Narsismista ja narsistisuudesta

Anonyymi

Omia päätelmiäni kokemukseeni perustuen:

Narsisti ei toimi narsismissa tahdonlaisesti hän ei ole päättänyt olla narsisti tai narsistinen, vaan kaikki narsismin oireet tulevat hänelle halusi hän tai ei riippuen tilanteesta. Ne toiminnot ovat kasvaneet häneen kiinni ja ne tulevat spontaanisti esiin. Hän osaa olla luonnollinen ja mukava, vaikka olisi tehnyt kuinka ilkeän tempun toiselle, hän ei tunne syyllisyyttä siitä. Narsisti on kuin lapsesta saakka varastamaan oppinut ihminen, hän varastaa ja tekee toiselle vahingon ja on sen jälkeen aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän ei osaa pitää varastamista vääränä, koska se kuuluu hänen elämäänsä.

Narsistikin on lapsesta saakka kehittynyt ammattilaiseksi narsismissa, hänestä ei ole mitään väärää siinä toiminnassa mitä hän tekee. ei hän osaa pitää sitä vääränä. Eikä hän koskaan edes puntaroi omia tekemisiään noin. Kaikki on tiedostamatonta toimintaa, joka kumpuaa narsistin aivoista koska ne ovat muotoutuneet erilaisiksi kuin muilla. Narsisti vastaa ärsykkeisiin tavalla joka on hänelle on normaali.

Vaikeaa sellaista on saada ymmärtämään että jos hän ottaa jotain toiselta tai tekee jotain ilkeää toiselle se on toiselle vahingon aiheuttamista. Hän ei ymmärrä tekojensa seurauksia eikä ajattele että teenpä nyt ilkeän teon ja kun aivot toimivat normaalista poikkeavalla tavalla hänen toimintansa yllättää aina ja toisten täytyisi olla jatkuvasti varuillaan hänen suhteensa.

13

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Narsistin nimityksen antavat ulkopuoliset ihmiset ei henkilö itse. Henkilö on täysin tietämätön omasta häiriöstään eikä koskaan ole edes tiennyt mikä on narsisti.

      • Anonyymi

        Narsisti ei tunnusta ongelmaansa, koska "hänessä ei ole mitään vikaa, eikä hän koskaan tee virheitä". Hän on "puolijumala": Ne on niitä kirveellätapettavia.


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus. Joidenkin moraali on melko tyhjentävästi niin, että kun se tuottaa itselle etua, se on "oikein".

      Joten valehtelu on oikein, varastaminen on oikein, huijaaminen on oikein, sillä omaneduntavoittelu on oikein, kunhan toiminta tuottaa heille etua. Jotkut jopa ihailevat itseään luihuudestaan, minkä kokevat ihailtavana "oveluutena".

      • Anonyymi

        Mä törmäsin narsuun joka ei edes hävennyt esitellä tätä oman edun tavoittelua. Etti julkisesti yhtä palvelua kehuen miten hällä on tässä oma lehmä ojassa, ihan kuin se ois normaalia.


      • Anonyymi

        Eräällä työpaikalla eräs esimiehenä toimivat henkilö jonka moni laski narsistiksi kehui kerran miten vaihtoi hintalaput hääpuvuista Dressmannilla niin sai puoleen hintaan.


      • Anonyymi

        Se onkin mielenkiintoista, kun kaksi narskua yrittää käyttää toisiaan hyväksi, sitä keksityn panettelun määrää on vaikea edes kuvailla.


      • Anonyymi

        Tuollaiset ihmiset pitäisi saada pois erilaisista yhteisöistä ennen kuin he myrkyttävät luihuudellaan koko yhteisön erilaisiksi toisiaan vastaan riiteleviksi kuppikunniksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräällä työpaikalla eräs esimiehenä toimivat henkilö jonka moni laski narsistiksi kehui kerran miten vaihtoi hintalaput hääpuvuista Dressmannilla niin sai puoleen hintaan.

        Ei tuo teko sinällään ole mikään hirveä RIKOS, kuten toisen vahingoittaminen tai jotain sellaista, mutta jos esimies tekee tuollaista (ja vielä kehuskelee sillä) niin MITÄ MUUTA se sitten tekee? Jos tulee vaikka mahdollisuus pettää puolisoa niin miten käy? Suit sait siinä käy.


    • Anonyymi

      Juu, ei koskaan pyydä anteeksi ilkeyksiään. Ei pysty keskustelemaan asioista asioina, vaan vetää heti herneet nokkaan.

      • Anonyymi

        Tai jos ei vedä herneitä nokkaan niin alkaa pilkkaamaan. Suu onkin hänen suurin aseensa ja sieltä kaikki myrkky tulee ulos.


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus, noin tuo varmaan pitkälti on. Itse olen kokenut, juurikin tuon että ilkeän teon jälkeen narsisti on kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja jopa ihmettelee pienessä päässään, että miksei tuo toinen enää halua olla kaveri.

      Psykopaatti voisi tehdä saman, mutta hän tietäisi tottakai, miksei toinen enää halua olla kaveri, ilkeän teon jälkeen. Ilkeällä teolla tarkoitan jotain sellaista ikävää, mitä ei ainakaan heti pysty antamaan anteeksi.

      • Anonyymi

        Ja lisätään vielä sen verran, että tottahan "normaali" ihminenkin voi tehdä ilkeän teon, mutta normaali ihminen ei pystyisi olla tämän jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Normaali ihminen tuntee häpeää ja katumusta, ja hän pyytäisi toimintaansa syvästi anteeksi, ennen kuin kuvittelisikaan pitkään aikaan asioiden jatkuvan normaalisti.


    • Anonyymi

      Jos on ilmoitettu poliisille, niin selittely lienee kuitenkin erilaista kuin sitten muille ihmisille? Ei ihan kehtaa perustella kököllä, vaan jotain yleiskuittausta ehkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5008
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1620
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1283
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1036
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      181
      901
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe