Uskon että vaikka tää mun spykoosi ja erilaistumaton skitsofrenia on todettu oman kännäämisen pohjalta että mun lapsuuden kunnassa oli jotain hämärää joka aiheutti tressiä. Niin ei uskalla olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen luonut netti persoonaan joka on ihan erilainen kun mun oma persoona. Uskon oikeasti että ihmiset on ihan muna päitä jotaka uskoo kaiken mitä joku lääkäri heille kertoo.
Itse en usko. Uskon että on rinnakkais maailmoja koska oikea maailma on niin iso että ei sen väliä onko jossain sotaa ja muuta.
Ei mun tartte mistää välittää enää ku tähä usko.
Lapsuuden tressitekijät
5
124
Vastaukset
- Anonyymi
Vai sillä lailla. Muista ottaa lääkkeesi säännöllisesti!
- Anonyymi
Se on jännä että lapsuuden ja nuoruuden kiusaamiskokemukaer näkyy skitsofrenia tilastoissa. Useat jopa sanovat että he ovat sairastuneet nimenomaan kiusaamisen takia.
Itse olen kuitenkin jäänyt miettimään että miten ihmiset valikoituvat kiusaamisen kohteeksi. (Mikä ei tee siitä tietenkään hyväksytympää) mutta joku syyhän siihen on.- Anonyymi
Kiusaamiseen ei yleensä ole mitään syytä se on vain kiusaajan egon nostoa mutta jos uhri on herkkä ja hämmentyy niin siitähän ne vasta riemastuu. Omakohtainen kokemus on että näytin jo valmiiksi alistetulta nukkavierulta jota on helppo kiusata, onneksi tänäpäivänä tilanne on eri ja puolustan kiusattuja jos sellaista näen. Kiusaaminen on yleensä se syypää kaikkeen sairastumiseen. Kiusaajat joutas kyllä psykiatrille ei aina kiusatut.
- Anonyymi
Skitsofreniadiagnoosin saaneet ihmiset sijoittuvat ihan normaalivariaation piiriin piirteissään, oli kyse sitten älykkyydestä, koulumenestyksestä tai muita piirteistä ennen diagnoosin saamista. Tämän vuoksi skitsofreniaan sairastumista on täysin mahdotonta ennustaa väestötasolla mistään ominaisuuksista, vaikka tietenkin esim. perhetausta nostaa riskiä. Tilastollisesti voidaan ehkä olettaa, että tietyn tyyppiset herkät "skitsoidit" ihmiset (tietyt piirteet voivat korostua skitsofreenikolla, vaikkei niitä esiintyisi suinkaan kaikilla) joutuvat todennäköisemmin koulukiusatuiksi kuin muut, mutta ei se tarkoita sitä että ihmisen synnynnäiset ominaisuudet itsessään aiheuttaisivat psykoosin. Kyse on aina ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Vaikka tietyn tyyppinen ihminen olisikin suuremmassa riskiä joutua tietyn tyyppisen väkivallan kohteeksi, niin se ei tarkoita että väkivalta olisi irrelevantti hänen mielenterveydelleen tai ettei se olisi täysin olennainen tekijä ihmisen mielenterveysongelmien taustalla. Psykiatrisessa hoidossa on ainakin teoriassa vallalla stressi-haavoittuvuus -malli, joka on ihan yhtä vakuuttava kuin sen toteaminen, että ylipäätään terveydelliset riskit eivät jakaudu tasaisesti väestössä vaan synnynnäiset piirteet vaikuttavat myös sairastumisriskiin. Se ei oikeastaan kerro yhtään mistään mitään, toteaa vain hyvin yleisluontoisen itsestään selvyyden. Jos sinulla on oletusarvoisesti hieman kohonnut riski kakkostypin diabetekseen, niin se ei tarkoita että se, ettet voisi tehokkaasti ehkäistä diabeteksen puhkeamista terveellisillä elintavoilla. Sama pätee skitsofreniaan tai ainakin joihinkin siihen liittyviin tiloihin. Skitsofrenian ilmaantuvuus vaihteleekin huomattavasti eri väestönosien välillä, esimerkiksi maahanmuuttajuus nostaa huomattavasti riskiä skitsofreniadiagnoosin saamiseen.
Psykiatrisessa hoidossa yleensä hoidetaan lähinnä oireita, koska skitsofrenia on lähinnä oirepohjainen diagnoosi. Ajatuksena on, että kyseessä on synnynnäinen herkkyys jota pitää hoitaa hermomyrkyillä ja jota sitten on tutkittu etenevänä neurodegeratiivisena sairautena, koska jostain kumman syystä neuroleptit aiheuttavat aivojen surkastumista joka korreloi kognitiivisten puutosoireiden kanssa (myös eläinkokeissa eläimillä). Skitsofreniassa myös pelkkä riski ajautua uudelleen psykoosiin nähdään sairautena. Sen sijaan että keskityttäisiin ympäristön stressitekijöihin, hoidetaan oletettua (tilastollista) psykoosialttiutta aivoja vaurioittavilla, aineenvaihduntaa sotkevilla psykoaktiivisilla aineilla. Tuohon hoitoparadigmaan sopii luontevasti myös ajatus, että koulukiusatuksi joutuminenkin ilmentää vain jotain skitsofreenikoiden synnynnäistä aivojen kehityshäiriötä tai synnynnäistä poikkeavuutta ja ettei siihen tarvitse sen kummemmin kiinnittää huomiota. Jos oikeasti hoidettaisiin noita lapsuuden stressitekijöitä ja muita vastoinkäymisiä, voisi tilastollinen psykoosialttius skitsofreenikoillakin laskea, mutta se ei sovi hoitoparadigmaan eikä psykiatrien intresseihin, joille on ensisijaisen tärkeää hoitaa oikeita neurodegeratiivisia sairauksia neuroprotektiivisilla ihmelääkkeillään.
- Anonyymi
Kyllä ainakin mulla on paljon erittäin rankkaa koulukiusaamista taustalla. Lisäksi perhe on fundamentalistiuskovainen ja aina peloteltiin lopun ajoilla. Olen kokenut niin ikään paljon perheväkivaltaa (lyömistä, uhkailua kidutuksesta mitä erinäisin tavoin, jatkuvaa haukkumista) ja jopa veljeni taholta insestiä. Tää kaikki ei voi olla vaikuttamatta siihen, että sairastuin. Mua nyt kuntouttava psykologi sanoikin, et psykoosipotilaat on usein hyvin traumatisoituneita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111615Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968801Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104383Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213934Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53851Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73626- 893580
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133429Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343212Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452385