Uhmaikä, murrosikä, uraputki, kolmen/neljänkympin kriisi, viidenkympin villitys, vaihdevuodet....
Miksi aina, kun ihminen ottaa askeleen luonnollisen kehityksensä polulla, puhutaan kriisistä?
Miksi aina, kun ihminen ottaa askeleen luonnollisen kehityksensä polulla, puhutaan kriisistä?
Vastaukset 23
Vanhimmat
kliinistä! Kriiseistä on tehty muoti-ilmiöitä..Tavallinen talonpoikaisjärki heitetty romukoppaan ja se hemmetivie näkyy kaikkialla.Ihminen ei oass elää,olla onnellinen tai ei uskalla olla sitä.Surullista...Jos sä olet positiivinen,niin kyllä sä vielä itket..sanotaan :o)))) Niin itkenkin;o))
liikkeissään..
Sinusta? Olen huono sellaisissa puheissa:o)))
..mieltä, ihmisiltä on oikesti riistetty itsenäinen kokeminen.
Aina pitää olla joku ylempi auktoriteeti määrittämässä kuinka olla; iloinen, surulien, onnelinen, pidetty, positiivien.
Sellaseksi on meidän maailma mennyt ja paradoksaalista on se että, juuri nyt ihmiset väittävät olevansa valmita halitsemaan itse itesään.
Kyllä varmaan ovatkin mutta, he haluavat hallita itseään hvyin lyhytjänteisesti.
Tohon itkuun, se joka ei oo surrut ei tiedämitä ilo on ja toisinpäin.
Voi kun kaikki sais itkee ja nauraa !!1
kaikki uskaltaisivat itkeä ja nauraa..Siis ylensä kokea erilaiia tunteita aidosti,ilman et pitää miettiä tekeekö oikein tai väärin:o) Hyvin kirjoitit:o)))
Minulla on tämmöinen teoria - olen sen varraastanu jostain, en muista mistä, muttä älä kerro kellekkään.. - Joo, ihminen on sellainen kapistus että sen täytyy saada kamppailla hengissäpysyäkseen, ihan oikeasti. Se antaa ihmisen aivoille sen tarvitsemaa stimulia, aivot kun ihmislaji on kehittänyt hengissäpysymisen varmistamiseksi ja se on aivojen oikea työmaa. Nykyihmisen ei tarvitse juuri koskaan kampailla eloonjäämisen puolesta oikeasti. Hyvin pieni procentti länsimaisista ihmisistä näkee nälkää tai juoksee petoja karkuun, mitä nyt karhua joskus Tampereen pohjoispuolella, olen kuullut... ;)
No, tämä kaiken helppous vie turhautumiseen ja ylijäämäenergia purkautuu kriiseinä. Paneuduin tässä joku aika sitten itsemurhatilastoihin, - joka on surullista luettavaa sillä numerisesti suurin kuolemansyy 15 - 45 vuotiaiden ihmisten keskuudessa nykypäivänä on elämän lopettaminen oman käden kautta -, ja tutkijat ovat todenneet että todellisina krisiaikoina kuten esimerkiksi sodan aikana, laskee itsemurhatilastot dramaattisesti. Siis kun on kunnon kriisi mihin tarttua oman itsen ulkopuolella, sisäinen paine helpottaa.
Prinsessa Lilian, joka eli elämäänsä Lontoossa toisen maailmansodan pommituksien keskellä, kertoi eräässä haastattelussa että keskellä kaikkien vaikeuksien ja pommituksien, ihmiset olivat positiivisia ja ilosia. Kun ei koskaan tiennyt mikä päivä oli viimeinen niin ei elämää hukattu turhiin saivarteluihin. Ehkä meidän pitäisi vähän enemmän elää "kuin viimeistä päivää"? Sillä niinhän se oikeastaan on, että koskaan emme voi tietää vaikkapa juuri tänään on se viimeinen päivä.
Toivottellen kaikille oikein iloista päivää :)
aina myös henkisiä ja siten ihmisen sisäpuolella olevia. Totta on varmasti se, että ulkopuolinen 'kriisi' esim. (sota) veisi 'nykyajan henkisen kriisiyden' enemmän toisenlaiseen 'kriisiin',
joka ulkopuolelta rajuna tulevana olisi sitä todella rajua henkiinjäämistaistelua.
En väitä, etteikö henkiinjäämistaistelua käydä jatkuvasti ilman valtioiden välistä sotaakin. Kyllä kuolemantapauksia sattuu monen syyn takia.
Enkä väheksy niitä tällä kirjoituksellani.
Monet purkavat raivoaan tai vihaansa kaduilla riehumiseen ja turruttavat taistelunhalujaan alkoholilla tai lääkkeillä, kun eivät löydä oikeita kanavia purkaa pahaa oloaan. Viha tai turhautuminen, raivo tai toivottomuus tulee pienistä tai suurista asioista, mutta kanavat ja keinot niiden purkamiseen eivät ole rintamalla taisteluissa vaan kotona, kaduilla ja kapakoissa.
Raskas fyysinen työ on vähentynyt ja sitä kautta henkinen paine kasvanut, joka on itsessään luomassa nykyisyyden 'kriisejä'.
Tosin 'kriisi' on vain sana, jolla kuvataan nykyisin kaikkea pahaa oloa, vaikka kysymys ei välttämättä ole muusta kuin ELÄMÄSTÄ. Sana on tarttunut kieleen ja sitä myöten kriisiyttää niin kieltä kuin tajuntaakin!
Yks toinen Lillan Suomessa on elänyt samansuuntaisena hyvänä esimerkkinä.
Kriisistä näin aluksi yleisellä tasolla. Kuten
quistis tuossa mainitsikin, niistä on tehty
muoti-ilmiöitä. Haetaan selitystä ahdistukselle,
jonka syyt ovat kaikkea muuta kuin fyysiset.
Pelkästään yhteiskunta tekee hallaa yksilölle pis-
täessään heidät mappeihin kelvolliset, hyödyttö-
mät ja kelvottomat. 30:nen saa lainaa pelkästään
astumalla pankin ovesta sisään. 50:nen edustaa jo
vakavaa riskiä ja mahdollisuudet ovat lähinnä teo-
reettiset.
Työelämässä vastaavat argumentit ovat kehityskel-
poinen ja tuloskelvoton. Kunnallisella tasolla -
niin tarvitseeko tätä edes jatkaa.
Jonain kauniin päivän iltana hän saattaa mietis-
kellä asioita, kunnes huomaa, ettei ole saanut
unta koko yönä lampaan jäädessä kiinni piikkilan-
ka-aitaan. Siinä lampaassa lukee "kriisi".
Entä sota? Olet oikeassa, mitä tulee elämiseen
kuin viimeistä päivää. Lantissa on kuitenkin toi-
nenkin puoli, joka pätee arjessakin. Jokapäiväinen
adrenaliinihumala voi aiheuttaa kroonisen krapu-
lan johon tylsä päivä on myrkkyä.
Voisi olla helpompaa päätellä, että ihmiset, jotka
ovat tasapainossa elämänsä kanssa, eivät tunne
tarvetta tehdä siitä numeroa, kun taas niiden
kautta, jotka tekevät murheistaan ison numeron,
ovat kriisit tulleet yleisiksi selityksiksi.
Pitäisikin kysyä, kuinka suuri osa väestöstä itse
asiassa "kärsii" näistä kriiseistä.
pitää olla joskus, se antaa potkua pitkäksi aikaa. Itse työssäni voisin päästä tasaisesti uinumalla eläkettä odotellen helpostikin, mutta ajaudun säännöllisesti ylimääräisiin projekteihin, joista kehkeytyy yleensä tilapäisiä hektisiä stressipesäkkeitä. Kun projekti on hoidettu kunnialla, on itseensä tyytyväinen olo pitkäksi aikaa. Ihminen varmaan kaipaa geeniperintönään näitä tehtyjä "vaaranpaikkoja" kun ei enää tarvitse metsästää elääkseen tai tapella kilpailevien heimojen kanssa muuta kuin jalkapallofanilaumoissa.
Tässä nyt puhutaan yleisellä tasolla "kriisinhallinnasta", mutta entäpä, kun esimerkiksi menettää lähiomaisen, tekee konkurssin tai joutuu työttömäksi ilman omaa syytään. Surun keskellä ei jaksa oikein ajatella asioita kovin positiivisesti, koska koko elmä on pirstaleina.
Ja mikä tietty ikävintä, ikävilläkin asioilla on tapana kellahtaa syliin saman aikaisesti.
En käytä kliseitä, koska olen jo niin paljon niis-
tä kertonut.
Voinen kuitenkin sanoa, että ne ovat aina yllätyk-
siä, koska ihminen luonnostaan haluaa uskoa muka-
vaan ja turvalliseen elämään.
Elämä on joskus raadollista. Toiset vain joutuvat
sen hampaisiin, toiset eivät.
Nämä "ikäkriisit" tuntuvat niiden rinnalla silkal-
tyynysodalta.
niin, että me herkemmät ja ehkä kiltimmätkin joudumme ns. hampaisiin...¨Vai, vaatiiko se meiltä vain kovettumista. Siinäpä se.
Jep, nää "ikäkriisit" tuntuvat enemmänkin kriisittömien ihmisten (pehmo)kriiseiltä. Lienet naistenlehtien ja median aikaan saama yleisnimike tietyille asioille.
Myönnän, että tietyt asiat elämässä opettavat nöyryyttä, mutta "ikäkriisit" eivät mielestäni kuulu siihen kriisiryhmään.
Tarkoitatko ettei esim.murrosikä ole ikäkriisi????Mitä se sitten on muuta! Perheessä, jossa on esim. murkku( tyttö) ja vaihdevuosista kärsivä äiti tulee varmasti yhteenottoja ja kovasti! Mikä on pehmokriisi??
Eihän tässä kukaan ole väittänyt mitään, vaan spekuloinut lähinnä erilaisten kriisien luonnetta.
"Ikäkriisit" lähinnä luokittelen juuri kriisittömien ihmisten kriiseiksi. Elikä "pehmokriiseiksi", silloin kun lähinnä ihmisen normaali käyttääntyminen/elämä luokitellaan "kriisi" -nimikkeen alle.
Todellisia kriisejä ovat sitten itsestä riippumattomat tapahtumat esim. sairastumien, lähiomaisen kuolema, työttömyys yms.
sinulle...Niin, tuntuu joskus, että maailma on pullollaan hätää..kriisityössä sen kohtaa parhaiten.
ihmisen kehitystä...kuuluvat siihen luonnollisina.
Sellainen ajanjakso mikä on pakko elää. Hieman
pahanmakuinen.Useimmat eivät huomaa miten posi-
tiivinen vaikutus ylämäellä onkin.
Minusta kriisi on positiivinen jakso arkielämää
positiivinen jakso...mitä mahdat tarkoittaa..? Eihän silloin voi olla positiivinen, vai tarkoititko sen jälkeen..?? Minusta kriisit opettavat ihmistä , ja auttavat häntä näkemään positiivisuutta myös hyvin pienissä asioissa. Eli kriisi on opetustapahtuma...siis sitäkin kaiken muun ohella. Ja ne ovat tärkeitä!
Tarpominen vaikeuksien keskellä on juuri tuota.
Ensin ehkä tasaiselta alamäkeen ja sitten ylöspäin kohti vuorenhuippua. Pahanmakuista, mutta usein tavoittelemisen arvoista. Jostain on ehkä luovuttava saadakseen jotain uutta tilalle.
Elämä on kuin sydänkäyrä. Käyrä näyttää milloin mitäkin, joskus tasaisempaa ja joskus vähemmän tasaista, mutta aina nousua ja laskua....ihan taista käyrää ei elävällä voi olla. :)
...ihan tasaista käyrää....
Eipä ole tekstinikään ihan oikein, mutta...pieni probleema se maailmankaikkeudessa lienee...!
Voisin lisätä kysymykseeesi hännän. Miksi kriisin aiheuttamasta alakulosta puhutaan nykyään masennuksena?
Eikö ihmisen eloon kuulu vaiheita, kun kaikki ei suju suunnitellusti, tulee takapakkeja, surua ja lievää epätoivoa. Miksi näistä jaksoista puhutaan masennuksena, näin jopa henkisen hyvinvoinnin ammattilaisten suilla?
Mielestäni ihmisen elämä on aaltoliikettä, aallonpohja ei ole masennus. Masennus on syväsukellusta ilman happipulloja.