Olen lihava, sairaalloisen lihava. Olen lihonnut ja laihduttanut varmaan satoja kiloja, mutta nyt vain lihon. En pidä itsestäni tällaisena läskikasana.Tuntuu, että jossain näitten läskien alla on oikea minä, mutta kuinka saada se esiin? En ole tyhmä, vaikka tällä palstalla on keskusteltu lihavien tyhmyydestä. Tämä on minulle sellainen ongelma, että jostain syystä en kykene hillitsemään itseäni yksin ollessa, vaan ahmin kuin hullu. Vailla ajatuksia tungen ruokaa suuhuni. Saan hoitoa tähän vaivaan, mutta se on pitkä ja kivinen tie. Kunhan saisin ensin lihomisen loppumaan, niin se olisi ensimmäinen askel. Inhoan itseäni ja peilikuvaani ja minusta tuntuu, että ihmiset katsoo, kun lyllerrän eteenpäin naama punaisena ja puuskuttaen. Olen valtavan itsesäälin kourissa, vaikka tiedän, että ainoa, joka tähän voi vaikuttaa, olen minä itse, ei kukaan muu. Ei haukkumalla, eikä kannustamalla, vaan jotain pitää naksahtaa omassa päässäni, että tajuan ruuan olevan välttämätöntä elämän ylläpitäjänä, mutta tappavaa holtittomasti käytettynä.
Antakaa neuvoja kuinka pystyn hillitsemään itseni ahmimiskohtauksen tullessa, jos olette löytäneet jotain kättökelposia toimintatappoja tuon pikku paholaisen ilmestyessä kuiskimaan, että syö, syö, syö....
Antakaa neuvoja kuinka pystyn hillitsemään itseni ahmimiskohtauksen tullessa, jos olette löytäneet jotain kättökelposia toimintatappoja tuon pikku paholaisen ilmestyessä kuiskimaan, että syö, syö, syö....
Vastaukset 12
Vanhimmat
No niin, et siis ahmi muiden nähden mutta yksin ollessasi? Miksi, se lienee ongelmasi ydin. Oletko yksinäinen, onko ulkonäkösi muuten ok? Paljonko sitten todella painat, pituutesi, oletko mies vai nainen. Kysyn siksi että kuvitteletko vaan itsesi lihavammaksi kuin olatkaan.
En todellakaan kuvittele olevani lihava, vaan olen lihava. BMI on >50! Olen nainen. Ahminta tapahtuu aina yksin ollessani, usein myös iltaisin. Minulla on sisuksissa kuin tyhjä aukko, joka pitää täyttää. Se turruttaa ajatukset. Vähän kuin alkoholistilla, mutta tämä turtumus haetaan ruuasta. Olen kyllä hoidossa tästä, mutta paraneminen on hidasta, sillä minä olen ollut syömishäiriöinen lapsesta saakka. Inhoan itseäni tällaisena, mutta en tiedä miten pääsisin eroon ahmimisesta, vaikka haluaisin. Olen siis ruokariippuvainen, jos niin voi sanoa. Tässä sinulle vähän taustatietoja, jos voit jotenkin auttaa eli antaa neuvoja, niin olisin todella iloinen. Edes niin, että oppisin ensin pitämään itsestäni, etten tuntisi itseäni ihmisen irvikuvaksi.
Sinä olet ARVOKAS juuri sellaisena kuin olet!
Älä inhoa itseäsi vaikka olet lihava! Opettele vähän kerrallaan hyväksymään itsesi....huomaat pian että et koko ajan mieti ruokaa. Terapiasta on apua.
Aloita pienin askelin tutkailemaan; missä tilanteessa ajattelet/alat syödä, mihin tunteisiin, turvattomuuteen,yksinäisyyteen??
Keksi jotakin puuhaa illaksi/yksinollessasi ettet joudu niin helposti kiusaukseen syödä.
Juo aina sitruunalla maustettua vettä, kun ahminta uhkaa.
Aikaa se ottaa mutta pikkuhiljaa alkaa tilanne muuttua. Kiirettä ei pdäkään olla, sillä jos paino on tullut esim. 5 vuodessa....on annettava itselleen aikaa tuo 5 vuotta myös saada painoa alas.
Lopeta laihdutus ja AJATTELE VAIN MITEN OPETTELET UUDEN JA OIKEAN TAVAN SYÖDÄ. Tuon opittuasi huomaat,että painosi alkaa aluksi pysyä ennallaan ja sitten laskea. Mitkään *nälkäkuurit* eivät toimi kuin kenties muutaman viikon/kuukauden. Ravitsemusterapeutilta (suosittelen) hyviä ohjeita ja neuvoja.
SE KESTÄÄ KOKO LOPPU ELÄMÄN!
Pienin muutoksin ja HYVÄKSY itsesi ja tunteesi, myös kielteiset.
Tuo muutos tarkoittaa ELÄMÄNTAPA-REMONTTIA.
Toivon sinulle voimia. Varmasti ONNISTUT!
Kun se oivallus tulee ei ole niin vaikeaa ollenkaan.
Itselläni ei ole noin iso ongelma, mutta tunnistan itsessäni tuon taipumuksen aina välillä, rupean syömään, kun joku asia menee pieleen. Silloin aina paino nousee, mutta vaatteet ovat rajana, ne säväyttävät minut aina lopettamaan sen. Siis se, että ne rupeavat kiristämään. Se on totta, vähän kuin aukko, joka pitää täyttää, aukko tunnetasolla..
Kyllä sinä onnistut, kun mietit näitä asioita. En kovin paljon tiedä ravitsemuksesta, mutta omalta kohdaltani olen huomannut, että jos pystyn olemaan ilman sokerisia ja valkean viljan tuotteita viikon, tilanne tasaantuu itsestään, ei ole enää nälkä. Jotain perää on siinä millaisia ruokia syö, ruuat, jotka vaikuttavat insuliinitasoon kohottavasti ovat salakavalia. Nopeiden hiilihydraattien selkeä vähentäminen ja poisjättäminen vaikuttivat minulla erittäin suotuisasti, olen sen jälkeen laihtunut pikkuhiljaa vaan, itsestään. Välillä repsahdan, mutta sen huomaa heti olossa ja sen vuoksi pystyy linjaa jatkamaan. Ei väsytä, vatsa pysyy paremmassa kunnossa ja jotenkin on muutenkin tasapainoisempi olo. Mikä tulee ennen muna vai kana.. en tiedä mikä siihen oloon vaikuttaa, kaipa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Niin, olet arvokas ihminen sellaisena kuin olet, ehkä sun on hyväksyttävä itsesi ensin, sen jälkeen on helpompi hallita painoaan. Äläkä välitä näistä jutuista täällä, siis noista syyllistäjistä ja arvostelijoista, valitse.. lue vain ne, jotka ovat asiallisia. Haukkujat ovat täällä jostain syystä myös, ehkäpä heidän ongelmansa on vielä suurempi.
Kaikenlisäksi voi olla, että he pettävät itseäänkin ja se on pahinta.
Jos joku kertoo olevansa sairaalloisen lihava, sairastavansa BED:iä ja olevansa sen takia hoidossa, hän varmaankin tietää mistä puhuu: eli painoindeksi joka on yli 30 tarkoittaa sairaalloisen lihavaa. Ja BED ei ole enää kiinni tälläisistä pikkuasioista kuin "onko ulkonäkösi muuten ok?" BED on vakava juttu ja taustalla isoja asioita, eikä kysymykseen miksi ole yhtä vastausta.
"eli painoindeksi joka on yli 30 tarkoittaa sairaalloisen lihavaa"
Ei pidä paikkaansa...se on 40 tai yli...
Onko BED:sta kärsivä yleisemmin nainen kuin mies? Itse kuvittelen että nainen. Ja kuvittelen, vaan en tiedä faktana, että liittynee johonkin lapsena koettuun kelpaamattomuuden tunteeseen.
Lue Irene Kristerin kirja Tunteet ja syöminen. Siinä puhutaan muun muassa siitä, että koska joitakin tunteita ei uskalla käsitellä, niin niitä yrittää tukahduttaa syömällä (toiset juomalla, pelaamalla tms.) BED:stä paraneminen on hidasta, mutta se on MAHDOLLISTA. Voimia ja tsemppiä sinulle!
Ai mitenköätoimia ahmiskohtauksen tullessa? Tyhmä kysymys; tietty pidät suusi kiinni.
tietokoneeni kiinni ja menisin ulkomaailmaan opettelemaan olemaan kanssaihmisten arvoinen. Kirjoituksesi osoittavat sinulta puuttuvan jotain tärkeätä, inhimillisyys, olet pahasti eksyksissä itsesi kanssa.
Hyvä !
Sinussa on ainesta kampanja promoottoriksi :D !!!
Hei! Olen ihan samassa tilanteessa kuin sinä. Olen kolmekymppinen nainen, BMI pahimmillaan oli 54, nyt 44. Nuoruudessa sairastin toista syömishäiriötä, toivuin jotenkuten siedettävälle tasolle. Nyt taas huomaan olevani "sairas", tällä kertaa vain muoto on hieman toinen, BED. Pitäisi hakeutua varmasti hoitoon, mutta sinne on vaikea päästä, jonot ovat pitkiä.
Mietin tuota samaa, mikä siinä on että ahmiminen tapahtuu aina kun on yksin. Ei koskaan seurassa. En todellakaan ole mikään kotihiiri, siltikään 24h/vrk ja 7pv/vko ei voi olla liikkeellä jossakin tai jonkun kanssa. Yksinäisiä aikoja on väkisin. Vaikka on perhekin. Yksin oleminen on kuin automaatti, 'kohtaus' iskee samantien. Olen yrittänyt minimoida näitä hetkiä liikkumalla entistä enemmän ulkosalla, ulkoillen, ihmisiä tapaillen, harrastaen ja perheen parissa.
Auttaa ehkä vähän, mutta ei tarpeeksi.
Tiedän omalla kohdallani ainaki pari asiaa, jotka laukaisevat tai lisäävät ahmimisia. Ikävä kyllä ne ovat elämäntilanteeseen liittyviä isoja stressaavia asioita, joihin en voi toistaiseksi mitenkään vaikuttaa. Ehkä vuoden - parin päästä tilanne on toisin.
Älä välitä näistä mollaajista, BEDistä ei parane sillä että "ottaa itseään niskasta kiinni ja sulkee tietokoneen". Jos se olisi siitä kiinni, ei BEDiä olisi. Syyt ovat paljon syvemmällä.
Neuvoksi en osaa sanoa muuta kuin, että pyri tunnistamaan asioita jota lisäävät ahmimista. Koska saat hoitoa , sinulle on varmasti annettu jotakin neuvoja tai keinoja tähän.
OA-ryhmässä kävin joskus, mutta ei ollut minun juttuni. En jaksanut viikosta toiseen kuunnella muiden ihmisten hyvinkin raskaita ja monimuotoisia ongelmia. Ryhmä alkoi tavallaan toimia enemmän rasitteena kuin apuna. Joillekin tämä muoto voi auttaa.
Kelan terapiaa voi ja kannattaa hakea. Tie on pitkä ja kivinen, mutta voi auttaa.
Keino, jolla pääsen useinmiten jonkinlaiseen tasapainoon on se, että syön pienen aterian joka toinen-kolmas tunti. Siis tyyliin: aamupala (leipää, teetä jne), kolmen tunnin päästä banaani, sitten kevyt työpaikkalounas, kolmen tunnin päästä viili ja teetä, iltapala ja vielä ennen nukkumaanmenoa paahdettu leipä ja hedelmä tms. Ravitsemusterapeutin kanssa on katsottu annokset ja näistä tulee noin 1800kcal, mikä on minulle hyvä määrä. Jostain syystä tämä toimii. Verensokeri pysyy tasaisena, elimistö tottuu säännölliseen ruokarytmiin (minulla on paha tapa lipsua paastoamisen puolelle, joka vaan pahentaa ahmimista). Tuntuu hankalalta kuskata eväitä aina mukana, mutta en valita.
Lääkitys saattaa auttaa jonkin verran (jos ei ahmimiseen, mutta mielialaan kuitenkin), mutta sehän on varmasti hoitosi yhteydessä jo keskusteltu ja ratkaistu asia.
Myös säännöllinen monivitamiinivalmisteen nauttiminen jotenkin tasaa ahmimistani yhdessä tuon kolmen tunnin ruokarytmin kanssa. Minulla auttaa vain ihan yksi tietty valmiste. En tiedä miksi. Joskus joku on sanonut, että ylipainoinen ihminen on aliravittu. Uskon sen pitävän paikkansa, ainakin omalla kohdallani. Ruokaa syödään paljon, mutta sen ravitsemuksellinen arvo on huono. Elimistössä on krooninen puutostila ja keho viestittää puutosta. Se huutaa lisää,lisää, lisää, mutta ei osaa kertoa MITÄ puuttuu. Siksi on kokoajan nälkä - tai se voi edesauttaa ahmimiskohtauksien tuloa. Nykylääketiede ei vielä osaa täysin selittää mitä/miten/miksi kaikki ravinteet kehoon imeytyvät tai eivät imeydy, ja miten/miksi se vaihtelee eri ihmisillä. Uskon että kyseessä on muutakin kuin vain väärä ravinto (ylenpalttinen rasva, sokeri jne). Elintarvikkeiden tehotuotanto aiheuttaa maaperän ym. köyhtymistä ( ja sitäkautta ravinnon köyhtymistä), puolivalmisteet ja valmisruoat menettävät valmistusprosessin aikana osan ravinteistaan jne. Uskon että tästä yhtälöstä löytyy pieni auttava palanen oman sairauteni hallitsemisessa. Sanokoon perinteinen lääketiede mitä hyvänsä.
Jos vielä luet palstaa, kirjoita tänne miten jakselet nyt ja mitä kuuluu. ISO HALAUS SINULLE!! TSEMPPIÄ!!!!