Uimahalli!

Taas uimahalli petti asiakkaitaan tänään 14.5.2022. Netissä luvataan uimahallin olevan avoinna, näin ei kuitenkaan ole. Ei ole kuulemma uinnin valvojaa. Kymmeniä ärtyneitä asiakkaita kääntyi ovelta pois, sen näköinen ilme naamallaan, että heitä vitutti. On ihme, ettei ns varahenkilö järjestelmää ole olemassa. Vähemmän olisi tullut tappiota toiminnasta, jos nämäkin tämän päivän asiakkaat olisivat päässeet asioimaan. Sopii hyvin mottoon, ihmeellinen Iisalmi!
271680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Niinpä kävi, hukkareissu tuli.

Äänestä

Korona uimavalvojalla.

Äänestä

Facebook kissa on monesti tiedoitus, jos kiinni ym.

Siellä kassalla on joskus yksi isokokoinen jättiläinen E , joka on kuin venäläinen kuulan työntäjä.
Sillä on jotakin ongelmia tai ongelma, koska on kiukkuinen ja äkäinen , liekkö parantunut .

Äänestä
  • Ei ole FB :ssa ollut ilmoitusta, eikä kaikki ole, ei vanhemmat varsinkaan siellä. Moitittavaa menettelyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole FB :ssa ollut ilmoitusta, eikä kaikki ole, ei vanhemmat varsinkaan siellä. Moitittavaa menettelyä!

    Pekka Partanen kertoo iisanomissa että on ollut ilmoitus Facebookissa. Vaan kun en ole Facebookissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekka Partanen kertoo iisanomissa että on ollut ilmoitus Facebookissa. Vaan kun en ole Facebookissa.

    ..toisaalta en kuuntele Sandelsiakaan.

    Äänestä

Olisi koulutettu valvoja vailla töitä mut ei kelpaa kaupungille.

Äänestä
  • Huonosti hoidettu tiedottaminen, eikö sieltä netti sivuilta tosissaan voida poistaa se aukioloilmoitus. Tänään taas ihmiset tulivat turhaan, jotkut jopa naapuripitäjistä. Ylentäkää se johtaja uinninvalvojaksi! Olisitte edes Sandels radiossa ilmoittaneet, että se EI OLE AUKI!

    Äänestä

  • Ei ne ota töihin valvojaa, koska valvojaa nukuttaa koska se on valvoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonosti hoidettu tiedottaminen, eikö sieltä netti sivuilta tosissaan voida poistaa se aukioloilmoitus. Tänään taas ihmiset tulivat turhaan, jotkut jopa naapuripitäjistä. Ylentäkää se johtaja uinninvalvojaksi! Olisitte edes Sandels radiossa ilmoittaneet, että se EI OLE AUKI!

    Harvoinpa on kaupunki mainostanut Sandelsissa.

    Äänestä

Jäät ovat lähteneet voi mennä järveen uimaan.

Äänestä

Onkohan se joskus valmistuva uusi uimahalli sit auki miten sattuu.

Äänestä

Jos uuteen uimahalliin ei saada aukioloaikoja viikonloppuisin tavallisille ihmisille normaaleiksi niin on kumma. La/Su auettava 8/9 aikaan ja oltava auki kello 21 asti. Iisalmessa naurettavaa tämä touhu , ottaisivat mallia muilta paikkakunnilta tämä ihmeiden iisalmi. Jos liikuntapaikkoja ja liikkumismahdollisuuksia mainostetaan niin silloin ne paikat pidetään auki

Äänestä
  • Elä unta nää, viikonloppusin 17.00 kiinni.
    Työntekijöiden on päästävä vapaille ja maksaahan se jos on pitempään auki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elä unta nää, viikonloppusin 17.00 kiinni.
    Työntekijöiden on päästävä vapaille ja maksaahan se jos on pitempään auki

    Tämä kaupunki on per*stä ja syvältä.

    Äänestä

18.00 asti uusi uimahalli auki viikonloppuisin, sitten kun joskus valmistuu

Äänestä

Jiät on sulaneet järvistä,sinne polskimaan.

Äänestä

Iisalmen Sanomissa juttu, että saa seuraavan käynnin ilmaiseksi ne jotka ovat käyneet viime lauantaina turhan käynnin oven takana.

Äänestä
  • Katsookohan vapaa-aikajohtaja Partanen valvontakameroista kuka on todella käynyt ovella , vai onko koko kaupunki/Yläsavon nyt ryntäämässä ilmaiseksi uimahalliin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsookohan vapaa-aikajohtaja Partanen valvontakameroista kuka on todella käynyt ovella , vai onko koko kaupunki/Yläsavon nyt ryntäämässä ilmaiseksi uimahalliin?

    Kaikki eivät käyneet oven takana. Oventakana seisovat huusivat lähestyville tulijoille, että ei ole auki. Sama oli sunnuntaina ja sunnuntaina oli paljon enemmän tulijoita oventakana ja piha-alueella. Lapinlahdelta oli kokonainen lapsiperhe, poistuivat pettyneinä heti klo 11.00 jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki eivät käyneet oven takana. Oventakana seisovat huusivat lähestyville tulijoille, että ei ole auki. Sama oli sunnuntaina ja sunnuntaina oli paljon enemmän tulijoita oventakana ja piha-alueella. Lapinlahdelta oli kokonainen lapsiperhe, poistuivat pettyneinä heti klo 11.00 jälkeen.

    No sittenhän minäkin voin tulla ilmaiseksi uimaan Iisalmen uimahalliin kun lauantaina olin 50 metrin päässä ovesta 🏊🏽

    Äänestä

Iisalmen Uimahallin sivulla linkki "Aukioloajat ja yhteystiedot", sitä klikkaamalla löytyy aukioloajat. Sunnuntain kohdalla lukee PUNAISELLA, että suljettu.

Äänestä
  • Oliko tuo su suljettu aikataulu milloinka päivitetty, eilen vai viime viikolla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tuo su suljettu aikataulu milloinka päivitetty, eilen vai viime viikolla?

    Kesäisinhän uimahalli kiinni sunnuntaisin niin alkoiko uimahallin kesäkausi tällä vai viime viikolla., herää kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kesäisinhän uimahalli kiinni sunnuntaisin niin alkoiko uimahallin kesäkausi tällä vai viime viikolla., herää kysymys.

    Kesäkausi?, kesähän alkaa vasta kesäkuussa.

    Äänestä

Paljonkohan on uuden uimahallin lipun hinta, herää sekin kysymys.

Äänestä
  • Voip hinta pompsahtaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taas uimahalli petti asiakkaitaan tänään 14.5.2022. Netissä luvataan uimahallin olevan avoinna, näin ei kuitenkaan ole. Ei ole kuulemma uinnin valvojaa. Kymmeniä ärtyneitä asiakkaita kääntyi ovelta pois, sen näköinen ilme naamallaan, että heitä vitutti. On ihme, ettei ns varahenkilö järjestelmää ole olemassa. Vähemmän olisi tullut tappiota toiminnasta, jos nämäkin tämän päivän asiakkaat olisivat päässeet asioimaan. Sopii hyvin mottoon, ihmeellinen Iisalmi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu