ASUNNON VÄLITTÄJÄT

Anonyymi

myyvät asuntoa soliniuksenkujalta kehuen hyvää sijaintia.Kummasti unohtavat mainita uudesta kaavasta mikä muuttaa tilanteen oleellisesti. OLKAA TARKKANA SIELLÄ ETTETTE MENE VIPUUN.

11

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi on vielä olemassa Vastuullisia myyjiä eikä kaikki ole mitään huijareita.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole ostajan velvollisuus myös ottaa selville mistä on kämppää ostamassa. Ei vaadi paljon selvittelyä että tuolle alueelle tulossa iso rakennusprojekti.


    • Anonyymi

      Vastuullinen myyjä kyllä kertoo vahvistetusta kaavan muutoksesta, joka oleellisesti vaikuttaa asumiseen. Jokin aika sitten samasta talosta myytiin kaksio, ja kyseinen välittäjä kyllä kertoi, kaavasta silti meni kaupaksi, kun melun lisääntyminen ei kaikkiin vaikuta. Taitaa kertomatta jättämisen syy olla siinä, että ostajaehdokkaat vähenevät.Raisiolaiset sen kyllä tietävät, mutta muualta tulleet eivät välttämättä keskikaupungin kaavoja katsele.

      • Anonyymi

        Myyntimies osaa olla aina oikeassa.


    • Anonyymi

      En ymmärrä aloittajan pointtia. Ei ilmoituksissa koskaan kerrota kaikkia asioita myytävästä kohteesta. Esim vanhemmissa kerrostaloissa missä linjasaneerausta ei ole vielä tehty, ei asiasta mainita myynti-ilmoituksessa mutta varmasti asia tulee ilmi kun asuntoa mennään katsomaan paikan päälle ja/tai pyydetään isönnöitsijäntodistus. Ja tulee toki ostajan itse ymmärtää että esim 70-luvun talossa putket alkavat vedellä viimeisiä mikäli rempat tekemättä.

      Ilmoituksella pyritään herättämään ostajan mielenkiinto ja sillä ei ole mitään tekemistä tietojen pimittämisen kanssa vaikka joku niin tuntuu uskottelevan.

    • Anonyymi

      Tehdyt remontit ilmoitetaan aina ja 5-vuotis-suunnitelma on lain mukaan oltava. Esittelyssä annetaan isännöintitodistus mikä on myös pakollinen,ja siitä ne selviävät. Kyllä asunnon tiedot aina ilmoitetaan. Alueen asemakaavaa ei tietenkään esitellä, mutta kyseisessä kohteessa asia on niin oleellinen, ja siksi asiallinen myyjä sen ilmoituksessa mainitsee. Martinkadulla kaupataan myös eikä kerrota, että talot tullaan jossakin vaiheessa purkamaan, kun siitä tehdään tie koulun mäkeen.

    • Anonyymi

      Keonpellonkadullapari kämppää myytävänä. Riskikohteita koska kerrostalot seisovat puupaaluilla ja tuleva tieprojekti tulee todennäköisesti aiheuttamaan muutoksia maaperän kosteustasapainoon joka tarjoittaa puupaalujen lahoamista. Talot pitää joko paaluttaa uudelleen tai purkaa. Ilmoituksessa on maininta orsiveden korkeuden seurannasta eli mikäli orsivesi lähtee laskemaan, maahan lasketaan vettä. Pysyvä ratkaisua tuo ei ole.

    • Anonyymi

      Petäsmäessä myydään asuntoa kerrostalossa. Välittäjä myy asuntoa mm tekstillä Asunto sijaitsee rauhallisella alueella Raision petäsmäessä. Samoilla spekseillä myydään asuntoa kapponkadulta. Raisiossa 70 vuotta elänneenä olen tosta RAUHALLISUUDESTA VÄHÄN ERI MIELTÄ. T. KOKEMUSTA ON..

    • Anonyymi

      Pakkolunastuksessa saat vähintään käyvän hinnan etkä häviä mitään.
      .
      Kuka on aloittajan väittämä välittäjä ?

      • Anonyymi

        Aloittajan mainitsemaa taloa ei tulla purkamaan. Toisaalta, etkö osaa itse netistä löytää ko. kohdetta? Avuttomuus 10 !


    • Anonyymi

      Soliniuksenkujan taloa ei tietenkään pureta, mutta talon vieressä oleva tie levennetään, ja siitä ohjataan liikenne keskustaan. Reitti lähtee lidlin kulmilta, sorolaisenmäessä on myös myynnissä asuntoja joista välittäjät unohtavat mainita asiasta. NYKYÄÄN PÄÄTTYVÄ TIE, JA ASUNNOT LAITETTU, MUTTA TULEVAISUUDESSA LIIKENNE TULEE OLEMAAN MELKOINEN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe