Näin kyläpaikassa että uuden kodin seinän yläosaan oli kiinnitetty pitkä vaijeri, johon oli ripustettu tauluja ohuella rautalangalla tai paksulla siimalla (?). Ensin näytti oudolta kun taulut olivat irti seinästä eivätkä katsoneet tukevasti suoraan eteenpäin.
Kotona mietin, olisipa mukava vaihdella tauluja ja viedä välillä toiset kellarikomeroon. Kätevästi säästäisi myös tekemästä reikiä. Tauluja kun on kertynyt aika monta ja muistojen takia on vaikea luopua. Onko teillä itsellä tai nuorilla perheillänne moisia. Minä näin ensimmäisen kerran. Onko kätevä rustinki. Tuleeko vaihdeltua tauluja.
Taulujen kiinnitys vaijerilla
10
508
Vastaukset
- Anonyymi
On kätevä. Meillä ollut jo 20 vuotta.
- Anonyymi
Vielä kätevämpää on laittaa liituseinä, johon voi itse piirustaa sen hetkisen tunnelmansa.
- Anonyymi
Viimeisintä huutoa on asettaa taulut vain nojalleen seinään tai hyllyä vasten.
- Anonyymi
"Vaijeri" on hyvä. Taulujen paikkaa voi vaihtaa mielensä mukaan,
eikä tule reikiä seiniin. Vaijeri on melkein huomaamaton.- Anonyymi
Jossain se vaijeri tai siima täytyy olla kiinni.
- Anonyymi
Piipahdin Bauhausissa. Onhan niitä, en vielä ostanut kun pääsen katsomaan naapuriin ensin, miltä näyttää. Vertaistuki on parasta.
Valaisimien kohdalla oli pettymys. Kaikki ne lamput, jotka olisivat kelvanneet, piti porata kattoon ja vaati sähkömiehen asentamaan. Ei mitään sokerpaloja puhumattakaan töpselistä. Vain muutamassa maassa käytetään myyjän mukaan töpseliä ja valaisimet tulevat milloin mistäkin. Mitenhän on tuvallisuuden laita. En halua porata reikiä laajalle, jos sitten haluaisinkin vaihtaa riippuvan lampun, kattoon tuleva kuppi on kapeammalla alalla kuin näiden lamppujen ruuvinjäljet. Miten voi olla noin vaikeaa toisaalta aika vähäinen asia. - Anonyymi
en raaski porata uuden kodin seiniin mitään, itse laitan nojaamaan on paras näin
- Anonyymi
Tosiaan. Miten se lötkö vaijeri kiinni?
- Anonyymi
Siinä kiinnitetään seinän yläosaan kisko, josta laitetaan roikkumaan itse mitoitettuja vaijereita. Vaijeri kiinnitetään tauluun. On pussillinen jos minkälaista nipsukkaa, lopputulos näytti kaupan mallin mukaan ihan kelvolliselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä kiinnitetään seinän yläosaan kisko, josta laitetaan roikkumaan itse mitoitettuja vaijereita. Vaijeri kiinnitetään tauluun. On pussillinen jos minkälaista nipsukkaa, lopputulos näytti kaupan mallin mukaan ihan kelvolliselta.
Minä tein tukevamman rakenteen.
Ammuin pulttipyssyllä seinään ratakiskon ja taulut pysyvät nyt nätisti paikallaan.
Se on ihan viimeistä huutoa!
Ainakin mitä vaimon suusta kuului...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445795
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903211- 313126
- 592874
- 572720
- 532370
- 381834