Pinnalta katsottuna kaikki on hyvin, jopa täydellistä, mutta sisimmässäsi et ole onnellinen?
Anna kun arvaan
Anonyymi
591080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Olen tosi onnellinen että löysimme toisemme, se on pääasia.
Sinnepäin
En itekään aina tiedä onnellisuuden määrää
Mut susta oon ilonen
Suunnilleen jotain näin. On hyviä ja huonoja päiviä. Omat ajatukset on pahin vihollinen.
Pakko jaksaa. Pakko esittää, että kaikki on hyvin. Sisältä itken. Kärsin kaipuusta. Kaipaan miestä, jolle en osannut olla tarpeeksi hyvä. Joka päivä mietin aikoja, kun olimme vielä yhdessä, mitä kaikkea oltaisi voitu tehdä toisin. Mutta pakko vain jaksaa. Uskon, että tunnelin päässä paistaa valo, vaikken sitä valoa aikoihin ole vielä näkemässä.
Pinnaltakaan katsottuna ei mitään hyvää. Ei mitään aitoa tai merkitsevää. Millään muullahan ei ole oikeasti mitään väliä.
Rakastan sinua edelleen aina, vaikka mitä tapahtuisi.
Mistä sitä kukaan tietää mitä kukakin sisällänsä kantaa. Ei yksikään kaikki ei huutele asioitansa julkisesti saati edes kerto kenellekään. Eikä pitäisikään.
Minä myös.
Näinhän se on.
Jos jatkuvasti on olo, että jotain oleellista puuttuu on vaikeeta olla oikeesti onnellinen.
Toi sun fourhead on joka saitilla
Pakkoko on kytätä.
Tarkoitit varmaan saitilla tätä suomi24-foorumia. Hieman on kyseenalaista se, että joku sinulle täysin tuntematon ihminen herättää hillitöntä kateutta ja katkeruutta missään määrin. Jos esimerkiksi uskoisi tän hahmon olevan ensinnäkään ns aito henkilö
Mikäs sua sitten vaivaa, luulotauti?
En minä kyllä sinun oikeasta sukupuolesta kerinnyt mitään mainitsemaan, kunhan ihmettelin tuon tapauksen fanaattisuutta. En pidä normaalina toimintana niin tämän kuin muidenkaan provonikkien kohdalla. Haluatko lausua pari laitonta uhkausta tai muuta mukavaa?
Tarviiko mainita mitään, jos ei tiedä tyypistä mitään?
Miksi vaihdat miehen kuvasta naisen kuvaan ja päinvastoin?
Miksi se kiinnostaa?
Sitäpaitsi kyllä ne kaikki on naisen kuvia, koska ovat minusta otettuja kuvia eri ikäisenä erilailla muokattuina. Miksi ihmiset maalaa valkoisesta talosta toisinaan keltaisen tai joku vaihtaa sinisen auton vihreeseen?
Minä olen onnellinen, mutta tämän hetkinen maailmantilanne vähän vaikuttaa mielialaan. Täutuisi vaan yrittää olla lukematta uutisia ja elellä niinkiúin kaikki olisi hybin. :D
Parisuhdekuviot ei vaikuta mielialaani mihinkään suuntaan.
Ei uskoisi kun avikseenkin menossa.
No ajattelen näin että mulla ollut kuitenkin ihan hyvä elämä. Ei helpoin eikä onnellisin. Mutta kuitenkin hyvä. Se riittää .
Just Dandy.
Kaikki on hyvin sisäisestikin. Olen riittävän onnellinen.
On kaksi asiaa mitä haluan muuttaa: suhteeni häneen ja työ. Rakastan häntä enkä motivoidu työstäni yhtään enää. Muuten elämästäni ei puutu mitään.
Luet minua aika hyvin
Heilutko hellareissa?
Olen alikuntoinen
Mikä neuvoksi
Niinhän siinä kävi, että Hän nosti nuo sisimmät puutteeni esiin. En tainnut edes tiedostaa niitä ennen kuin kohtasin Hänet. Siitä alkoi sisäinen tilinteko siitä, mikä on tärkeää - tämä uusi upea tunne vai se pitkäaikainen kiintymys. Eikä se ole helppoa ollut.
Moraalitonta
Ei ihme, että mietityttää. Joskus on niin tuttujen tapojensa orja, että kulkee onnensa ohi, kun pelkää hypätä uuteen ja tuntemattomaan. Siltikin vaikka kaikki merkit näkyvissä hyvästä kierrellään ja kaarrellaan pelätään houkutusta. Ehkä pelätään, ettei onni kanna ja mitä muut ajattelee. Palataan tuttujen kulissien suojiin kunnes se hyvä olo houkuttelee esiin taas ja taas...taas
Moraalin vartija.
Asiaton kommentti, tunteille ei voi mitään. Teoille voi, enkä sanonut niistä mitään.
Mihin lopputulokseen päädyit?
Miten voisitkaan paremmin kuvata ajatukseni ja voihan se olla että samat ajatukset hänelläkin. Jotenkin siis hienoa että hänellä on lelunsa ja minulla kirjani.
Kukaan ei ole jatkuvasti ns "onnellinen". Hetkittäin , kyllä. Vain ehkä hieman yksinkertainen voi sitä ehkä olla.
Heh, kyllä voi olla
Onnen etsintä,mitä se todellisuudessa on. Ensin tulee itselleen selvittää, mitä se onni on omasta mielestä.
Etsiikö seksiä ja kosketusta vai etsiikö elämänkumppani, jonka arvot osuvat yhteen.
Moni etsii tuota ensimmäistä ja tulee useimmiten pettymään, sillä vain oikea sielunkumppani, jonka arvot elämään ovat tasapainosiet ja yhteneväiset, voi saada onnen kukoistamaan.
Tärkeintä on, että itse tiedät mitä haluat ja jos se on seksi, se todellakaan tarkoita rakkautta, tämän kun pystyt ymmätämään oikealla tavalla, niin pettymykset jää vähemmäksi. Sitten tuo lapsia asia, lapsia ei tule hankkia, enne kuin on todella valmis siihen ja ymmärtämään, että lapsista tulee huolehtia ja ne eivät ole leikkikaluja.
Liian moni lapsi itkee ikäväänsä, kun vanhammat ovat eronneet, käyvät sotaa siitä, missä lapsia saa olla. Heittopussiksi moni lapsi erossa jää.
Lapsi pysyy mukana koko elämän, ero rikkoo aina lapsen elämän.
Miksi samanlainen arvomaailma, välittäminen, lähimmäisen rakkaus olisi eri pakettia kuin himo ja toisen haluaminen? Aika harva jaksaa kylmässä suhteessa (niinhän siinä käy, jos ei halua ja ei mene lähelle ettei toinen haluaisi), eli ei samaan arvomaailmaan perustuva kaveripuoliso myöskään tuo onnea kuin pienelle osalle. Suuri osa ihmisistä kokee tarpeen tulla kosketutuksi, kokee tarpeen olla haluttava ja kokee tarvitsevansa seksiä.
Olen itse sitä mieltä, että kaveripuoliso sopii monelle autismin kirjon piirteiselle ja ihmisille, jolle kosketus, seksi ja fyysinen läheisyys ei ole tarve. Meille muille pitää paketista löytyä molemmat puolet, jotta homma toimii!
Ei miksikään kuuluu kaikki yhteen haluan koko paketin!
No mulle kävi silleen, että olin hakemassa "vain seksiä" ja mukavaa viikonloppuseuraa ihmisestä, joka kyllä vaikutti tosi ihanalle persoonalle heti alusta asti, mutta siinähän kävi sitten silleen, että heräskin tunteet tätä ihmistä kohtaan aika roimasti ja selvis, että meidän välillä on syvä yhteys.
Mutta koska meillä vähän kaikki asiat on ylösalaisin kun vertaa mun ja hänen elämää, niin on parempi koittaa vaan unohtaa, vaikkei se varmaan edes tule ikinä onnistumaan. Vaikeinta on kun tietää, että kumpikin välittää oikeasti.
Ehkä onnistun tekemään asiaa helpommaksi typerillä känniviesteilläni, mitä hänelle välillä olen irl-maailmassa lähettänyt ja joita olen heti aamulla katunut. En vaan aina osaa toimia parhaimmalla mahdollisella tavalla ja kukapa osaisi.
Sitä vaan oli tarkoitus sanoa, että ei se "vain sekstaaminenkaan" ole aina vaaratonta. Siinä voi kokea jotain elämää suurempaa. No, tällä tiellä ollaan. :D
Niin ja olen siis vaan joku naikkonen sivusta. Ei ole tarkoitus kenenkään soppia hämmennellä, ettei kenenkään tarvitse takiani pahoitella mieltänsä.
Niin ne yhteiset arvot todella tärkeitä myös ymmärtää ja kunnioittaa, kuunnella. Luottamus , rakkautta, oikeaa kemiaa ja intohimoa. Onnellisuus on suhteellista mun onni on rikki tällä hetkellä suren niitä ihmisiä Ukrainassa jotka kokeneet ja kokevat pahoja asioita. Tuntuu, ettei enää voi olla onnellinen kun niitä ei saa tekemättömiksi. Sitten pari muuta (hän ja yks asia,) ikävyyttä muuten olen ihan ok. En kailottele surujani ympäriinsä. Entä itse?
Vois olla mun naputtelemat tekstit mutta ei ole. Ollaan näköjään samiksia ainakin tuon tekstisi osalta. Tottakai sitä suree Ukrainan tilannetta ja kantaa huolta heidän kärsimyksestä, eritoten viattomien lasten.
-Sivusta-
Ihmisen elämä helpottuu huomattavasti, kun lakkaa jahtaamasta "onnea" tai "onnellisuutta". Harvalla tuohon kuitenkaan on kanttia.
Miksi onnellisuus on mielestäsi vaikea saavuttaa?
Ei sitä ole ollenkaan vaikea saavuttaa, kun tyytyy siihen mitä on saanut.
Ei onni tule siitä mitä sulla on tai mitä saat?!tiedätkö edes mitä on olla onnellinen?
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008824481.html
"Saurin omakohtaisen kirjan ydinhavainto on yksinkertainen: elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun ihminen luopuu onnen tavoittelusta – sen kaikkoavan tunnetilan, jota onnellisuudeksi kutsutaan.
Onnen metsästämisestä luopuminen on valtava vapahdus, suurin kaikista."
En ymmärrä, miten onnea voisi siis metsästää? Onnellisuus ei tule mistään ulkoisesta.
Niinpä. Kun on työtä ja omia läheisiä ja viihtyy hyvin yksinkin, on onnellinen itsenään, niin elämä on hyvää.
Kaivonkanteen voi kompastua ja tippua
https://youtu.be/TQVHK7P0CO8
Totta, pinta on kiillotettua marmoria, sisältä olen haurasta lasia💔
Tykkäättekö pelata rulettia toisten elämästä ja sanoa päivästä toiseen, katsellaan ja seuraillaan tilannetta...
Mitä tilannetta seurataan?
S****:n ja T***:n tilannetta.
Ei tarvitse arvata, keskustellaan kahden mutta ei onnistu jos välttelet.
Vähän niinku Suomi, media hehkuttaa rikkaasta valtiosta ja onnelisesta kansasta, mutta totuus on toista.....
Mun mielestä onnellisuutta ei pidä kynsin hampain tavoitella vaan enemmänkin onnea on ihan arki. Toki kantsii miettiä mitä elämässään voi muuttaa, esim työ, parisuhde, terveysjutut ym. ja niiden eteen toimiminen voi parantaa elämänlaatua ja lisätä hyvän olon tunnetta.