Mummo odotteli Äitienpäivänä ,joskus silloin koko sukunsa vierailua kuparipannu ja täytekakku komeasti katetulla juhlapöydällä. Siinä piirongipäällä sitten somasti vierekkäin raamitettuina lapset ja lastenlapset. Siinä ne komeilivat ylioppilaskuvat , hääkuvat ja sukujuhlien , syntymäpäivien ja hautajaistenkin muistot.
Mummolle vietiin perinteiset ruusut ja laulettiin epäviritteisellä kuorolla , jotta saatiin mamma kyynelehtimään. Olivathan nämä suvun naiset kuka mitäkin kestäneet ja toki päivänsä ansainneet.
Työn kopristamilla sormillaan , nuo mummot vielä kutoivat ne joka Jouluiset sukat ja lapaset.
Heidän tyttärensä , jotka kouluutettiin jo hyviin ammatteihin , laittoivat lapsensa tarhaan saamaan
modernia kehittävää toimintaa.
Näistä tarhassa kasvatuksensa saaneista kun tuli äitejä , niin osa sai nauttia jo pidempiä äityislomia ja hoitovapaata.
Kuka odottaisi enää isoäidin kutovan sukkia?
Nämä naiset täyttävät erinäiset harrastuspiirit.
He käyvät rullaluistelemassa ja sukelluskursseja.
Ehkäpä tämä tytär, joka siellä jossain isoäidin piironginpäällä hääkuvassa komeili , onkin tänä päivänä jo eronnut nainen. Tämä nainen ehkä viettää villiä ja vapaata sinkkunaisen elämää. Tai mahdollisesti hän on aktiiviseti osallistunut yhteiskunnallisten asioden muuttamiseen.Tai antautunut taiteen harrastukseen ja pistää pystyyn oman näyttelyn.
Isoäidit letittivät tyttäriensä hiukset tiukoille leteille.Mutta ehkäpä tyttäristä ei siltikään tullut äitiensä unelmien jatkajia. He eivät ryhtyneetkään sairaanhoitajiksi, vaan lähtivät kehitysmaihin projektipääliköiksi.He alkoivat toteuttaa omaa unelmaansa.
Tämä nuori äiti taas, nyt ponnistelee äitiyden ja urakehityksensä ristipaineessa miettien omaa naiseuttaan ja yrittää soveltaa parhaan kykynsä mukaan sitä edes johonkin tasapainoon.
Millainen on sitten tämä mahdollisesti tuleva äiti , joka nyt puhuu kangerrellen kielilävistyksellä pallo suussaan ja jonka kehossa komeilee tatsareiden kirjonta? Millainen äiti hänestä on tuleva?
Vanha suvun mamma ei aikoinaan voinut kovinkaan suuresti valita omaa uraansa ja siihen asemaan oli tyytyminen , mihin hän sukunsa ja yhteiskuntansa normituksen puitteissa saattoi asettua.
Niin ... perinteinen Äitienpäivä, mitä se sitten mahtaakaan kenellekkin merkitä. Kaupallinen foorumi kyllä tästäkin omansa poimii.
Mamma sai ruusunsa ja tämänpäivän nuori nainen ehkä sitten stingit, kalliin tuoksun, tai sitten talouskoneen.
Nostin pöydälleni kuvan sukuni mammasta, joka ei täällä maanpäällisessä elämässä enää ole täytekakkuaan jakamassa.Kuinka kaunis ja rohkea nainen hän on ollutkaan. Aikoinaan hän oli lähtenyt suureen seikkailuun Amerikoihin ja niin hän olosuhteensa muuttaen loi aikansa radikaalin naisen aseman. Siinä hän istuu ryhdikkäänä ja varmana, musliinimekko napitettuna kaulaan saakka.
Hänen hiuksensa ovat leikatut ja käheretyt.Hän kävi töissä ja kasvatti omaisuutta puolisonsa rinnalla. Lastenhoitaja oli palkattu kotiin. Hänen tarinansa on ruusun arvoinen. Ellei hän perheensä kanssa olisi tänne Suomeen takaisin tullut, niin mistähän suvusta minä naisena sitten polveutuisin tältä toiselta puoleltani. Mutta niin
on huikeaa tietää , että oltiin sitä ennenkin naisinakin rokeita,ja uskallettiin elää ja kokea.
---Ruusuja myyttisille äideille:-)
Mummolle vietiin perinteiset ruusut ja laulettiin epäviritteisellä kuorolla , jotta saatiin mamma kyynelehtimään. Olivathan nämä suvun naiset kuka mitäkin kestäneet ja toki päivänsä ansainneet.
Työn kopristamilla sormillaan , nuo mummot vielä kutoivat ne joka Jouluiset sukat ja lapaset.
Heidän tyttärensä , jotka kouluutettiin jo hyviin ammatteihin , laittoivat lapsensa tarhaan saamaan
modernia kehittävää toimintaa.
Näistä tarhassa kasvatuksensa saaneista kun tuli äitejä , niin osa sai nauttia jo pidempiä äityislomia ja hoitovapaata.
Kuka odottaisi enää isoäidin kutovan sukkia?
Nämä naiset täyttävät erinäiset harrastuspiirit.
He käyvät rullaluistelemassa ja sukelluskursseja.
Ehkäpä tämä tytär, joka siellä jossain isoäidin piironginpäällä hääkuvassa komeili , onkin tänä päivänä jo eronnut nainen. Tämä nainen ehkä viettää villiä ja vapaata sinkkunaisen elämää. Tai mahdollisesti hän on aktiiviseti osallistunut yhteiskunnallisten asioden muuttamiseen.Tai antautunut taiteen harrastukseen ja pistää pystyyn oman näyttelyn.
Isoäidit letittivät tyttäriensä hiukset tiukoille leteille.Mutta ehkäpä tyttäristä ei siltikään tullut äitiensä unelmien jatkajia. He eivät ryhtyneetkään sairaanhoitajiksi, vaan lähtivät kehitysmaihin projektipääliköiksi.He alkoivat toteuttaa omaa unelmaansa.
Tämä nuori äiti taas, nyt ponnistelee äitiyden ja urakehityksensä ristipaineessa miettien omaa naiseuttaan ja yrittää soveltaa parhaan kykynsä mukaan sitä edes johonkin tasapainoon.
Millainen on sitten tämä mahdollisesti tuleva äiti , joka nyt puhuu kangerrellen kielilävistyksellä pallo suussaan ja jonka kehossa komeilee tatsareiden kirjonta? Millainen äiti hänestä on tuleva?
Vanha suvun mamma ei aikoinaan voinut kovinkaan suuresti valita omaa uraansa ja siihen asemaan oli tyytyminen , mihin hän sukunsa ja yhteiskuntansa normituksen puitteissa saattoi asettua.
Niin ... perinteinen Äitienpäivä, mitä se sitten mahtaakaan kenellekkin merkitä. Kaupallinen foorumi kyllä tästäkin omansa poimii.
Mamma sai ruusunsa ja tämänpäivän nuori nainen ehkä sitten stingit, kalliin tuoksun, tai sitten talouskoneen.
Nostin pöydälleni kuvan sukuni mammasta, joka ei täällä maanpäällisessä elämässä enää ole täytekakkuaan jakamassa.Kuinka kaunis ja rohkea nainen hän on ollutkaan. Aikoinaan hän oli lähtenyt suureen seikkailuun Amerikoihin ja niin hän olosuhteensa muuttaen loi aikansa radikaalin naisen aseman. Siinä hän istuu ryhdikkäänä ja varmana, musliinimekko napitettuna kaulaan saakka.
Hänen hiuksensa ovat leikatut ja käheretyt.Hän kävi töissä ja kasvatti omaisuutta puolisonsa rinnalla. Lastenhoitaja oli palkattu kotiin. Hänen tarinansa on ruusun arvoinen. Ellei hän perheensä kanssa olisi tänne Suomeen takaisin tullut, niin mistähän suvusta minä naisena sitten polveutuisin tältä toiselta puoleltani. Mutta niin
on huikeaa tietää , että oltiin sitä ennenkin naisinakin rokeita,ja uskallettiin elää ja kokea.
---Ruusuja myyttisille äideille:-)
Vastaukset 28
Vanhimmat
..naisia ja äitejä sinun suvustasi mahtaakaan löytyä?
---tässäpä nyt keskusteltavaa:-)
tunne omaa äitiäni pitemmälle meidän sukujen äitejä, joitain kertomuksia tosin heistä olen kuullut...
..tätä mammaa oikein kunnolla muista, kun olin niin pieni vielä kun hän eli...mutta tarinat kyllä muistan hänestä:-)
taas mahdollisuudesta lukea tekstiäsi.
Nautinto.
Kiitos.
Kaiken sen tiedon mukaan jota olen saanut sukujeni äideistä niin vahvaa porukkaa on ollut ja äitini puolelta tuntuu periytyneen useampi sukupolvi upeita naisia.
Tuntuu kuvakielellä sanoen,että se vahva nainen on seisonut lapsikatraansa ympyröimänä ja heitä suojellen siellä suorana ja pystypäin aina oli kyseessä sitten vaikka nälkä-,sorto- tai sotavuodet.
Vitsi mulle tuli hurjan ylpeä olo!
Tätä tarkoitinkin , että kun tarkastelemme sukumme naisia , niin tämä huikea ja riemullinen tunne tulvii sydämeen:
Kuinka jokainen meistä naisina voi ylväänä seistä sukunsa naisten rivistössä ja kokea , että juuri itseni laisena äitinä , naisena ja ihmisenä olen arvokas ja oman aikani nainen niissä valinnoissani , mitä sitten olenkaan tehnyt. Me naiset saamme toteuttaa myös omaa ihannettamme ... eikö se olekkin riemullista:-)
ajattelee niin ainakin minun suvussani ovat monet naiset jääneet yksin esim,kumppanin kuoleman vuoksi ja ehkä siksi joutuneet kasvamaan niiksi vahvoiksi ja jos ajatusta jatkaa niin olleet mallina omille tyttärilleen jotka ovat jatkaneet perintöä.
Jospa suomen naiset ovat siksi tänääkin todella mahtavaa porukkaa vaikka tietysti osa siitä kunniasta kuuluukin suomen miehille jotka ovat aina antaneet arvon kumppaneilleen ja ottaneet tasa arvoiseksi rinnalleen.
Vau!!
...saihan suomalainen nainen euroopassa ensimmäisenä äänioikeuden. Olihan naisten selvittävä silloinkin , kun miehet olivat sodissa. Kuinkahan monin tavoin suomalainen nainen onkaan tätä maatamme pitänyt pystyssä. Onhan meillä nyt ensimmäinen nainen presidenttinä , joka yksinhuoltaja äitinä kasvatti tyttärensä ja avioituikin vasta virkaansa saavuttaneena.
Niin , millaisena tämä tasa-arvoisuus nyt yhteiskunnassamme ja nuorissa perheissä onkaan?
Koneet hoitavat taloustyöt suurimalta osalta....
.....jaa ... tässä aihetta vaikka kuinka pohdittavaksi....
miettinyt jopa,että kasvatammeko liian vahvoja naisia kun tuntuu tuo suomimies voivan tilastojen mukaan hiukka huonosti.
Tätä täytyykin miettiä.
Itse kun en ole päässyt kuin poikia *kasvattamaan* joten taidan olla jäävi vastaamaan:-)
----miten niin muka miehet *heikoilla* olisi?
Josta palstoilla on jo puhuttukin: Pullan tuoksu ja karjalan piirakat!!!
Turha kenenkään kitistä vastaan nyt.
Reilu Suomalainen mies arvostaa noita tuoksuja ja kaikenmaailman pakastejutut ei ole niiden rinnalla yhtään mitään. Jag har talat!
Tuota saiskos kysäistä, että onko *ihanne äiti* nyt pullantuoksuinen stirgeihin pukeutunut trimmattu
misukka...vai tarvitakaankos jo kaksi eri naista?
Perinteinen naismalli olis hyvä kotona ja sitten se rakastajatar muualla-----niinkö?
Minun omituinen huumorintajuni ei voinut olla provoilematta:-) Sikäli mikäli tätä naiskuvaa tarkastelee näin täältä chattiperspektiivistä...niin kyllä huumorintajua tarvitaan.
Esiäitiensä perintöä omissa tyttärissään.
Kuin huomaamatta, sitä siirtää sukunsa naisten naiseusperimää omiin tyttäriinsä. Sukuni äitien tunnelilmaisun kielenä, läpi useamman sukupolven, ovat olleet kuvat, tarinat ja laulut.
Kun mietini omia, yhdessäolon ja läheisyyden, kokemuksiani, oman äitini ja isoäitini kanssa, liittyvät ne nimenomaan hetkiin jolloin isoäiti on laulellut tai kertonut tarinoita ja oma äitini piirtänyt minulle tarinoita kuvilla, tai olemme leikkineet siten, että olen äidin hahmottelemasta kuvasta, viiva viivalta, yrittänyt arvata mitä siitä tulee.
Samaan tapaan olen viettänyt aikaani omien lasteni kanssa. Muistan miten tyttäreni ollessa pieni rääpäle, oli minulla tapana laulaa pukemislaulua... joku viisu jokaiseta vaatteesta.
Vaikeista ja koskettavista asioista harvemmin puhuttiin. Kuolevien vuoteen äärelläkin laulettiin ja haudoille vietiin kiviä joihin oli maalattu enkeleitä. Maalattiin äidin kanssa yhdessä noita enkelikiviä tai kyyhkynkuvia.
Vuosien saatossa, kuvat huuhtoutuivat, mutta sileät kivet jäivät jäljelle ja kasoja katsellessa, ne näkee, ne kuvat, mielessään vieläkin. Niin ja rannoilta hamuaa sileitä kiviä, kuin vastaisuuden varalle, kotiin odottamaan;)
En tiedä voinko sanoa esiäitieni olleen urheita naisia, mutta viisaita ja herkkiä ja ylväitä...hm.. joku voisi sanoa ylpeitäkin, heidän tiedän olleen. Vaikeista asioista on selvitty muuttamalla ne käsinkosketeltaviksi, kuten nuo enkelikivet ja koskettavuudessaan kauniiksikin ...
Koen tuon perinnön kanssa olevani etuoikeutettu,
saaneeni eväät johonkin samankaltaiseen. Ja kiitollisena, tyttäreni touhuja seuratessani, olen kokenut onnistumisen elämyksiä siitä, että saamaani hyvää on siirtynyt hänenkin eväikseen.
Suorastaan liikuttuneena luin.
Kuinkahan moni siirtääkään enää mitään perinteitä seuraaville sukupolville?
Melkein nuo enkelikuvin maalatut kivet tulivat käsin kosketeltavaksi tekstissäsi. Kiitos;-)
Minunkin äitini on laulava äiti ja niin oli hänenkin äitinsä. Äitini on kertonutkin kuinka hänen äitinsä on ollut kylän juhlien laulaja.Äitini teki meille lauluja kolmiääniseksi ja meillä kyllä laulettiin.
Nyt tulee jo kyynel silmäkulmaan , kun muistaa kuinka sunnuntaisi istuin äitini sylissä , kun hän lauloi heleällä ja niin sulokkaalla äänellään.
vain omalta äidiltäni saatua "perintöä", ja koen, että olisi ollut suuri rikkaus ja henkinen helpotus joe isoäitimme olisivat eläneet. Äitini äidistä olen kuullut vain, että hän on ollut hyvin hyvä luonteinen ja kiltti lapsille, kuoli sitten nuorena synnytykseen. Isoisäni oli etsinyt lukuisten taloudenhoitajien kautta yhtä hyvää "äitiä" kuin mummo oli ollut ja löysikin kuulemma viimeisellä, mutta häntäkään en oikein muistakaan, kuoli minun ollessa ihan lapsi vielä.
Isäni äiti oli kuollut jo isän ollessa ihan pieni, ja hänestä olen kuullut, että hän oli voimakastahtoinen ja hirmu kova tekemään työtä, muuta hänestä en tiedäkään kuin syntyperän.
Isäni mummo on, perimätiedon mukaan, ollut liiankin hyväluontoinen ja säälinyt kerjäläisiä niin että olisi antanut vaatteetkin päältään.
Näihen on ollut tyytyminen, mutta toivottavasti minun lapsenlapsillani on jotain kongreettisempaa muistoa mummista ja isoäidistä.
tyttäreni kissan 'arkun' ;)) Kissa kuoli tytön ollessa 7 vuotias. Siinä kului rullallinen folioa, kun tyttö väsäsi arkkuun mukaan kaikkea mahdollista, kaloista lähtien;))
...Nauratti silloin. Muistin takaumia niistä ajoita jolloin noita enkelinkuvia niihin kiviin maalattiin. Pikkutytön päähän ei mahtunut (siis minun päähäni) että miksi sinne hautuumaalle ei voinut viedä kuvia vaikka hevosenpäistä tai leppäkerttuja tai kissoja tai batmanmerkkejä;)
minullakin, kumpikaan mummo ei ollut enää elossa kun ensimmäisen parkuni päästin. Molemmat olivat kuolleet alle viisikymppisinä. Mummopuoli oli olemassa, mutta emme tulleet koskaan läheiseksi, häntä piti teititelläkin :)) Välimatkaa oli puoli suomea, joten aika harvakseltaan nähtiinkään.
En osannut kaivatkaan sellaista mistä en tiennyt mitään mutta sitten kun tuli omia lapsia, niin huomasin että isoäidin ja lastenlasten suhteessa on sitä jotain.
on sukupolvien ketjun lisäksi vielä sellainen laajempi perintö.. suomalisen naisen, neljän vuodenajan ja vaativien elinolosuhteiden tuoma.
...kyky käytännönläheiseen auttamiseen.
*Paleleva puetaan tai lämmitetään omalla
sylillä.*
...kuoleman äärellä ollaan nöyriä mutta vahvoja.
...tarvittaessa ollaan valmiita likaamaan kädet,
koska se on elämisen ehto.
...miehet pidetään kurissa;))
- ja kaipa tuota perintöä on muutakin, mutta tuossa muutama tärkeimmistä;))
Tuon kaiken, maanläheisen ja aidon olet sinäkin perinyt;)) ...että eiköhän olla rikkaita kaikki,
me suomalaiset äidit;))
Oli mukavaa lukea tuota. WB:))
Meidän sukupolvemme voi vielä puhua perinnöstä, joistakin tavoista ja tottumuksista jotka olemme saaneet äideltämme ja isiltämme.
Tulevaisuuden äiti on erilainen, kuten NK:kin kirjoituksessaan maalasi. Sukupolvien läpi kulkeva perintö on katkeamassa. Perinteet eivät siirry enää elävinä seuraaville sukupolville, ainoastaan elvytettyinä...
Ennen kaikki taidot ja tiedot saatiin pääosin vanhemmilta ja isovanhemmilta mutta ei enää. Nykyajan lapset ovat enemmän ja enemmän yhteiskunnan lapsia. Emme opeta lapsia enää, on jopa niin että lapset ja lapsenlapset opettavat meitä selviämään tässä deeveedeedigimegamaailmassa...
Äiteys on ja tulee aina olemaan yhtä arvokasta, vain tavat osoittaa rakkautta muuttuvat.
...siis kuraisissa vaatteissa?
No, suomalaiset äidit rules:)))nyt ja aina! Onnea!
...kai vokin ja olen minä nähnyt jo meidänkin hautausmailla vähän värikkäänpiä esityksiä.
Kuolemakaan ei varmasti olisi lapsen mielestä niin peloittavaa jos hän saisi tuohon saattojuhlaan osallistua omin kuvin ja esityksin.
on edes geeneissä peritty hellimisperintö, äidilläni oli jäänyt se, konkreettinen ja opittu malli, se sukupolvelta toiselle siirtyvä esim. loru- tai laulu perinne saamatta, joten jäimme köyhiksi niiden "perintöjen" suhteen.
Omille lapsilleni, *kissa nostaa taas häntänsä* olen yrittänyt loruilla ja laulella ja "höpsyillä" muutenkin, ja olen huomannut, että olen siirtänyt sen seuraavalle sukupolvelle..
..aikamme muuttuu koko ajan niin huikealla vauhdilla ja tarinat jäävät monilta kertomatta. Monet pienet lapset varmaankin kuvittelevat isovanhempien olleen lähinnä muumioita:-)
..voisi tapahtua vaikka kirjoitetun tekstinkin muodossa. Joskus kun siellä sukupolvien päässä sitten juttujamme lukisivat, niin olisippa kiva sitä päästä näkemään...tai mikä estää kuvittelemasta:-)
...tuo kuvaamasi vanhan ajan mummo, voi kun saisinkin... Kouluaikoina kyllä väsäsin lapaset ja muistakseni sain jonkinlaiset saapassuojatkin aikaan, joten taipumusta on...
"Millainen on sitten tämä mahdollisesti tuleva äiti , joka nyt puhuu kangerrellen kielilävistyksellä pallo suussaan ja jonka kehossa komeilee tatsareiden kirjonta? Millainen äiti hänestä on tuleva?"
Kommetti: Sen kyllä minäkin haluaisin nähdä ihan oikeassa, elävässä elämässä, mutta toivottavasti hän ei ole tyttöni...
Yrttitarha sinullekin!
Joidenkin tyttäriä nämäkin lävistetyt* ovat ja jonain päivänä luultavasti tulevia äitejäkin...mutta mistäpä sen vielä tietää mitä ovat taas seuraavien sukupolvien muotioikut:-)
Kyllä minäkin sukan tai lapasenkin vielä osaan tehdä, mutta ei oikein aikaakaan tuollaisiin käsitöihin tunnu rittävä. Jospa sitten joskus ....
kautta aikojen, edellisten sukupolvien äidit ovat miettineen tulevien sukupolvien kykyjä kasvattaa lapsiaan.
Vaikka,hoivaamisen perusteet opimme jo silloin, kun itse olemme vauvoja;)) Opimme ne niiden ihmisten, jotka meitä hoivaavat, tavasta pitää meitä sylissä ja hoivata.
Samaisesta syystä ovat isoäidit usein niin erinomaisia lastenlastensa hoivaajia. Tuosta on olemassa monta tutkimustakin, vaikka tähän en nyt osaa yhtään niistä nimetä, olen niihin perehtynyt kauan aikaa sitten.
Jokainen äiti jolla on itsellä se tunne, että on osannut hoivata ja rakastaa lastaan...joka on kokenut syvää äidin rakkautta, voi siis ajatella, että on itse joskus saanut kokea sen saman...
L. Ovatpa tyttäremme minkälaisia kapinallisia tahansa, tällä hetkellä, niin se hoiva ja rakkaus mitä heille varhaislapsuudessa olette antaneet, on kuin pankissa tallessa. Ja tarpeen tullen se sitten on käytettävissä, kuin itsestään.
Muistatteko vielä 70-luvun hippiäidit... ja 80-luvun punkkarit ja ja ja ;))))))))))))))))))))
luulen, että hän on ihan yhtä hyvä äiti kuin mekin ja keskimäärin muutkin, ei se kielikoru ja tatskat kerro vielä, sitä etteikö hänestä äidiksi olisi.
Nuorin tyttäremme, otti aikoinaan kauhuksemme ja kaikista ennakko kielloista huolimatta nenäkorun ja myöhemmin tatuoinnin alaselkäänsä, ja ei hän ole takuuvarmasti huonompi äiti kuin minäkään, ja minä olen hirmuisen hyvä äiti:)))
....rakkaudessa:=)
Ihanne äityis, niin kuin ihanne naiseuskin saattavat vaihdellä eri aikakausina ja eri kulttuureissa.
Kuitenkin kyky rakastaa ja huolehtia, sekä pyrkimys
lastensa hyvään elämään saattamiseksi on äitiyden syvintä tarkoitusta.
Jokainen tytär tullessaan itse äidiksi käy läpi suhdettaan omaan äitiinsä ja sukunsa naisiin. Ajattelemme ettemme halua toistaa aikaisempia virheitä ja kuitenkaan, niin täydellisiä emme voi olla, ettemmekö tekisi taas seuraaville sukupolville virheitä korjattaviksi:-)
Mutta kaikki minkä olemme voineet muuntaa rakkaudeksi ja hyväksymiseksi , sillä on kantava voimansa.
Äidiksi tullaan lapsien synnyttyä , mutta äidiksi kasvetaan lapsien kanssa.
Omassa kokemuksessani onkin, että lapseni ovat suhteessa minuun yhtä suuria *kasvattajia* kuin mitä itse olen heihin nähden.
Lapsemme eivät ole meidän unelmiemme jatkeita , vaan ovat syntyneet toteuttamaan omat unelmansa.