Katsokaa peiliin, tuulisella Tikkalanmäellä

Anonyymi

Se miksi s24 kritisoidaan ja jappastaan Pyhäjärven kaupungin virkamiesten ja kaupugin poliittisen hallinnon toimia, päätöksiä sekä toimien heikkoa tasoa, niihin on syynsä.
Tarjonta ei vastaa kysyntään,mitä työikäisillä kuntalaisilla on ollut kauan,ja tilanne sen kun mätänee samoilla alustoilla, ja samoissa hyppysissä.
Voi sanoa, katsokoon peiliin koko compo, pienimmästä suurimpaan joilla on järki ja joka luetaan ajoittain adressipäälukuun ja kuuluu onnelliseen heimoon kädellisenä..

Peiliin katsominen koskee joka puolueen valtuutetusta puheenjohtajistoon lautakuntia myöten, kunnan sisäissä luottamustöissä olevia, edustajat ulkopuolisissa kaikkein eniten.
Peiliin katsominen on tarpeellista omia etujaan ylläpitävien johtoryhmää ja eri toimipisteiden toimijakuntaa.
Kuntalaisilla tulevaisuuden odotuksissa ns.mitä näköpiirissä-peiliin katsominen on masentavaa, näkymien tuijottaminen on joka päiväistä.

73

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä aamuitkut ovat hyvin tärkeitä eikä näitä kannata jättää väliin silloin kun oikein itkettää:

      "Voi kun itkua ei olisi keksitty, ajattelee moni vauvan valvottama. Kunnon parku silloin tällöin on kuitenkin hyödyksi kaikenikäisille, koska se auttaa ylikierroksilla käynyttä elimistöä palautumaan lepotilaan."

      "Itku kehittyi evoluutiossa suojelemaan lämpöisestä pesästä pudonneita poikasia kylmältä siihen asti, kun emo ehti hakea ne takaisin. Vasta tämän suoran hengenpelastusvaikutuksen sivutuotteena vikinästä tuli myös yhteydenpitoväline."

      "Parasympaattisen hermoston mukanaolo selittää myös sen, miksi itkeminen helpottaa. Siinä vaiheessa, kun itku tulee, elimistö on jo alkanut rauhoittua. Onko itku osa tätä palautumista vai sen sivutuote, on kuitenkin vielä avoin kysymys."

      • Anonyymi

        Sanovat, että jos on omassa elämässään epäonnistunut ja muiden halveksima ei aamuitkukaan auta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En koe olevani epäonnistunut, jos itse koet näin, älä siirrä sitä minuun. Vastaan jokaiseen puujalkaanne kerralla, heti alkuun, ettei tarvitse sotkea sokeiden oikeasta aiheesta syntyvää keskustelua, siis toivottavasti syntyy vuoropuhelua, eikä käänteiseksi kääntyen mollaamiskisaa.

        Yhdellä kertaa yksinkertaiselle/ -ille VASTAUKSET 1-5 Jos ymmärrät/-tte mitä tarkoitetaan?

        1 ) Toisiin luotetaan ja toiset tippuvat vaaleissa.
        VASTAUS 1 = tulosta ei vankka valtuustossa oleminen , kovin monin tavoin vastuuton luottamus ei edistä. Saahan sitä olla iänkaiken leipäpappina, kun syylliset löydetään aina muualta.

        2) Teillähän oli oma etsikkoaika taannoin kun olitte hallitsemassa yhden vaalikauden. No eipä tarvitse ihmetellä miksi jäi yhteen kauteen, siitä kaudesta maksamme edelleen, ja KALLIISTI! He tekevät parhaansa eivät keskity sinun tavoin pelkkään riidanhaastamiseen.
        VASTAUS 2 = olet oikeassa, se mitä syntyy tai jää aikomisen asteelle, on heidän parhaansa, mihin yleensä ylettävät, ei kannata kehua, kun miinusta pukkaa

        3) Mieti miksi äänestäjät ulostivat sinut!
        VASTAUS 3 = mieti itse, miksi tuet yhteisössä tyhjäkäynnin henkeä, miksi pidät esillä vahingollisia valintoja, sanonta on, että tukea se on lahoavan juuren tukikin.

        4) Paljon paremmat kuin sinulla, joka olet epäonnistunut jopa omassa elämässäsi. Sinusta jää historiaan vain yksi sana: Riidankylväjä.
        VASTAUS 4 = erehdyt, sinä olet riidanhaastaja - ja kyväjä. tyhjää kommentointia vain ärsytysmielessä. Kokeilisit ihan jotain muuta

        5) Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?
        VASTAUS 5 = sinä voit vastata tähän aivan hyvin itse, miltä tuntuu olla äänitorvena halveksittuna

        Mutta kaikki muut kokevat sinun epäonnistuneen ja siksi halveksivat sinua.

        Edustatko todella KAIKKIA? On sulla pokkaa vedellä mielipiteilläsi KAIKKI mukaan omaan heikkouden tilaasi. Olet aito peräkammarin kasvatti, äidistä vierottautuminen koettelee ja ilmaiutaitosi on lapsellista inkuttamista.
        Mitä kertoo sinusta , epätoivoinen heittäytyminen "kaikkien" kanssa samaan lätäkköön?
        Voimallinen hokeminen tarvitsee toistuvasti tuekseen kuvitteellisesti sanoen joukkorohkeutta tulla omilla kasvoillasi esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaikki muut kokevat sinun epäonnistuneen ja siksi halveksivat sinua.

        Miksi sinä halveksit niitä jotka ovat erimieltä kanssasi.Mene Pohjoiskoreaan tai Venäjälle kun kiinnostaa että kaikki on sammoo mieltä kanssasi!10.10 ja09.17

      • Anonyymi

        Etkö osaa enää muuta, kuin valittaa omaa itkuasi, et edes huomaa reppana sitä.
        Aloitus kaikkiaan, on hiton hyvä ja täyttä asiaa.
        Paranneltavaa on roppakaupalla, aloitukseen on turha lisätä mitään, saati pois ottaa yhtään ajatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En koe olevani epäonnistunut, jos itse koet näin, älä siirrä sitä minuun. Vastaan jokaiseen puujalkaanne kerralla, heti alkuun, ettei tarvitse sotkea sokeiden oikeasta aiheesta syntyvää keskustelua, siis toivottavasti syntyy vuoropuhelua, eikä käänteiseksi kääntyen mollaamiskisaa.

        Yhdellä kertaa yksinkertaiselle/ -ille VASTAUKSET 1-5 Jos ymmärrät/-tte mitä tarkoitetaan?

        1 ) Toisiin luotetaan ja toiset tippuvat vaaleissa.
        VASTAUS 1 = tulosta ei vankka valtuustossa oleminen , kovin monin tavoin vastuuton luottamus ei edistä. Saahan sitä olla iänkaiken leipäpappina, kun syylliset löydetään aina muualta.

        2) Teillähän oli oma etsikkoaika taannoin kun olitte hallitsemassa yhden vaalikauden. No eipä tarvitse ihmetellä miksi jäi yhteen kauteen, siitä kaudesta maksamme edelleen, ja KALLIISTI! He tekevät parhaansa eivät keskity sinun tavoin pelkkään riidanhaastamiseen.
        VASTAUS 2 = olet oikeassa, se mitä syntyy tai jää aikomisen asteelle, on heidän parhaansa, mihin yleensä ylettävät, ei kannata kehua, kun miinusta pukkaa

        3) Mieti miksi äänestäjät ulostivat sinut!
        VASTAUS 3 = mieti itse, miksi tuet yhteisössä tyhjäkäynnin henkeä, miksi pidät esillä vahingollisia valintoja, sanonta on, että tukea se on lahoavan juuren tukikin.

        4) Paljon paremmat kuin sinulla, joka olet epäonnistunut jopa omassa elämässäsi. Sinusta jää historiaan vain yksi sana: Riidankylväjä.
        VASTAUS 4 = erehdyt, sinä olet riidanhaastaja - ja kyväjä. tyhjää kommentointia vain ärsytysmielessä. Kokeilisit ihan jotain muuta

        5) Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?
        VASTAUS 5 = sinä voit vastata tähän aivan hyvin itse, miltä tuntuu olla äänitorvena halveksittuna

        Sinä olet tämän saran TYHMIN!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaikki muut kokevat sinun epäonnistuneen ja siksi halveksivat sinua.

        Nyt koko Pyhäjärven tyhmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaikki muut kokevat sinun epäonnistuneen ja siksi halveksivat sinua.

        Kaikkein tyhmin olet itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä halveksit niitä jotka ovat erimieltä kanssasi.Mene Pohjoiskoreaan tai Venäjälle kun kiinnostaa että kaikki on sammoo mieltä kanssasi!10.10 ja09.17

        Saa mennä pitemmälle kuin Pohjois - Korea, tollojen aatelia.

    • Anonyymi

      Avaus on hyvin perusteltu. Asiantila on ollut näkyvissä jo pitkään. Henkilövaihdokset eivät ole toiveista huolimatta tuottaneet avoimmuutta kuntalaiskeskusteluun.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, aloittaja käytti sanoja , näkemystään perustellen.
        Tuli mieleen jotain tämän suuntaista nykymenosta; Miten oman pään hakkaaminen samaan mäntyyn lisää joukossakaan viisautta?
        Tuota voisivat arvioida jokainen ja joka toinen useampaan kertaan.

        Ihan samaa mieltä, ihana avaus! Sama teksti joka päivä, mutta tätä jos jotain niin odottaa ihan joka ikinen aamu! Aamulla kun herään niin aina tokaisen isosti että V I H D O I N K I N!
        Ihanaa....

        EI OLE sama teksti, valehtelet. Katso omaa kommenttikäytöstäsi,, Auts, miten arvioit itse laajan näkemyksesi saaneen vipinää mihinkään ? Kun asiat mätänevät jotenkin ohikatsomisen kulttuurissa, niin se tuskin vähentää kritiikkiä.
        Ja sinun kuntalaisnäkökulmasi on, voi niin hailakkaa, köyhää ja heikkoa tasoa kautta vuosien. Vai mitä.
        Joten voi hyvällä syyllä olettaa, että pesit Tikkalanmäelle.

      • Anonyymi

        Päinvastoin, avoimuus on supistunut ja sulkeutunut entisestään.
        Ei vaikea arvata, miksi?

    • Anonyymi

      Jos aloittaja tietää miten on toimittava niin miksi hän ei ole päättämässä?

      • Anonyymi

        Sinäkö olet. Tee asioille jotain muuta, kuin mitä läpikuseksimalla teet, ja sen vetelyyden toistat i täällä vätkyttäen tuulta pas kaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö olet. Tee asioille jotain muuta, kuin mitä läpikuseksimalla teet, ja sen vetelyyden toistat i täällä vätkyttäen tuulta pas kaa.

        Minun ei tarvitse olla, koska olen tyytyväinen asioiden hoitamiseen. Olen elämäni aikana kirkollisvaaleja lukuun ottamatta äänestänyt jokaisissa vaaleissa. Se riittää minun osalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ei tarvitse olla, koska olen tyytyväinen asioiden hoitamiseen. Olen elämäni aikana kirkollisvaaleja lukuun ottamatta äänestänyt jokaisissa vaaleissa. Se riittää minun osalta.

        Sama juttu, ne päättää jotka saa siihen valtuudet äänestäjiltä! Tavalliset Pyhäjärviset on varsin tyytyväisiä asioiden hoitoon haastavasta tilanteesta huolimatta! Jos samat päättäjät valitaan jatkuvasti uudestaan niin silloin ollaan tyytyväisiä, vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu, ne päättää jotka saa siihen valtuudet äänestäjiltä! Tavalliset Pyhäjärviset on varsin tyytyväisiä asioiden hoitoon haastavasta tilanteesta huolimatta! Jos samat päättäjät valitaan jatkuvasti uudestaan niin silloin ollaan tyytyväisiä, vai mitä?

        Nooh kun on itse saanut istua elämänsä vihreällä oksalla, laittanut lapsensa pois muualle, nauttii kohtuullista eläkettä, ja nuolee päättäjien peräpäätä, oli aika mikä tahansa, onhan siinä onnea...molemmin puolin.
        Kannattaa pohtia miten toisin asiat ja elinvoima kunnassa olisivat, jos ette olisi vain omaan napaanne tuojottaneet.
        Pyhäjärvi on kuihtunut juurikin teidänkaltaisten "mulla hyvin, muista viis" piirileikissä.
        Olisitte ajatelleet hyvinvoinnin kuuluvan vähäosaisille, ja päätöksien olevan vahvasti tulevaisuusluottamusta lisääviä.
        Nyt Pyhäjärvi on oikeasti villasukka-heimoreservaatti, äänestin enkä tukenut virttyneitä vaaliviisauksia.
        Kun ne jotka välittävät jälkipolvistaan, eivät toimi kuten te ja kaltaisenne on totuttuun tyylliin taaplanneet.
        Kas, kun on uskottu kunnanasiat lainaksi valituille äänestämällä, kyllä sen tausta-ajatus aina pitää olla vastuullisuus, että kun luovuttamisen lähtö tulee, jälkeenjäävillä olisi kaikki se mitä annettiin hoidettavaksi, varallisuus ja hyvinvointi, hyvällä taloudenpidolla ja järkevillä aloitteilla edistettyä ja mielellään paljon enemmän .

        "Olisitte ajatelleet hyvinvoinnin kuuluvan vähäosaisille"

        Kerrotko esimerkin miten olisi pitänyt tehdä, jotta tuo olisi toteutunut! Tai no et kuitenkaan kerro, koska et tiedä miten se olisi toisin pitänyt hoitaa!

        Eikun seuraavaan itkuun, tämä oli tässä!

        Miten muuten asioita voidaan päättää? Minua ei kiinnosta itseäni ehdolle lähtemään eikä elämässäni ole ollut valittamista.

        Kuihtuuhan paikkakunta, mutta niin tekevät kaikki vastaavat taajamat. Eikä ketään ole jätetty tietääkseni heittele?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olisitte ajatelleet hyvinvoinnin kuuluvan vähäosaisille"

        Kerrotko esimerkin miten olisi pitänyt tehdä, jotta tuo olisi toteutunut! Tai no et kuitenkaan kerro, koska et tiedä miten se olisi toisin pitänyt hoitaa!

        Eikun seuraavaan itkuun, tämä oli tässä!

        ..jäi sana MYÖS välistä pois.
        Olisitte ajatelleet hyvinvoinnin kuuluvan myös vähäosaisille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooh kun on itse saanut istua elämänsä vihreällä oksalla, laittanut lapsensa pois muualle, nauttii kohtuullista eläkettä, ja nuolee päättäjien peräpäätä, oli aika mikä tahansa, onhan siinä onnea...molemmin puolin.
        Kannattaa pohtia miten toisin asiat ja elinvoima kunnassa olisivat, jos ette olisi vain omaan napaanne tuojottaneet.
        Pyhäjärvi on kuihtunut juurikin teidänkaltaisten "mulla hyvin, muista viis" piirileikissä.
        Olisitte ajatelleet hyvinvoinnin kuuluvan vähäosaisille, ja päätöksien olevan vahvasti tulevaisuusluottamusta lisääviä.
        Nyt Pyhäjärvi on oikeasti villasukka-heimoreservaatti, äänestin enkä tukenut virttyneitä vaaliviisauksia.
        Kun ne jotka välittävät jälkipolvistaan, eivät toimi kuten te ja kaltaisenne on totuttuun tyylliin taaplanneet.
        Kas, kun on uskottu kunnanasiat lainaksi valituille äänestämällä, kyllä sen tausta-ajatus aina pitää olla vastuullisuus, että kun luovuttamisen lähtö tulee, jälkeenjäävillä olisi kaikki se mitä annettiin hoidettavaksi, varallisuus ja hyvinvointi, hyvällä taloudenpidolla ja järkevillä aloitteilla edistettyä ja mielellään paljon enemmän .

        Miksi et ole itse muuttanut tilanneetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu, ne päättää jotka saa siihen valtuudet äänestäjiltä! Tavalliset Pyhäjärviset on varsin tyytyväisiä asioiden hoitoon haastavasta tilanteesta huolimatta! Jos samat päättäjät valitaan jatkuvasti uudestaan niin silloin ollaan tyytyväisiä, vai mitä?

        ""Jos samat päättäjät valitaan jatkuvasti uudestaan niin silloin ollaan tyytyväisiä, vai mitä?""
        Niinpä niin, mikään ei muutu.
        Hyvin näkyy täällä Pyhäjärvellä toimivan,,,????

        EI, asiat polkee paikallaan ja puljataan omiin taskuihin, ei sinne mihin kuuluisi.
        Putin/oligarkit toiminta-ohjaus, pelaa ruutitynnyri leikkiä.
        Tsot, tsot haravoi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Jos samat päättäjät valitaan jatkuvasti uudestaan niin silloin ollaan tyytyväisiä, vai mitä?""
        Niinpä niin, mikään ei muutu.
        Hyvin näkyy täällä Pyhäjärvellä toimivan,,,????

        Tätä tarkoitin minäkin, ei nähdä "metsää puilta."
        Järkikulta jäässä liian monelta, maksetulta äänestäjältä.
        Silmät kiinni kullatun narun perässä, vaikka suoraan avantoon.

    • Anonyymi

      Vetelän pikkuvaimoon olen ihan tyytyväinen☺️

    • Anonyymi

      Käykäähän peilin edessä, onko kieli ruskeana?

      • Anonyymi

        Mistä moinen katkeruus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä moinen katkeruus?

        Tunne historiaa, siten voi haparoinen suunnistaa tulevaisuuteen.
        Kysymys, johon löydät vastauksen lukemalla aloituksen tekstin ajatuksella.

        "Se miksi s24 kritisoidaan ja jappastaan Pyhäjärven kaupungin virkamiesten ja kaupugin poliittisen hallinnon toimia, päätöksiä sekä toimien heikkoa tasoa, niihin on syynsä.
        Tarjonta ei vastaa kysyntään,mitä työikäisillä kuntalaisilla on ollut kauan,ja tilanne sen kun mätänee samoilla alustoilla, ja samoissa hyppysissä.
        Voi sanoa, katsokoon peiliin koko compo, pienimmästä suurimpaan joilla on järki ja joka luetaan ajoittain adressipäälukuun ja kuuluu onnelliseen heimoon kädellisenä..

        Peiliin katsominen koskee joka puolueen valtuutetusta puheenjohtajistoon lautakuntia myöten, kunnan sisäissä luottamustöissä olevia, edustajat ulkopuolisissa kaikkein eniten.
        Peiliin katsominen on tarpeellista omia etujaan ylläpitävien johtoryhmää ja eri toimipisteiden toimijakuntaa.
        Kuntalaisilla tulevaisuuden odotuksissa ns.mitä näköpiirissä-peiliin katsominen on masentavaa, näkymien tuijottaminen on joka päiväistä."

        Kerrotko miksi hallinnon pitäisi katsoa peiliin jos teitä tyytymättömiä on kourallinen (muutama kansakoulupohjalta asioita ihmettelevä)! Lähes poikkeuksetta Pyhäjärviset seisoo hallinnon takana! Kysymys kuuluukin, KEIDEN PITÄISI KATSOA PEILIIN!

        Älä viitsi olla alentuva, sinä tiedät tyytyväisyyden siltä leveliltä, missä päiväsi vietät.
        Joo olen minäkin omaan elämääni suht koht tyytyväinen, mutta en hallinnon saamattomuuteen, joka on viime-aikoina esittäytynyt lobbarivetoisten tuulivoimayhtiöiden nimiin.
        Tympeää kuntakuvaa luodaan tuulivoimalla, suurteollisten puistojen myötä, ja sehän on suurta tuhoamista niille arvoille, jotka pitää jättää jälipolville, näillä idiooteilla , anteeksi, kieli ja mieli ja miksei takamuskin, pyörii samaa kehää...
        Tarvetta on monimuotoisen elinkeinorakenteen saamiseen, kuinka osuvia ovatkin aivokukkaset kaupungin slouganeissa olleet; luovasti pintaa syvemmältä, hiukkasen parempi, täällä tehdään tulevaisuus---mikään näistä slouganeista ei ole tarkoittanut hevonpaskaakaan..
        Kun ei ole jämäkkää johtajuutta, on vain suhdetoimintaa ja kulissivehtausta ilman tulosvastuuta. Tulos on nolosti nollautuvaa

        Käsittääkseni tuulivoimaa ja koronarokotuksia vastaan hyökkää lähinnä ns. Itämaan tietäjät?

        Pyhäjärven tulos 2 miljoonaa, Haapajärven -5 miljoonaa (sis.tuulivoimaverot)!

        Totuus on tarua ihmeellisempi, eikö? Isoveli Valtio on raottanut rahahanojaan, tekikö se gudaa korona nimiin

        On se ihme kun positiivinen tulos on valtion tuen aiheuttama ja negatiivinen tulos aina kepun päättäjien! Eikö olekin ihme? Jos tulis 0-tulos niin nämä PPPS:n itkijät olis aivan hepulissa kun ei vois syyttää ketään eikä kiittää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi olla alentuva, sinä tiedät tyytyväisyyden siltä leveliltä, missä päiväsi vietät.
        Joo olen minäkin omaan elämääni suht koht tyytyväinen, mutta en hallinnon saamattomuuteen, joka on viime-aikoina esittäytynyt lobbarivetoisten tuulivoimayhtiöiden nimiin.
        Tympeää kuntakuvaa luodaan tuulivoimalla, suurteollisten puistojen myötä, ja sehän on suurta tuhoamista niille arvoille, jotka pitää jättää jälipolville, näillä idiooteilla , anteeksi, kieli ja mieli ja miksei takamuskin, pyörii samaa kehää...
        Tarvetta on monimuotoisen elinkeinorakenteen saamiseen, kuinka osuvia ovatkin aivokukkaset kaupungin slouganeissa olleet; luovasti pintaa syvemmältä, hiukkasen parempi, täällä tehdään tulevaisuus---mikään näistä slouganeista ei ole tarkoittanut hevonpaskaakaan..
        Kun ei ole jämäkkää johtajuutta, on vain suhdetoimintaa ja kulissivehtausta ilman tulosvastuuta. Tulos on nolosti nollautuvaa

        Tästä tuulivoimahullutuksesta olisi pitänyt järjestää kuntalaiskysely (äänestys).
        Kyse ei ole puistoista, vaikka niin uskotellaan. Kyse on massiivisesta rakentamisesta ja
        maiseman muuttamisesta.
        Muutaman vuoden kuluttua huomataan huijaus ja kenen taskuihin voitot ovat menneet.

        Mitä haittaa? Ainakaan minua tuulivoimalat eivät....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se ihme kun positiivinen tulos on valtion tuen aiheuttama ja negatiivinen tulos aina kepun päättäjien! Eikö olekin ihme? Jos tulis 0-tulos niin nämä PPPS:n itkijät olis aivan hepulissa kun ei vois syyttää ketään eikä kiittää!

        Sinä vääristelet. Ei ole kysymyksessä keskustan toimet, ei yksistään. Kovin pääosassa kuitenkin, tiedät sen muutenkin.
        Vasemmisto on vankasti vienyt kunnan taloutta sivuraiteelle, osallistumalla keskustan heppujen vouhkaamisiin, joiden jäljiltä on pelkkää tyhjää suunnitelmaa, ei työtä ei mitään työpaikan näköistäkään.
        Milloin ovat anoneet rakennemuutostulkea, milloin suuria utopioita kansainvälisyydestä...kunnan tulojen pussi paistaa kuin kaljun miehen uimalakki.
        Kuten nyt korostat, hpj tulos oli -5 miljoonaa mukana tuulivoimatulot...
        huh huh, rakenteissa on samat valuviat phj, joten tervetuloa karmea kankkunen kaivos vaikenee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä tuulivoimahullutuksesta olisi pitänyt järjestää kuntalaiskysely (äänestys).
        Kyse ei ole puistoista, vaikka niin uskotellaan. Kyse on massiivisesta rakentamisesta ja
        maiseman muuttamisesta.
        Muutaman vuoden kuluttua huomataan huijaus ja kenen taskuihin voitot ovat menneet.

        totta turiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä haittaa? Ainakaan minua tuulivoimalat eivät....

        Kuvittelitko myllyjen tuottavan "puhdasta sähköä" ? Kyllä niitä tehdessä pöllähtää saasteita (CO2;sta) valtavasti ilmoille.
        Eikö tämä CO2 aiheuta ilmaston lämpenemistä??
        Kuka huijaa ketä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko miksi hallinnon pitäisi katsoa peiliin jos teitä tyytymättömiä on kourallinen (muutama kansakoulupohjalta asioita ihmettelevä)! Lähes poikkeuksetta Pyhäjärviset seisoo hallinnon takana! Kysymys kuuluukin, KEIDEN PITÄISI KATSOA PEILIIN!

        On sinulla korkealla tuo itsetunto, olisit varmaan SS -saappaissa ensimmäisenä lahtaamassa kieliopin kanssa, kuka köyhä putoaisi kuoppaan nyrkin lyömisellä edustettuna.
        Jää nähtäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko miksi hallinnon pitäisi katsoa peiliin jos teitä tyytymättömiä on kourallinen (muutama kansakoulupohjalta asioita ihmettelevä)! Lähes poikkeuksetta Pyhäjärviset seisoo hallinnon takana! Kysymys kuuluukin, KEIDEN PITÄISI KATSOA PEILIIN!

        "" (muutama kansakoulupohjalta asioita ihmettelevä)! ""
        Aika ylimielistä tekstiä.
        Kysynkin kenen pitäisi katsoa peiliin??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä haittaa? Ainakaan minua tuulivoimalat eivät....

        ...missä ne tuulivoimalat ovat?
        Et ole vielä Pyhäjärven pinta-alassa päässyt niitä kokemaan.
        Nämä, jotka näiden perään halajaa, ovat kohta mullan alla, eikä laparouskut heitä heiluta.
        Meidän jälkeemme jäävät, tulevat kiroamaan nuo betonihelvetit ja teidät maan rakoon, ellei nuo bolsevikkien/ Putinin kätyrit sitä ennen teilaa koko nykyjärjestelmää maan tasalle.
        Laparouskut pilaa koko Suomen luonnon, on täysin järjellä ajatellen, hirvittävä tuho maaseudulle.
        Ukrainan tuhoja ei uskalla enää edes ajatella, meillä "PUTININ POJAT SÄKSÄTTÄÄ."
        Rahat mulle, tuho muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vääristelet. Ei ole kysymyksessä keskustan toimet, ei yksistään. Kovin pääosassa kuitenkin, tiedät sen muutenkin.
        Vasemmisto on vankasti vienyt kunnan taloutta sivuraiteelle, osallistumalla keskustan heppujen vouhkaamisiin, joiden jäljiltä on pelkkää tyhjää suunnitelmaa, ei työtä ei mitään työpaikan näköistäkään.
        Milloin ovat anoneet rakennemuutostulkea, milloin suuria utopioita kansainvälisyydestä...kunnan tulojen pussi paistaa kuin kaljun miehen uimalakki.
        Kuten nyt korostat, hpj tulos oli -5 miljoonaa mukana tuulivoimatulot...
        huh huh, rakenteissa on samat valuviat phj, joten tervetuloa karmea kankkunen kaivos vaikenee...

        Vasurit ovat epäonnistuneet "elvytyksessä" totaalisesti.
        Ei mitään ponnetta, ei suuntaan, ei toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "" (muutama kansakoulupohjalta asioita ihmettelevä)! ""
        Aika ylimielistä tekstiä.
        Kysynkin kenen pitäisi katsoa peiliin??

        Onko sinulla suora yhteys "komentokeskukseen" kun selvität koko ajan, kuka kirjoittaa mitäkin?
        Kyllä mekin saamme selvityksen, kenelle Suomi24 - lähettää tietoja Pyhäjärvellä.
        Poliisit saa selvittää.
        Tosin eivät nämä paikalliset, ulotus kauas.
        Tämäkin sivusto, kuuluu anonyymi sivustoon joten tietosuoja ja sananvapaus ulotuttava myös näihin juttuihin.
        Joten lopeta parjaus, älysi ei ole kummoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasurit ovat epäonnistuneet "elvytyksessä" totaalisesti.
        Ei mitään ponnetta, ei suuntaan, ei toiseen.

        kyllä oikein elvistellen vieläpä, että kyllä he osaavat..vasemmiston valtuuteissa ei ole aitoja aateihmisiä...tyhjän touhujia ja pelolla hallitsevia.
        kas, keskustan entinen kunnallisjärjestön sihteeri on varavaltuutettu vasemmistossa. näin se kimppakiva luikertelee rakenteissa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla suora yhteys "komentokeskukseen" kun selvität koko ajan, kuka kirjoittaa mitäkin?
        Kyllä mekin saamme selvityksen, kenelle Suomi24 - lähettää tietoja Pyhäjärvellä.
        Poliisit saa selvittää.
        Tosin eivät nämä paikalliset, ulotus kauas.
        Tämäkin sivusto, kuuluu anonyymi sivustoon joten tietosuoja ja sananvapaus ulotuttava myös näihin juttuihin.
        Joten lopeta parjaus, älysi ei ole kummoinen.

        Ainoa tähän ketjuun kirjoittamani kommentti, taisi osua nappiin.
        Siinäpä selvittelet, niin teen minäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla suora yhteys "komentokeskukseen" kun selvität koko ajan, kuka kirjoittaa mitäkin?
        Kyllä mekin saamme selvityksen, kenelle Suomi24 - lähettää tietoja Pyhäjärvellä.
        Poliisit saa selvittää.
        Tosin eivät nämä paikalliset, ulotus kauas.
        Tämäkin sivusto, kuuluu anonyymi sivustoon joten tietosuoja ja sananvapaus ulotuttava myös näihin juttuihin.
        Joten lopeta parjaus, älysi ei ole kummoinen.

        voihan pärkkelle sentään,,pyssylogitaitosi on hukassa. "Joten lopeta parjaus, älysi ei ole kummoinen."
        hyvin pyyhkii, tulokset näkyvät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä haittaa? Ainakaan minua tuulivoimalat eivät....

        Otappa mylly takapihallesi. Myllyn lavat läikyttää mukavasti ikkunasta.
        Ota sähkönsiirtolinja pihallesi, välittämättä omistusoikeudestasi.

    • Anonyymi

      Venäjällä peilien myynti kasvanut huimasti. Hyvä Sakke.👍

      • Anonyymi

        Viedään Tikkalanmäelle peili ulko-oven viereen, jos sieltä on vaikka varat loppu.
        MUUTEN SE NATO HOMMA SUKELTAA RUOTSISSA jo loppusuoralle.
        Meillä vielä jappastaan eduskunnassa ensi viikolla.
        Vanhanen änkytti epämääräisesti, meikäpoika ymmärsi, ettei vanhalleherralle kelpaa Nato.
        No, sitä ei onneksi kepu päätä, muutenhan meillä ei olisi kohta päitä ollenkaan.

        Olet ymmärtänyt taas väärin, mutta ei se mitään! Hyvää jatkoa sulle, vaikka vaikeaa se tulee olemaan kun ei ymmärrä yhtään mistään yhtään mitään!

        Tahallani heitin, joten heräsit.
        Vanhanen jappasi kuitenkin.
        Jappasee jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Vladimir Putin räksyttää nimittäin minun uusi koira.

      • Anonyymi

        Joko on päätetty, että ensi talvena ei makseta Lampa-ahon turhia lumetuslaskuja ja latukoneen käyttökustannukset uudestaan syyniin. Jäisi vaikkapa tärkeämpien liikenneväylien talviylläpitoon enemmän rahaa. Eikö niin???

        ens talvena ei nuoreyimiehet jouda markkinoimaan hiihtoasussa pyhäjärveä. puolustusvoimien sa int on treeniasuina mannekiineilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko on päätetty, että ensi talvena ei makseta Lampa-ahon turhia lumetuslaskuja ja latukoneen käyttökustannukset uudestaan syyniin. Jäisi vaikkapa tärkeämpien liikenneväylien talviylläpitoon enemmän rahaa. Eikö niin???

        Ei turhia vaan asiallset palveliut mitä me kuntalaisetkin tahdomme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko on päätetty, että ensi talvena ei makseta Lampa-ahon turhia lumetuslaskuja ja latukoneen käyttökustannukset uudestaan syyniin. Jäisi vaikkapa tärkeämpien liikenneväylien talviylläpitoon enemmän rahaa. Eikö niin???

        On rahoituspäätös ensitalveksi tehty mutta nimenä " ensilumenlatu".
        Siinä korostetaan terveyttä ja ilmaisuutta kuntalaisille. Ja isoja kisoja. Ensilumellako?
        Laskutusperusteena käytetty mm talkootyötä 15€ tunti?
        Tämä on mielenkiintoinen pointti; yleensä talkootyötä rahoituksen hakija käyttää omarahoituksen osuuden kattamiseen laskennallisesti.

    • Anonyymi

      Missäs viipyy aamuitku? Pitäis lähteä askareisiin...

      • Anonyymi

        Eikö itku tahdo tulla?? Mene nyt aamuaskareihin tälläkertaa ilman itkua,

      • Anonyymi

        Ei hänestä kannata välittää eihän äänestäjätkään välitä.

      • Anonyymi

        Jukka ei kannata Nato jäsenyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukka ei kannata Nato jäsenyyttä.

        Kunnan mädättäminen sekä kurjistaminen astui uuteen aikaan, kun kunta siirtyi Keisarin alaisuuteen. Missä peukaloita imeskelmällä ja korskeissa miehissä istumalla tehtiin ratkaisevat virheet kunnan kannalta. Valittiin "kotipesänhajottajia ja pesänryöstäjiä "valtaan. Näin tapahtui, varman tvaalilehdistön ja painetun iedolähteen mukaan, joten niistä valinnoista voidaan sisävuoroa pelaten yhtä jatkumoa- pelin katsotaan alkaneen kuntavaaleista v.1988. Silloin valittiin valtuustoon noin ja näin eri tavoin suuria syömähampaita, ja joista jokunen vieläkin syö meidän tuhansia kertoja maksamastamme pöydästä..Se mitä pöydän alle murusina tipahtelee, sen on meille riitettävä..
        Kirpaisee asianosaisia, vai mitä.
        Tuulivoimayhtiöiden lobbarit, ei ihme että olette kiinnostuneet Pyhäjärven maista, ja tuulista temmaten vedätätte virkamiehiä ja päättäjiä, maanomistajia ja yleistä mielikuvaa hyvästä tuloksesta syöttäen, pyhäjärvisiä---näitä joilla parasta päivää oli vuonna ????

        Pyhäjärvellä menee niin hyvin, siis suhteellisesti, että eipä kirpase yhtään! Y L Y P E I T Ä ollaan! Tuota suhteellisuutta ei vain kaikki ymmärrä, ymmärrätkö?

        mitäs sitten sanot, kun tosiasioita ei pääse piiloon, sitä että ei tosiaankaan mene hyvin. Ylpeyden aiheesikin ovat suhteellisuutta, ja mikäli ymmärrät asettaa ne ylpiät asiat oikeaan kontekstiin, hupsista keikkaa..siinä olet kuin naapurin entinen sonni ilman palleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukka ei kannata Nato jäsenyyttä.

        Mistä tiedät, aika outoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, aika outoa.

        Tieto oli jossain lehdessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tieto oli jossain lehdessä.

        Pravdassa vai MV-lehdessä niitähän te propersut uskotte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pravdassa vai MV-lehdessä niitähän te propersut uskotte?

        sulle sentäs tiedot tulee suusta suuhun, ja "tiedon " välittäjällä sormet ristissä seläntakana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pravdassa vai MV-lehdessä niitähän te propersut uskotte?

        HEIKKI !!!! Koski vain pauhaa,saamatta rauhaa!!!Sinulle Jukan Sana On Raamattu!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1796
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1407
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1376
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1293
    5. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1279
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1217
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      641
      1186
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1008
    Aihe