IT-nörtit

Tänään lauantaina on Hesarissa mielenkiintoinen juttu IT-"osaajien" kohtalosta. Kun luin sen, tuli mieleen heti paperityöläiset. Kun mielessäni vertailin näitä kahta joukkiota, seuraavat piirteet ja erot ja sitä kautta porvarin mahdollisuus pompottamiseen paljastuivat:

Nykyinen IT-osaajasukupolvi on nuorta, cokis, hampurilais ja rokkabillykulttuurissa kasvanutta jengiä, jonka arvomaailmaan eivät ammattiliitot kuulu. Arvomaailmaan sen sijaan saattaa kuulua unelma äkkirikastumisesta, ja kapitalistit usassa toimivat malliesimerkkeinä. Mutta kuinka onkaan käynyt. IT-"osaajat" syntyivät teollisuuden alalalle, jossa tuotekehityskulut olivat suuret, mutta niin myös markkinat. Mutta, nykyisen robotiikan ja pitkäälle viedyn tuotekehittelytekniikoiden johdosta ala myös YLIKYPSYI erittäin nopeasti. Kypsyyshuippu saavutettiin jo v. 1999. Nyt tekniikat on tehty, kilpailijat tulleet ja siis porukkaa pihalle. Kylmästi. Ja kun yhteishenkeä ei vaalittu, tuloksena on hesarin mainostama "pahoinvointi": ja sehän tulee porvarin härskistä kusetuksesta.

Toisin on asiat paperiliitossa. Porukka pitää yhtä. Mutta jos periksi annat, saat ryhtyä tekemään viittä vuoroa peräkkäin joulut ja juhannukset mukaanlukien. Sen tiedämme, että paperiPORVARIT eivät jouluaan ja juhannustaan työntekoon tärvää. Ne vietetään mukavalla LUXUS-mökillä, joka duunareiden työn, ei oman työn, tuloksena on "saavutettu". Porvari ajaa paperialalle saamaa keskinäsien kilvoittelun ja kampittamisen linjaa, mikä on esimerkiksi saatu aikaan jo vaikkapa rekkakuskeille.

Rekkakuskit taas voimme ottaa kolmanneksi esimerkiksi siitä, mitä porvarin tarkoittama kilpailu ja yrittäminen tänään tosiasiallisesti tarkottaan. Nämä yksityisyrittäjät ajavat yötä päivää, että saisivat työkalunsa, oman rekkansa maksettua. Ajopiirturit pimeinä, kaveria kampittaen yritetään jo nollille kilpailluilla katteilla pärjäillä Kun rekat entistä useammin ovat osallisina vakavissa liikenneonnettomuuksissa, tai jos eivät, niin ovat "turvallisesti" ojanpohjalla pötköllään, niin tämä on vain yksinkertainen seuraus siitä, että kaveri - rekkakuski- on KILPAILLUT itsensä "ulos". Rekkakuski ei ENÄÄ ole se teiden ammattilainen "iso, mutta hyvätapainen", takavuosien slouganin mukaan, vaan kiihkeä kapitalistin juoksupoika, jolta äkkirikastumishaaveet ovat teoriassakin utopiaa, ja päälle painavat vain työkalun miljoonavelat.

Neljäntenä ottaisin esiin sähkömarkkinat ja "kilpailun" sillä puolella. Työntekijärettelöistä ei nyt ole niinkään kysymys, kun nostetaan tuotteen, sähkön hintaa. Okei, siitä saattaa duunarille vielä jäädä palkkaakin, mutta suurin tavoite on johdon bonukset. Vattenfallin pomot ovat jo näyttäneet esimerkkiä 2,4 miljoonan euron pääkohtaisilla bonuksilla. Sähköporvarit nyppivät nämä rahat SINUNkin, jari-!, sähkölaskusta. Ja JUURI SEN KILPALULTA LEIKATULLA osuudella, SIIRTOMAKSUILLA. Siksi, te, ESPOON PORVARITKIN kiivaasti vastustitte FORTTUMIN tuloa Espooseen.

EIkö totta !

Siinä asetelmia tämän päivän "kilpilusta" ja kilpailutetuista !!!!!!!!!!!
1491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Porvarit riistää ja duunarit painaa yötä päivää niska limassa. Kyllä nää fraasit on jo kuultu moneen kertaan.

Kaikki pyrkivät saamaan työstään mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman vähällä työllä. Tästä lähdetään. Niin tekevät paperityöläiset ja ne paperiporvarit. Paperityöläiset voivat lakkoillullaa aiheuttaa miljonoonatappiot työnanatajalle ja tämä antaa niille valtaa nevotella hyviä työsopimuksia. Monilla aloillahan näin ei ole.

Pieni ongelma tässä on se, että työntekijöillä on laillinen oikeus sopia kartelleista mutta työnantajalla ei. Ihan sivuhuomautuksena.

Jotta paperityötekijöillä olisi töitä on jossain oltava miljardi euroa rahaa ja henkilö, joka on valmis riskeeraamaan tämän miljardin mahdollisten tulevien voittojen vuoksi. Jos ei tämä henkilö katso voittojen olevan riskin arvoisia, ei paperityöläisillä ole mitään neuvoteltavaa. Tämä asia tuntuu aina unohtuvan duunareilta.

Okei, löydetään jostain joku kuupo, joka riskeeraa sen miljardin ja rakentaa paperitehtaan. Aluksi työtekijät eivät vaadi liikoja, mutta annas olla kun kyseinen kuupo alkaa tekemään rahaa. Sitten alkaa pikkuhiljaa vaatimukset kohota ja kohta tuo kuupo huomaa, että nyt alkaa tulla persnettoa jos vielä lisää vaaditaan. Mut ei auta. Paperikonetta ei voi muuttaa takaisin rahaksi, joten koneen on pyörittävä vaikka tappiolla.

Palkkakustannuksien prosenttiosuuksilla on turha perustella vaatimuksia. Vaikka se olis kuinka pieni niin silti se maksaa. Ja kustannuksia on paha mennä muualtakaan vähentämään. Ellei valtio halua keventää verotusta. Ja sivuhuomautuksena taas, että johtajien palkat ovat karanneet käsistä. Niissäkin olis leikkurin paikka.

tehdään pieni kuvitteellinen laskelma. Paperitehdas ja 1000 työtekijää. Oletetaan työnantajan kustannuksiksi 100 000e vuodesa per työtekijä. Yhteensä 100 000 000e vuodesssa. Joten 10 prosentin palkkakustannuksella kokonaiskustannukset 1 000 000 000e. Vähennetään palkkakustannukssia 10% eli uusi kustannut 90 000 000e. Työantaja säästää 10 000 000e ja tämä voi hyvinkin vaihtaa tehtaan tuloksen etumerkin.

Loppuyhteenveto vuodatuksen päätteeksi. Jotta meillä olisi töitä on pakko hyväksyä se seikka, että yrityksillä on mahdollisuus rikastua ihan sikana. Toinen vaihtoehto on tehdä 5-vuotissuunnitelmia tulevaisuuden sinkkiämpärituotannosta, mutta omasta mielestäni markkinatalous osoitti jopa duunareiden kohdalla oman ylivertaisuutensa siihen nähden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lirissä kirjoitti:

Tänään lauantaina on Hesarissa mielenkiintoinen juttu IT-"osaajien" kohtalosta. Kun luin sen, tuli mieleen heti paperityöläiset. Kun mielessäni vertailin näitä kahta joukkiota, seuraavat piirteet ja erot ja sitä kautta porvarin mahdollisuus pompottamiseen paljastuivat:

Nykyinen IT-osaajasukupolvi on nuorta, cokis, hampurilais ja rokkabillykulttuurissa kasvanutta jengiä, jonka arvomaailmaan eivät ammattiliitot kuulu. Arvomaailmaan sen sijaan saattaa kuulua unelma äkkirikastumisesta, ja kapitalistit usassa toimivat malliesimerkkeinä. Mutta kuinka onkaan käynyt. IT-"osaajat" syntyivät teollisuuden alalalle, jossa tuotekehityskulut olivat suuret, mutta niin myös markkinat. Mutta, nykyisen robotiikan ja pitkäälle viedyn tuotekehittelytekniikoiden johdosta ala myös YLIKYPSYI erittäin nopeasti. Kypsyyshuippu saavutettiin jo v. 1999. Nyt tekniikat on tehty, kilpailijat tulleet ja siis porukkaa pihalle. Kylmästi. Ja kun yhteishenkeä ei vaalittu, tuloksena on hesarin mainostama "pahoinvointi": ja sehän tulee porvarin härskistä kusetuksesta.

Toisin on asiat paperiliitossa. Porukka pitää yhtä. Mutta jos periksi annat, saat ryhtyä tekemään viittä vuoroa peräkkäin joulut ja juhannukset mukaanlukien. Sen tiedämme, että paperiPORVARIT eivät jouluaan ja juhannustaan työntekoon tärvää. Ne vietetään mukavalla LUXUS-mökillä, joka duunareiden työn, ei oman työn, tuloksena on "saavutettu". Porvari ajaa paperialalle saamaa keskinäsien kilvoittelun ja kampittamisen linjaa, mikä on esimerkiksi saatu aikaan jo vaikkapa rekkakuskeille.

Rekkakuskit taas voimme ottaa kolmanneksi esimerkiksi siitä, mitä porvarin tarkoittama kilpailu ja yrittäminen tänään tosiasiallisesti tarkottaan. Nämä yksityisyrittäjät ajavat yötä päivää, että saisivat työkalunsa, oman rekkansa maksettua. Ajopiirturit pimeinä, kaveria kampittaen yritetään jo nollille kilpailluilla katteilla pärjäillä Kun rekat entistä useammin ovat osallisina vakavissa liikenneonnettomuuksissa, tai jos eivät, niin ovat "turvallisesti" ojanpohjalla pötköllään, niin tämä on vain yksinkertainen seuraus siitä, että kaveri - rekkakuski- on KILPAILLUT itsensä "ulos". Rekkakuski ei ENÄÄ ole se teiden ammattilainen "iso, mutta hyvätapainen", takavuosien slouganin mukaan, vaan kiihkeä kapitalistin juoksupoika, jolta äkkirikastumishaaveet ovat teoriassakin utopiaa, ja päälle painavat vain työkalun miljoonavelat.

Neljäntenä ottaisin esiin sähkömarkkinat ja "kilpailun" sillä puolella. Työntekijärettelöistä ei nyt ole niinkään kysymys, kun nostetaan tuotteen, sähkön hintaa. Okei, siitä saattaa duunarille vielä jäädä palkkaakin, mutta suurin tavoite on johdon bonukset. Vattenfallin pomot ovat jo näyttäneet esimerkkiä 2,4 miljoonan euron pääkohtaisilla bonuksilla. Sähköporvarit nyppivät nämä rahat SINUNkin, jari-!, sähkölaskusta. Ja JUURI SEN KILPALULTA LEIKATULLA osuudella, SIIRTOMAKSUILLA. Siksi, te, ESPOON PORVARITKIN kiivaasti vastustitte FORTTUMIN tuloa Espooseen.

EIkö totta !

Siinä asetelmia tämän päivän "kilpilusta" ja kilpailutetuista !!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu