaan yleisesti ottaen alkaneen vuonna 1906 osoitteessa 312 Azusa Street Los Angelesissa, Kaliforniassa, tyhjillään olleen afrikkalaisen metodistikirkon rakennuksessa. Azusa Streetillä järjestetyn lähetystyön myötä tämä maailmanlaajuinen liike alkoi. Kyseessä on kuitenkin alustava vertailukohta, sillä vuonna 1900 Kansasissa oli jo tapahtunut samanlainen ilmiö. Metodistipappi Charles Parham, joka oli perustanut Topekan kaupunkiin raamattukoulun (Bethel College, joka oli lakkautettu vuonna 1901), haaveili kirkon elvyttämisestä. Joulukuun 31. päivänä 1900, uudenvuodenaattona, hän laski kätensä joidenkin oppilaidensa päälle. Kuten Sarah E. Parhamin kirjassa The Life of Charles Parham, Founder of the Apostolic Faith Movement kerrotaan, sinä iltana neiti Agnes Ozman "alkoi puhua kielillä". Toiset puhuivat myös "muilla kielillä", eli heidän puheensa oli glossolalian muotoista, ja he "antoivat ääniä, joita läsnäolijat eivät voineet tunnistaa mihinkään heistä tunnettuun kieleen". [*1]. Myöhemmin, kun Perham muutti Teksasiin, hän tutustui William J. Seymouriin, afrikkalaista syntyperää olevaan amerikkalaiseen opiskelijaan. Huhtikuun 9. päivänä 1906 Los Angelesiin laskeutui "ensimmäinen helluntai vuodatus". Se tapahtui osoitteessa 214 Bonnie Bree Street. Seymour ja muita todistajia oli paikalla, ja sitten ryhmä muutti osoitteeseen 312 Azusa Street, "jossa kokoukset jatkuivat seuraavat kolme vuotta". Seymourista riippumatta olivat Agnes Ozman, joka on meille jo tuttu, ja Jenny Moore, joka myös aloitti glossolalian Azusa Streetin kokouksissa. Täältä sai alkunsa nykyaikainen kristillinen glossolalia, joka levisi myöhemmin Yhdysvaltoihin ja ympäri maailmaa. Näin syntyi 1900-luvun kynnyksellä helluntailaisuus, jonka tyypillisin piirre on glossolalia. Sen juuret voidaan jäljittää 1800-luvulle, niin sanottuun pyhitysliikkeeseen. Watson E. Mills väittää, että karismaattiseen kristillisyyteen ei ole tämän hetken perusteella mitään kiistanalaisempaa näkökohtaa kuin "muilla kielillä puhuminen". Historiallinen tosiasia, joka karismaattisen kristinuskon glossolalian tutkijoiden enemmistöltä jää huomaamatta, on se, että ensimmäiset glossolalian hallitsevat ihmiset, toisin sanoen Parhamin opetuslapset, eivät tunteneet kysymystä Raamatun mukaisista "muista kielistä" ennen kuin he alkoivat "puhua". Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että glossolalia ei ollut seurausta pyhien kirjoitusten opiskelusta. "Toiset kielet" tai tässä tapauksessa glossolalia yksinkertaisesti tapahtui kuin itsestään, ja sen jälkeen Parhamin opetuslapset alkoivat tutkia Raamattua etsiessään selitystä sille, mitä heidän kokouksissaan tapahtui. Yksi ensimmäisistä artikkeleista, jonka otsikko oli "Kielet merkkeinä" ja joka oli päivätty syyskuussa 1906, päättyy yksiselitteiseen toteamukseen: "Meidät on viety mukaan Jumalan voiman siunauksiin ja voiteluihin sen sijaan, että olisimme odottaneet Raamatun ennustusten täyttymistä helluntaista." Johtava helluntaihistorioitsija Menzies kirjoittaa: "On merkittävää, että tämä ajatus (että Apostolien teoissa Kristuksen opetuslapset puhuivat muilla kielillä) ei syntynyt kokouksessa, jossa yritettiin niin sanotusti herätystä, vaan raamattukoulussa (Parham Vethel College), ei tavanomaisen leirikokousjännityksen aallokossa, vaan vakavasti otettavien yksilöiden ryhmässä, joka pohdiskeli tarkkaan tämän kokemuksen (glossolalian) suhdetta muihin tapahtumiin ja pyrki löytämään siitä teologisen ytimen." Toisin sanoen ensin oli glossolalian kokemus, ja vasta sitten Parhamin raamattukoulun oppilaat kutsuttiin tutkimaan Apostolien tekojen kirjaa etsien raamatullisia todisteita tällaisesta ilmiöstä. Tällä tavoin Parham ja Seymour tulivat uskomaan, että glossolalia on Pyhän Hengen kaste ja että se voidaan samaistaa Uuden testamentin ilmiöön, joka on "muilla kielillä puhuminen".
Ensimmäisen glossolalian ilmaantumisen jälkeen tuli henkilökohtainen vakaumus siitä, että se tuli Jumalalta ja että Pyhä Henki ilmoitti itsensä sen kautta. Tämän seurauksena karismaattisten mielissä yhdistyi kaksi lähdettä, joiden mukaan glossolalia tulee Pyhästä Hengestä. Ensimmäinen on henkilökohtainen subjektiivinen usko siihen, että ilmiön lähde on Pyhä Henki, ja toinen on vastaava raamatuntulkinta, jonka mukaan Apostolien teoissa ja 1. Korinttilaiskirjeen 14. luvussa esiintyvät "muut kielet" ovat identtisiä nykyisin harjoitetun glossolalian kanssa.Kristillisestä glossolaliasta on tehtävä kaksi tärkeää johtopäätöstä.
1. Koska kristilliset glossolalian kannattajat ovat alusta alkaen ottaneet tehtäväkseen väittää, että glossolalialle on olemassa perustelu Raamatussa, ei voida olla myöntämättä sitä tosiasiaa - ja suhtautumisemme siihen on melko hyväntahtoinen - että nykyaikainen glossolalia ei ole syntyjään nojautunut Raamatun tutkimiseen, ja vasta myöhemmin Raamattua on käytetty glossolalian teologisen ja tekstuaalisen perustelun antamiseen ja sen aitouden vahvistamiseen.
2. Yleensä glossolaliaa harjoittavat karismaatikot viittaavat kahteen lähteeseen, joita käytetään "muiden kielten" aitouden osoittamiseen. Toinen lähde on henkilökohtainen vakaumus ja toinen on Raamatun perusteella tapahtuva oikeuttamisen etsiminen. Näitä kahta lähdettä on joskus vaikea sovittaa yhteen ensisijaisuuden suhteen. Koska historiallinen protestantismi uskoo, että ainoastaan Raamattu voi olla kaiken opin ja käytännön mitta, glossolalistit tarkastelevat yleensä henkilökohtaisen kokemuksen lähdettä verrattuna Raamatusta löytyvään ennakkotapaukseen.
60-luvulla karismaattinen liike, joka sisälsi myös glossolalian, siirtyi toiseen vaiheeseensa ("toiseen aaltoon"), joka ulottui perinteisten helluntai- ja pyhityskirkkojen ulkopuolelle ja moniin perinteisiin kirkkoihin. Tätä perinteisempien kirkkojen piiriin siirtymistä kutsutaan yleisesti uuspentekostalismiksi tai "denominaatiopentekostalismiksi". Toinen nimi, kuten ehkä muistatte, on "karismaattinen uudistusliike".
Vuodesta 1967 lähtien myös roomalaiskatoliset ovat liittyneet uusnuntailiikkeeseen. Kuten Edward O'Connor toteaa, glossolalia on osa "katolista karismaattista uudistusliikettä". Ilmiön uskotaan alun perin ilmenneen opiskelijoiden, pappien ja munkkien keskuudessa Notre Damen yliopistossa South Bendissä Indianassa. Sieltä se levisi muille katolisille yliopistokampuksille Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella. Tuolloin useat roomalaiskatoliset papit sanoivat varovasti, että liikettä ei pitäisi tässä vaiheessa kieltää, vaan sen pitäisi antaa levitä. Pian tämän jälkeen paavi valtuutti kardinaali Joseph Synensin johtamaan roomalaiskatolista uuspentekostoliikettä. Jonkin aikaa myöhemmin, vielä aivan katolisen uuspyhätysliikkeen alkuvaiheessa, jesuiittatutkija P. Demboriena kertoi, että katolilaiset "kokoontuivat yhteen eristäytyneiden luostareiden temppeleihin ja pitivät pitkiä yöllisiä valvojaisia, joissa puhuttiin ja laulettiin 'kielillä'". Vuonna 1991 aikakauslehdissä kerrottiin, että 25-vuotisen olemassaolonsa aikana katolisen kirkon karismaattinen uudistusliike oli tavoittanut maailmanlaajuisesti 6-10 miljoonaa katolilaista. Nykyään tähän uudistusliikkeeseen kuuluu prelaatteja, pappeja, munkkeja ja vihittyjä katolilaisia. Perustamisestaan lähtien useat paavit ovat siunanneet liikkeen.
Vaikka yksittäisten pienten uuspentekistiseurakuntien välillä on ollut jonkin verran jännitteitä, asiat eivät ole muuttuneet ajan mittaan. Syyskuussa 1991 ilmestyneessä Christianity Today -lehdessä kerrotaan, että "viime vuosina karismaattisen katolisen liikkeen keskus on siirtynyt erityisjärjestöistä seurakuntien rukousryhmiin ja piispallisten uudistamiskomiteoiden toimintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisestä glossolaliasta on tehtävä kaksi tärkeää johtopäätöstä.
1. Koska kristilliset glossolalian kannattajat ovat alusta alkaen ottaneet tehtäväkseen väittää, että glossolalialle on olemassa perustelu Raamatussa, ei voida olla myöntämättä sitä tosiasiaa - ja suhtautumisemme siihen on melko hyväntahtoinen - että nykyaikainen glossolalia ei ole syntyjään nojautunut Raamatun tutkimiseen, ja vasta myöhemmin Raamattua on käytetty glossolalian teologisen ja tekstuaalisen perustelun antamiseen ja sen aitouden vahvistamiseen.
2. Yleensä glossolaliaa harjoittavat karismaatikot viittaavat kahteen lähteeseen, joita käytetään "muiden kielten" aitouden osoittamiseen. Toinen lähde on henkilökohtainen vakaumus ja toinen on Raamatun perusteella tapahtuva oikeuttamisen etsiminen. Näitä kahta lähdettä on joskus vaikea sovittaa yhteen ensisijaisuuden suhteen. Koska historiallinen protestantismi uskoo, että ainoastaan Raamattu voi olla kaiken opin ja käytännön mitta, glossolalistit tarkastelevat yleensä henkilökohtaisen kokemuksen lähdettä verrattuna Raamatusta löytyvään ennakkotapaukseen.
60-luvulla karismaattinen liike, joka sisälsi myös glossolalian, siirtyi toiseen vaiheeseensa ("toiseen aaltoon"), joka ulottui perinteisten helluntai- ja pyhityskirkkojen ulkopuolelle ja moniin perinteisiin kirkkoihin. Tätä perinteisempien kirkkojen piiriin siirtymistä kutsutaan yleisesti uuspentekostalismiksi tai "denominaatiopentekostalismiksi". Toinen nimi, kuten ehkä muistatte, on "karismaattinen uudistusliike".
Vuodesta 1967 lähtien myös roomalaiskatoliset ovat liittyneet uusnuntailiikkeeseen. Kuten Edward O'Connor toteaa, glossolalia on osa "katolista karismaattista uudistusliikettä". Ilmiön uskotaan alun perin ilmenneen opiskelijoiden, pappien ja munkkien keskuudessa Notre Damen yliopistossa South Bendissä Indianassa. Sieltä se levisi muille katolisille yliopistokampuksille Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella. Tuolloin useat roomalaiskatoliset papit sanoivat varovasti, että liikettä ei pitäisi tässä vaiheessa kieltää, vaan sen pitäisi antaa levitä. Pian tämän jälkeen paavi valtuutti kardinaali Joseph Synensin johtamaan roomalaiskatolista uuspentekostoliikettä. Jonkin aikaa myöhemmin, vielä aivan katolisen uuspyhätysliikkeen alkuvaiheessa, jesuiittatutkija P. Demboriena kertoi, että katolilaiset "kokoontuivat yhteen eristäytyneiden luostareiden temppeleihin ja pitivät pitkiä yöllisiä valvojaisia, joissa puhuttiin ja laulettiin 'kielillä'". Vuonna 1991 aikakauslehdissä kerrottiin, että 25-vuotisen olemassaolonsa aikana katolisen kirkon karismaattinen uudistusliike oli tavoittanut maailmanlaajuisesti 6-10 miljoonaa katolilaista. Nykyään tähän uudistusliikkeeseen kuuluu prelaatteja, pappeja, munkkeja ja vihittyjä katolilaisia. Perustamisestaan lähtien useat paavit ovat siunanneet liikkeen.
Vaikka yksittäisten pienten uuspentekistiseurakuntien välillä on ollut jonkin verran jännitteitä, asiat eivät ole muuttuneet ajan mittaan. Syyskuussa 1991 ilmestyneessä Christianity Today -lehdessä kerrotaan, että "viime vuosina karismaattisen katolisen liikkeen keskus on siirtynyt erityisjärjestöistä seurakuntien rukousryhmiin ja piispallisten uudistamiskomiteoiden toimintaan.Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että glossolalia ei ole yksinomaan kristillinen käytäntö. Sitä käytetään monissa nykyisissä kansallisissa ei-kristillisissä uskonnoissa ympäri maailmaa. R. P. Spittler kirjoittaa The Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements -teoksessa (1988): "Olipa sen alkuperä mikä tahansa, glossolalia on inhimillinen ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan kristinuskoon, vaan jopa ihmisen uskonnollisen käyttäytymisen puitteisiin".
Felicitas D. Goodman on osallistunut glossolalian perusteelliseen tutkimukseen. Hän kertoo, että glossolaliaa on havaittu "eskimoilla, saamelaisilla (lappalaisilla), tšuktšeilla, hantyilla (ostjakkeilla), jakuuteilla ja evenkeillä, jotka käyttävät rituaaleissaan salaista kieltä, joka on sekoitus merkityksettömiä tavuja ja kansalliskieltä".
Kaikilla mantereilla on lukuisia esimerkkejä logiikasta riippumattomista äänistä eli glossolaliasta kansallisten uskontojen puitteissa. Esimerkiksi Japanissa - pienissä kulttiryhmissä, noitatilaisuuksissa Hokkaidolla ja Pohjois-Honshulla sekä sodanjälkeisessä "tanssiuskontona" tunnetussa lahkossa - sitä on tiedetty esiintyvän. L. Carlyle May raportoi, että glossolalian ilmiö kokonaisuudessaan on usein havaittavissa Fukokan prefektuurin Moyin kaupungissa sijaitsevan Genji Yanagidan johtaman pienen kultin seremonioissa sekä muissa vastaavissa ryhmissä. Burman palaung-kansojen keskuudessa "riivattu mies tai 'musta taikuri' on pakotettu puhumaan taikakieltä, vaikka tavallisessa tilassaan hän ei kykene puhumaan sitä." Goodman kirjoittaa, että Etiopiassa zara-kultissa "shamaanit puhuvat zaroille (hengille) 'salaisella kielellä'". Tämä lähestymistapa uskonnollisiin käytäntöihin merkitsee henkien palvontaa.
Goodman toteaa lisäksi: "Omistus on yksi yleisimmistä glossolaliassa ilmenevistä tiloista. Omistuksen tilassa sen kokeneet kokevat, että todellisuuden pyhä ulottuvuus tunkeutuu ihmiseen." Henki koetaan "pikemminkin voimaksi kuin persoonallisuudeksi, ja muut henget, kuten Trobriandin saarten kuolleiden aboriginaalien henki, sukuhenget Afrikassa ja Haitin voodoon erilaiset henget, ilmentävät persoonallisia ominaisuuksiaan glossolalian kautta... Subjektin persoonallisuutta hallitseva ääni on erilainen kuin riivatun ääni." Ilmiö näyttää liittyvän läheisesti spiritistisiin istuntoihin. "Spiritualistinen glossolalia ja siihen liittyvät ilmiöt olivat tutkimuspsykologien ykköskohde 1900-luvun alussa", kirjoittaa R. P. Spittler.
Nämä ovat vain muutamia niistä lukuisista tunnetuista esimerkeistä, joita nykyajan ei-kristillisissä uskonnoissa esiintyy glossolaliasta. L. Carlyle May toteaa, että glossolaliaa esiintyy ei-kristillisissä uskonnoissa "Malesiassa, Indonesiassa, Siperiassa, arktisilla alueilla, Kiinassa, Japanissa, Koreassa, Arabiassa, Burmassa ja muualla". Se on aktiivinen myös afrikkalaisissa heimojen uskonnoissa. Tarkoituksenamme ei ole myöskään olla tyhjentävä todisteiden suhteen, vaan osoittaa, että glossolalian ilmiö ei ole lainkaan yksinomaan kristillinen.
Glossolalian esiintyminen sekä kristillisissä että nykyisin ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa ei voi olla herättämättä useita uusia kysymyksiä. Mikä on glossolalian alkuperä? Mikä on sen tarkoitus? Mikä on kristittyjen ja ei-kristittyjen välinen suhde glossolalian harjoittajien välillä? Kenen työ se on, mikä henki? Eikö se ole kuolleiden henki, kuten joissakin paikoissa väitetään? Vai onko Saatana kaiken takana? Voisiko olla mahdollista, että glossolalia on ihmisen keksintö? Nämä ja muut kysymykset ansaitsevat huolellisen tutkimuksen ja pohdinnan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että glossolalia ei ole yksinomaan kristillinen käytäntö. Sitä käytetään monissa nykyisissä kansallisissa ei-kristillisissä uskonnoissa ympäri maailmaa. R. P. Spittler kirjoittaa The Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements -teoksessa (1988): "Olipa sen alkuperä mikä tahansa, glossolalia on inhimillinen ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan kristinuskoon, vaan jopa ihmisen uskonnollisen käyttäytymisen puitteisiin".
Felicitas D. Goodman on osallistunut glossolalian perusteelliseen tutkimukseen. Hän kertoo, että glossolaliaa on havaittu "eskimoilla, saamelaisilla (lappalaisilla), tšuktšeilla, hantyilla (ostjakkeilla), jakuuteilla ja evenkeillä, jotka käyttävät rituaaleissaan salaista kieltä, joka on sekoitus merkityksettömiä tavuja ja kansalliskieltä".
Kaikilla mantereilla on lukuisia esimerkkejä logiikasta riippumattomista äänistä eli glossolaliasta kansallisten uskontojen puitteissa. Esimerkiksi Japanissa - pienissä kulttiryhmissä, noitatilaisuuksissa Hokkaidolla ja Pohjois-Honshulla sekä sodanjälkeisessä "tanssiuskontona" tunnetussa lahkossa - sitä on tiedetty esiintyvän. L. Carlyle May raportoi, että glossolalian ilmiö kokonaisuudessaan on usein havaittavissa Fukokan prefektuurin Moyin kaupungissa sijaitsevan Genji Yanagidan johtaman pienen kultin seremonioissa sekä muissa vastaavissa ryhmissä. Burman palaung-kansojen keskuudessa "riivattu mies tai 'musta taikuri' on pakotettu puhumaan taikakieltä, vaikka tavallisessa tilassaan hän ei kykene puhumaan sitä." Goodman kirjoittaa, että Etiopiassa zara-kultissa "shamaanit puhuvat zaroille (hengille) 'salaisella kielellä'". Tämä lähestymistapa uskonnollisiin käytäntöihin merkitsee henkien palvontaa.
Goodman toteaa lisäksi: "Omistus on yksi yleisimmistä glossolaliassa ilmenevistä tiloista. Omistuksen tilassa sen kokeneet kokevat, että todellisuuden pyhä ulottuvuus tunkeutuu ihmiseen." Henki koetaan "pikemminkin voimaksi kuin persoonallisuudeksi, ja muut henget, kuten Trobriandin saarten kuolleiden aboriginaalien henki, sukuhenget Afrikassa ja Haitin voodoon erilaiset henget, ilmentävät persoonallisia ominaisuuksiaan glossolalian kautta... Subjektin persoonallisuutta hallitseva ääni on erilainen kuin riivatun ääni." Ilmiö näyttää liittyvän läheisesti spiritistisiin istuntoihin. "Spiritualistinen glossolalia ja siihen liittyvät ilmiöt olivat tutkimuspsykologien ykköskohde 1900-luvun alussa", kirjoittaa R. P. Spittler.
Nämä ovat vain muutamia niistä lukuisista tunnetuista esimerkeistä, joita nykyajan ei-kristillisissä uskonnoissa esiintyy glossolaliasta. L. Carlyle May toteaa, että glossolaliaa esiintyy ei-kristillisissä uskonnoissa "Malesiassa, Indonesiassa, Siperiassa, arktisilla alueilla, Kiinassa, Japanissa, Koreassa, Arabiassa, Burmassa ja muualla". Se on aktiivinen myös afrikkalaisissa heimojen uskonnoissa. Tarkoituksenamme ei ole myöskään olla tyhjentävä todisteiden suhteen, vaan osoittaa, että glossolalian ilmiö ei ole lainkaan yksinomaan kristillinen.
Glossolalian esiintyminen sekä kristillisissä että nykyisin ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa ei voi olla herättämättä useita uusia kysymyksiä. Mikä on glossolalian alkuperä? Mikä on sen tarkoitus? Mikä on kristittyjen ja ei-kristittyjen välinen suhde glossolalian harjoittajien välillä? Kenen työ se on, mikä henki? Eikö se ole kuolleiden henki, kuten joissakin paikoissa väitetään? Vai onko Saatana kaiken takana? Voisiko olla mahdollista, että glossolalia on ihmisen keksintö? Nämä ja muut kysymykset ansaitsevat huolellisen tutkimuksen ja pohdinnan.Onko glossolalian, "pakanallisen glossolalian", ilmiö näissä nykyajan ei-kristillisissä uskonnoissa sama glossolalia kuin kristittyjen keskuudessa, ainakin kielellisesti ja ilmeisten rakenteiden osalta? Vai eikö olekin? Käsittelemme tätä kysymystä seuraavassa osassa, koska se voi auttaa meitä ymmärtämään toista kysymystä: onko kristillisen glossolalian ja ei-kristillisen glossolalian välillä hengellinen ero? Mikä on glossolalian alkuperä, mistä se tulee? Jos ero on olemassa, voimme väittää, että kristinusko on ainutlaatuinen ilmenemismuodoissaan, ja silloin on helpompi tulla siihen tulokseen, että kristillinen glossolalia on peräisin Pyhästä Hengestä. Jos eroa ei ole, on pohdittava, onko mahdollista, että yhdessä uskonnossa ilmiön lähteenä on Pyhä Henki, mutta toisessa uskonnossa sen lähteenä on hyvin erilainen henki? Ilmeisesti vain harva uskaltaa väittää, että Pyhä Henki ilmenee pakanallisissa rituaalisissa käytännöissä, velhojen, shamaanien ja pakanakulttien johtajien toiminnassa aivan samalla tavalla kuin kristinuskossa.
Nyt näyttää aivan ilmeiseltä, että glossolalian ilmiötä ei voida pitää nimenomaan kristillisenä. Kyseessä on ilmeisesti uusi tekijä, jota ei voida kiistää. Onko glossolalia kaikkia uskontoja yhdistävä yhteinen kokemus? Onko kristinuskon ja ei-kristinuskon välillä jokin yhteinen nivelpiste? Jos se on Pyhän Hengen lahja, miksi Hän ilmaisee itsensä tällä tavoin näissä uskonnoissa? Monet ihmiset kysyvät näitä kysymyksiä tänään. Voimmeko niiden perusteella tehdä tieteellistä ja kielitieteellistä eroa kristinuskon ja ei-kristinuskon glossolalian ilmiön välillä? Jos on, mikä se on erityisesti? Ja jos ei, niin miten voidaan ymmärtää, että kristittyjen ja pakanoiden keskuudessa on samanlainen ilmiö? Ja lopuksi erityisen huolestuttava mutta väistämätön kysymys: onko glossolalia todella Pyhän Hengen lahja?
3. Glossolalia nykyaikaisen kielitieteen näkökulmasta tarkasteltuna
John Kildahlin (1972) ammatillisesti tunnustetussa työssä todetaan seuraavaa: "Kielitieteellisestä näkökulmasta katsottuna uskonnollisesti inspiroitunut puhe (glossolalia) on olennaisilta piirteiltään samanlaista kuin uskonnollisesti inspiroimaton puhe". On korostettava, että Kildahl vertaa uskonnollista glossolaliaa ei-uskonnolliseen glossolaliaan. Emme ole käsitelleet ei-uskonnollista glossolaliaa, koska muuten se johtaisi meidät alueille, joita emme halua koskettaa tähän asti. Vaikka emme tällä hetkellä sisällytä ei-uskonnollista glossolaliaa, pidämme mielessä, että sitä harjoittavat myös ei-uskonnolliset ihmiset, erityisesti ateistit ja agnostikot. Toisin sanoen glossolalia ei koske ainoastaan uskonnollisia ihmisiä. Se on, kuten Spittler toteaa, "inhimillinen ilmiö, joka ei rajoitu pelkästään kristinuskoon tai edes pelkästään uskonnolliseen käyttäytymiseen".
Nykyaikaisen kielitieteen kiinnostuksen kohteisiin kuuluu kielen ja sen juurien määritteleminen. Kielitieteen asiantuntijat ovat omistaneet yli vuoden glossolalian ilmiön tutkimiselle. Yhden varhaisimmista tutkimuksista teki 60-luvun alussa Eugene A. Nida. Hän laati luettelon perusteluista, joiden mukaan glossolaliaa ei voida tunnustaa ihmisen kieleksi. Toisen uraauurtavan tutkimuksen teki W.A. Walfram vuonna 1956. Hän totesi, että glossolaliasta puuttuvat ihmisen kielen perusrakenteet yhtenäisenä viestintäjärjestelmänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko glossolalian, "pakanallisen glossolalian", ilmiö näissä nykyajan ei-kristillisissä uskonnoissa sama glossolalia kuin kristittyjen keskuudessa, ainakin kielellisesti ja ilmeisten rakenteiden osalta? Vai eikö olekin? Käsittelemme tätä kysymystä seuraavassa osassa, koska se voi auttaa meitä ymmärtämään toista kysymystä: onko kristillisen glossolalian ja ei-kristillisen glossolalian välillä hengellinen ero? Mikä on glossolalian alkuperä, mistä se tulee? Jos ero on olemassa, voimme väittää, että kristinusko on ainutlaatuinen ilmenemismuodoissaan, ja silloin on helpompi tulla siihen tulokseen, että kristillinen glossolalia on peräisin Pyhästä Hengestä. Jos eroa ei ole, on pohdittava, onko mahdollista, että yhdessä uskonnossa ilmiön lähteenä on Pyhä Henki, mutta toisessa uskonnossa sen lähteenä on hyvin erilainen henki? Ilmeisesti vain harva uskaltaa väittää, että Pyhä Henki ilmenee pakanallisissa rituaalisissa käytännöissä, velhojen, shamaanien ja pakanakulttien johtajien toiminnassa aivan samalla tavalla kuin kristinuskossa.
Nyt näyttää aivan ilmeiseltä, että glossolalian ilmiötä ei voida pitää nimenomaan kristillisenä. Kyseessä on ilmeisesti uusi tekijä, jota ei voida kiistää. Onko glossolalia kaikkia uskontoja yhdistävä yhteinen kokemus? Onko kristinuskon ja ei-kristinuskon välillä jokin yhteinen nivelpiste? Jos se on Pyhän Hengen lahja, miksi Hän ilmaisee itsensä tällä tavoin näissä uskonnoissa? Monet ihmiset kysyvät näitä kysymyksiä tänään. Voimmeko niiden perusteella tehdä tieteellistä ja kielitieteellistä eroa kristinuskon ja ei-kristinuskon glossolalian ilmiön välillä? Jos on, mikä se on erityisesti? Ja jos ei, niin miten voidaan ymmärtää, että kristittyjen ja pakanoiden keskuudessa on samanlainen ilmiö? Ja lopuksi erityisen huolestuttava mutta väistämätön kysymys: onko glossolalia todella Pyhän Hengen lahja?
3. Glossolalia nykyaikaisen kielitieteen näkökulmasta tarkasteltuna
John Kildahlin (1972) ammatillisesti tunnustetussa työssä todetaan seuraavaa: "Kielitieteellisestä näkökulmasta katsottuna uskonnollisesti inspiroitunut puhe (glossolalia) on olennaisilta piirteiltään samanlaista kuin uskonnollisesti inspiroimaton puhe". On korostettava, että Kildahl vertaa uskonnollista glossolaliaa ei-uskonnolliseen glossolaliaan. Emme ole käsitelleet ei-uskonnollista glossolaliaa, koska muuten se johtaisi meidät alueille, joita emme halua koskettaa tähän asti. Vaikka emme tällä hetkellä sisällytä ei-uskonnollista glossolaliaa, pidämme mielessä, että sitä harjoittavat myös ei-uskonnolliset ihmiset, erityisesti ateistit ja agnostikot. Toisin sanoen glossolalia ei koske ainoastaan uskonnollisia ihmisiä. Se on, kuten Spittler toteaa, "inhimillinen ilmiö, joka ei rajoitu pelkästään kristinuskoon tai edes pelkästään uskonnolliseen käyttäytymiseen".
Nykyaikaisen kielitieteen kiinnostuksen kohteisiin kuuluu kielen ja sen juurien määritteleminen. Kielitieteen asiantuntijat ovat omistaneet yli vuoden glossolalian ilmiön tutkimiselle. Yhden varhaisimmista tutkimuksista teki 60-luvun alussa Eugene A. Nida. Hän laati luettelon perusteluista, joiden mukaan glossolaliaa ei voida tunnustaa ihmisen kieleksi. Toisen uraauurtavan tutkimuksen teki W.A. Walfram vuonna 1956. Hän totesi, että glossolaliasta puuttuvat ihmisen kielen perusrakenteet yhtenäisenä viestintäjärjestelmänä.Toronton yliopiston kielitieteen professori William Samarin on julkaissut yli kymmenen vuoden huolellisen tutkimustyön jälkeen laajan teoksen, jossa tarkastellaan glossolaliaa kielitieteellisestä näkökulmasta. Tässä vuonna 1972 julkaistussa teoksessa Samarin ja muut kielitieteilijät kumosivat ajatuksen, jonka mukaan glossolalia olisi ksenoglossia eli jokin vieras kieli, jota muut sitä tuntevat voisivat ymmärtää. Samarin päätteli, että glossolalia on pseudokieli. Hän sanoi: "Kun glossolaliaa aletaan tutkia kielitieteen täydellä tieteellisellä laitteistolla, käy ilmi, että se on vain kielen ulkonäköä, vaikkakin joskus hyvin vakuuttavaa. Kun pohdimme kielen olemusta, tulemme väistämättä siihen tulokseen, että glossolalia, olipa se kuinka hyvin järjestetty tahansa, ei ole ihmiskielen malli, sillä se ei ole sisäisesti järjestetty, eikä sillä ole mitään yhteyttä yksilön havaitsemaan maailmaan." Hän määritteli glossolalian "loogiseksi, puoliksi lörpötteleväksi mutusteluksi, joka muistuttaa keinotekoisesti kieltä". Glossolalia on merkityksetöntä, mutta foneettisesti jäsenneltyä ihmisen puhetta, joka on puhujan itsensä näkökulmasta todellinen kieli. Siinä ei ole mitään systemaattista yhdennäköisyyttä normaaliin kieleen, elävään tai kuolleeseen". Professori Samarinin tutkimustuloksia on julkaistu useissa tieteellisissä artikkeleissa, ja ne ovat perustana monille kielellisiä muotoja ja glossolalian kielellistä luonnetta koskeville keskusteluille.
Vuonna 1985 kaksi sosiolingvistiä, alansa hyviä asiantuntijoita, X. Newton Meloni ja A. Adams Lovekin, hahmottelivat yhteisen tutkimuksen rajat: onko glossolalia älykästä inhimillistä viestintää. Näiden glossolalian luonnetta koskevien tutkimusten yleiskatsauksen perusteella voidaan todeta, että "glossolalia on todellakin kieltä, mutta sanan erityisessä merkityksessä (nimittäin jonkinlaisen viestinnän muodossa)". Tutkijat kuitenkin myöntävät, kuten Meloni ja Lovekin kirjoittavat, että "todistusaineisto johtaa kuitenkin siihen johtopäätökseen, että vaikka glossolalia on olemassa muodossa ja järjestelmässä, se on ilmeisesti tuntematon kieli ja jopa kieli, joka ei ole inhimillinen sanan nykyaikaisessa merkityksessä". Tämä johtopäätös on tärkeä ratkaistaessa kiistaa siitä, onko glossolalia ihmisen kieli. On tärkeää huomata, että se on heidän oma merkityksellinen johtopäätöksensä: "ilmeisesti tuntematon kieli ja jopa ei-ihmisen kieli sanan nykyisessä merkityksessä". Tämä johtopäätös on kouriintuntuva isku niille, jotka haluaisivat yhä pitää glossolaliaa jonkinlaisena merkityksellisenä ihmiskielenä.
Toinen Williamsin ja Waldvogelin tekemä tutkimus julkaistiin vuonna 1975, kymmenen vuotta ennen Melonin ja Lovekinin työn valmistumista, ja siinä todettiin, että glossolalia "kattaa koko ekstaattisten äänenpuheilmiöiden kirjon ... (mukaan lukien) verbaaliset vuodatukset, jotka ovat hyvin todennäköisesti henkisesti ja psykologisesti pikemminkin sisäisen puheen kuin minkään aidon kielen heijastuksia".
Eri tutkijoiden, jotka ovat tutkineet glossolaliaa kaikista mahdollisista näkökulmista ja eri menetelmin, tekemien johtopäätösten perusteella meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että "muiden kielten" ilmiö tai - tässä tapauksessa - glossolalia on jotakin muuta kuin puhuminen millään tunnetulla muinaisella tai nykyaikaisella kielellä. Samarinin ja muiden aikaisempien ja myöhempien tutkijoiden tutkimukset ovat myös johdonmukaisia tämän päätelmän kanssa.
Aiemmin mainitsemamme psykologi, antropologi ja kielitieteilijä Felicitas D. Goodman tutki myös englantia, espanjaa ja mayaa puhuvia helluntaiyhteisöjä Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Kuten muut tutkijat ennen häntä, hän vertasi nauhoituksia ei-kristillisistä rituaaleista Afrikassa, Borneossa, Indonesiassa ja Japanissa. Hän on julkaissut havaintonsa hyvin laajassa monografiassa. Goodman päättelee, että "jos kaikki glossolalian piirteet eli segmenttirakenne (äänteet, tavut, lauseet) ja niiden suprasegmentaaliset elementit (eli rytmi, aksentit ja erityisesti yleinen intonaatio) otetaan huomioon, ne ovat ylikielellisesti ja ylikulttuurisesti identtisiä".
Erityisen tärkeää Goodmanin teoksessa on glossolalian kielellisen ilmiön tunnistaminen sen piirteiden yleismaailmallisuuden perusteella monissa maailman suurissa osissa ja eri kulttuureissa, mukaan lukien sekä kristilliset että ei-kristilliset kulttuurit. Goodman päättelee, että kristillinen glossolalia ja ei-kristillisten (pakanallisten) uskontojen seuraajien glossolalia eivät eroa toisistaan. Kaikki glossolalian muodot ovat "ylikielellisesti ja ylikulttuurisesti identtisiä" segmenttirakenteensa ja ylisegmenttisten elementtiensä osalta. Goodman kuvailee toisen keskeisen tekijän, jonka avulla glossolaliaa voidaan analysoida maailmanlaajuisena ilmiönä missä tahansa uskonnossa, olipa se sitten pakanallinen tai kristillinen. Goodman johtaa meidät siihen johtopäätökseen, että kristittyjen ja ei-kristittyjen glossolalia on pohjimmiltaan sama asia. Ei ole mitään eroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toronton yliopiston kielitieteen professori William Samarin on julkaissut yli kymmenen vuoden huolellisen tutkimustyön jälkeen laajan teoksen, jossa tarkastellaan glossolaliaa kielitieteellisestä näkökulmasta. Tässä vuonna 1972 julkaistussa teoksessa Samarin ja muut kielitieteilijät kumosivat ajatuksen, jonka mukaan glossolalia olisi ksenoglossia eli jokin vieras kieli, jota muut sitä tuntevat voisivat ymmärtää. Samarin päätteli, että glossolalia on pseudokieli. Hän sanoi: "Kun glossolaliaa aletaan tutkia kielitieteen täydellä tieteellisellä laitteistolla, käy ilmi, että se on vain kielen ulkonäköä, vaikkakin joskus hyvin vakuuttavaa. Kun pohdimme kielen olemusta, tulemme väistämättä siihen tulokseen, että glossolalia, olipa se kuinka hyvin järjestetty tahansa, ei ole ihmiskielen malli, sillä se ei ole sisäisesti järjestetty, eikä sillä ole mitään yhteyttä yksilön havaitsemaan maailmaan." Hän määritteli glossolalian "loogiseksi, puoliksi lörpötteleväksi mutusteluksi, joka muistuttaa keinotekoisesti kieltä". Glossolalia on merkityksetöntä, mutta foneettisesti jäsenneltyä ihmisen puhetta, joka on puhujan itsensä näkökulmasta todellinen kieli. Siinä ei ole mitään systemaattista yhdennäköisyyttä normaaliin kieleen, elävään tai kuolleeseen". Professori Samarinin tutkimustuloksia on julkaistu useissa tieteellisissä artikkeleissa, ja ne ovat perustana monille kielellisiä muotoja ja glossolalian kielellistä luonnetta koskeville keskusteluille.
Vuonna 1985 kaksi sosiolingvistiä, alansa hyviä asiantuntijoita, X. Newton Meloni ja A. Adams Lovekin, hahmottelivat yhteisen tutkimuksen rajat: onko glossolalia älykästä inhimillistä viestintää. Näiden glossolalian luonnetta koskevien tutkimusten yleiskatsauksen perusteella voidaan todeta, että "glossolalia on todellakin kieltä, mutta sanan erityisessä merkityksessä (nimittäin jonkinlaisen viestinnän muodossa)". Tutkijat kuitenkin myöntävät, kuten Meloni ja Lovekin kirjoittavat, että "todistusaineisto johtaa kuitenkin siihen johtopäätökseen, että vaikka glossolalia on olemassa muodossa ja järjestelmässä, se on ilmeisesti tuntematon kieli ja jopa kieli, joka ei ole inhimillinen sanan nykyaikaisessa merkityksessä". Tämä johtopäätös on tärkeä ratkaistaessa kiistaa siitä, onko glossolalia ihmisen kieli. On tärkeää huomata, että se on heidän oma merkityksellinen johtopäätöksensä: "ilmeisesti tuntematon kieli ja jopa ei-ihmisen kieli sanan nykyisessä merkityksessä". Tämä johtopäätös on kouriintuntuva isku niille, jotka haluaisivat yhä pitää glossolaliaa jonkinlaisena merkityksellisenä ihmiskielenä.
Toinen Williamsin ja Waldvogelin tekemä tutkimus julkaistiin vuonna 1975, kymmenen vuotta ennen Melonin ja Lovekinin työn valmistumista, ja siinä todettiin, että glossolalia "kattaa koko ekstaattisten äänenpuheilmiöiden kirjon ... (mukaan lukien) verbaaliset vuodatukset, jotka ovat hyvin todennäköisesti henkisesti ja psykologisesti pikemminkin sisäisen puheen kuin minkään aidon kielen heijastuksia".
Eri tutkijoiden, jotka ovat tutkineet glossolaliaa kaikista mahdollisista näkökulmista ja eri menetelmin, tekemien johtopäätösten perusteella meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että "muiden kielten" ilmiö tai - tässä tapauksessa - glossolalia on jotakin muuta kuin puhuminen millään tunnetulla muinaisella tai nykyaikaisella kielellä. Samarinin ja muiden aikaisempien ja myöhempien tutkijoiden tutkimukset ovat myös johdonmukaisia tämän päätelmän kanssa.
Aiemmin mainitsemamme psykologi, antropologi ja kielitieteilijä Felicitas D. Goodman tutki myös englantia, espanjaa ja mayaa puhuvia helluntaiyhteisöjä Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Kuten muut tutkijat ennen häntä, hän vertasi nauhoituksia ei-kristillisistä rituaaleista Afrikassa, Borneossa, Indonesiassa ja Japanissa. Hän on julkaissut havaintonsa hyvin laajassa monografiassa. Goodman päättelee, että "jos kaikki glossolalian piirteet eli segmenttirakenne (äänteet, tavut, lauseet) ja niiden suprasegmentaaliset elementit (eli rytmi, aksentit ja erityisesti yleinen intonaatio) otetaan huomioon, ne ovat ylikielellisesti ja ylikulttuurisesti identtisiä".
Erityisen tärkeää Goodmanin teoksessa on glossolalian kielellisen ilmiön tunnistaminen sen piirteiden yleismaailmallisuuden perusteella monissa maailman suurissa osissa ja eri kulttuureissa, mukaan lukien sekä kristilliset että ei-kristilliset kulttuurit. Goodman päättelee, että kristillinen glossolalia ja ei-kristillisten (pakanallisten) uskontojen seuraajien glossolalia eivät eroa toisistaan. Kaikki glossolalian muodot ovat "ylikielellisesti ja ylikulttuurisesti identtisiä" segmenttirakenteensa ja ylisegmenttisten elementtiensä osalta. Goodman kuvailee toisen keskeisen tekijän, jonka avulla glossolaliaa voidaan analysoida maailmanlaajuisena ilmiönä missä tahansa uskonnossa, olipa se sitten pakanallinen tai kristillinen. Goodman johtaa meidät siihen johtopäätökseen, että kristittyjen ja ei-kristittyjen glossolalia on pohjimmiltaan sama asia. Ei ole mitään eroa.Näyttää siltä, että vuosikymmenten tutkimustulokset osoittavat samaan suuntaan. Mikä merkitys näillä teoksilla on nykypäivän glossolalian ymmärtämiselle? Tieteellisesti ja kielitieteellisesti ei voida enää olettaa, että kristillinen glossolalia eroaisi ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa harjoitetusta glossolaliasta. Kaikki glossolalian muodot ovat rakenteeltaan samanlaisia.
Goodman teki työssään kaksi muutakin johtopäätöstä. Hän totesi, että glossolalian juuret eivät ole hypnoottisessa tilassa, kuten jotkut tutkijat ovat aiemmin uskoneet. Hän väittää, että glossolalia on seurausta "neuropsykologisista muutoksista, joita kutsutaan puhekielessä transsiksi...". Näin ollen hän määrittelee glossolalian "glossolabiaaliseksi kuvioinniksi, puheautomaatioksi, joka esiintyy transsin alitilana ja heijastaa suoraan segmentaalisissa ja suprasegmentaalisissa rakenteissa neuropsykologisia prosesseja, jotka ovat ominaisia tietoisuudelle tässä muuttuneessa tilassa (ts. transsissa)". "Moni tutkija on nykyään hyväksynyt transsin ja glossolalian välisen yhteyden oikeaksi oletukseksi", kirjoittaa Goodman arvovaltaisessa Encyclopedia of Religion -teoksessa (1987).
Toinen Goodmanin tekemä tärkeä johtopäätös koskee näkemystä, jonka mukaan glossolalia on vain tahaton spontaani sanojen purskahdus tai jotakin vastaavaa. Goodman päinvastoin väittää, että glossolalia on itse asiassa opittua käyttäytymistä, tahatonta tai joissakin tapauksissa tahallista." Toiset, aiemmat tutkijat ovat erityisesti korostaneet sitä, että ilmiön kohteet opastettiin etukäteen puhumaan "muita kieliä" eli osallistumaan glossolaliaan.
Lyhyesti sanottuna voimme tehdä kielitieteellisestä näkökulmasta yhteenvedon glossolaliaa käsittelevien nykyaikaisten ja arvovaltaisten, perusteellisimpien teosten tutkimuksen tästä osasta. Tarkastelemme glossolalian nykyilmiötä, olipa se sitten kristillinen tai muu, länsimainen tai itäinen, uskonnollinen tai ei-uskonnollinen, käy ilmi, että se ei ole tunnettu kieli, kuten pitkään on yleisesti väitetty. Glossolalia on kielellisen ilmaisun muoto, joka on ylikulttuurisesti sama kuin kielellisesti, riippumatta sen ilmenemismuodosta ja -paikasta. Se on hankittu puhekäyttäytyminen, joka voidaan oppia tietoisesti tai muulla tavoin.
Mitä nämä glossolaliaa koskevat löydöt merkitsevät helluntailaisuudessa, uuspyhätysliikkeessä ja karismaattisessa uudistusliikkeessä? Mitä tämä glossolalia on nykyisessä karismaattisessa liikkeessä? Millaista "kieltä" tämä on? Miksi glossolalia ilmenee nykyään niin monissa eri uskonnoissa ja kulteissa? Miksi glossolaliaa harrastavat sekä uskovaiset että ei-uskovaiset? Mitä tapahtuu, kun joku kääntää jonkun toisen glossolalian? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä, että vuosikymmenten tutkimustulokset osoittavat samaan suuntaan. Mikä merkitys näillä teoksilla on nykypäivän glossolalian ymmärtämiselle? Tieteellisesti ja kielitieteellisesti ei voida enää olettaa, että kristillinen glossolalia eroaisi ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa harjoitetusta glossolaliasta. Kaikki glossolalian muodot ovat rakenteeltaan samanlaisia.
Goodman teki työssään kaksi muutakin johtopäätöstä. Hän totesi, että glossolalian juuret eivät ole hypnoottisessa tilassa, kuten jotkut tutkijat ovat aiemmin uskoneet. Hän väittää, että glossolalia on seurausta "neuropsykologisista muutoksista, joita kutsutaan puhekielessä transsiksi...". Näin ollen hän määrittelee glossolalian "glossolabiaaliseksi kuvioinniksi, puheautomaatioksi, joka esiintyy transsin alitilana ja heijastaa suoraan segmentaalisissa ja suprasegmentaalisissa rakenteissa neuropsykologisia prosesseja, jotka ovat ominaisia tietoisuudelle tässä muuttuneessa tilassa (ts. transsissa)". "Moni tutkija on nykyään hyväksynyt transsin ja glossolalian välisen yhteyden oikeaksi oletukseksi", kirjoittaa Goodman arvovaltaisessa Encyclopedia of Religion -teoksessa (1987).
Toinen Goodmanin tekemä tärkeä johtopäätös koskee näkemystä, jonka mukaan glossolalia on vain tahaton spontaani sanojen purskahdus tai jotakin vastaavaa. Goodman päinvastoin väittää, että glossolalia on itse asiassa opittua käyttäytymistä, tahatonta tai joissakin tapauksissa tahallista." Toiset, aiemmat tutkijat ovat erityisesti korostaneet sitä, että ilmiön kohteet opastettiin etukäteen puhumaan "muita kieliä" eli osallistumaan glossolaliaan.
Lyhyesti sanottuna voimme tehdä kielitieteellisestä näkökulmasta yhteenvedon glossolaliaa käsittelevien nykyaikaisten ja arvovaltaisten, perusteellisimpien teosten tutkimuksen tästä osasta. Tarkastelemme glossolalian nykyilmiötä, olipa se sitten kristillinen tai muu, länsimainen tai itäinen, uskonnollinen tai ei-uskonnollinen, käy ilmi, että se ei ole tunnettu kieli, kuten pitkään on yleisesti väitetty. Glossolalia on kielellisen ilmaisun muoto, joka on ylikulttuurisesti sama kuin kielellisesti, riippumatta sen ilmenemismuodosta ja -paikasta. Se on hankittu puhekäyttäytyminen, joka voidaan oppia tietoisesti tai muulla tavoin.
Mitä nämä glossolaliaa koskevat löydöt merkitsevät helluntailaisuudessa, uuspyhätysliikkeessä ja karismaattisessa uudistusliikkeessä? Mitä tämä glossolalia on nykyisessä karismaattisessa liikkeessä? Millaista "kieltä" tämä on? Miksi glossolalia ilmenee nykyään niin monissa eri uskonnoissa ja kulteissa? Miksi glossolaliaa harrastavat sekä uskovaiset että ei-uskovaiset? Mitä tapahtuu, kun joku kääntää jonkun toisen glossolalian?Neljäs vaihtoehto selittää glossolalian alkuperän saatanallisena lähteenä, koska saatana voi käyttää sekä tulosta että itse oppimisprosessia omiin tarkoituksiinsa. Spittler, joka on itse karismaattinen, huomauttaa, että glossolalia "voi tulla puhujilta itseltään, sekä paholaisen hengestä että Pyhästä Hengestä". Hän vakuuttaa meille, että "vaikka glossolaliaa havaittaisiin tasapainoisessa helluntaiseurakunnassa, mikä tahansa näistä kolmesta lähteestä (hankittu käyttäytyminen, demonismi, Pyhä Henki) voi ilmetä.". Seurakunnan kyky tunnistaa sen alkuperä on äärimmäisen tärkeä". Lopuksi hän huomauttaa, että "inhimillistä alkuperää oleva (oppimisen kautta hankittu) glossolalia on paljon yleisempää (karismaattisten kristittyjen keskuudessa) kuin yleisesti luullaan". Tällöin herää tärkeä kysymys: käyttääkö Pyhä Henki yhtenä lahjoistaan tällaista järjetöntä puhetapaa, jota voidaan lisäksi opettaa? Aikooko Hän soveltaa jotakin samanlaista maagisten parantajien, shamaanien ja ei-kristillisten pappien arsenaaliin? Käyttääkö Hän samoja asioita, joita spiritistit käyttävät istunnoissaan ja riiteissään? Kaikilla kristityillä ei olisi mielenrauhaa, jos he vastaisivat tähän kysymykseen myöntävästi. Vastaus kysymykseen, onko glossolalia peräisin Pyhästä Hengestä, löytyy Raamatun "muiden kielten" luonteesta, toiminnasta ja tarkoituksesta, sellaisena kuin niitä kuvataan ja käytetään Uuden testamentin kirkossa.
Mainitsemissamme viimeaikaisissa huolellisissa tutkimuksissa esitettyjen todisteiden perusteella nykyaikainen glossolalia voidaan parhaiten hyväksyä pikemminkin hankituksi käytökseksi kuin yhdeksi Pyhän Hengen ainutlaatuisista yliluonnollisista lahjoista. Glossolaliaa voidaan opettaa. Sitä harjoitetaan monissa uskonnollisissa ja ei-uskonnollisissa yhdistyksissä, se voi tulla uskonnollisten ihmisten piiriin tai se voi juurtua ihmisen elämän ei-uskonnolliselle alueelle, kuten humanistien, agnostikkojen ja ateistien kohdalla. Näillä aloilla sitä voidaan käyttää eri tarkoituksiin, ja erityisesti pahan ruhtinas voi käyttää sitä viettelymenetelmänä.
- Anonyymi
Joka asia liittyy kaikkeen.
- Anonyymi
uppis
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elämä valuu ohi ilman merkitystä
Olen 5-kymppinen korkeasti koulutettu hyvässä ja vaativassa työssä oleva mies. Erosin pitkästä parisuhteesta pari vuotta2513669Martina julkaisi romanttisia kuvia kihlajaisista
Ihana pari. Paljon onnea ja rakkautta heille 💞2631273Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin591208- 841046
Gekkosessa hyvä juttu Sofian Dubai "töistä"
"Vielä tammikuussa Belórf lupaili aloittavansa jälleen verkkovalmennukset, mutta tämä projekti näyttää kuihtuneen kaikes931000eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.93935Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä56916En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin117870- 169863
Palsta sekosi lopullisesti?
Taidan mennä päikkäreille. Oliko hän nyt muka oikeasti äsken täällä ja kirjoitti, että täytyy unohtaa? Todistakaa se. Ki14814