Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
Steppuli veressä
Anonyymi
2346267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 234
Vanhimmat
Tai on sotkenut itseään jollain Sofialta jääneillä meikeillä? Aika pahalta näyttää Seiskan kuvat :(
Pienestä haavasta paljon tulee verta tuossa sen kummempaa näy olevan
Musta se näytti huulipunalta. Miten veri on noin kirkkaanpunaista?
Juu varmasti viimeisin rakkaudenosoitus lokkia kohtaan🤣
Ei oikein vereltä tosiaan näyttänyt. Oli hiippailemassa kaupungille tuon näköisenä. Oliko tarkoitus kaupungilla yrittää esittää, että Sofia on hänet pahoinpidellyt? Vähän meni metsään, kun Sofia oli siihen kellonaikaan kuvauksissa, eikä lähelläkään tuota luupäätä. Sekaisin se on, toivottavasti poliisi toimitti sen jonnekin hoitoon selvittämään päätään. Tuollaisena se on vaarallinen kaikille lähistöllä oleville.
Akka pokkana muutti Rantiksen kämppään niin kun on nyt rahoissaan toivottavasti muistaa maksella Stefulle elämisistään.
Älä hulluja puhu,ajoi miehen ulosottoon.
Nyt oli aika vaihtaa kämppää.
Gekkosessakin ihmetellään miksi muutti Ranta-Ahon asuntoon asuu ja et on jännä seurata mitä tapahtuu.Hovioikeus ei katso hyvällä, et Sofia seurustelee ja nyt muutti vielä rikollisten asuntoon asumaan.
Mikä on psygopaatti? Ei kyllä voi Sofiaa syyttää siitä, ettei halua/uskalla asua Stefun kanssa. Miehen touhu on todella sekavaa ja ailahtelevaa.
Eikö olekki hirveä
No huh huh!
Mikä on psygopaatti? Ja kaikkiko on aina Sofian syytä?
Juuri näin - mene itse asumaan jonkun hullun raivoäijän kanssa, joka heittelee yläkerroksen kämpästä kamoja pihalle, rattijuoppoilee, napsii viinaa ja ties mitä... siinäkö sitten nainen on syyllinen kun pelastautuu moisesta hurlumhei helvetistä vihdoin tiehensä ? Hyvä Sofia että lähdit tuosta sotkusta pois. Mies on liian epävakaa ja tempperamenttinen, että kukaan normaali voi olla ehjänä kovinkaan pitkään tuon lähellä. Martina kesti kauemmin kun on itsekin moinen nyrkkisankari, pahoinpitelytuomittu uhkailija.
No, mitähän arvelet, että tuossa voitat. Muista: Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse....
Kyllähän Sofia tiesi oli itse mukana rattijuopon kyydillä mennyt Hankoon uhoamaan ja räkimään Martinan kasvoille. Huumepöllyssä ajelivat . Ei tullut mitenkään yllätyksenä.
Oi että Gekkosessa ihmetellään. Ihmettelikö ne myös ylilaudalla ja MV lehdessä?
Ihan hirveetä!
Älä valehtele.
Ei olut Sofia mukana Hangossa, siellä oli Stefu yksin, tuosta on Seiskan juttukin olemassa. Sofiako räki nyt jo Martinaa? Sofiakin ajoi huumepöllyssä, vaikkei ollut edes mukana ja hänellä ei ole ajokorttia? Olet ihan sekaisin. Mitä saat tällä valehtelulla?
Nämä käy lukemassa juttuja ylilaudalta ja sitten tulee raportoimaan niitä tänne kuin faktoja. Osa laittaa ketjuissa jutuilleen lähteeksi ylilaudan, gekkosen tai vauvan.
Onko ihmiset oikeasti näin saakelin tyhmiä tänä päivänä? Lapsena leikittiin rikkonaista puhelinta ja nyt aikuiset leikkii samaa netissä kuvitellen, että ne jutut on jotain totuuksia. 🙄
Kiva vastata itselleen kiirettä pitää? 😂
Ihanko gekkosessakin ihmetellään, ihanko sielläkin on yhtä vajakit ihmettelijät?
Alkaa kyllä tuo tyhmyys jo kyllästyttämään, Sofia muutti Niko Ranta-ahon SISKON asuntoon ja se ei hovioikeudelle kuulu tippaakaan, missä Sofia asuu.
Ymmärrätkö, että Niko ja hänen siskonsa ovat eri ihmisiä?
Tämä sisko ei ole rikollinen, tuo on jo kunnianloukkaus tolvanalta.
Nämä taitaa olla Stefun "kavereita", yhtä sekaisin kuin seinäkellot.
Vajaalla älyllä nuo kyllä kulkee, eivät ole ymmärtäneet asiasta yhtään mitään.
Eivät edes sitä, kenen asuntoon Sofia muutti, eivät sitä kuka riehui ja kuka on se sikailija tuossakin suhteessa.
Ovat niin pohjattoman kateellisia ja katkeria jostain Sofialle, että näkevät hänet Stefun kehossakin ja tekemisissä.
Ei muuta puutu, kun joku alkaa väittämään, että Sofia muhi vappuna Iidan kanssa. Niin sekaisin ovat nuo kirjoittelijat.
On ne, ei voi kun sääliä ja harmitella. Someajan kasvatteja, mutta eivät osaa lukea, eivät ymmärrä lukemistaan ja uskovat kaikkien hörhöjen jutut.
Oikean tiedon etsiminen ja ymmärtäminen on noille mahdotonta.
Tuopa onkin se syy, miksi seuraan välillä täällä. Kuinka sekaisin nämä ihmiset täällä on. Sillä nää touhut eivät ole enää tervettä ja normaalia juoruilua. Tuntuu, että tänne kirjoittajat ovat itse koko kylän läpikäyneitä lunpustelijoita jotka sitten haluavat diagnosoida itsensäkaltaisten touhuja.
Sen tiedän, että tänne kirjoittaa nais-sutenööri joka välittää seuraa julkkispiireissä, kuvitellen tietävänsä jotain psykiatriasta.
Sofiako ajo? Otahan aivosolusi käyttöön, mies on ihan ITSE ajanut itsensä ulosottoon, sitä ei toinen pysty tekemään.
Stefu on ihan itse töpeksinyt muutkin asiansa, tutkinnan alla olevat talousrikokset ym. rikokset.
Sinä raukka vain naista syytät, kun kadehdit kauniita naisia. Kaiken maailman juoppoja raivohulluja miehiä ihannoit. Olet sairas.
Älä levitä harhojasi. Vaikutat itse "psygopaatilta". Niko ei tainnut millään tavoin liittyä tuohonkaan asiaan, eli mistä harhastasi tuon keksit?
Varmasti Sofia ajoi ja Stefu sai syytteen, niinkö? Miksi taas valehtelet, Sofia ei ollut mukana, eikä räkimässä sitä ämmää kasvoille.
Ai oikein psygopaatti... En ole moisesta ihmeestä koskaan kuullutkaan.
Mitä hullu saa höperöinnillään, ei mitään, koska hän ei ymmärrä edes höperöintiään. Luulee olevansa oikeassa.
Ihan just siitä syystä kun tottunut siihen, että muut maksaa sieltä entisestä jäänyt lypsylehmä. Ovela tosiaan olis maksellut Stefulle kun yhdessä tuhlannut. Näin se menee olisko tilanut Seiskan paikalle sai samalla maksaja muutolleen. En yhtään ihmettele, että kilahti! En yhtään! Kun vapautuu putkasta niin jäitä hattuun Stefan älä enää lähde kun lokki houkuttelee . Haluan nähdä sen saman iloisen ja nauravan Stefanin rantahiekkatiellä pyöräilemässä kun raikas merituuli leikkii hiuksillaan. Pää pystyyn pahoittelut ja uusi alku! Koskaan ei ole liian myöhäistä! Sanoo mummu Hangosta!
On niin niin v n oikein, että ihmiset tajuaa miksi kilahti onneksi ei kenenkään päälle pudonnut mitään! Kauan on kelvannut dinnerit ja avut Stefan on auliisti auttanut ja hyysännyt! En ihmettele itkin melkeen kun Stefan videolla sanoi, et mua ahdistaa se akka!Pyydellyt kylään vielä Toivottavasti ei mene please!
Haista nytitse istui useita kertoja autossa mukana, kun pöllyissä ajelivat koira voitto Issakainen Hankoon siitähän oli stooreissakin kaikkihan sen elämästä sieltä löytyy. Ei kauaa mennyt kun hyppäsi Martinan lakanoihin nekin tietysti piti postata stoiriin sai irvistellä Ukko räki exänsä naamalle!
Älä yritä valkopestä Sofian instasta niitä on voinut lukea.
Eiköhän se ole isä Rantiksen tai itse katiskapojan. Samaa klaania.
Stefun oikeat vanhat kaverit ovat viisaita samoin oma perhe kauan varoittaneet lokista ihan alusta alkaen .
Kuka väitti että ajoi istui vieressä etkö enää muista omia postauksiasi?
Nyt on outoja asioita menossa ,pistää miettimään onko jotain sittenkin ,joka on pysynyt piilossa.
Vuoden parhaat naurut vuittonissa puhelin kääntänyt voitto issakaiseks😅🤣😂tässä siis suomalaisittain uusi nimi vuittonille. Juu lokilla oli voitto issakaisia muuttolavallinen🤣🤣
Hys hys nyt. Millanen ihminen sie oot.
Anonyymi
14.05.2022 09:34 Saisiko tuon saman suomeksi?
Ei ole noissa ukkojen rikoksissa mukana eikä missään muissakaan rikoksissa. Tämä sisko ei sille mahda mitään, kuka on hänen isänsä tai veljensä.
Älkää vain käykö syyttömiä täällä syyllistämään, voi käydä köpelösti luulojensa levittäjille.
Sinähän se tiedät, oletko ihan raivohullun juopon kaveri. Kivaa sikailua yhdessä, vai?
Kyllä minä muistan postaukseni, mutta älä sinä luule tietäväsi minkä viestin minä olen kirjoittanut.
Olen harhaisten mielestä ollut välillä Sofia (ainakin 10 kertaa), välillä Maisa, välillä joku muukin.
En vain satu olemaan julkkis.
Jospa luulotautiset jättäisivät tuon arvuuttelunsa ja eivät kuvittelisi tietävänsä kenen kirjoittamia mitkäkin viestit ovat.
Mitä Martina yleensä enää teki Hangossa, kun Therman halusi hänet pois elämästään. Martinaa vaan ketutti, kun miehen vei Sofia. Katkeruus on syvää, ehkä nyt vähän hellittää kun on saanut näitä suhdepanoja ja näkee mihin ahdinkoon on Therman joutunut, niin voi kirjoittaa instaansa....ai että mä nautin.....
Joo ne kuuluisat " Martinan " pellavalakanat.......LOL
Mikä on psygopaatti? Älä käytä liian hienoja sanoja, jos et osaa oikeinkirjoitusta!
Mä toivon että sä saat sen - pahanlaatuisen.
Ota lääkkeet!
Kauemmin ne dinnerit ja laukut ja luxus Martinalle kelpasi ja olisi kelvannut vaikka kuinka pitkään jatkossakin, ellei Stefu olisi jonkun hetkellisen järjen valon nähnyt ja jätti Martinan.
Stefun alamäki alkoi jo suhteesta Martinan kanssa. Siitä ei ole epäilystäkään. Onneksi Sofialle riitti tuon miehen ailahteluja 2 vuotta. Ei tarvinnut 9 vuotta roikkua sekopään kanssa, kuten leijonaemo.
Alennun nyt hetkeksi vastaamaan sinulle, kun olen Instasta todella yrittänyt kaivaa näille väitteille faktaa.
Jengi laittaa lähteeksi ”Instagram”. Vähän sama kuin menneinä vuosina eräs bloggaaja, joka ei nyt liity tähän keissiin, nappaili muiden kuvia blogiinsa Pinterestistä ja laittoi lähteeksi ”Pinterest”.
Ei nuo ole lähdeviittauksia, mikään tieto tai tekijä ei ole tuolla tavoin jäljitettävissä. Toisekseen se, että joku Instagram kommentissa väittää jotain ei tarkoita, että se asia on totta. Tai yliksellä, tai gekkosella, tai vauvalla.
Kolmanneksi, ylis on kuvalauta, jonka kulttuuriin kuuluu myös kuvien muokkaus ja tekstien keksiminen, osa jutuista on huumoria. Tai ainakin huumorin yritelmiä. Eli se ei ole millään maailman mittarilla uskottava lähde yhtään millekään, kuten ei yksikään anonyymipalsta.
Jos et pysty jäljittämään tietoa sen alkulähteelle etkä pysty sitä vahvistamaan, ei se ole uskottava. Suomessa laki ja journalistin ohjeet säätelee, mitä lehteen voi painaa. Niitä kriteerejä tämmöiset höpöhöpö -jutut ei täytä. Jos joku kirkkain silmin uskoo kaiken mitä netissä on, niin semmoista ihmistä en valitettavasti pysty auttamaan. 🙄
Olitko auton katolla pummina, vai mistä tuon jutun keksit? Heh, ihan uusi valhe, että Sofia olisi räkinyt Martinan naamalle. Olisipa tehnytkin sen Martinan pariskunnan häiriköinnin takia.
Keksi nyt mummo parempaa.
Stefun maksamat.
Stefu petti ranta..... ottamalla sohvin . Tämä on asunto asia on kostoa stefulle tuosta .
Kaveria ei petetä EI
Karma is a bitch. Sinä saat 🤘
Joku lukivikainen suohirviö täällä vastailee itselleen; monta kirjoitusta, kaikki yhtä käsittåmättömiä.
Just noin..erittäin hyväksikäyttöä että..
Psygopaatti on se joka istuu kaiket päivät bubissa kepposta juoden.
Kuppaa miesten rahat ja terveyden sitten etsii uuden elättäjän. Ei enää taida kukaan kehdatavtuon psykon kanssa liikkua
Ei voinut ajella mitenkään, kun ei ole ajokorttia. Pyörällä yritti ja sekin väärään suntaan ja sakot.
Ihan sama, mitä postaatte. Ei ole ajokorttia vaikka ei sillä kortilla autoa ajeta vaan ajotaidolla ja kokemuksella. Tietysti pitää olla myös selvinpäin ainakin, kun ei omaa kokemusta. Ukko omaa sen verran kokemusta, että piripäissäänkin ajelee.
psygopaatti ei ole mikään, psykopaatin voit googlata
Sofia fanit älkää kulkeko silmälaput silmillä ja pitäkö Sofiaa visttomana, koska totuus on aivan toinen.
Viattomana.
Ai Sofiako sinusta siellä heitteli vaatteita ja matkalaukkuja ja saatettiin maijaan niputettuna?
Aikuinen mies on vastuussa omasta sekoilustaan.
No mut miks tää tytsy ei vie kamojaan pois yhdellä kertaa? Jättää roinaa sinne ja muuttaa toisaalle. Sit pyytää vielä käymään kun ahdistaa WTF? Tää haluu vaan ärsyttää Stefuu joka sit ottaa kunnon kilarit. Nää on aivan sekoja, molemmat!
No ihan vaikka, jos ei mahtunut laatikoihin tai autoon kaikki kerralla?
Missä pyysi käymään, kun ahdistaa? Varmaan Sofia luuli, että ero menee ihan sopuisasti, ottaa aikalisän ja Stefullahan piti olla soberlife?!
Jännää, että kaikilla Sofian miehillä rupeaa menemään päin vittua tai enemmän päin vittua, kun Sofia tunkee itsensä kuvioihin. Onko se sattumaa ? Enpä usko. Sofian ystävät ja kaverit on sentään älynneet lähteä Sofian läheltä melko nopeasti.
Ai ei mahtunut ? Helvetin iso muuttoauto ja vain vähän kamaa. Sofian muutot on helppoja, ei ensimmäistäkään huonekalua paitsi yksi Kartellin kevyt muovijakkara. Sofia HALUSI jättää tavaroitaan reviirinsä merkiksi. Halusi pelata kahta pöytää kuten aina. Tästähän kaikki alkoi: vedätti Ranta-ahoilta asunnon ja rahoitusta ja Stefulta dinneriä, limokyytejä, bileitä ja pulveria. Nyt yritti samaa. En ihmettele, että Stefulta palaa pinna. Tosin olisi toivonut, että kykenee olemaan kylmän viileä. Sofia ei ole tämän arvoinen. Sofua ei ole minkään arvoinen !
Stefu ei tartte ulkopuolista ärsykettä kilareihin, kyllä se itse keksi vaikka mistä kärpäsestä härkäsen....
Joo, kyllä oli surkuhupaisa muutto. Muutama nyssäkkä HOX Ikean luxuslaukku. Olis nuo varmaan mahtuneet siihen torstain muuttokyytiin. Taas joutu sanomaan, Ranta.ahohan se silmissä kiilelee.
Samaa mieltä, tarttiko juuri KUORMA_-AUTON . Muutto oli "Kassi_Alman" verran tavaraa.
Se oli ihan hurveetä kun Stefu sanoi et mua ahdistaa se eukko! Narsisti eukko. Pelaa kahta pöytää pyytää vielä käymään kun niin yksin!
Osaatko ollenkaan lukea?
Seiska yllätti torstaina (12.5.) Sofian kesken muuttopuuhien. Hän kertoi Seiskalle hankkineen oman asunnon.
- Ihan kaikkea en ehtinyt vielä muuttaa, haen loput huomenna perjantaina, Sofia kertoi Seiskan toimittajalle torstaina.
Ilmeisesti Sofian muuttoaikeet eivät olleet Stefun mieleen. Näin voisi päätellä miehen brutaalista käytöksestä. Onnekseen Sofia oli ehtinyt muuttaa suurimman osan tavaroistaan.
Perjantaina Sofia oli kuvauksissa koko päivän ja sai tiedon tapahtumista Seiskalta.
Juu, ihanko oikeasti näit, kun Sofia heittteli vaatteitaan ja matkalaukun ikkunasta, pohjoisessa mokoma heilui aseenkin kanssa ja vähän väliä riehuu kännissä milloin missäkin. Sotkee asiansa pettämisillä, nimittelee mitä rumimmilla nimityksillä kumppaniaan jne. jne.
Onhan se tuo totuus niin julmaa, koeta kestää.
Ja vielä kun poliisit vei Sofian eilenkin riehumasta pois (sinun mielestäsi), niin jo on mahdoton nainen :D
Sinäkö järjenjättiläinen luulet, että seiskan kuvassa oleva hetki muutosta oli jo kokonaan tehty ja auto pakattu?
Ihan siinä seiskan jutussa oli tekstiä, kun auto alkoi olla jo täysi, kaikki ei mahtunut, eikä kaikkea ennättänyt pakata. Mm. ne matkalaukut oli jo pakattu, mutta ei ole mahtuneet kyytiin.
Älä noita harhojasi levittele, kun et ymmärrä ja älyä asioita yhtä kuvaa pidemmälle.
Ai, täällä on useampikin vajaalla käyvä, joka ei ymmärrä, ettei lyhyt filmipätkä ole koko muutto. Kuule, kun se muuttoauto tuli ihan täyteen, sinä varmaan olisit kottikärryllä kuorma-autollisen tavaraa vienyt.
Maitokärryt sulle kyllä paremmin sopsisi, kottikärryt voisi kaatua, kun niissä on vain yksi pyörä ja tuo älykapasiteettisi ei näyttäisi riittävän niiden ohjaukseen.
Ihanko Stefua ahdisti taas. Eikö Sofia niellytkään ja alistunut hänen sikailuunsa loputtomasti?
Taitaa Stefua useinkin ahdistaa, syyllinen täytyy aina etsiä muista.
Kuusi poliisia tarvittiin Thermanin taltuttamiseksi. Olisivat soittaneet Martinan paikalle, sillä on voimaa niin helvetisti !
Seuraavaksi tulee Thermanin instaan kovaa tekstiä kuinka Seiska tuhoaa hänen elämänsä.
Samaa olisin toivonut Thermanilta, rauhallisen viileää käytöstä, kuin Sofia olisi ollut ilmaa vain...
Kyllä Sofia on provonut miestä jo pitkään niin on todella vastuussa teoistaan. Ei osaa minkäänlaista vastuuta kantaa ainoat ajatukset kun hän on niin kaunis niin miestenkin pitää maksaa kalliisti, että saa Sofian pitää niih!
Sofian seura on kallista se todella maksaa menee maat ja mannut.
Suunnitellut jo muuttavansa ulkomaille...
" täällä Marbellassa mä vaan oon niin onnellinen"
Voithan sinäki muuttaa sinne, mikä estää?
Paitsi Sofia. Eikö mennyt muutto sinun mielesi mukaan, kun tavarat eivät sopineet yhteen kuormaan?
Eikä Sofia kerennyt hakemaan niitä samana päivänä.
Voi kun on hirveetä, kun Stefu riehuessaan sekona, sanoi noin. Miten paljon tuo mies on aiheuttanut koko aikuisikänsä ajan ahdistusta suvulleen, puolisoilleen ja lapselleen, osaatko ajatella? Ei nämä jutut ole kuin jäävuoren huippuja.
Nyt raukkaa ahdistaa, kun Sofia ei kaikkea teekään niin kuin lapsi haluaa, voi hellan lettas kuitenkin.
Hyvä Sofia, nyt pysy kaukana tuosta sekopäästä!
*joutuisi lääkitsemään...
Sinne sitten seuraavaksi, Sofia, kamat vaan kasaan ja menoksi.
" puolisoilleen " avokeille , joilla yhden kanssa lapsi, suvusta tuskin sinä tiedät hevon paskaa.
Totta. Käytöksestä päätellen tuota luupäätä näyttää ahdistavan aika usein. Milloin mikäkin. Mutta ainahan alkoholisti syitä löytää. Ja syyllisiä. Itsessä ei ole mitään vikaa.
Tarkoitit varmaan Feikkiä... :D
Ai Tanskaako Martina muuttaa? Ei ehkä näin pian kannattaisi moisia kerto julkisuuteen. Voi pian joutua perumaan puheensa = vaikenemaan kaikesta sanomastaan. Ihan kuten se 3-vuotinen opiskelu englanniksi. :))))
Korj. Tanskaanko, kertoa
Et, et, et, et, myös, myös ja myöskin. Elä, elä, elä ja VAMOS!
Avopuolisot, etkö tiedä oikeaa nimitystä edes? Ei tarvitse tietää suvusta mitään, kun aivan yleistietona järkevät ihmiset ymmärtävät, että alkoholisti aiheuttaa ahdistusta, pelkoa ja kaikkea muuta koko lähipiirilleen.
Ja vielä tuollainen arvaamaton riehuja, eikös se ole joskus autonsakin hakannut rikki ja mitä kaikkea liekin tehnyt.
Suvulla eli lähipiirillä on aina jännitys päällä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mistä sinä tiedät totuuden?
Sisällöntuottaja tuottaa koko päivän vastauksia raskas valkopesuduunipäivä workwork.
Mistä tiedät kuinka paljon tavaraa meni vielä mukaan, muutto oli kesken.
...ei muuta kuin, että ei ois kannattanut jatkaa, jos tuollasia idiootteja...
Jotain outoa on tekeillä, jos taas Rantiksen sukulaisen kämpässä.
Tai sitten ei.
Outoa että aikuisten miesten, siis todellakin aikuisten miesten järjettömistä toilailuista, rikollisuuksista ja sekoiluista syytetään näiden nuorehkoa avopuolisoa ihan kuin nämä miehet olisivat jotain alaikäisiä lapsia ilman tahtoa ja järkeä.
Esitetty välirikkoa?
Työsuhde S&S ,tunteet tuli mukaan ja tässä lopputulos.
Sohvi on Ranen nainen ollut ihan kokoajan.
Höpöhöpö. Avaa jo silmäsi.
Onko jotain kuitenkin jossain piilossa?
Juuri näin. Naisen pitäisi muka aina 'pelastaa' vaikka minkälaiset puliukot... ja ottaa piikkinsä toisten ihmisten sekoilut... ihan keski-aikaista ajattelua. Herätkää! Jokainen vastaa itsestään.
Ne on niin sinisilmäisiä siis se sisko on luikerrellut sen lähipiiriin kun tietää et sitä kautta voi vaikuttaa Rantikseen ts. luxukseen.
Ei ole, sorry vaan. Ranta-ahon sisko ja Niko Ranta-aho ovat ihan eri ihmisiä. Vaikea ymmärtää asia.
Sisko ei kuulu Ranta-ahon rikoksiin millään tavoin, eikä muuhunkaan rikoksiin.
Vaikuttaa älykkäältä ja on pitänyt Sofiasta ja ymmärtää, että Sofia on täysin syytön Nikon rikoksiin.
Voi olla että Sofia on syytön Niko R-A rikoksiin, mutta tietoinen hän on ihan varmasti ollut, mitä huumediileri puuhasi.
Ei siinä mitään outoa ole olis outoa jos ei lokki olis tarkasti suunnitellut takuuvarmaa lyxystä itselleen jossa kieriskellä vastedes täällä vaan kateelliset jankuttaa kun filmitähti Sofia on niin kaunis että häikäisi oikein juhlissa ja kaikki muut naiset olivat pelkkiä rumia taviksia aan Sofiaan nähden.
Tuskinpa on tuossa mittakaavassa olevista asioista ollut tietoinen. Ei kai ne Sofialle ole konnuksiaan esitelleet. Sofia ja Niko olivat kuitenkin vain 10 kk yhdessä, siinä ajassa ei paljon ehdi toista edes tuntemaan, menee ihastuksen alkuhuumassa.
Sofia on varmasti suurimman osan ajasta viettänyt nauttien uima-altaalla loikoilusta, shoppailuista, paikkoihin tutustumisesta ja muusta mukavasta, eiköhän miehet ole tehnyt omia "töitään" aivan piilossa Sofialta.
Ei tuon luokan bisnesmiehet kenenkään ulkopuolisen kuullen asioitaan hoida.
Jospa ensin avaisit omat silmäsi ja kysyisit joltain järkevämmältä asiaa, kun et muuten tajua mitään. Tuskin sekään auttaa, mutta kai se on sinunkin taaplattava niillä eväillä, mitä olet saanut.
Joko harhat kutittelee päässäsi?
Otahan tuostakin sepustuksesta selvää. Yhäkö kaivelee Sofian kauneus ja työ? Tuon sai selville, muuten siansaksaa.
Höpöhöpö on saanut höpöhöpö-eväät.
Höpöhöpö voi merkitä ihan mitä tahansa ja se on helppo kirjoittaa oikein.
Helppo tapa ottaa kantaa.
Onko väliä missä Sofia asuu, kertoo siitä että on ihana ihminen, kun vielä Nikon sisko on Sofian kaveri ja auttaa.
Vika on Stefussa ei Sofiassa.
Stefu on sairaalloisen mustasukkainen Sofiasta, sitä se rakkaus teettää.
Palstoilla on pitkään puhuttu, että Sofialla on välit poikki Ranta-ahoihin ja he vihaa Sofiaa. Noinkohan sekään oli totta, jos kerta Nikon siskon asuntoon on muuttanut?
Ihanat naiset kimpassa diilaa huumeita ja pese rahaa. Rakkautta ja herttaista yhteistyötä kertakaikkiaan. Mitähän mieltä oikeuslaitos on tästä ihanasta perheestä, kun Sofiankin tapaus otetaan jälleen käsittelyyn ? En olisi olenkaan varma, että oli fiksu veto Sofialta tiivistää rivejään juuri Ranta-ahojen kanssa. Mutta hyvä kun oikea luonteensa on avoimesti esillä. Tuomiot sitten sen mukaan. Toivottavasti pysyy.
Eivätkö hän ole nämä kaikki siinä katiska keississä.
Puheet on puheita ja täälläkin esitetään kaikenlaisia muka totuuksia jatkuvasti.
Milloin täällä nämä järjettömät haukkujat totta puhuvat? Älä hyvä ihminen usko noita valheita täällä, tai jossain ylilaudalla ja vauvalla. Totuuden asioista löydät muualta ja oma järki sanoo loput.
Kaikkea ei ole pakko edes tietää.
Toivottavast Ranta-ahon sisko näkee tuon jutun ja nostaa kunnianloukkaus syytteen. Hän ei ole missään tekemisissä ollut katiskajutun tai muunkaan rikollisuuden kanssa.
Sofia asuu yksin ja millekään oikeuslaitokselle ei hänen asumisensa kuulu.
Tämä sisko, joka omistaa asunnon, ei kuulu tuohon katiskajuttuun millään tavoin, eikä muihinkaan rikoksiin. Myös toisen siskon tuomio kumottiin.
Myöskään Sofia ei saanut syytteitä katiska-jutusta, vaan ihan muusta.
Toivottavasti itse joudut valheellisista jutuista ja syyttelyistä oikeuteen.
Samaa mieltä, Sofia on pidetty exien suvussa, hän on kiva ja hauska. Hyvä huumorikin vielä.
Vai on palstoilla puhuttu, näethän mitä paskaa tässäkin ketjussa jauhavat nuo "palstapuhujat"- Stefu taas näytti sairaan päänsä tuloksia, syy on noitten mielestä Sofian :D
Nuo oli niitä Aitolehden fanien omia tuotoksia vailla mitään todelllisuuspohjaa.
Tältähän se on alkanut vaikuttaa. Todella likaista meninkiä, kun milloin levitellään mitäkin keksittyjä juttuja ja väitteitä. Viimeisin rimanalitus oli tämä, ettei Sofia muka mainostanut ja kehunut Venla-gaalan mekon tekijää, kun IS haastattelussa kehujen kera mainitsi nimeltä yrityksen ja kuinka tyytyväinen oli pukuunsa. Oikein lietsottiin raivoa asiasta, joka ei ollut totta ja röyhkeimmät kävi omalla nimellä ja naamalla yrityksen Instassa haukkumassa.
Minusta tässä Sofian nettimyllytyksessä on ylitetty nettikiusaamisen rajat ja varmasti myös kunnianloukkauksen rajat jo hyvin kauan sitten. Itse en suoraan sanottuna uskaltaisi esittää tämmöisiä väitteitä jonkun ”maksullisuudesta” tai osallisuudesta rikoksiin jne. jos minulla ei olisi jotain millä pystyn asiani todeksi osoittamaan.
Käy vilasee istuntopöytäkirjoja niin muisti paranee.
Varsinainen business enkeli ja hyödykkö.
Stefu hoitoon ja heti (raittius), ajattele perhettäsi ja kärsimystä, jota heille aiheutat.
Naisia kyllä löytyy, joten yksi nainen sinne tai tänne, Sofia on saanut kostonsa. Joko nyt mies oppisi, ettei aina juoksentele tisumissien perässä, kannattais käyttää .sitä yläpäätä
👍👍👍
Sofia saanut kostonsa? Jos nainen muuttaa hullun luota pois, niin sekö on kosto? Olette sairaita,
Ei tuossa tilanteessa missä Therman oli ajatella perhettä tai ketään muutakaan ainoastaan omaa itseään ja pahaa oloaan, senhän näkee jo tuosta raivoavasta käytöksestä. Oliko edes verta kasvoissa vai ainoastaan sotkenut itsensä huvin vuoksi.
No miksi vielä pyytelee kylään hullua ukkoa kun on niin yksin ja Ukko on hullu?
Kuka sanoi, että on pyytänyt kylään? Ja jos on pyytänyt, niin Sofia ilmeisesti haluaa puhua asiat lopullisesti selväksi, niin aikuinen ihminen toimii. Olivat he sentään pari vuotta yhdessä.
Jostain hän verta on saanut, vai sianvertako käytti, sehän olisikin osuvaa.
Hänen on helpompi katsella kuin ajatella.
Elää mielikuvitusmaailmassaan, kuvittelee olevansa joku "Kardaasian". Se saa mut, joka maksaa enempi.
Ai Stefu vai?
Kertokaa nyt hyvät ihmiset, miten on mahdollista, että Seiska sattui paikalle juuri kun Sofia muutti ISOLLA muutti autolla jossa näkyi niitä hiivatin kenkälaatikoita, mutta lady jätti hitsin isot matkalaukut vielä kämppään.... ei mene jakeluun ja taas Seiska paikalla, kun Stefu sai raivarin.
Jaa siinäpä kysymys ,missä vastaus.
Härski on aina härski. Kutsui vielä Stefanin sinne kämppään mihin muutti jos olis vielä voinut lypsää.
Jaa-a. Menneinä vuosina Seiskan toimitus sijaitsi naapurikaupunginosassa, kivenheiton päässä tuolta. Sitä en tiedä onko yhä siellä. Ehkä näkivät Stefun stoorit ja päättivät lähteä paikalle katsomaan mitä tapahtuu?
Sivullisen vihjeestä, kuten jutussa lukikin. Älä yritä tyhmällä päällä edes ajatellakaan, kyllä teitä vihjailijoita riittää ja kännykkäkuvaajia nykyisin.
Totta, ihan liiankin kanssa tulee seiskaan vihjettä ja kuvamateriaalia.
Varsinkin "lähipiiri" on vihjeitä laittanut juorulehdelle. Jokohan nyt "lähipiirin" vihjeet vähenee.
Sofia ei kuulu teidän olettamaan lähipiiriin, eikä laita vihjeitä seiskaan. Hänellä on rohkeutta soittaa asioistaan tai kertoa mitä haluaa, kun seiska soittaa.
Hänellä on myös rohkeutta sanoa suoraan, jos jostakin on sanottavaa, ei tarvitse vihjeitä muistakaan laitella.
Näistä vihjailuista voitte etsiä syyllistä hiukan muualta päin, kenellä on vihjailu oikein tapana?
No yritä lukea noita uutisia ja vielä ymmärtää. Ei ollut Seiska paikalla kun tuo äijä sai raivarin. Ite oli Stefu kuvannut ja laittanut instaan kaikkine haistatteluineen. Poissti tosin hienot filmaamisensa nopeasti, mutta Seiska vielä nopeanpana oli kopioinut tuotokset. Samoin, kuin moni muu. Että netistä löytyy.
Et kai ole niin hölömö, että luulet Stefun päästäneen jonkun Seiskan toimittajan sisälle asuntoon kuvaamaan, kun se heittelee tavaroita ulos ja raivoo?
Tai tietysti, taidat ollakin
Seiskateatteria kaikki paitsi Stefun kilahtaminen. Oksettavaa ajatella jos ja kun Soffe rahasti tuolla kaikella.
Toi oli niin tehty, feikattu että saadaan äijän ohjelmalle katsojia. Diili mikä diili.
Siis ämmän ohjelmalle
Kyllä kyllä ei sitä mikään hävetä!
Niin, Stefua. Varmaan kiva haukkua Sofiaa, kun Stefu sekoilee?
Sitä se ämmien kateus teettää, järki sumenee ja sekopäästä ukosta tulee ihannemies.
Kaunis nainen on aina syyllinen :D
Niin oliko se niin, että mies ei enää halunut olla tekemisissä kun filmistara haukkuu uudessakin leffassaan miestä niin ja kehui rantista radiossa...? MUUTTI vielä niiden kämppään Miksihän se nyt suuttui ja tuli hulluksi?
Niin todennäköisesti oli käsikirjoitettu seiska pyydetty mukaan??? Hyi faaaan!!! Niin läpinäkyvää tulihan se kuvaaja ulos sieltä rapusta sen kameransa kanssa ja kuvas akalla niin teennäinen ilme et ai seiska no voi ku mä en kommentoi mun parisuhdetietoja mitenkään! Katsojalukuja kalasteltu miehen kustannuksella voi Stefan se nainen on käärme.
Oksentele rauhassa, mutta älä tänne palstalle niitä oksennuksiasi tuo.
Kauhein pelko näkyy olevan, että Sofia saisi jostain rahaa, voi hyvät hyttyset tuota kateuden määrää.
Sofia ei nyt seiskan rahoja tarvitse, tienaa koko ajan niin hyvin muutenkin.
Ei noista olisi poliisiksi tai oikeuden tuomareiksi.
Mitä haukkumista se on jos kertoo, miten asia on? Teillä on ihme käsitys haukkumisestakin.
Kaikki tavallinen tosiasioiden kertominenkin on teistä haukkumista.
Mistä olette oppineet valehtelun ja asioiden kaunistelun , kaiken peittelyn?
Mitä hittoa Stefulle enää kuuluu, mihin Sofia muutti, kerropa se?
Mikä on niiden kämppään, yhden naisen omistamaan asuntoon hän muutti.
Ette näköjään ymmärrä alkeellisempia asioitakaan, moni on tuonkin kertonut tässä ketjussa.
Sofia ei ole kaunis. On hyvin ruma sisältä erittäin ruma käytöksinen eikä muovista rakennettu pyrkyri yksinkertaisesti voi näyttää kauniilta. Kaunis näyttää kauniilta silmistä huokuu sisäinen kauneus joka säteilee koko ihmisestä. Hyvyys säteilee siis. Niin ei säteile Sofiasta silloin joskus kauan sitten kun oli nuori, mutta ei enää kova kylmä omahyväinen on vaikutelma ulkonäkönsä suhteen ja muu on kuitenkin keinotekoista rakennettua . Siinä sulle kauneuden määreet ja kauheuden.
Ai tuli hulluksi? Kyllä sillä jutuista päätellen niitä hulluuskohtauksia on ollut ihan tarpeeksi aiemminkin. Itse saa tehdä mitä mieleen juolahtaa, mutta vaimokkeen pitäisi olla kurissa ja nuhteessa niinkuin herra sanelee.
Sohvi on Rantiksen tytteli,ollut ja on jatkossakin.
Nyt saadaan huomio pois jostain isommasta .
Eihän nuo Sofia ja Stefu ole koskaan edes asuneet yhdessä. Sofia nimenomaan sanoi sarjaassaan Stefulle että haluaa asua yksin. Pitkiä aikoja Sofia on myös asunut aivan muualla kuin Stefun maksamissa asunnoissa eli Stefun kaverin saunakamarissa ja hotelleissa, jotka hotellit toki varmaankin on Stefun maksamia. Kun Niko vangittiin niin asui Ranta-ahojen asunnossa ja elatuksessa. Petti kuitenkin Nikoa Stefun kanssa koska oli ilmeisesti tylsää kun mies oli vangittuna. No Niko ottikin eron ja meni asunto ja elatus ja joutui pakosta Stefun kanssa olemaan. Mutta nyt taas Ranta-ahojen asuttamaksi uudestaan josta ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen, minkä Stefukin on tehnyt ja raivostui.
Luulotautisten huippuaikaa. Asia vaan ei noin mene, mutta eihän se haittaa, kunhan saatte vaan kaikki luulonne puskettua palstoille, säästää ehkä jonkun hoitopaikan psykiatrisella osastolla. Nyt laittakaa vaan harhaisia teorioita palsta täyteen ja loput ylilaudalle.
Sofia on kiinnostava vain jos on Stefun kanssa tai jos on Ranta-ahon kanssa. Siksi pitää ovea avoimena molemmille?
Ranta-ahohan sanoi että vieläkö se ratsastaa hänen nimellään.
Hui, ihanko Ranta-aho, tuo ihana mies, on noin sanonut? Mitäs Nacci siihen tuumasi?
Sofia ratsastaa ihan omalla nimellään ja vielä kauan sen jälkeenkin, kun nuo hörhöukot ovat jo mullan alla.
Ja hänellä on ihan oikeus omasta elämästään kertoessaan mainita myös ex-aviomiehien nimet.
Jos ei mainitsisi, niin sitten hirveä meteli, miksi salaa, että asui sen tai sen kanssa.
Valitettavasti nuo konnat kuuluvat Sofian entiseen elämään, sitä ei voi muuttaa, mutta eteenpäin voi mennä toivoa parempaa miestä puolisokseen.
Avomiehien nimet.
Ainahan voi toivoa🤣🤣🤣🤣
Onnea vaan yritykselle.
Sofia onnistuu varmasti, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Toista on noitten ukkoraasujen, vaikka kyllähän palstalaisistakin jono muodostuu, kun näitä ihannoimiaan miehiä yrittävät saada. Eivät vaan kelpaa edes noille sekopäille :(
Älä? Neiti Etsivä oman toimen ohella?
Stefu muistatko kun kirjoitit että "mitäs jos keskittyis tästedes vain lapseen ja itseensä" kun taas kerran otit Sofiasta eron. MIKSI ET TEHNYT NIIN?
Vai ottiko Sofia taas kerran eron. Milloin sinä olet alkanut uskomaan alkoholistien höpinöitä ja lupauksia? Yhtä tuuleen huutelua nuo Stefun jutut ja olleet jo kauan. Martina yritti vuosia saada sen hoitoon, onnistumatta.
Eli hän on ollut ihan samanlainen jo senkin liiton ajan.
Nyt yritetään Sofian syyksi asia vääntää. Syy on yksin Stefun, ei kenenkään muun.
Puolustelu ja hyyssääminen pahentaa vain alkoholistin tilannetta ja kun näkyy Stefulla olevan muitakin psyykkisiä häiriöitä, niin huonosti käy, jos ei itse ymmärrä hakea apua ja sitoudu pitkäaikaiseen hoitoon.
Ihan sama koskee montaa tälläkin palstalla sekoilevaa valehtelijaa, jos eivät itse ymmärrä hakea apua, niin harhat ja sekoilu vaan pahenee, kunnes alkaa kierre laitoksesta kotiin kodista laitokseen pakkohoitoon jne., ja joka ei pääty elinaikana.
Kyllä Stefan nyt osaa pysyä laisesta erossa. Ei ole tyhmä eikä paha mies. Eikä käärme!
Loisesta
Mutta sairas päästään on ja se on paha vika se. Pahempi tuo mies on kuin käärme, johan hänellä on pirun kuva (oma kuva kai) usein käytössä ollutkin.
Toivottavasti Sofian seuraavalla uhrilla ei ole lapsia.
Sofian uhrilla? Kyllä tuossakin uhri on ollut Sofia. Eikös ne lapset kuulu vanhempiensa vastuulle, eikö ne kykene hoitamaan, kun Sofian täytyisi niistäkin huolehtia?
Stefunkin tapauksessa Sofian olisi pitänyt huolehtia aikuislapsesta ja vielä tämän lapsesta? Noinko ajattelet?
Höpö höpö.
Itsehän se itsensä tunki Stefun lompakolle.
Mitäs mäni. Turha esittää uhria tai marttyyriä jälkikäteen.
Luuletko, ettei Stefu pyytänyt Sofiaa luokseen, kun oli ihastunut ollut Sofiaan jo vuosia.
Niinkö sinä teet, että tunget itsesi jonkun ukon ja luulet ettei ukolla ole asiaan mitään sanomista?
Voin vain kuvitella pyllerön tunkeutumisia, kun olettaa parisuhteiden alkavan noin :D
mäni.....??????
Murretta...meni, mäni, män
Harmittaa stefunkin puolesta että olisi rahaa mutta ei järkeä elää ihan kivaa elämää vaikka siellä ”meidän landella” . Mitä te Sofiaa syytätte? Varmaan haluaisi viettää ihanaa ja hyvää elämää eikä sillai että mies on aina jossain bileissä.
Missä on leijona-emo? No Jesperin kanssa ja laittaa taas kuviinsa ”nautin” .
Elämä on Martinalla sitä että sarjarakastuu ja jättää miehet. Ja on sanonutkin, että hän on aina jättänyt miehet. Tuskin kukaan suomalainen mies edes uskaltais Martinan kanssa seurustella kun tietää mikä se on.
. Isbe raukka. Epävakaa äiti ja isä. Ei auta vaikka matkustetaan katsomaan ulkoimailta Isbelle poni. Se oli Martinasta taas niin hienoa. Varmaan stefu sen ponin ostaa kuitenkin.
Martina on edelleen kovin nuuka .
Miten Martina voi edes kuvitella että tytöistä kasvaa kunnon naisia kun itse on esimerkkinä
Siis täällä on tasan yksi joka yrittää vetää Martinan negatiivisessa mielessä joka ketjuun mukaan. Miten edes kehtaa kun kaikki normaalit näkevät että pelkkää mustamaalaamista, valehtelua ja panettelua. Onko tämä se joka halusi Stefun omalle tyttärelleen vai joku muu?
Martinalla on köyhän tytön syndrooma, siksi pitää pröystäillä rahalla ja materialla. Suurin osa miehistään ovat pettäneet ja ivanneet, joten kyllä se jälkensä jättää, muutenkin luonnehäiriöiseen ihmiseen.
Lapsista en sano mitään, aika näyttää....
Sofian haukkuminen ja syyttelykö ei ole mustamaalaamista? Missäs ne normaalit ja järkevät ovat silloin, kun koko ketjullinen syytöntä Sofiaa mollataan. Muutama aivot omaava näkyy ketjussa, loput harhoissaan eläviä ihmisroskia.
Millä mandaatilla diagnosoit kenellekään luonnehäiriötä?
Lapsia ei pidä sotkea eikä entisiä voivat hyvin ja kohta mieskin koska nyt lähti lokki vihdoin!
On ollut niin läpinäkyvää kaikki alusta alkaen. No nyt pääsi omilleen mies vapaa kuin taivaan lintu!
Kivan näköinen mies on joo ja varmasti selvinpäin mukava ja hyväsydämminen,tyttärelleenkin kuitenkin aina ollut hyvä isä silloin kun tapaavat ja muutenkin,Vikkeäkin piti kuin omana tyttärenään Martinan aikoihin.Missä siis vika,kun rahaakin olisi viettää mukavaa normaalia elämää?naisetko tämän kaverin pään on pistänyt pyörälle?
Köyhän tytön syndrooma näkyy joka hetki. Miesten pitää olla varakkaita. Muu ei kelpaa.
Sofia voi nyt hyvin, Stefu ei tule voimaan koskaan hyvin ilman hoitoa. Tuon nyt luulisi olevan jokaiselle selvä asia.
..Thermanin sanoin, psykopaatti, sosiopaati, narsisti, joka vie mun kaikki rahat.....
Ihan varmasti naiset, eihän miehessä ole mitään vikaa. Jo on satutätien kerho koolla.
Sehän se vikana onkin useimmissa alkoholisteissa, että ovat selvinä jaksoina tosi mukavia.
Siksi naiset sietävät niinkin pitkään noita ukkoja.
Ne selvät jaksot vaan tahtovat vuosien mittaan olla yhä lyhyempiä ja lyhyempiä ja samalla aivojen toiminta muuttuu ja mukavasta miehestä ei ole enää jälkeäkään.
Sinä siis tuossa kerrot että kaikki mitä Stefu on sanonut Sofiasta on totta. Selvä. Nämä viimeisimmätkin solvaukset?
Entisiähän kaikki ovat paitsi lapsi, mikä tuo lokki on, mitä vielä pitäisi syytellä?
Milloin ihmisistä on tullut lokkeja?
Näille palstan valehtelijoille täytyy keksiä oma nimitys myös. Ihmisroska on hyvä, toiset voisivat olla rupisammakko, limanuljaska, apina (loukkaantukohan apinat?), olmi olisi ehkä osuvin nimitys.
Nainen on nyt vapaa kuin taivaan lintu. Juoppo riehuja ei säikyttele (toivon mukaan) enää.
Ja aikuiset lähes keski-ikäiset miehet eivät osaa itse päättää elämänsä suuntaa vaan naiset ohjaavat heidän elämänsä huonot ja epäonnistuneet valinnat? Näinkö?
👍👍👍
Noinhan ne yrittää asiat vääntää.
Jäppinen teki kevät siivousta ,,, kissalan pojat keskeyttää luuttuamisen ,,on se kummaaa !!!!!
Olipas seiskan toimittajalla hyvä tuuri, kun sattuikin paikan päälle ja ihan vain sattumalta
🤣🤣😂🤣.
Vai tuliko vihje sittenkin lähipiiriltä. Ja saiko lähipiiri taas pätäkkää vihjepalkkioksi? Ei mitään välii, miten sitä pätäkkää tienaa, pääasia että tienaa.
No, eiköhän jokainen näe tuon teatterin läpi.
Jaa, mä en näe teatteria missään. Saahan sitä kuvitella ja kadehtia, jos rahaakin olisi saanut.
Kuka on seiskan tuurista puhunut, kun lehdessä luki, että sivullisen vihjeestä menivät kytikselle.
Kyllä teitä vihjailijoita ja kuvaajiakin riittää joka puolelle.
Ja näkyy tuo seiskan paparazzi kyttäävän ilman vihjailijoita milloin ketäkin.
Muuttoauton kulut vähintään jos ei enää ukolta herunut.
Osaavat ne naapuritkin soittaa virkavallan paikalle, kun ikkunasta alkaa lentelemään tavaroita pihalle. Samoin ohikulkijat osaavat käyttää kännykkäkameroitaan.
Mahdollisuuksia on monia, kun jutut ja kuvamateriaalit päätyvät juorulehteen.
Vähemmästäkin naapurit soittavat poliisin paikalle. Stefu oli yksin paikalla eikä kuvien mukaan ollut kaikki ihan tallella hänellä.
Täällä Suomi24:ssä moni haukkuu Sofiaa todella rumasti. Mutta, hän taisi olla Stefanille hyvinkin rakas ihminen, koska reagoi noin rajusti Sofian muuttopuuhiin. Olisi käyttäytynyt oikein, niin suhde olisi jatkunut. Mutta, kuka tuollaista kestää, kun pienenkin riidan tullen mies solvaa ja heittelee tavaroita ympäriinsä ja käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi?
On kyllä turhanpäiväinen julkkis tuo Sofia. Häipyisi vaa.n Suomesta pois. Ei tarvii lukea lööppejä missä matami sössöttää.
Kaikkihan nuo " silikonimissukat " ovat samaa sarjaa, raha ja materia on heidän elinehtonsa, kaikki muu on toisarvoista. Kouluttamattomia, kielitaidottomia julkisuuden tolloja.
Ethän sinä miten elä, jos et pääse Sofiaa haukkumaan. Elämäntehtäväsi olisi viety.
Ja nytkin kun on ihan PAKKO lukea Sofiasta kaikki ja loput keksiä itse.
Kuule, kun ei tarvii lukea, jos ei haluu.
Tulit sitten kommentoimaan "turhanpäiväistä" julkkista! Kyllä sinä vähän enemmänkin luet kuin lööpit, aika pitkä ketju tämäkin.
Matami sössöttää? Ja sinä raiskaat suomen kieltä.
Mitä sarjaa nämä riehuvat ja vankilassa olevat miehet edustavat?
Palstan naivihaajien ja kauniiden naisten kadehtijoiden ihannemiehiä. Näin olen ymmärtänyt.
Miksi Stefan raivostui erosta? Eihän Sofiakaan raivostunut.
Onko Stefanille tulossa "sanktioita" kun ei onnistunut ylläpitämään Sofiaa? Joutui taas Ranta-Ahojen majoitettavaksi.
Sopimusrikkomuksesta saattaa alkaa pelottaa miestä ja pistää riehumaan?
Vai ihan Ranta-ahojen, tuskinpa Ranta-ahojen miehillä miljoonavelkoineen on enää vapaita asuntoja, ulosmitattu kaikki. Edelleenkin Asunto on Nikon siskon, joka ei ole missään tekemissä noitten konnuuksien kanssa.
Eikö Nikon sisko ole Ranta-Ahojen sukua?
Jos sinun sukulaisesi on rikollinen niin ovatko kaikki suvussani olevat myös rikollisia? Valoja päälle nyt.
Suvussasi siis 😁
Ei!
Stefu on maltillinen, tasapainoinen ja hyvin käyttäytyvä herrasmies. Kaikkien naisten unelma.
Kiva jos ajattelet näin. Oletko sukua?
Toi muutto oli niin järjestetty ja suunniteltu juttu Soffin ja kump. puolelta, tehtiin oikein näkyvästi, operaatio Sohvi. Niin nolo ämmä kun sen omaisuus ois mahtunut vaikka taxin takakonttiin. Vttu miten naurettavaa, oikein muuttoauto. Sitten tää kuvio Rantikset; Rane punkkas Stepulin asunnossa muinoin ja nyt Sohveli sen systerillä, wau mikä kuvio.
Olisin halunnut nähdä kun tää yx olisi saanut Sofian tavarat mahtumaan taxin takaluukkuun, aika guru olis saanut olla.
Mutta eihän Martina faneilta voi odottaa muuta järjen juoksua ja viestejä jotka täynnä kirjoitusvirheitä.
En ole lukenut koko ketjua, mutta olen itse kuvitellut, että Sofia olisi muuttanut viikolla jo yhden kuorman verran ja Stefu ei tuolloin ole ollut paikalla ja Sofia voinut muuttaa ihan rauhassa, liekkö ollut Hangossa vai Lappeenrannassa?
Toinen kuorma sovittu haettavan seuraavana päivänä ja tästä Sofia on myös informoinut niin Seiskaa, kuin myös Stefua. Ajoitus muutoin mennyt lähes nappiin, mutta Stefun innostuttua avittamaan muuttomiehiä reippaalla kädellä oli ehkä odottamaton liike ja Sofian piti paeta nopeasti vuorille, ettei joudu tulilinjalla avoimessa maastossa.
Saatan olla väärässäkin tilanteen kehittymisestä
Niin saatat. Sofia ei ollut paikalla kun tämä herrasmies viskeli verissäpäin niitä kamoja ikkunasta. Edellispäivän muutto kuvattiin Sofian ohjelmaan ja seiska ilmestyi paikalle ulkopuolisen vihjepalkkiota metsästävän kautta.
Kiitos oikaisusta!
Kukakohan Stefua oli vetänyt lättyyn, kun verissäpäin ja ihan urakkaluonteisesti hoiti Sofian kuteita mäelle, vai liekkö pikku hönössä kompuroinut portaissa?
Eikö ne poliisitkin kiinnittäneet häneen huomiota kadulla juurikin tuon verisyyden vuoksi?
Kiva kun haukutaan Sofiaa noloksi ämmäksi mutta Stefu on kait edelleen charmikas liikemies.😂
Olen samaa mieltä, että jotain outoa, kun Rantiksen siskon asunto ja unelmoi Puerto Banuksesta. Joku soppari on nyt tehty...
Stefu on yksi Suomen merkittävimmistä vaikuttajista. Hän ansaitsee meidän kaikkien kunnioituksen. Respect!
Tempperamentti ja kenties päihteet saavat ylireagoimaan.
Raitistuminen ja aikuistuminen, isänä oleminen, ryhdistäydy.
Aika voimakkaasti reagoi kaikkeen mikä ei mene kuten hän haluaa.
Ehkä nuo palaavat taas yhteen, kuten yleensä.
Jep jep. Kyllä nyt haiskahtaa koko episodi niin käsikirjoitetulta sohvelin typerään ohjelmaan, myös stepulin osuus. Saadaan ohjelmalle näkyvyyttä näiden sekoboltsien toimesta, tsiisus!
Järjestää sopivasti itselleen paperit ettei sovellu sotimaan
Viime sodissa perustettiin ns. Pärmin porukka eli Erillinen pataljoona 21, joka tunnetaan myös nimellä Osasto Pärmi. Sinne kelpasi myös vankilakundit.
Kannattaa tutustua aiheeseen.
Eikö se ollut pippurisumutetta, eikä verta?
Ei ollut.
Stefu on järkimies, syvällisesti ajatteleva, herkkä, avoin, taiteellinen ja äärimmäisen lähimmäisenrakas.