Laatumedia sai tahtonsa läpi: Suomi tuhon tiellä

Anonyymi

Suomalaisten päivälehtien päätoimittajat julistivat jo vuosia sitten päämääräkseen Suomen liittämisen NATO:on. Kun Ukrainan sota syttyi, valtamedia näki tilaisuutensa tulleen. Se alkoi julkaista kaiken mahdollisen sotapropagandan, mitä USA-NATO:n tiedustelukoneisto syyti maailmalle. Ei ollut ainuttakaan venäläisiin kohdistettua sotarikossyytettä, jota HS, YLE. MTV ym. eivät olisi julkaisset välittömästi. Kriittisiä arvioita tai vastatodisteita oli turha odottaa. Kaikki mitä Ukrainan puolue väitti, oli puhdasta totuutta ilman varauksia.

Valtamedian omistajat ja toimittavat ottivat itselleen suuren vastuun Suomen kansan kohtalosta. Kritiikittömän, tunteisiin vetoavan sotapropagandan avulla ajettiin läpi galluptuloksia, joiden mukaan enemmistö kansasta kannattaa NATO-jäsennyyttä. Näihin vedoten politiikkojen satoja kertoja lupaama kansanäänestys NATO-jäsenyydestä voitiin unohtaa. Suomen kansa petettiin juuri silloin, kun kysymys oli koko sen tulevasta kohtalosta.

Nyt kun Suomi on jättämässä NATO-jäsenyyshakemuksen ja sodan aikaansaaneet USA:n johtajat lupaavat vuosien mittaista sotaa Eurooppaan, voidaan kysyä mitä päätoimittajien haaveratkaisu tulee merkitsemään Suomelle ja sen asukkaille.

Sotatoimien jatkuminen voi milloin tahansa laajeta sodaksi Venäjän ja NATO-maiden välillä. Suomella on NATO-kumppaneista ylivoimaisesti pisin maaraja Venäjän kanssa ja tämä raja sijaitsee lähellä sekä Pietarin miljoonakaupunkia että strategisesti tärkeää Kuolan niemimaata. Ukrainan sodan perusteella on ilmeistä, että sodan laajentuessa Venäjä pyrkisi tekemään massiivisilla ohjusiskuilla mahdottomaksi Suomen alueen käyttämisen NATO-armeijan hyökkäykseen. Lentokentät, sotilaalliset johtokeskukset, asevarikot, satamat, maantie- ja rautatiesillat jne. tuhottaisiin ohjusiskuilla muutamassa tunnissa sodan alkamaisesta. Vaikka sotatoimet päättyisivät tähän (esimerkiksi ydinsodan pelossa) Suomelle pommitukset merkitsisivät valtavaa katastrofia. Maa, jonka liikenneyhteydet on tuhottu, ei nouse tästä vuosikymmeniin.

Median edustajilta on turha odottaa minkäänlaista vastuunkantamista syntyneestä tilanteesta. He ovat piiskanneet itsensä sellaiseen ryssänviharaivoon, ettei järjen äännelle ja maan etua koskevalle harkinnalle ole mitään sijaa. Suomalaiset nykypoliitikot ovat valitettavasti samaa laatutasoa, jos eivät vieläkin pahempia. Suomi ollaan viemässä NATO-sodan pahimpaan eturintamaan kansalta kysymättä.

13

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nato-vyörytys on ollut voimakkaasti kiihtyvää jo ennen Ukrainan sotaa. Tämä johti siihen, että esimerkiksi eilen Helsingin Sanomien paperiversio käytti 12 ja tänään noin 20 sivua Natoa koskeviin aiheisiin.

      Aiheen käsittely on noudattanut propagandan sääntöjä. Ei suoraan valehdella, mutta poimitaan asioista halutut seikat. On keskitytty Nato-hakemusprosessiin, muttei niinkään siihen mitä vaatimuksia ja velvoitteita jäsenyydestä käytännössä seuraa saati että olisi pohdittu maailmanpoliittisia ja moraalisia ulottuvuuksia.

      Jäsenyyden koittaessa Suomen osuus Naton Venäjän-rajasta olisi puolet. Joku on todennut, että Nato tarvitsee enemmän Suomea kuin Suomi Natoa. Johtopäätös: Naton propaganda oli taitavaa ja kaikki mediat läpäisevää. Aikaansaatua yleistä asennetta voisi verrata siihen, kuin keskustelisi pikkulasten kanssa huvipuistoon lähdöstä: mennään heti ja ilman syvempää pohdintaa.

    • Anonyymi

      Mitä vittua nyt taas..

    • Anonyymi

      Suomen tien Natoon on siivittänyt Venäjän järjetön sotapolitiikka.

      Onneksi sekin löytää Suomesta puolustajansa,kuten aikanaan Stalinin valloitus-ja sortopolitiikka.

      Suomen laatumedia on hoitanut tiedotustehtävänsä kiitettävästi.

      Valtion johto on tehnyt oikeat ratkaisut kansainvälisen hyväksynnän saavuttaen.

    • Anonyymi

      Aloitus taisi tulla suoraan donetskista, huomenta sinnekkin.

    • Anonyymi

      Suomalaiset haluavat elää rauhassa.Nyt jouduimme Venäjän presitentin toiminnan takia tekemään historiallisen päätöksen.Kaikkea hyvää itänaapurin kansalaisille ,koittakaa pärjätä .

    • Huolellisesti kirjoitettu ja oikoluettu keskustelun avaus, jonka sisältö on kuitenkin täyttä roskaa. Se on nurinpäin käännettyä totuutta.

      Suomen media on kertonut ja näyttänyt suomalaisille tosiasioita ja tositapahtumia sodasta, ne ovat täysin kiistämättömiä. Vapaassa lännessä totuuden saa kertoa ja näyttää vapaasti, Venäjällä ei. Venäjällä kaikki käännetään nurin päin. Totuuden kertominen on "valetiedon levittämistä" ja siitä rangaistaan. Totuus korvataan totalitaarisen valtion propagandatehtaan tuottamilla valheilla.

      Venäjän ylösalaisin käännetty totuus on helppo tunnistaa valheeksi jos sen vain haluaa tehdä. Venäjän propagandassa hyökkääjä on puolustaja ja puolustautuva maa hyökkää. Näin on vaikka sotaa käydään Ukrainassa eikä Venäjällä. Syyllinen terroriin ja sotarikoksiin on Ukraina eikä Venäjä. Ukraina tuhoaa itseään ja länsi avustaa tuhoamisessa. Absurdia, mutta kaikki käy kun agressiivista propagandaa tehdään. Sana on ase.

      Venäjän propaganda väittää, että Suomen Natoon liittymisen takana on USA:n ja lännen halu hyökätä Venäjälle eikä Suomen tarve torjua Venäjän hyökkäys. Venäjällä mustamaalattiin Suomea jo ennen Ukrainaan hyökkäystä, Aivan ilmeisesti oli tarkoitus pohjustaa Suomeen kohdistuvia tulevia toimia. Nyt sitten väitetään, että Suomessa lietsotaan venäläisvihaa samalla kun Venäjän propaganda leimaa Suomea fasistiseksi lännen kätyriksi.

      Venäjän käymä sota Ukrainassa on todella rumaa ja rikollista. Se on syy Suomelle liittoutua oman turvallisuutensa vuoksi. Venäjän propaganda vain vahvistaa tarvetta liittoutumiseen. Venäjä voisi julistaa, että se ei koskaan tule hyökkäämään Suomeen jos Suomi ei liity Natoon, mutta kun Venäjän propaganda on nurin päin käännettyä totuutta niin julistus pitäisi kääntää oikein päin: Jos Suomi luopuu liittymisestä Natoon niin hyökkäämme Suomeen heti sopivan tilaisuuden tullen.

      Pelottelu ja kiristys kuuluvat Venäjän agressiiviseen politiikkaan, niilä halutaan saada kohde käyttäytymään halutulla tavalla. Sota on Venäjälle politiikan jatkoa ja hyökkäystä pohjustetaan lietsomalla pelkoa. Oikea suhtautuminen kiristykseen ja pelon lietsontaan on pitää pää kylmänä ja käyttää järkeä.

      • Anonyymi

        Niin kuin sanotaan, totuus on sodan ensimmäinen uhri. Sotapropagandaa on kummallakin puolella ja tarkoitus on saada nimenomaan oma propaganda ja teot näyttämään oikeutetuilta. Kiihkoilu asian tiimoilta osoittaa, että syötti on nielaistu sellaisenaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin sanotaan, totuus on sodan ensimmäinen uhri. Sotapropagandaa on kummallakin puolella ja tarkoitus on saada nimenomaan oma propaganda ja teot näyttämään oikeutetuilta. Kiihkoilu asian tiimoilta osoittaa, että syötti on nielaistu sellaisenaan.

        Kiihkoilua ja paksua valetta tulee ennen kaikkea toiselta puolelta eli sodan aloittajalta.

        Kumpi puoli mahtaisi olla kyseessä?

        Ehdotuksia?


    • Anonyymi

      Suomalaisten tunnollisuus ja kiltteys EU:n edessä toistaa itseään. Suomalaiset yritykset ovat vetäytyneet kilvan Venäjältä. Mitä tekee Saksa? On hissukseen ja odottaa ...ja alkaa kohta taas käydä kauppaa.

      • Anonyymi

        Kaikki EU-maat toimivat yhteisten päätösten mukaisesti.

        Saksan valtava kauppa ei laannu muutamassa kuukaudessakaan,mutta on jo supistunut rajusti aiheuttaen Venäjälle suuria rahoitusongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki EU-maat toimivat yhteisten päätösten mukaisesti.

        Saksan valtava kauppa ei laannu muutamassa kuukaudessakaan,mutta on jo supistunut rajusti aiheuttaen Venäjälle suuria rahoitusongelmia.

        SAKSAN talous- ja energiaministeri Robert Habeck sanoo Wirtschaftswoche-lehden haastattelussa, että Saksa saattaa voida luopua Venäjän kaasutoimituksista jo ensi talvena. Aiempi arvio on ollut vuodessa 2024.

        Habeck on sanonut aiemmin, että Saksa pystyy irrottautumaan Venäjän öljystä ja hiilestä tänä vuonna. Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi, Saksan tuontiöljystä 35 prosenttia tuotiin Venäjältä. Kevään aikana toimitukset ovat vähentyneet 12 prosenttiin.

        Kaasu on Venäjältä tuotavista fossiilienergiamuodoista Saksalle suurin taloudellisen riippuvuuden aiheuttaja. Se on paitsi lämmön ja sähkön lähde, myös teollisuuden raaka-aine Saksassa.

        VENÄJÄN kaasusta irtautuminen talvella edellyttää Habeckin mukaan, että kaasuvarastot saadaan täyteen ja neljästä Saksan vuokraamasta lng-terminaalista kaksi on kytkettynä verkkoon.

        Lisäedellytyksenä on kaasun säästäminen. Niin kuluttajien kuin teollisuuden pitäisi ministerin mukaan vähentää kaasunkulutustaan 10 prosenttia.

        Habeckin mukaan Saksan hankkimista neljästä kelluvasta lng-terminaalista kaksi korvaa Venäjän kaasusta jo lähes neljänneksen.


    • Anonyymi

      Hölynpölyä.

      Mitään tuollaista eivät päätoimittajat ole julistaneet.
      Ei se ole heidän työtään,vaan vastuu asiallisesta tiedottamisesta.
      Se on juuri päinvastaista kuin avauksen valeet.

      Poliittiset ja sotilalliset päätökset tekevät preidentti,hallitus ja eduskunta.

      Media ei Suomessa julkaise progandaa muuten,kuin sen uutisarvon perusteella ja analysointia varten.

      Avaaja kuvaa Venäjän median toimintaperiaatteita sotapropgandan ja poliittisten valeiden levityksessä.

      Propangandan tulos on muutaman kuukauden näkynyt Ukrainan maan ja kansan järjestelmällisenä tuhoamisena.
      NATO-maat ovat sellaiselta turvassa.

      NATO on puolustusjärjestö,joka ei ole koskaan hyökännyt minnekään.

    • Anonyymi

      Aloittaja sanoo sen mitä suuri osa kansalaisista pohdiskelee mielessään.
      Kirjoittaja tuo esille tosiasiat selkeästi ja niihin on helppo yhtyä.

      Kommenteista näkee hyvin miten median propaganda on vaikuttanut, mutta myös sen, että osa mediaa seuraavista on säilyttänyt todellisuuden tajunsa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7786
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5310
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4822
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3517
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1991
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1652
    10. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      138
      1502
    Aihe