Kiitos Jeesus

Rukoilen heidän puolestaan he ovat minulle rakkaita.

Puolin ja toisin yhteyksiä olisi pitänyt enemmän pitää. Yhteydenotto ei ole vieläkään myöhäistä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Se mitä he ajavat takaa ei ole sen arvoista että välit rikkoutuisivat.

Uskon että he katuisivat jälkeenpäin että välit rikkoutuivat.


Voi kun voisimme olla sovussa toistemme kanssa. Sitä varmasti hänkin joka ei täällä enää ole niin toivoisi. Hän on päässyt rauhaan. Sitten kun tulee tuomion päivä ja kaikki herätetään kuolleista ja joko vapautetaan tai tuomitaan niin elävät kuin kuolleet niin hän joka on jo kuollut meidän rakkaamme niin Jeesus herättää hänet ja vie taivaaseen minä tiedän sen koska Jumala sanoi että hän pelastui.
19354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Välitän siitä missä he viettävät ikuisuutensa.
Meillä kaikilla on sielu. Ihmiset sitten kun kirjat avataan niin joko saa vapautuksen tai tuomion.

Se mitä he ajavat takaa en tarkoita että se johdattaisi heidät kadotukseen. Mutta ei se ainakaan paranna ihmisten välejä.
Heillä on ennestään sydämessään paljon vihaa ja katkeruutta. Pitäisi käydä tunteet lävitse ja antaa kummankin osapuolten toisillensa anteeksi.

Äänestä
  • Aikaa siihen voi mennä mutta eikö olisi itselle helpompaa että saa olla vapaa. Että sydän on kaikesta mikä sitoo ja muistuttaa vihasta aiheuttaa tuskaa niin täysin vapaa saisi olla.

    Äänestä

Enpä usko,Jumala loi hyvän ja pahan . Hyvä ja paha lienee sama asia. Tulemme tänne oppimaan ja opettamaan. Olemaan siksi hyviä ja pahoja. Tuomio on siten kaikista pahin.

Äänestä
  • Olipa vastaus.

    Äänestä

  • Et usko kannattaa lukea raamattua sieltä löytyy moneen kysymykseen vastauksia.

    Ja Jeesuksen läsnäolo tulee olemaan konkreettista kun ihminen etsii hänen läsnäoloaan niin hän lähestyy ihmistä.

    Äänestä

Jeesus on lunastanut ne jotka uskovat. Hän uhrasi itsensä lunastaakseen kaikki ne jotka häneen panevat toivonsa. Jeesus on Jumalan Poika. Tätäkin saatana yrittää hämmentää väittämällä esimerkiksi että Jumalan Poika ei ole Jumalan vertainen eli Jumala, vaan jotain vähemmän.

Äänestä
  • On lunastanut oletko sinä yksi niistä ihmisistä jolle aloitus on? Aloitus on kahdelle ihmiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On lunastanut oletko sinä yksi niistä ihmisistä jolle aloitus on? Aloitus on kahdelle ihmiselle.

    En. Ei minulla ole mitään salajuonia enkä aja takaa mitään. Jeesuksen opetuslapsella ei tule olla semmoisia. Sitä parempi mitä vähemmän on omia ajatuksia mistään. Ihmiset miettivät ihan liikaa ja luulemme tietävämme enemmän kuin oikeasti tiedämme. Paras on elää rukouksessa ja Jeesuksen mielenlaatua tavoitellen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En. Ei minulla ole mitään salajuonia enkä aja takaa mitään. Jeesuksen opetuslapsella ei tule olla semmoisia. Sitä parempi mitä vähemmän on omia ajatuksia mistään. Ihmiset miettivät ihan liikaa ja luulemme tietävämme enemmän kuin oikeasti tiedämme. Paras on elää rukouksessa ja Jeesuksen mielenlaatua tavoitellen.

    Minulla aloittajalla ei ole mitään salajuonia ketään kohtaan eikä heilläkään jolle aloitus on ei kannattaisi jos ei kerran edes ymmärrä mitä aloitus tarkoittaa niin tulla mitään kirjoittamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla aloittajalla ei ole mitään salajuonia ketään kohtaan eikä heilläkään jolle aloitus on ei kannattaisi jos ei kerran edes ymmärrä mitä aloitus tarkoittaa niin tulla mitään kirjoittamaan.

    Samasta suusta lähtee kiitos Jumalalle ja viha ja pilkka Jumalan kuvaksi luotua ihmistä kohtaan. Näin ei saisi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samasta suusta lähtee kiitos Jumalalle ja viha ja pilkka Jumalan kuvaksi luotua ihmistä kohtaan. Näin ei saisi olla.

    Et ymmärrä aloitusta tässä ei pilkata Jumalaa eikä ketään muutakaan lopeta vääristely.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ymmärrä aloitusta tässä ei pilkata Jumalaa eikä ketään muutakaan lopeta vääristely.

    Enkä minä puhunut itsestäni kun kirjoitin vihasta on kolme minulle tuttua ihmistä joiden pitää keskenänsä luopua vihasta.

    Äänestä

http://www.jouko-piho.fi/451754333

19.5.2022

Jouko Pihon kirja-arvio:

Knutbyn murha

Olipa kirja!

Luin aikoinaan tiedotusvälineistä Uppsalan lähellä Knutbyssä 10.1.2004 tapahtuneesta murhasta, mutta nyt kirjan lukeminen aiheesta antoi paljon uutta tietoa siitä, miten tavallinen helluntaiseurakunta muuttui ahdistavaksi lahkoksi ja miksi sen piirissä tapahtui murha ja murhanyritys.

Murhan tilasi Filadelfia-seurakunnan pastori Helge Fossmo, joka sai hengellisellä arvovallallaan 26-vuotiaan lastenhoitajan Sara Svenssonin, johon hänellä oli seksisuhde, vakuutetuksi siitä, että tämän tulisi surmata hänen vaimonsa Alexandra ja naapurissa asuva mies Daniel Linde, jonka vaimon Fossmo halusi uudeksi puolisokseen. Sara vastusteli ensin, mutta taipui lopulta, kun Fossmo uskotteli Svenssonille vastaanottaneensa suoraan Jumalalta useita tekstiviestejä, joissa kehotettiin murhaan. Alexandra kuoli lastenhoitajan ampumiin pistoolin laukauksiin, mutta naapurin mies jäi eloon.

Sara Svensson tunnusti tekonsa heti seuraavana päivänä, mutta Fossmo kielsi aluksi oman osallisuutensa. Lopulta todisteet Fossmoa vastaan olivat kyllin suuret, ja mies tuomittiin 30.6.2004 elinkautiseen vankeuteen. Vasta v. 2006 Fossmo tunnusti syyllisyytensä. Lastenhoitaja sai lievän tuomion eli hänet passitettiin psykiatriseen hoitolaitokseen, josta hän vapautui v. 2011. Helge Fossmo istuu yhä vankilassa. Hänen viimeisin anomuksensa vapautuksensa aikaistamisesta kumottiin vuonna 2017.

Knutbyn lahkomurha ei ollut kuitenkaan päätepiste laittomalle toiminnalle seurakunnassa. Päinvastoin. Vallan väärinkäyttö jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun Ruotsin ja kansainvälisen median valot sammuivat.

Kirjan tekijä on seurakunnassa vaikuttanut pastori Peter Gembäck. Varsinaisen kirjoitustyön teki toimittaja Annika Sohlander, joka seurasi aikanaan Knutbyn tapahtumia mediassa. Hänelle heräsi kysymys karismaattisen johtajan vallasta: miten valoisa ja myönteinen yhteisö muuttuu vähitellen myrkylliseksi? ”Toivon, että tämä kirja antaa vastauksen”, sanoo Sohlander nyt.

Gembäck on halunnut tuoda lahkon sisäiset ja salaiset asiat julkisuuteen, koska hän tuli vuosien jälkeen synnintuntoon ja päätti ilmoittaa v. 2017 lahkon rikoksista Uppsalan poliisille ilmiantaen samalla myös itsensä ja kaksi muuta pastoria.

Oikeudenkäynti alkoi 14.1.2020 Uppsalan käräjäoikeudessa. Maaliskuussa 2020 julistettiin tuomiot. Åsa Waldau tuomittiin kahdeksasta pahoinpitelystä ehdolliseen rangaistukseen ja 120 tunnin yhteiskuntapalvelukseen. Waldaun läheinen työtoveri ja seksikumppani Urban Fält tuomittiin alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen rangaistukseen ja 160 tunnin yhteiskuntapalvelukseen. Peter Gembäck sai ehdollisen tuomion ja 80 päiväsakkoa yhden henkilön pahoinpitelystä ja laittomasta pakottamisesta. Tuomiot olivat lieviä, koska kenelläkään ei ollut aiempaa rikosrekisteriä ja koska teoista oli kulunut suhteellisen pitkä aika.

Gembäck paljastaa kirjassaan ensimmäistä kertaa, miten hän teki virheitä, valehteli ja loukkasi läheisiään. Hän tuntee erittäin hyvin sisäpiirin eli nk. pöydän ja salaisuudet, joista ei koskaan aikaisemmin ole puhuttu.

Kristuksen morsiameksi julistautuneella johtajalla Åsa Waldaulla oli järjettömän voimakas ja manipulatiivinen ote läheisiin työtovereihin ja koko seurakuntaan, jonka jäsenet saivat kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, pelolla hallitsemista ja rahanahneutta, kun Jeesuksen valitulle eli Waldaulle syydettiin valtavasti rahaa ja kalliita lahjoja.

Äänestä
  • Aloitus ei ole millekkään seurakuntalaiselle.

    Tein niin kuin Herra tahtoi ja jatkan heidän puolestaan rukoilua.
    Ja jos se mitä tein ei auta niin ainakin yritin.

    Äänestä

  • Millä tavalla noi pitkät kirjoitukset liittyvät aloitukseen?

    Äänestä

  • Tuo sun kirjoitus ei kuulu minun aloitukseen. Minun olisi ajat sitten pitänyt puuttua siihen asiaan mitä aloitus koskee. Sitä kadun että niin vähän olimme yhteydessä. Mutta aikaa on vielä yhteys on vieläkin mahdollista.

    Äänestä

Uskoville on oma palsta mihin minä en sekaannu ja toivon ettette tule tänne lässyttämään uskontoanne.

Äänestä
  • Aha no paikka on sopiva.

    Äänestä

😁...,,,,,,,,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rukoilen heidän puolestaan he ovat minulle rakkaita.

Puolin ja toisin yhteyksiä olisi pitänyt enemmän pitää. Yhteydenotto ei ole vieläkään myöhäistä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Se mitä he ajavat takaa ei ole sen arvoista että välit rikkoutuisivat.

Uskon että he katuisivat jälkeenpäin että välit rikkoutuivat.


Voi kun voisimme olla sovussa toistemme kanssa. Sitä varmasti hänkin joka ei täällä enää ole niin toivoisi. Hän on päässyt rauhaan. Sitten kun tulee tuomion päivä ja kaikki herätetään kuolleista ja joko vapautetaan tai tuomitaan niin elävät kuin kuolleet niin hän joka on jo kuollut meidän rakkaamme niin Jeesus herättää hänet ja vie taivaaseen minä tiedän sen koska Jumala sanoi että hän pelastui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu