Olen jo pitkään harkinnut muuttoa Turkuun, mutta onko Turun keskusta nykyään niin vaarallinen, ettei siellä uskalla enää liikkua? Tarkoitan siis nimenomaan tuota nuorisorikollisuutta ja väkivaltatapauksia, joita ilmennyt Hansakorttelin edustalla. Millainen tilanne siis tarkalleen ottaen tällä hetkellä on? Onko tilannetta saatu kuriin yhtään?
Uskaltaako Turkuun muuttaa?
48
2315
Vastaukset
- Anonyymi
Aika varovainen saa olla eikä yksin iltaisin kulkea eikä ainakaan missään sillalla, muuten päätyyjostain syystä aurajokeen
- Anonyymi
Tänne ei kannata muuttaa, sillä tavallinen kansalainen on vain kurja veronmaksaja, joka ei saa edes terveydenhoitoa täällä. Jono hoitoon yleislääkärille on noin 2-4 kuukautta. Makoilet sen ajan kotona väsyneenä, et jaksa mitään et edes itseäsi pestä. Täällä ne, jotka eivät saa perusterveydenhoitoa eivätkä erikoissairaanhoitoa muutaman viikon sisällä, tilaavat ruuat nettikaupasta kotiin, lojuvat kotona sairaina ja odottavat aikaansa lääkärille. Puhelimella ei pääse terveyskeskukseen ja pitää mennä paikanpäälle vanhuksenkin tilaamaan aikansa. Humppilasta ja Urjalasta saakka tullut rollaattorilla vanhuksia Turkuun paikan päälle tilaamaan ajan lääkärille. Näin se soteuudistus toimii täällä Turussa.
Myöskin kaikkeen muuhun Turku syytää rahaa, siis asioihin, jotka ovat täysin tarpeettomia. Parkkehalleja on pilvin pimein, funikulaari hajoaa aika ajoin, turhia pubeja joka kadunkulmassa, siltoja kohta Aurajoki täynnä ja muuta turhuutta, kun tuttavia työllistetään. Halpatyövoimaa rakennuksilla ja telakalla tuomassa koronaa. Perhefirmat keräävät itselleen ja eivät maksa kunnon palkkaa työläisilleen.
Raadat täällä puolikuntoisena melkein 10 tunnin työpäivän, niin saat pienen kaksion, kesämökkiin ei mitään haaveitakaan. Kallis alue kuten on koko eteläinen Suomi.
Ei siis kannata tulla/ muuttaa tänne.
Vuokrataloalueet ovat oikeastaan melko vaarallisia lapsiperheille .- Anonyymi
Oriketo.
Espanjan idyllit ja muuta. - Anonyymi
En ole pelännyt koskaan. En tosin tahallaan lähde yöllä haahuilemaan. Enkä lähtisi muuallakaan. Nukun yöllä.
- Anonyymi
Turussa on tavallista turvallisempaa verrattuna esim. Tampereeseen ja Helsinkiin.
Kaikkialla ovat narkkarit lisääntyneet. Se on vihreiden ansiota. Mutta ensi vaaleissa Turussa syrjäytetään vihreä puolue.- Anonyymi
Eiköhän se ole ihan käyttäjien syytä kun käyttää aineita. Ei viinaakaan kukaan pakota juomaan oli vihreä tai keltainen tai kukallinen.
- Anonyymi
Turun perheyrityskeskusta tuntuu olevan Oriketo. Osinkoja jaetaan ja leveää hymyä. On se jännä kun toisten ei tarvitse käydä päivääkään työssä elämänsä aikana, kun osingoilla elävät leveesti ja kehuskelevat . Jotki muuttavat jopa toiseen kaupunkiin nauttimaan osinkotuloista, joihin heillä ei oikeesti olisi osaa eikä arpaa.
Tapellaan Espanjan asunnoista ja kesämökeistä saarilla.
Se raha ei aina tee ennelliseksi. Olisi parempi olla poissa narsismin piiristä. Narsismi myrkyttää kenet tahansa ja kerää itsensä ympärille. Se piilohuijaus kuitenkin, kun pitäisi maksaa asiallinen palkka työntekijöille, jotka on työhakemuksella töihin perhefirmaan otettu, mutta ei raaskita sitäkään. Tavallinen ihminen on se, joka sortuu perhefirman työhön ja ei lopulta saa elämänsä aikana kuin kaksion sillä palkalla. Olishan se kiva saada uusi autokin joskus, edes kerran elämässä. - Anonyymi
Paljon turvallisempi kuin esim yli 10 vuotta. Nykynuoriso on aika kesyä verrattuna aiempaan. Täysin rauhassa saa olla. Tietysti jos menee keskellä yötä Aurajoen rannoille niin voi tulla kylmä teräase kylkiluiden väliin, mutta kuka sinne menee silloin?
Ja mitä tulee tuohon Hansa korttelihommaan niin se taitaa olla enemmän jotain teini-ikäisten maailmassa olevaa kiusaamista yms. En usko että aikuiset edes erottaa niitä toisistaan, joskin ei kiusaamista tulisi hyväksyä ollenkaan.- Anonyymi
Olen sitä mieltä että nuoriso ja lapsetkin ovat alkaneet oirehtia niiden koronarajoitusten takia ja nyt on sotauutisia kaikki media täynnä.
Ja lapsilla jo älykännykät joista voivat nähdä ihan kaiken. Kuinka moni rajoittaa lapsensa älypuhelimen käyttöä? Pois ne pitäisi ottaa alaikäisiltä.
Levottomuutta, pelkoa, ahdistusta. Ilmastopeloittelukin varmasti vaikuttaa.
Sitten se vielä kun vanhemmat ovat puhelimiensa lumoissa eivätkä huomaa mitään. - Anonyymi
Aivan totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen sitä mieltä että nuoriso ja lapsetkin ovat alkaneet oirehtia niiden koronarajoitusten takia ja nyt on sotauutisia kaikki media täynnä.
Ja lapsilla jo älykännykät joista voivat nähdä ihan kaiken. Kuinka moni rajoittaa lapsensa älypuhelimen käyttöä? Pois ne pitäisi ottaa alaikäisiltä.
Levottomuutta, pelkoa, ahdistusta. Ilmastopeloittelukin varmasti vaikuttaa.
Sitten se vielä kun vanhemmat ovat puhelimiensa lumoissa eivätkä huomaa mitään.Vanhemmat ne vasta puhelimessa ovatkin.
- Anonyymi
Ne jotka muistavat 80-luvun tietävät kertoa että silloin oli paljon enemmän katuväkivaltaa ja siihen aikaan ei ollut edes mamuja joita saattoi syyttää.
- Anonyymi
Kyllä oli, kun ne katujengit ovat ja olivat mamuja idempää kuin väitetään, naamoista sen näkee.
- Anonyymi
Totta puhut. Silloin ei vaan joka foorumilla kauhisteltu. Eikä persut olleet huutamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli, kun ne katujengit ovat ja olivat mamuja idempää kuin väitetään, naamoista sen näkee.
Ihan Suomi retkuja olivat.
- Anonyymi
Turkuun ei kannata muuttaa. Täällä grynderit päättää kaiken mm terveydenhuollon toiminnana. Tavallinen veronmaksaja kärsii täällä. Muuttakaa mielummin pienempään kaupunkiin, josta saa kivan oman talon kauniilla tontilla ja terveydenhoito toimii. Omat metsät ympärillä ja kaikki toimii. Täällä Turussa suuret kauppakeskukset ovat tuolla Jumalan selän takana. Pienempi paikkakunta kun on asuinpaikkana niin kyllä käy kaikki paremmin.
Täällä on pyöreän pöydän porukka, joka ei tavallisista asukkaista välitä mitään, vaan haalii itselleen niin paljon kuin sielu sietää.- Anonyymi
Ai se j r
- Anonyymi
Keskusta on aina ollut vaarallinen. Täällä myöskin on veitsi heilunut kauppatorilla.
- Anonyymi
Suomalaisethan ovat väkivaltainen kansa. Olivat ennenkin.
- Anonyymi
Kahjoja ihmisiä täynnä oleva paikka.
- Anonyymi
Juu totta on noi perheyritysten rahanhimo. Nihilistipalkat. Espanjan kakkosasunnot. Osinkojenjakoa. Uusia asuntoja itselle ja perheenjäsenille ynnä huippukalliita autoja ynnä muuta.
Rotanhymy - Anonyymi
Minä jotenkin pidän enemmän Turusta kuin Tampereesta, Turussa on vaan mukavempi käydä, mutta jos asuinpaikka pitäisi valita niin luulen että Tampere olisi paremmin.
Paino sanalla luulen. En pysty tuota luuloa I mitenkään perustelemaan. - Anonyymi
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut maanantaina 70-luvulla syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä, kertoo poliisin tiedote.
Teko tapahtui viime viikon torstaina hoitoyksikön asunnossa Turun Vasaramäessä. - Anonyymi
Turun Topinojalla jokin Bioteollisuuslaitos, joka syytää paskanhajua pohjoisen kaupunginosaan eli siis Turun pohjoisosassa haisee paska ja varsinkin yöllä ja aamuyöllä. Et voi tuulettaa kotiasi täällä.
- Anonyymi
Ei kannata muuttaa Turkuun.
- Anonyymi
Jahas täällä on taas tää muuttaja kyselemässä. Millon muuttaa Loimaalle, millon Tampereelle ym. Kunhan uteliaisuuttaan kyselee millaista on ja ihmiset vastaa kilvan... 😂😂😂
- Anonyymi
Jaa sinäkö sen päätät? Mikä sinä olet sanelemaan sen että joku muka pelkästään pelleilee eikä ole mitään todellista syytä kysymiseen?? Jos miettii kaupungin vaihtoa, niin eikö ole pelkästään normaalia että kyselee eri kaupunkien hyviä ja huonoja puolia???
- Anonyymi
Pitää keksiä jotain. Ilmeisesti juorun aiheet lopussa. Ja kommentoimassa tyypit jotka eivät ole Turussa käyneetkään.
- Anonyymi
Jos maailmasta saatais poistettua huumeet kokonaanniin moni kaupunki ois kiva asustella
- Anonyymi
Joo, ennen huumeita Suomikin oli turvallinen paikka asua, väkivaltaa ja tappoja oli enemmän ja sitä rataa ku vedettiin vaan viinaa... vähän taidettiin kärpässieniäkin maistella kun oltiin niin harhoissa että silloin aikoinaan oli mukamas peace and love. Katsokaa tilastoja pässit, ne kertovat, että nykyään on turvallisempaa kuin ennen ja väkivaltaa on vähemmän! Ja polta säkin jazztupakkaa niin mielesi rauhoittuu.
- Anonyymi
Viina pois myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ennen huumeita Suomikin oli turvallinen paikka asua, väkivaltaa ja tappoja oli enemmän ja sitä rataa ku vedettiin vaan viinaa... vähän taidettiin kärpässieniäkin maistella kun oltiin niin harhoissa että silloin aikoinaan oli mukamas peace and love. Katsokaa tilastoja pässit, ne kertovat, että nykyään on turvallisempaa kuin ennen ja väkivaltaa on vähemmän! Ja polta säkin jazztupakkaa niin mielesi rauhoittuu.
Näin on. Viina teki pahaa.
- Anonyymi
Muutamme kuukauden kuluttua pois täältä.
Hintataso on korkea, terveydenhuolto ei pelaa kunnolla.
Turhaa kaupungin rahantuhlausta kauppatorin uusinnat ja muut. Kiinasta saakka tuotiin kivilaatat kauppatorille, vaikka Suomi varsinkin eteläinen on kallioita täynnä, vaan ei osata. Mutta maksetaan ulkomaalaisille firmoille ja työntekijöille.- Anonyymi
Kansallissosialistit vinkuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansallissosialistit vinkuu.
Aivan. Suomeksi sanottuna persut.
- Anonyymi
Helsinki on paljon levottomampi.
- Anonyymi
Tosi rauhallinen kaupunki kokoonsa nähden pääosin, tietty riippuu siitä oletko iso mies vai yksin kulkeva pieni nainen
Rauhallisia asuinpaikkoja ainakin:
Nummi
Hannunniittu
Kurala
Kohmo
Pääskyvuori(voi jakaa mielipiteitä)
Onhan noita
Paikat joihin en muuttaisi;
Perno, Pansio, Varissuo, Paasmaja/paaskunta, Runosmäki(jakaa mielipiteitä)- Anonyymi
Kierrä Turku kaukaa
- Anonyymi
Turussa on turvallista asua.
Mutta koko maailma on kyllä muuttumassa turvattomaksi ja väkivaltaiseksi. Sen saa aikaan pääosin eräs väkivaltauskonto, joka on rantautunut Turkuunkin.- Anonyymi
Älä höpise. Viina ja huumeet on olleet aina se alusta väkivallalle kaikki vuosikymmenet.
- Anonyymi
Ihan hyvin. Kun jättää vittuilut väliin. Missään ei kannata suutaan soittaa.
- Anonyymi
Aivan upea ja kehittyvä,ja vielä värikäskin nykyään rohkeiden arkkitehtitoimistojen myötä.Sinne muutaman vuoden kuluttua palaan. p.s Turussa 12 vuotta 80/90 luvulla asunut. Silloin turku oli harmaata betonia,vain kesällä väriä. Nykyään monumentaalisiinkiin rakennuksiin usekalletaan lisätä jos vaikka kuinka väriä. Esim kupittaan alue,aivan mahtavaa värien käyttöä. Lisää samaa ja vetovoima kasvaa,taitaa kupittaan alue olla nykyään turun businescityä. i`be back !!
- Anonyymi
Venäjältä tulevia kolmansien maiden muslimijannuja saattaisi alue hyvinkin kiinnostaa ?
- Anonyymi
totta veistelet, on kaupunki edukseen muuttunut ja jos kehitys pysyy samanmoisena niin kymmenenvuotta eteenpäin ja on vetovoimaa enemmän kuin helsingillä. Toivoisin työpaikkani siirtyvän likemmäksi turkua niin myisin nykyisen kotoni sadankilometrin päässä turusta ja muuttaisin turkuun.tällähetkellä hieman liikaa tulisi työmatkaa.mutta haarkonttuureita on ollut valmisteilla useampiakin meillä. ans kattoo ny. väkiluku kasvaisi turkuun viidellä. "ainut miinuspuoli" on että liikaa pistetaloja vaikka keskusta aluetta voisi tihentääkkin.
- Anonyymi
Turku on Suomen väkivallan mekka
- Anonyymi
Tuskin Turussa asuu kukaan selväjärkinen
Peräreikä paikka
- Anonyymi
Turkua suosittelen hänelle, joka tykkää näädistä, korppikotkista ja Vanhan maailman häntäapinoista.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184631Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4982437Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1422001Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181909- 811586
- 1461505
- 121186
- 102984
- 124842
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40839