Rajattu narsismi

Anonyymi

Työpaikkanarsisti ja kotinarsisti ja missä kaikessa voi narsismia esiintyä.

Kotinarsistista on kokemusta, hän oli kodin ulkopuolella ilmainen piika mutta kotona hän oli yksinvaltias. Välttämättä se että joku on narsistinen ei tarkoita että hän olisi narsistinen ja johtaja kaikkialla. Henkilön narsistisuuden esiintyminen voi rajoittua pelkästään kotiin, ja ulkopuolella hän onkin muille pelkkä ilmainen renki tai piika joka haluaa itselleen vaikutusvaltaa palvelemalla itseään vaikutusvaltaisempia ihmisiä. Narsisti kategorisoi ihmiset ja siksi hän tietää kenen pomo tai palvelija hän on, hän itsekin on siinä kategoriaportaikossa jollakin askelmalla.

Samanlaista on varmaan työpaikkanarsismissakin. Perhettään on helppo alistaa siihen ei koulutusta tarvita mutta työpaikoilla yleensä he ovat koulutettuja ja ehkä myös esimiesasemassa.

Ehkä narsistinen saa narsistiset tarpeensa tyydytettyä työpaikalla tai kotona ettei hänen tarvitse välttämättä olla narsistinen molemmissa?

12

415

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä. Ihminen voi olla kotonaan täysi hirviö ja olla aivan uskomattoman ”ihana ja oikeudenmukainen” kaikille muille ihmisille. Koettu on. Ja se vasta satuttaa kun olet ainoa ihminen jota rakastamasi ihminen määrätietoisesti murskaa henkisesti.

      • Anonyymi

        Työorientoitunut tapaus voi olla yllättäjä. Töissä itse täydellisyys. Homma kuin homma hoituu ongelmitta. Ei koskaan arvostele työnantajaa tai varsinkaan valita mistään. Käyttäytyy asiallisesti. Ei osoita koskaan hermostumisen tai väsymyksen merkkejä. Syntyy vaikutelma, että sama täydellisyys vallitsee myös kotona perhe-elämässä, kunnes osoittautuu, että niin ei ollutkaan.


    • Anonyymi

      Ei narsisti välttämättä valtaa kaipaa. Narsisti tarvitsee ja hakee ihailua. Kotona, koulussa, työssä, vapaa-ajalla, ihan kaikkialla. Kun ihailua ei tule, ei hyvä heilu.

      Narsistin voi pitää aika tyytyväisenä ihailemalla ja kehumalla hänen kauneuttaan, komeuttaan, saavutuksiaan, älykkyyttään ja paremmuuttaan. Kannattaa, vaikka ei olisi mitään aihetta. Tai sitten kannattaa pysyä kaukana narsistista.

      • Anonyymi

        Tarve saada ihailua osakseen on myös vallankäyttöä. Luo illuusion että on rakastettu ja haluttu. Vallan tunne että voi vaikuttaa teoillaan on täytetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarve saada ihailua osakseen on myös vallankäyttöä. Luo illuusion että on rakastettu ja haluttu. Vallan tunne että voi vaikuttaa teoillaan on täytetty.

        Eikö meistä jokainen toivo ihailua edes joskus? Minäkin lämpenen kehumiselle.

        Narsistilla ihailun tarve on kuitenkin hallitseva. Mitä tekemistä sillä on vallanhalun kanssa? Eipä juuri mitään, ei kenenkään näkökulmasta.

        Nykyään narsistit kerjäävät ihailua somessa ja ihailijoita riittää. Nämä somenarsistit eivät onneksi haittaa ketään, kun vain ohittaa heidät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö meistä jokainen toivo ihailua edes joskus? Minäkin lämpenen kehumiselle.

        Narsistilla ihailun tarve on kuitenkin hallitseva. Mitä tekemistä sillä on vallanhalun kanssa? Eipä juuri mitään, ei kenenkään näkökulmasta.

        Nykyään narsistit kerjäävät ihailua somessa ja ihailijoita riittää. Nämä somenarsistit eivät onneksi haittaa ketään, kun vain ohittaa heidät.

        Jokainen tarvitsee ja hakee ihailua mutta ei jatkuvasti eikä niin voimakkailla teoilla, kuin narsisti, joka haluaa itselleen kaiken ihailun. Hän haluaisi olla super joka on ylitse kaikkien. Hän ei halua että muita ihailtaisiin lainkaan. Siksi hänen kanssaan elävästä tulee hylkiö, saamaton koska narsisti vie kaiken kunnian kaikesta. Toista estetään tekemästä ettei hän vaan saisi ihailua, narsisti rakentaa toisella imagoa.


      • Anonyymi

        Tuohon, että narsisti tarvitsee ihailua, lisäisin myös, että narsisti hakee hyväksyntää, hän haluaa kelvata kaikille. Sen takia hän käyttäytyy miellyttämällä muita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon, että narsisti tarvitsee ihailua, lisäisin myös, että narsisti hakee hyväksyntää, hän haluaa kelvata kaikille. Sen takia hän käyttäytyy miellyttämällä muita.

        Narsisti myy vaikka lapsensa orjiksi niille joiden hyväksyntää hän on vaille. Ei mitään rajaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti myy vaikka lapsensa orjiksi niille joiden hyväksyntää hän on vaille. Ei mitään rajaa.

        Tai ei myy vaan antaa heidät orjiksi saadakseen sen mitä tarvitsee..


    • Anonyymi00011

      Nph on nph joka paikassa. Jos työ toimiilähteenä nph voi olla hyvä työyhteisön jäsen. Kun syntyy ristiriitatilanteita luonne punnitaan ja alempiarvoiset tuntevat ja kuulevat kunniankukon laulavan pomolleen kuinka vaikeaa heidän kanssaan on työskennellä

      • Anonyymi00013

        Juu, narsisti on aina narsisti, mutta miten se sitten ilmenee ja eskaloituu, riippuu ympäristöstä.

        Työpaikkanarsisti oli alkuun mukava tyyppi, kaikki tykkäsi. Haparointi työtehtävissä voitiin laittaan tuoreuden piikkiin. Toisaalta, hän sai aika valmiin tontin, jota pystyi vain lähteä pyörittämään ilman isompaa ymmärrystä tai tarvetta kehittää. Paukut hän laittoi johtoportaan mielistelyyn ja visuaalisesti näyttäviin esityksiin. Ja kaikenlaisen työyhteisöä viihdyttävän ohjelman järjestämiseen.

        Ajan oloon haluttomuus/kyvyttömyys hoitaa hommiaan alkoi tietysti näkyä. Johdon suuntaan edelleen jatkui "hyvä jätkä"-toiminta ja nopea reagointi, mutta me muut saimme kärsiä tiedon panttaamisesta, tehtävien laiminlyönnistä, ilkeistä kommenteista yms. Tästä kerrottiin kyllä johdolle, mutta heillä oli vaikeuksia uskoa koska "hyvä jätkä".

        Kun "hyvä jätkä" valitti töiden liiallisesta määrästä, hänelle palkattiin kollega, joka joutui todella pahaan myllyyn. Tämä narsistinen heebo kohteli uutta kollegaa kuin jotakin avustajaa, jolle ei jaettu tietoa, jolle lykttiin tylsiä hommia, jonka annettiin odottaa, jolle ilkeiltiin jne. Todella törkää käytöstä. Tarkoitus kuitenkin oli, että he toimisivat tasavertaisina asiantuntijoina. Taas kerran asia vietiin johdolle ja pikkuhiljaa heidän oli pakko alkaa uskoa, mutta sitten ei oikein löytynyt johdolta selkärankaa tehdä asialle mitään. Edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti ja johdon tuki on ollut aika vähäistä.


    • Anonyymi00012

      Narsissit viihtyvät hyvin viileässä ja näin alkukeväästä kotinarsistin voi huoletta jättää vaikkapa kuistille yöksi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      20
      932
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      587
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      508
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe