Mä oon järkevä ja pohdiskeleva luonne. Haaveilin ja treffailin jätkiä viime kesään asti, enkä löytäny ketään iskevää... Sit yhtäkkiä tajusin, että oonkin tavannut yhden jätkän jo, johon haluaisin tutustua (en ollut aikaisemmin niin kiinnostunut hänestä). Niinpä sitten päätin "iskeä" hänet. Se onnistui. En kuitenkaan tuntenut ns. huumaa, tai rakastumista. Yhä edelleen 7kk jälkeen odotan sitä. Koko ajan olen ollut epävarma tunteistani, välillä ei tunnu miltään, välillä haluaisin vain rutistaa ja pussailla kultaani. Ihailen hänessä monia asioita, monia luonteenpiirteitä, ja mielestäni hän on todella hyvännäköinen ja seksikäs. Tulevaisuus hänen kanssaan tuntuu hyvältä ajatukselta. Odotan hänen soittoaan, näkemistään yms.. Mutta tuntuu, että tunteeni ovat hirmuisen pieniä. Kultani kanssa olemme kyllä keskustelleet, eikä hänkään uskalla tai voi sanoa olevansa rakastunut, tykkää erittäin paljon. En välttämättä kaipaa mitään huumaa, mutta haluaisin vain olla varmempi tunteistani. Onko epävarmuus ja ailahtelevaisuus ja monet pienistä asioista(ja usein musta) johtuvat riidat merkki jostain, siitä, etten ole oikean ihmisen kanssa? Jos jätän hänet, olen surullinen, kaipaan häntä ja muistelen yhteisiä aikojamme hyvin haikeana. Hänellä on viisaita ja arvostettavia ajatuksia, olemme monista asioista samaa mieltä. Hän on ns. teoriassa miltei täydellinen... Mutta en haluaisi tehdä väärinkään olemalla tai tyytymällä mieheen, jota en oikasti rakasta kunnolla. Tuntuu, että tykkäämiseni on pinnallista. Kuitenkin haluaisin olla hänen kanssaan joka päivä, suudella häntä, olla hänen lähellään ja harrastaa hänen kanssaan. Joskus itken mustasukkaisuudesta, kuvitelmasta, jos hän pettäisi minua. Nauramme yhdessä. Teemme myönnytyksiä. Tämä ei vain ole sitä, mistä koko nuoruuteni haaveilin. En voi sanoa olevani rakastunut, sillä silloin rakastuminen olisi melko laimea tunne. Voin olla sokea omille tunteilleni..tai järkevä ajatteluni karkottaa tunteita pois...mutta kun en voi olla varma, mitä tämä kaikki on, mitä tunnen ja mitä en. Ehkä en vain osaa tuntea suuria tunteita. Uskon kyllä vakaasti, että ne suuret tunteet voivat tulla vielä vuosienkin päästä. Mitä te ajattelette?
Mielipiteitä kaipaan, en niinkään täydellisiä vastauksia...
neito
61012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Rakkaus ei ole aina sitä "suurta huumaa", rakkaus on minun mielestäni juuri sitä, että toisen kanssa on hyvä olla. Ehkä rakastumisen tunne antaa vielä vain odottaa itseään?? Jos pystytte kumppanisi kanssa avoimesti keskustelemaan asiasta, teillä ei pitäisi olla mitään hätää.
Yksi kysymys voisi kuitenkin selventää ajatuksiasi... Kummasta asiasta olet enemmän huolissasi; siitä että jäät mahdollisesti paitsi siitä "huumasta" josta haaveilit? Vai siitä, että kumppanisi rakastuu, mutta sinä "huumaa" kaivatessasi joutuisitkin loukkaamaan häntä/jättämään hänet?
Eli pohditko näitä asioita suojellaksesi itseäsi vai kumppaniasi? Tämä on vain minun näkemykseni, mutta jos haluat vain suojella itseäsi, niin et ole vielä rakastunut. Rakastunut ihminen tekee kaikkensa suojellakseen rakastettuaan. Tämä ei silti tarkoita, etteikö suhteenne voisi syventyä rakkaudeksi. Ja se voi tapahtua niin yllättäin, ettet itsekään sitä heti huomaa...
Jos luet minun kirjoitukseni "Ihastuminen" -palstalta, voit huomata että meillä on paljolti saman kaltainen tilanne. Oma suhteeni (ei, me emme seurustele vaan tapailemme vain) on niin aluillaan, etten voi vielä puhua rakkaudesta. Juuri sillä määritelmällä, että toistaiseksi pohdintoni tähtäävät itsesuojeluun. Tunnut fiksulta ihmiseltä, siksi pyytäisinkin vastapalveluksena (siis en väitä että vastauksestani olisi sinulle hyötyä) sinua kommentoimaan minun tekstiäni?!
Aurinkoista kevättä ja hellyyden täyteisiä hetkiä toivottaen ystäväsi R
Teillä tuntuu menevän oikein mukavasti joten miksi ihmeessä edes mietit mitään muuta ? Kun mikään muu ei oikeastaan nypi kuin se, että tämä ei olekaan sitä suurta polttavaa rakkautta...
Onko sinulla paljonkin kokemusta tällaisesta tulenpalavasta rakastumisesta jota odotit ? Jos ei, niin ehkäpä sellaista sinulle ei sitten koskaan tapahdukaan, vaan odotat jotain mihin et oikeastaan koskaan kykene.
Haetko lyhytaikaista romanssia jossa pelataan 100% tunteilla ? Vaiko pitkäaikaista suhdetta, jossa toisen ymmärtäminen ja toisen kanssa toimeen tuleminen on tärkeää ? Jos jälkimmäistä, niin pysyttele tässä miehessä jonka olet löytänyt.
Jos ensimmäistä, niin no... jos se ei ole vielä syttynyt, tuskin se syttyykään. Mutta mistä saat takuun että sitä koskaan tapahtuukaan ? Oletko sitten mielummin yksin jos sitä ei löydykään ? Mistä tiedät, kuinka kauan edes jaksaisit olla räiskyvässä suhteessa ilman että tunteet laimenisivat ja se alkaisi taas tuntua pakkopullalle ?
Kiitos tuhannesti, tätä juuri tarvitsin. Autoit uskomattoman paljon, tiedän, että pohdin paljon, usein turhaan.... Olen 18-vuotias, aika nuori, mutta suhteella täytyy mielestäni olla aina päämäärä. Joten haluan tästä suhteesta pitkäaikaista, en intohimoista lyhyttä suhdetta. Siksi murehdin luultavastikin turhaan, ja haluan pitää kiinni tästä ihanasta miehestäni. Aika näyttää, mitä tapahtuu, mutta tällä hetkellä tykkään hänestä paljon.
Itse olin sinun iässäsi oikea villikko.
Rauhoituin vähän päälle parikymppisenä, menin naimisiin jne.
Ei sitten ollutkaan suurta rakkautta, vaan kaveruutta. Erohan siitä tuli.
Nykyiseni on nyt sitä suurta rakkautta. Olemme tunteneet useita vuosia, mutta kesällä tajusimme tunteidemme vakavuuden ja se oli menoa..
voisitko kuvailla vähän noita vahvoja tunteita? miltä pitäs tuntua?
ihmissuhteissa...hmmmmhm...