rakennustarkastajaksi/ ympäristönsuojelusihteeriksi.
Jo on aikakin jonniin ottavan kantaa näihin romuja täynnä oleviin pihapiireihin ja laittavan omistajat mualoomaan röttelönsä.
Jo on aikakin jonniin ottavan kantaa näihin romuja täynnä oleviin pihapiireihin ja laittavan omistajat mualoomaan röttelönsä.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Jätehuollon esimiesten tulisi tehä ätäkki eräälle tilukselle,katsoakseen millä tolalla on jätteitten,jäteöljyjen ym. roinan suhteen. Samalla kiinteistöjen katsauksen voi suorittaa.
Kyllä.
Kotikaupungin ympäristönsuojelusihteeriksi valittiin vihreä jo yli 20 vuotta sitten.
Alussa kylien roinan kerääjät ja öljyn läträäjät olivat ympäristöasioissa vastarannankiiskiä mutta tänään kaikki ovat samaa mieltä, että siinä oli henkilö oikealla paikalla.
Meidän seudulla eivät maatilojen ja yritysten pihat ole kaatopaikkoja.
Jopa farmarisäiliöille on rakennettu huone valuma-altaineen.
Ja jätehuoltokeskuksesta saavat muutkin kunnat ja kaupungit käydä mallia ottamassa.
On saikunkin diiselisäiliön alla valuma-allas. Ainakin suunnitteilla.
No hyvänen aika, eikö tuo valuma-allasjuttu nyt ole jo ihan normijuttu???
Juu asianmukaiset YMPÄRISTÖ TARKASTUKSET vauhdilla käyntiin, vuosikausia koneet valuttaneet öljyjä maahan ja jotkut jopa polttavat ne, olihan tällä resupekalla nyt valuma-astia kun remppaa teki, oli varmaankin vihiä saanut. 😁😁
Ympäristötarkastajilla pitäsi olla oikeudet asettaa ajokieltoon vanha diesel auto henkilöltä joka on tai esittää varakasta.
Kyllä varakkaalla pitää olla varaa sähkö- tai hybridiautoon.
Vanhalla dieselautolla ajaminen on ympäristön pilluun pahinta sorttia.
Sama koskee myös vanhoja traktoreita. Harrastelijalle pitää riittää yksi pieni traktori.
Taas män öljyt kankaalle, päivän hyvä työ ympäristön hyväks suoritettuna.
Bio öljyjä ne on.
"Bio öljyjä ne on"
Jos öljyt kiinnostaa voi netistä hakea tietoa mitä öljyä esim. Teboil Hydraulic Oil 46S on.
Hjyvä HYDRAULIIKKA ÖLJY. kÄYTÄN AINA.
Kuinka monta autoa, traktoria ja polttomoottori käyttöistä laitetta Kosulan maneilla on?
Se on hirmuinen määrä jäteöljyä suodattimia ja öljyisiä rättejä jo pelkästään mitä vuosittain syntyy öljyjen vaihdossa!?
Entä aineet mitkä liukenevat autoja ja traktoreita pestessä maaperään!?
Ja kaikki tuo tapahtuu kahdella pienellä metsätilalla.
Kyl on tyhmää sakkia. Noinhan se on tehtävä, ei se öljy tyhjästä ilmesty maan-alle kun sitä Suomesta pitäisi alkaa pumpata. Aivan luonnollinen prosessi.
Nyt selvis miksi se saikun uimalampi välkehti sateenkaaren väreissä. Siellähän on öljylähde.
Nyt poikii massia näin on assia
Johtaako lammen värjäytynyt Vesi persoonallisuus häiriöihin, tai olisiko periytyvällä syndroomalla asiayhteys.
Myrkytetyn lehmän maitokin on voinut johtaa henkiseen ja fyysiseen kitukasvuun. Noin yleensä ketään sormella osoittamatta.
Miten voi olla mahdollista, että on ukkoja jotka raahaa kanisteri- ja tynnyrikaupalla öljyjä kaupasta, mutta yhtään eivät näy vievän jäteöljykeräykseen vanhoja.
Itsellä aktiiviviljelyaikaan tuli traktoreista vähintään 50 litran pikkupytty jäteöljyä vuodessa kyörättyä jäteasemalle.
No niin normi peräläinen polttaa risujen mukana ölpit taivahalle. 😂😂
Tuhkat taivaalle😆
Vaseliinin ja öljyin sekotuksii laitellaan koteloihin jotta sen siunooman hetken pysysivät sisällä. Jatkuvaan valuu maaperään öljyt näillä, sen tähen ei tarvii jäteöljyjä talteen kuletella.
On hyväksi omistaa koneita ja rahaa,rauhoittaa.
Mitä hiton iloa vanhalla poikamiesukolla on omistamistaan vanhoista autoista, traktoreista, nurkkiin kerääntyvästä roinasta, maista ja mannuista.
Kaikki vaan ympärillä ränsistyy, voimat vähenevät ja viisaiden päätösten tekeminen käy päivä päivältä vaikeammaksi.
Mitä sitten kun ei enää jaksa?
Nuorena se on toimeen tartuttava, pelit ja pensselit ostettava.
Kokeiltava kuinka pitkälle siivet kantavat.
Vanhuus on luopumisen ja nurkkien siivousten aikaa.
Käyttää rahojaan vaikka asuntonsa kunnosteluun ja lämmitysjärjestelmän muutoksiin.
Saikku on rikas
Pirre uhkas lähtee lofooteille iteksijään. Onko ies saikusta kyselly matkaseuraa??
Timo kommentoi. Niuvanniemi kuhtuu. 3 kk intervalli tekis gutaa.
Tuasjko hiä lähtöö ajjoo poohoomaan kohti pohjosta?
Sammoo pitkästyttävätä tuullasi näkymee, eekä immeesiä missään.
Kyllä kun Joanna Lumley kierti mualimoo niin kylläpä on naenen joka uskalti männä kameran etteen ja immeesten parriin huastelemmaan.
Ne oel sitten mukavia matkaohjelmia.
Omaisuus on hyväksi.
Kyllä
Kyllä se naisen tavara on muodostunut möröksi ja pelottavaksi, jos ei tuohon ikään sitä livenä ole nähny. Voipi olla lovooteille lähtöhalut vähissä sennii vuoksi.
Niiii
En usko, että mikään muuttuu
Eipä taida muutuakaan
No mitäpä sillä vanhalal akallakaan tekee?
Yli 50v niin ei enää edes lapsia siunaannu,kunhan ruikuttavat ja valitavat,toiset kusee miehen rahat ja lähtee muualle.
Mitään nuorikkoa ei vanhat ukot saa tai jos saa niin lähtee omaisuukin mukaan kun nuorikkokin lähtee.
Syrjäkylille on erittäin vaikea saada sitä oikeaa enää jos et ole nuorena sitä JO hankkinu!
Kyllä olen hankinnut
Voipi sitä lasten tekoa leikisti harrastella, vaikka tyhjee tupsahtelookin,hauskaa se joka tapauksessa on.
Onhan niitä semmosia kumiakkoja nykyään. Yhen voi paneksia resuks ja sit tilata netistä uuven. Semmonen päkitsi se vois olla timolle mieleen. Mukkaan lappu että muistaa pestä aina käytön jälkeen ettei ruppee kuapissa haisemmaan.
On sulla seksi puheet
Siitä puhe mistä puute,välineet tuovat lohtua näpittelijöille.
Ei oo yhtään hullumpi tuo kumiakkajutska. Ei tietysti leivo lihakukkoo ja oman mallin piirakoita mutta ei vittuilekaan.
Jokainen kertoo omista mieltymyksistä.
Joo
Nytten pitäisi vihreän ympäristönsuojelun toimia. Joutava pöön poltto eikun yltyy kaivinlaitteen irvikuvan tullessa kuntoon. Vastuutonta tuommoista rotteloa pyörittää tyhjän tautta,savuttaa niin jotta tienoo usvaan peittyy. Kyllä pitäis laki löytää näille öyhöttäjille, lailla kieltää molnen touhu.
Sekin konehallin rakentaminen oli yhtä teatteria.
Ensin tehdään sadan neliön luvallinen halli.
Sitten tehdään luvalliseen halliin viiden kymmenen neliön luvaton laajennus.
Hallista tulee 150 neliön muotopuoli rumilus.
Alkuperäinen halli oli ihan tyylikäs ja maalaismaisemaan kaikin puolin soveltuva.
Pihan puoleisen päädyn taitto-ovi ikään kuin kruunasi komeuden.
Taka päädystä ei kyllä voi samaa sanoa, mutta sehän on julkisuudelta piilossa.
Mutta, entä nyt?
Uudelleen synnytettyyn rakennukseen ei saakaan asentaa ovia, vaan pressut!?
Mitä tuollainen peli on, johon viranomainenkin lähtee mukaan?
Eli lihoneen hallin oviaukkoihin ei saa asentaa kunnollisia ovia
Mutta oviaukkoihin saa ripustella vaikka vanhoja repaleisia klapisäkkejä tuulessa liehumaan.
Oviaukkoihin saa ripustaa vaikka metallirunkoiset ovet, kunhan muistaa virittää metallirunkoon muovit!?
Mutta ei missään nimessä puupaneelia tai maalattua profiilipeltiä saa mennä ruuvaamaan metalliseen ovirunkoon.
Silloin ovi muuttuu oveksi ja on luvattomassa rakennuksessa laiton, josta johtuen rakennusvalvonta viranomaiset pystyvät määräämään koko rakennuksen purettavaksi.
Tuusniemen kunnan isien ja äitien olisi ihan aidosti aloitettava porukalla pohtimaan kunnan nimen muutosta.
Ehdottaisin Tuusniemen uudeksi nimeksi Tupposkylä.
Myös öljyn levittäminen maaperään ja pohjavesiin.
Hyrrykkä vitejoo toivoisin ja siihen kylkeen sitä pikkupenskan äänellä tapahtuvaa lässytystä,olisi hyvä video
Ehkä parempi niin, ettei yrittäisikään tehdä miesten töitä vaan erikoistuisi kuvaamaan hyrrykkä videoita.
Kymmeniä litroja uutta öljyä tankataan vanhoihin romuihin, minne valuu vanhat öljyt, lisäysten tarve alituinen.
Saikun kohellus on pilannut Tuusniemen maineen. Ei ole kiva se vaan vetää mielen apeaksi.
Päinvastoin.Lappia myöten nuo lepposat savolaispojat on tehneet Tuusniemeä kuuluisaksi!
Älä viitsi lasketella ihan tuubaa. Oot melkein kuin Putin noissa jutuissas.
Kyllä manit on keulakuvina kunnalle.
Niin kyllä. Näyttävät ankean paskakylän mielenmaiseman. Oikeaa sosiaalipornoa ovat tupekanavineen.
Hangosta Inariin seuraajia riittää. Näkevät miten syrjäseulla elethään!
Ovat murheellisia näkemästään. Ihan hirveetä.
Kiinnostusta riittää edelleen.
Kohta jouvutaan laajentaan taas kun fanit laittaa päkitsejä alvariinsa ja osa tarvittee lämpimät tilat.
Kyllä,lahjoille oma halli.
Joo
jaa
joo
jaa
joo
jaa
joo
juu
Uuni
Holviin aarteet.
Kultaa
sissijuustoa leivälle
joo
jaa
joo
jaa
joo
jaa
Vihreät myrkkypylväät kömmäköiden alle, se on oikeeta peliä.
Kyllä nyt vihertää.
..jonniinmoinen mielipidetarkistus pitäs olla kaikkiin julkisiin virkoihin haettaessa ..
ja aenahi ankarimmat höyhöt niin laijalta jos toeseltahi karsittava...
Tuollaiset vihreä ei ymmärrä ympäristöstä mittään.
Dollaritkin on vihreitä.