Kaiken kaikkiaan

on yhä uudestaan kerrottava, että oli väärin että mitään koskaan aloitettiin niin laaja-alaisena, näkyvänä ja kuuluvana. Se on pilannut elämää niin kauan kuin sitä on ollut. Jo siellä vanhuksien kanssa. Oikeastaan ihan joka päivä siitä tuli paha olo, välillä vähemmän ja useimmiten se tuntui rääkkäämiseltä ja vei ilon elämästä ja vie niin kauan kuin vähänkin jatkuu. Ilman niitä vuosia elämä olisi tuntunut elämisen arvoiselta. Paljon pahaa se sai aikaan monella tapaa, kaikki ne päivät annettaisiin pois, jos se olisi mahdollista. Huoli omasta terveydestä on ollut elämässä, koska stressi ei todellakaan ole hyväksi. Hiljaisuus on välttämätöntä, jotta paraneminen pääsisi alkamaan. Ei tarvita minkäänlaista ns. tiedottamista.
866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kärsimys ei todellakaan saa ihmisestä parempaa. Psyykkisen, fyysisen ja taloudellisen kärsimyksen seuraukset voivat saada paljon pahaa aikaan. Miksi ei kunnioitettu ihmisen yksityisyyytä. Kuka ta keitä olivat ne, jotka luulivat tietävänsä paremmin kuin yksittäinen ihminen itse mitä hän elämältään haluaa. Kun herää yöllä kipuun tai sairauden aiheuttamaan kutinaan ja kirvelyyn, muistat mitä tapahtui. Ne eivät kaiken muun lisäksi anna sinun unohtaa sitä mitä et koskaan olisi halunnut kokea. Jollain tasolla se tulee vaikeuttamaan elämääsi loppuelämän ajan.

Äänestä

Mutta kun heräät aamulla ja kuulet lintujen laulavan, venyttelet. Olet jälleen valmis uuteen päivään.
Niinhän sitä sanotaan että jos elämä on rankkaa, lue Aku Ankkaa.........🤣

Äänestä
  • Hae Anneli apua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae Anneli apua

    Elämäntaparikollisen Annelit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae Anneli apua

    Elämäntaparikollinen pyytää hakemaan apua

    Äänestä

  • Elämäntaparikollisen naurun tirskahdus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae Anneli apua

    Topi et sä ikinä opi

    Äänestä

Tasohyppelyä yhdellä jalalla tai tiplu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

on yhä uudestaan kerrottava, että oli väärin että mitään koskaan aloitettiin niin laaja-alaisena, näkyvänä ja kuuluvana. Se on pilannut elämää niin kauan kuin sitä on ollut. Jo siellä vanhuksien kanssa. Oikeastaan ihan joka päivä siitä tuli paha olo, välillä vähemmän ja useimmiten se tuntui rääkkäämiseltä ja vei ilon elämästä ja vie niin kauan kuin vähänkin jatkuu. Ilman niitä vuosia elämä olisi tuntunut elämisen arvoiselta. Paljon pahaa se sai aikaan monella tapaa, kaikki ne päivät annettaisiin pois, jos se olisi mahdollista. Huoli omasta terveydestä on ollut elämässä, koska stressi ei todellakaan ole hyväksi. Hiljaisuus on välttämätöntä, jotta paraneminen pääsisi alkamaan. Ei tarvita minkäänlaista ns. tiedottamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu