Bollywood

Toljotan nykyään melkoiset määrät intialaisia elokuvia. Sitä voi nimittäin tehdä pienet kaksoset kainalossa ;-)

Minusta ne ovat mainioita. Ensinnäkin tavalliset ihmiset ovat niissä - joitakin yksittäistapauksia (yleensä pahiksia) lukuunottamatta - ihastuttavan kunniallisia ja he pitävät kiinni järkevistä periaatteista :-) Toiseksi nämä ihmiset ovat myös hyvin uskonnollisia. Harvassa ovat leffat, joissa Krishna ei ole mukana (yleensä ihan Krishnana, mutta välillä Allahinakin) alttareilla ja puheissa ja musassa. Erityisen uskonnollisia ovat leffojen tanssikohtausten sanoitukset, ne ammentavat niin usein Krishnan ja Radhan tarinasta :-) Tai suufilaisuudesta.

Väkivaltaisuudesta en kyllä tykkää, vaan pikakelaan tappelukohtaukset yli. Tosin niilläkin on yleensä dharminen tausta; Bollywood-sankari ei kerta kaikkiaan voi olla hakkaamatta nuorukaisia, jotka kohtelevat pilkallisesti tai uhkaavasti naisia.

Summa summarum. Kiihkouskovaiset tekevät karhunpalveluksen itselleen ja lapsilleen leimatessaan automaattisesti kaikki elokuvat ja musiikin joksikin, mistä Krishna-tietoisen ihmisen ei mukamas pitäisi olla kiinnostunut. Juuri tällaiset filmit antavat ihmisille konkreettisen mallin siitä, miten voi elää dharman mukaista elämää ja muistaa Jumalan tavallisessa yhteiskunnassa olematta silti fanaattinen.

Samalla ne toisaalta myös näyttävät varoittavia esimerkkejä siitä, millaisiin hulluuksiin liian pitkälle mennyt tunnekuohu voi viedä, mihin hirveyksiin kiihkouskovaisuus voi johtaa (monet leffat käsittelevät tätä aihetta kaukonäköisesti) ja kuinka helposti pieni lipsuminen wanhan kansan wiisaista neuvoista (kuten: älä lähde minihameessa baariin epäilyttävässä seurassa) voi johtaa isoihin ongelmiin.
131474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jaya Sri Krishna!

Olet ihan oikeassa, Vaisnava. Mitä tahansa asiaa voidaan tehdä Krishna-tietoisesti. Krishna on ihan kaikkialla kun vaan katsoo oikealla tavalla:)

Itse ainakin huomaan Krishnan monissakin asioissa...kun kuuntelen radiota saatan kuulla Hänen äänensä musiikissa ja laulunsanoissa...kun kävelen tunnen Hänet auringonpaisteessa...kun juon vettä maistan Hänet...

Krishnahan Itsekin sanoo Gitassa, ettei Hän häviä koskaan rakkaalta palvojaltaan.

Mistä olet muuten saanut näitä Bollywood-leffoja??

Itse näin niitä Intiassa ollessani. Jokaisessa ravintolassa näytettiin niitä:) Parasta oli kuitenkin mennä elokuvateatteriin ja nähdä intialaisten reaktiot näihin leffoihin: ne hymyt, taputukset ja eläytyminen!!!

Bollywood leffat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa:) Juoni hyppelee, sankarit ovat todella *sankarillisia* ja naiset pyörtyilevät tuon tuostakin, heh:) Ja se musiikki!

*Me like it*!!!

Krishnan palveluksessa,

T.

Äänestä
  • Ainakin Hakaniemessä on pari intialaista kauppaa, mistä niitä voi ostaa/vuokrata...

    Äänestä

  • >>Itse ainakin huomaan Krishnan monissakin asioissa...kun kuuntelen radiota saatan kuulla Hänen äänensä musiikissa ja laulunsanoissa...kun kävelen tunnen Hänet auringonpaisteessa...kun juon vettä maistan Hänet...

    Äänestä

  • Itse olen innostunut Intiasta monestakin syystä. Yleensäkin kulttuureista kiinnostuneena ihmisenä Intia kiehtoo jo pelkästää uskontonsa takia. Kulttuuri ja uskonto kun ovat niin lähekkäin. Lisäksi intialaiset ihmiset ovat ihania. Itselläni on intialainen ystävä, joka on todella mukava ja lämminsydäminen ihminen. Osittain hänen kauttaan kiinnostuin myös intilalaisesta elokuvasta, koska Shahrukh Khanista ei voi olla kuulematta! Ja totta puhuttaessa, onhan se aika veikeä tyyppi. Itse en ainakaan pysty kieltämään, ettenkö pitäisi tyypistä ja tyypin elokuvista. Muutenkin Bollywood elokuvat ovat ihania. Niissä on paljon sellaista, jota länsimaisissa elokuvissa ei ole. Ne ovat persoonallisia ja omalaatuisia: paljetteja, sareja, laulua ja tanssia. Olkoonkin, että Bollywood on lyömässä itseään läpi lännessä ja ihmiset kiinnostuvat, siitä, mutta minä ainakin olen kiinnostunut, vaikka yritän vältellä 'massakulttuuria'. Eli tarkoitukseni oli sanoa, etten toivo Bollywoodista ja intialaisista elokuvista mitään japanilaisen animen ja mangan vastinetta Euroopassa. Ei varmaan liittynyt mihinkään, mitä edellä on puhuttu, mutta ilmoitinpas vaan, että pidän kovastikin Intiasta, sen kulttuurista ja elokuvista.

    Äänestä

Onkos teistä moni kuullut B4U satelliittikanavasta?Oispa kyllä kiva sellanen kanava josta tulee tuutin täydeltä bollywood tuotantoo nonstop:D

Äänestä
  • Olen joo kuullut ja haaveillut moisesta :-) Mieheni tosin valittaa, että kaikki nuo leffat ovat samanlaisia ja musatkin hirveää kiekunaa, joten tuskinpa sellaista satelliittia meille koskaan hankitaan... ;-)

    Vaan ei se mitään, kun leffoja saa ostaa mm. Helsingin Hakaniemestä Indian Marketista ja Taj Mehalista (ensiksi mainitusta niitä voi myös vuokrata) ja sitten niitä voi tilata netistä osoitteesta http://www.erosentertainment.com (pulju lienee ostanut levitysoikeudet lähes kaikkiin Bollywood-filmeihin).

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Olen joo kuullut ja haaveillut moisesta :-) Mieheni tosin valittaa, että kaikki nuo leffat ovat samanlaisia ja musatkin hirveää kiekunaa, joten tuskinpa sellaista satelliittia meille koskaan hankitaan... ;-)

    Vaan ei se mitään, kun leffoja saa ostaa mm. Helsingin Hakaniemestä Indian Marketista ja Taj Mehalista (ensiksi mainitusta niitä voi myös vuokrata) ja sitten niitä voi tilata netistä osoitteesta http://www.erosentertainment.com (pulju lienee ostanut levitysoikeudet lähes kaikkiin Bollywood-filmeihin).

    Harmi kun Helsinki on suht.kaukana täältä missä minä asuskelen.
    Mitenhän on sitten aluekoodien laita noissa erosentertainment-leffoissa?Että soittaneekohan se kone noita leffoja kovinkaan hyvin...

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Harmi kun Helsinki on suht.kaukana täältä missä minä asuskelen.
    Mitenhän on sitten aluekoodien laita noissa erosentertainment-leffoissa?Että soittaneekohan se kone noita leffoja kovinkaan hyvin...

    Eros Entertainment (huh, mikä kauhean harhaanjohtava nimi!) toimii kaikkialla maailmassa ja nettisivuilta voi valita mantereen. Minä olen siis tilannut Europe-osastolta ja erinomaisen hyvin ja ongelmitta ovat filmit näkyneet :-)

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Eros Entertainment (huh, mikä kauhean harhaanjohtava nimi!) toimii kaikkialla maailmassa ja nettisivuilta voi valita mantereen. Minä olen siis tilannut Europe-osastolta ja erinomaisen hyvin ja ongelmitta ovat filmit näkyneet :-)

    Vaisnava kiitos tosi paljon, pääsen itsekin nyt vahtaamaan yhä enemmän bollywoodin loistoa!:D

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Vaisnava kiitos tosi paljon, pääsen itsekin nyt vahtaamaan yhä enemmän bollywoodin loistoa!:D

    Hih hii, luin ensin, että "bollywoodin toistoa" ja läpi meni ;-) Onhan noissa leffoissa eittämättä rutkasti kliseitä, mutta niin on hollywood-leffoissakin ja kaikkien maitten leffatuotannossa.

    Äänestä

Olen katsonut myös kymmeniä Bollywood -filmejä ja
harmittaa, kun niitä on niin vaikea saada. Onneksi ystäväni Kashmirista lähettää niitä ja kohta saan myös VEER-ZAARA -CD:n täynnä täydellistä musiikkia! Elokuva on jo! Vaikka kuinka yritän, huomaan, että tykkään eniten SRK-filmeistä (Shahrukh Khan). Hän vain on niin täydellinen, eroottiinen ja lempeä mies, etten kykene nauttimaan enää muista näyttelijöistä lainkaan samalla tavoin! Onko muita, joita miellyttää Mr.Shahrukh Khan eniten? Naisista se voisi olla Aishwarya Rai, Kareena Kapoor, Lara Dutta, tai Preity Zinta!

Make for India!

Äänestä
  • I just wana say dat I luv india and Bollywood. Shahrukh Khan is jus the best! The movies are soooo romantic and heroes are so handsome and charming...

    I wana get married only in India!!!
    Any indian guyzz here??!!

    Äänestä

Moi kaikki.
Mä tykkään myös Bollywood elokuvista. Mä olin ite syksyllä 2007 Bollywoodissa. Olin kaverini kanssa Disco kohtauksessa taustalla tanssimassa ja kyseisen elokuvan mainos julisteessa:D Ymmärrän nyt hyvin että näytteleminen on raskasta, varsinkin jos sama kohtaus kuvataan useasti. Kuvausten välissä kävimme välillä syömässä intialaista ruokaa ja saimme myös juoda teetä. Mutta hyvä kokemus siitä tuli.
Onko kukaan muu ollut Bollywood elokuvassa??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaisnava kirjoitti:

Toljotan nykyään melkoiset määrät intialaisia elokuvia. Sitä voi nimittäin tehdä pienet kaksoset kainalossa ;-)

Minusta ne ovat mainioita. Ensinnäkin tavalliset ihmiset ovat niissä - joitakin yksittäistapauksia (yleensä pahiksia) lukuunottamatta - ihastuttavan kunniallisia ja he pitävät kiinni järkevistä periaatteista :-) Toiseksi nämä ihmiset ovat myös hyvin uskonnollisia. Harvassa ovat leffat, joissa Krishna ei ole mukana (yleensä ihan Krishnana, mutta välillä Allahinakin) alttareilla ja puheissa ja musassa. Erityisen uskonnollisia ovat leffojen tanssikohtausten sanoitukset, ne ammentavat niin usein Krishnan ja Radhan tarinasta :-) Tai suufilaisuudesta.

Väkivaltaisuudesta en kyllä tykkää, vaan pikakelaan tappelukohtaukset yli. Tosin niilläkin on yleensä dharminen tausta; Bollywood-sankari ei kerta kaikkiaan voi olla hakkaamatta nuorukaisia, jotka kohtelevat pilkallisesti tai uhkaavasti naisia.

Summa summarum. Kiihkouskovaiset tekevät karhunpalveluksen itselleen ja lapsilleen leimatessaan automaattisesti kaikki elokuvat ja musiikin joksikin, mistä Krishna-tietoisen ihmisen ei mukamas pitäisi olla kiinnostunut. Juuri tällaiset filmit antavat ihmisille konkreettisen mallin siitä, miten voi elää dharman mukaista elämää ja muistaa Jumalan tavallisessa yhteiskunnassa olematta silti fanaattinen.

Samalla ne toisaalta myös näyttävät varoittavia esimerkkejä siitä, millaisiin hulluuksiin liian pitkälle mennyt tunnekuohu voi viedä, mihin hirveyksiin kiihkouskovaisuus voi johtaa (monet leffat käsittelevät tätä aihetta kaukonäköisesti) ja kuinka helposti pieni lipsuminen wanhan kansan wiisaista neuvoista (kuten: älä lähde minihameessa baariin epäilyttävässä seurassa) voi johtaa isoihin ongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu