Auttakaa!! ):

Olen rv:lla 14 4 ja nyt eilen illalla tuli omituista punaruskeaa vuotoa, siis se oli aivan selvästi punertavan sävyistä niinkuin siinä olisi ollut verta joukossa. Tänään on tullut myös vuotoa, mutta toistaiseksi se on ollut
enemmänkin ruskeaa. Mitään säännöllisiä kipuja ei ole ollut, mutta silloin tällöin on tuntunut vihlaisuja alavatsassa.
Minulla oli pari viikkoa sitten virtsatietulehdus ja hiivatulehdus melkein samaan aikaan, sain virtsatietulehdukseen antibioottikuurin ja hoidon myös hiivatulehdukseen. Antibioottikuuri tuntui tehoavan (tosin en ole vielä saanut kontrollinäytteestä tuloksia), mutta hiivatulehdukseen hoito ei ilmeisesti auttanut koska muutama päivä sitten alkoi tulla taas "hiivatulehdusmaisia" oireita. Olen (eiliseen saakka) käyttänyt oireiden lievittämiseen Gyno-Daktarin -voidetta.
Nyt pelkään tietysti pahinta ja kun vielä luin jostain että täysin vaarattomat tulehduksetkin voivat lisätä keskenmenoriskiä niin en voi olla miettimättä asiaa koko ajan. Ahdistaa..ja kun on vielä viikonloppukin, en voi soittaa neuvolan terkalle...Mitä oikein pitäisi tehdä, pitäisikö tässä lähteä päivystykseen käymään, vai soittaa päivystykseen vai äitipolille vai minne..??? Missään vaiheessa ei ole neuvolassa tullut puheeksi että mitä sitten teen jos viikonlopun aikana tapahtuu jotain, että minne silloin otetaan yhteyttä.
Neuvokaa, pliis!! ):
1504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

äitiyspoliklinikalle, osaavat siellä neuvoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Melissa kirjoitti:

Olen rv:lla 14 4 ja nyt eilen illalla tuli omituista punaruskeaa vuotoa, siis se oli aivan selvästi punertavan sävyistä niinkuin siinä olisi ollut verta joukossa. Tänään on tullut myös vuotoa, mutta toistaiseksi se on ollut
enemmänkin ruskeaa. Mitään säännöllisiä kipuja ei ole ollut, mutta silloin tällöin on tuntunut vihlaisuja alavatsassa.
Minulla oli pari viikkoa sitten virtsatietulehdus ja hiivatulehdus melkein samaan aikaan, sain virtsatietulehdukseen antibioottikuurin ja hoidon myös hiivatulehdukseen. Antibioottikuuri tuntui tehoavan (tosin en ole vielä saanut kontrollinäytteestä tuloksia), mutta hiivatulehdukseen hoito ei ilmeisesti auttanut koska muutama päivä sitten alkoi tulla taas "hiivatulehdusmaisia" oireita. Olen (eiliseen saakka) käyttänyt oireiden lievittämiseen Gyno-Daktarin -voidetta.
Nyt pelkään tietysti pahinta ja kun vielä luin jostain että täysin vaarattomat tulehduksetkin voivat lisätä keskenmenoriskiä niin en voi olla miettimättä asiaa koko ajan. Ahdistaa..ja kun on vielä viikonloppukin, en voi soittaa neuvolan terkalle...Mitä oikein pitäisi tehdä, pitäisikö tässä lähteä päivystykseen käymään, vai soittaa päivystykseen vai äitipolille vai minne..??? Missään vaiheessa ei ole neuvolassa tullut puheeksi että mitä sitten teen jos viikonlopun aikana tapahtuu jotain, että minne silloin otetaan yhteyttä.
Neuvokaa, pliis!! ):

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu