Onko kaikilla jees suhteet aikuisiin lapsiin?
itelläni on kränää, siksi kyselen.
itelläni on kränää, siksi kyselen.
Miten käsitykset aikuisten lasten kanssa?
Anonyymi
63630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
On. Jeesus-suhde paikkaa pienoiset puutteet kyllä.
Yhtään ei passaa sekaantua, Ei siitä suhteet poikki mene, mutta sanomista tulee heti, jos vähäkään sekaantuu. On hyvä että pystyy sanaharkkaan, etteivät suhteet tilttaa. Eli on lasten perheisiin suhteet kunnossa.
Metka aloitus.
Aikanaan pyrimme valmistelemaan lapsiamme vastuunalaiseen elämään aikuisena.
Mielestämme onnistuimme.
Arvostan lastemme tietämistä, osaamista ja ammatteja.
Vastavuoroisesti he tuntuvat arvostavan meidän vanhemmuuttamme.
Emme ole nähneet tarvetta ryhtyä kumminkaan puolin pyytämättä neuvomaan toisiamme. Lastenlapset ovat hyvin käyttäytyviä, koulussa menestyviä ja liikunnallisia.
Nyt tuli mieleeni, että johtuneekohan näiden aikuis- ja perhevuosien sopusointuinen suhde jotenkin lastemme kotikasvatuksesta?
Ei ollut onnellista ja turvallista lapsuutta, kun ei-toivottuna synnyin ja siitä jatkuvasti kuulin. Olin lastensuojelun asiakas. En onnistunut avioliitossani pikkurikollisen kanssa. Asuimme kaupungin vuokra-asunnossa ja hain toimeentulotukea.
Lapsille järjestin lapsuuden, johon liittyi paljon erilaista toimintaa ja ulkomaan matkoja. Yksityistä päivähoitoa ja kouluja. Huolimatta heidän kotitaustaan.
Asuvat nykyisin omistusasunnoissa ja lapsensa käyvät yksityisiä kouluja ja menestyvät koulussa.
Lapset ja lapsenlapset ovat minulle tosi rakkaita ja sanon sen heille usein. Meillä on ihan normaalit välit ja pidämme tiiviisti yhteyttä ja autamme ja tuemme toisiamme aina tarvittaessa.
Ei se kotitausta välttämättä kaikkea kerro!
Ensimmäinen virkkeesi sopii minuun täydellisesti!
Heti vapaaehtoisen intin jälkeen häivyin siitä vihamielisestä pesästä jossa isäni sentään yritti pitää puoliani mutta huonolla menestyksellä
Ryhtyessäni vakavasti harkitsemaan avioitumista päätin jo ennalta, että haluan varmistua, ettei omien lasteni tarvitse varttua samanlaisessa ilmapiirissä kuin itse oli elänyt lapsuuteni.
Elelimme vaimoni kanssa pari vuotta kahdestaan ennen kuin ryhdyimme lasten hankintaan.
Äitini vihamielisyys ulottui myös meidän lapsiimme. Mikään ei ollut hyvin. Esimerkkinä mm. se kun tyttäremme sai lukion lopuksi matematiikka stipendin niin äitini herjasi " miksi se ei saanut useampia stipendejä"!!
Onneksi hän ei ole vihaamassa lastenlapsiamme!
Lapset ,kävivät vai lasen lapset yksityiskouluja ulkomaillako?Asuit Helsingin kaupungin vuokra asunto ja hait toimeentulotukea? Pystyit silti järjestämän ulkomaan matkat?Miten se oli mahdollista?Kerro voimme ottaa mallia ja lähteä elää sossun lukulle.Kun työssä käyvänä ei mahdollisuus matkustaa lomia lasten kanssa ulkomaille,saatika Suomessa. Aina sanonnutkin hullu työtä tekee! Viisas roiku toimentulotuki luukulla ja saa kaiken harkinnanvaraiset tuet,milläkin tekosyyllä. Me veronmaksat elätämme heitä .
Ihan Suomessa on yksityiskouluja ja yhdistykset voivat perustaa lisää. Ei vain tarvitse tyytyä vallitseviin malleihin. Itse täytyy asioita eteenpäin viedä, jos muutosta haluaa.
Toimeentuloa hain aina, kun tarve tuli. Töissä kävin kyllä, mutta pikkurikollisen kanssa elämä oli välillä hyvinkin vaihtelevaa ja yllätyksiä sattui. Veroja maksoin kokoajan.
Elämän voi järjestää käyttämällä mielikuvitusta ja toimimalla niin, että suunnitelmat toteutuvat.
Yksityisissä kouluissa? Vissiin oot Amerikan eläjä.
Ja sitten heräsit ja hoksasit, että näit makeaa unta.
Olen ihan hereillä ja lapsenlapset käyvät edelleenkin ihan yksityisiä,kouluja.
Hyvät on välit (joidenkin mielestä omasta itsekkäästä halustani) ainoan lapseni kanssa ja lähellä asun. Autan aina tarvittaessa lapsenlasten hoidossa ja monesti he ovat viikonlopun yökylässäkin luonani että vanhemmat saa omaa aikaa. Tarvittaessa saan myös heiltä apua esim jos tarvitsen autokyytiä jonkun asian takia ym.
Tyttäreni sanoikin muutama vuosi sitten että onni on lähellä asuva äiti. Tilanne oli sellainen että tarvitsivat välillä pika-apua.
Oma kränäni johtuu paljon isän puolen lepsusta kasvatuksesta ja ruotsalaisesta tyylistä.
Asun siis Ruotsissa, ja yleinen kasvatus on ihan toisenlaista kuin Suomessa. On hyviä puolia, mutta on sitten tää "vapaus", että lapset saa tehdä mitä haluavat. Ja tää hyvinvointi, kalliit lelut, ulkomaanmatkat ja vaikka mitä.
Itse tulen köyhistä olosuhteista, ja kasvatus oli jämptimpää, vanhempia tuli kunnioittaa jne.
Isänsä ei paljon välittänyt rajoituksista, tosi löpsy tyyppi. Erohan siitä tuli, ja se oli parasta mitä on tapahtunut.
Lapsillani on hyvät tavat, työt, koulutukset ja ovat fiksuja.
Mutta tulee kränää välillä.
Ja kun muuten on yksinäistä, täällä suomalaisia diskriminoidaan, vaikka sitä sanaa ei saisi käyttää, - niin tuntuu pahalta. Yritän nieleskellä, mutta sitten sanon, ja topakasti.
Olisi hyvä kuulla niitten vanhempien kertomuksia, joilla on ollut ongelmia.
Yleensähän on niin, että kun tulee lastenkasvatuksesta kyse, niin tullaan kertomaan "että meillä on kaikki hyvin, mahtavan hyvin jopa", seuraava juttu on "että omapa on syysi, olet ite huono vanhempi", eli syyllistetään.
Mutta ne muut, joilla ei ole.
Saisi vinkkejä toisiltaan.
Tiedän, tiedän, että ei pitäisi sanoa mitään, tiedän!
Ei suomalaisia Ruotsissa diskriminoida vaan Uppsalan valtiollisessa rodunpuhdistusintituutissa ne pyritään poistamaan lyhytkalloisina vuodesta 1922 lähtien
Mistähän sinä tiedät?
Onko kokemusta?
Miten monta vuotta olet asunut Ruotsissa?
Ja tuo rotupuhdistus ei kuulu mitenkään tähän itse aiheeseen.
Kränä ,, siis sana sota on vanempien ja aikuisten lasten kanssa ihan normaali ilmiö,
tietenki jos kumpikaa puoli ei halua antaa mielipiteissään periksi
tilanne on tulehtunu,
mutta
yleensä jaossaki vaiheessa lapsetki aikuistuu
ja alkaa ymmärtää " änkyröitä " vanhempiaan,
ja
jossaki vaiheessa
vanhemmat antaa periksi,
väityvät taustalle
rukoillen ja toivoen jälkikasvunsa aikuistuvan ja viisastuvan
sekä menestyvän elämässään,
--
kaikki tuo ihmis-suhteitten kehitys ON kerrottu jo tuhansia vuosia sitten '
RAAMATUSSA,
jotensakki näin,, " lapset nousee vanhempiaan vastaan "
tai " poijat isäänsä vastaan tytöt äitään vastaa "
siis kaikki tuo tarkottaa ihmisen elämän vaikeutta kasvaa ihmisyyteen ja aikuiseksi itsenäiseksi ihmiseksi,
--
joten alotuksen tekijäki voi hyvällä omallatunnollaan myös pikkuhiljaa antaa periksi jälkeläiseleen / jälkeläisilleen,
ja RUKOILLA luojan suojelua, varjelua, ohjausta oikeaan,
luojan viisautta lapsilleen,
myös itselleen luojan viisautta, sillä ihminen itsessään on tyhmä,
mutta
kun luoja tulee elämään,
sieluun asumaan kaikki menee hyvin,
ja aina onnistuu,
vain luojan ansiosta,
ei koskaan ihmisen itsensä ansiosta, ( kumpa ihmiset tajuaisvat tämän )
sillä se on luoja joka sen viisauden antaa ihmiselle, kun sitä luojalta pyytää,
kaikki lopulta kääntyy hyväksi ja menee hyvin,
alottajalle Jumalan siunausta viisuatta ja ohjausta oikeaan,
luoja olkoon kanssasi,
perheesi kanssa, ja jälkeläistesi kanssa,
luota,,
kaikki kääntyy hyväksi,,, AAMEN,,
Vaikka hyvin muuten meneekin, niin kyllä sitä ”kränän” helposti aikaan saa. On erilaisia versioita lapsuuden tapahtumista, politiikasta, terveydenhoidosta, raha-asioista jne…… Helposti saa ”kränän” aikaiseksi, kun liian perusteellisesti alkaa asioista keskustelemaan.
Itseä alkaa joskus naurattamaan jotkut lapsieni lapsuusmuistot, kuinka erilaiset ne voivat olla suhteessa toisiinsa. Antaa syvällisten muistelmien olla. Menneitä, mitä menneitä. Parempi, kun jokainen pitää omana tietonaan. Ei tule turhaa kränää”!
Eikö sitä aikuista poikaa huoli kukaan ?
Olen yrittänyt miettiä mutta en keksi mitään mistä kinaisin aikuisten lastemme kanssa.
Lapsemme ovat 48 ja 50 vuotisia eikä meillä ole koskaan ollut mitään kinaa.
Tietenkin on erilaisia mielipiteitä yleisistä asioista mutta niistäkin on keskusteltu asioita perustellen.
Kumminkaan puolin ei ole ollut tarvetta todistella oma mielipide ainoaksi oikeaksi.
Niin kauan kuin penskat asuivat kotona oli selvää, että he tiesivät miten asiat viime kädessä makaavat.
Itsenäistyttyään 20v:n kahden puolen olemme tietenkin olleet kiinnostuneita heidän asioistaan mutta emme ole aloitteellisesti ryhtyneet neuvomaan. Kysyttäessä kylläkin.
Siis, mistä voisi kränätä?
taidat ollakki ammattilainen,
tiedät ihmissuhteita ja lasten kasvatuksesta kaiken,
ilmeisesti joku psygologi
Niin, aina on näitä täydellisiä vanhempia, joilla kaikki suhteet ovat täydellisiä ja niistä on tietysti mukava tulla kertomaan. Onnea vain!
Mutta nämä vähemmän täydelliset vanhemmat?
Minä vähän ihmettelen, että aikuinen lapsi matkustaa viikonloppureissulle Barceloonaan vajaan 1 ja 4 vuotiaan kanssa.
Ei voi sanoa mitään.
Olenko minä vanhanaikainen, kun minun mielestä on ihan liian aikaista lennättää pieniä lapsia niin kauaksi?
eikös siellä Espanjassa riehu vielä koronakin?
En ole psykologi joten voisitko valistaa minua ja kertoa minkä tyyppisistä asioista pitäisi tai voisi kinata?
... ja sinä olet kuuskymppisten palstalla...
Jos ei voi luottaa aikuisten lastensa omaan harkintakykyyn niin sehän on merkki omasta epäonnistumisesta kasvattajana.
Me luotimme lapsiimme ja tenavien ollessa 12 vuotias poika ja 14 vuotias tyttö, jäivät he kahdestaan syyskuussa kolmeksi viikoksi asumaan 143m2:n rinnetaloa.
Päivittäistavarakaupassa oli sovittu, että penskat voivat hakea tarpeensa meidän tilillemme.
Varasin pakastimeen omavalmiste mikroannoksia riittävästi. Sen verran olin varovainen, että kiersin lieden sulakkeen irti.
Oli myös sovittu, että penskat menevät koulusta kotiin 4km:n päässä asuvan anoppini kautta.
Palattuamme kotiin 3;n viikon Espanjaan suuntautuneen lomamatkan jälkeen ei ollut mitään yllättävää. Yhden fillarin rengas oli tyhjä. Mainitsin siitä pojalle jonka tiesin osaavan paikata sen. Kundi vastasi, että muissa kolmessa oli ehjät renkaat.
Seuraavana kesänä tenavat kävivät keskenään viikon matkalla Lontoossa. Tiesimme hotellin ja olimme sopineet, että he ovat hotskulla klo20 aikaan ja soittavat meille. Kirjallinen vahvistus luvastamme oli selvyys.
Yhtenä alkuiltana penskat kysyivät, että voisivatko he käydä katsomassa uuden Bond elokuvan joka alkaa klo 20,00 ja teatteri on vajaan kilometrin päässä.? Totta kai.
Seuraavana kesänä he uusivat reisun.
Vuotta myöhemmin he kävivät keskenään Istanbulissa.
Poikamme tuli perheineen Espanjan asunnollemme kuukaudeksi ensimmäisen, alle vuoden ikäisen lapsensa kanssa. Olimme siellä samaan aikaan vajaan viikon jolloin näimme tenavan ottavan ensimmäiset askeleet.
ihan kaikesta voi tulla erimielisyyksiä,
tunnustan
en ole osannu kasvataa ainuttakaa lastani,
vielä vähemmän tullu aikuisten lasteni kanssa toimeen,
ole koittanu suun avata sanoakseni jotain,
saan sana ryöpyn osakseni, siihen väliin ei ehdi sanoa mitään,
tai sitten pidetään mykkäkoulu kymmenen vuotta yhtäpötköä,
mykkäkoulun pitäjä en ole minä
ne muut osaa olla puhumatta,
jos uskaltaa kysyä jotain saa äkäsen murahduksen,,
onneksi ne on jokseenki hyvin elämässään selvinneet, ihan kunnialllisia kansalaisia ovat kaikki ,
joku niistä on hyvä veronmaksajaki, pitää suomen pystyssä,
huono, mitätön, kiltti, ahkera työ-myyrä, näkymätön veronamksaja ole ollu ittekki, huono lasten kasvattaja, siinä ne on saaneet itte kasvaa, mä olen vain keittäny niille ruokaa, antanu kodin, yhtää iltaa niiten ei ole tavinny yksin olla aina olen ollu paikalla, olen rakastanu niitä sydämmeni pohjasta, ilmeisesti väärin-rakastetuja kai ne on ollu,
kai ole hyysänny niitä liikaa,
tällä mennään hautaan asti, parempaan en pystyny,
nyt työ-eläkkeellä teen kuolemaa,
Mutta mistä asioista? Se on edelleenkin epäselvää!
Ei ole tiedossa erillistä asiaa,
vain yleisellätasolla menee helposti sukset ristiin,
sori kun en osaa tarkemmin eritellä tilanteita,
HYVIÄ AIKUISIA NE KAIKKI ON
kunniallisia kansalaisia ,
EI voi moittia ainuttakaa,
ITSEÄNI MOITIN ,,, JOS LAPSIANI MOITIN,,,
minun jälkeläisiähän he ovat,,,
Nykyään jos tuon ikäiset jätetään moneksi päiväksi keskenään kotiin saa ihan taatusti lastensuojelun peräänsä.
Ei ole kränää. Arvostan heitä, siis aikuisia lapsiani vaikkeivat he eläkään niin kuin olin toivonut tai minun arvomaailmani mukaisesti. Jokainen on yksilö ja olen heille sanonut, että päättivätpä tai valitsevatpa ns. minkä tien tahansa, kunnioitan heidän päätöksiään. Tämä toimii myös toisinpäin.
Jännä huomio, että jos on itse antanut 12 ja 14 vuotiaan jättänyt yksinään asumaan, niin se on silloin ohjenuora ja hyväksyttävää-
Mielestäni ei ole ollenkaan vastuullista jättää tuonikäisiä lapsia yksikseen asumaan kolmeksi viikoksi, kun vanhemmat lähtee hurvittelemaan Espanjaan. Ette ainakaan lapsianne ajatelleet, vaan pelkästään omaa hurvitteluanne.
Mitä lastensuojeluviranomaiset sanovat?
Siis ihan kauheeta!
Tämä "luottaminen" ja "kunnioittaminen" ovat sellaisia mukavia sanoja, jolla voi oman vastuun kuitata.
Tämä sana "kunnioittaminen" on muuten hyvin yleistä muslimien käytössä.
Jo 5- vuotias muslimilapsi osaa käyttää hyvin sanaa "kunnioittaa".
Milloin tämä "kunnioittaminen" sana tuli tllaiseen käyttöön?
Tottakai on "kunnioitettu"- mutta ei käytetty näin raflaavasti kuin nykyisin.
Ennen kunnioitettiin isänmaata ja pyhiä arvoja, - nyt on muotiasana, jolla nostetaan omaa "arvoa" kun ollaan olevinaan niin hyvänsuopia.
"Minä kunnioitan lapsen omaa tahtoa, - saa polttaa tupakkaa 5-vuotiaana" - tyyliin.
Kyse ei ollut lasten omasta tahdosta vaan siitä, että luotimme lasten toimivan meidän määrittämiemme mutta yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan.
Ei ole tullut yhtään pettymystä näissä asioissa.
Siis häh, ymmärsitkö lainkaan kirjoitusta, jota kommentoit?!
"Yhdessä sovitte" lasten kanssa, että lapset toimivat niinkuin te määräätte.
Kaipa nyt oli kyse aikuisista lapsista, ei suinkaan viisivuotiaasta, jonka tekemiset ovat meidän vanhempien vastuulla. Mikähän sinua kihertää, et selvästi ole kartalla mistä täällä puutaan!
Hyvä kun mikä.
Mutta kun täällä toivotaan myös kertomuksia, miten toimia kun on kränää.
Onkohan täällä ketään, jonka lapsi juopottelee, käyttää huumehia, rällästää, istuu vankilassa? Tms.
Perusteet lasten käyttäytymiseen aikuisina syntyvät kotikasvatuksen vaiheissa.
Kirjoitetun selvennys. Kun voi luottaa alaikäisten omatoimisuuteen ja vastuuseen niin eiköhän se kieli siitä, ettei heidän touhuihinsa aikuisinakaan tarvitse puuttua!
Osittain - meillä aikuisilla on mahdollista kyseenalaistaa ja muuttaa käyttäytymistä. On lapsia samasta perheestä ja heidän käyttäytymisensä aikuisena on aivan toiselaista eli jokainen voi päättää ja valita.
Varmasti on. Jos on kränää ainoa oikea tapa selvittää sitä, on miettiä omaa käyttäytymistään. TOista ei voi muuttaa.
Jos lapsi (siis aikuinen) juopottelee tai käyttää huumeita, voi ilmaista huolehtuneisuutensa ja tarjota apua, jos aikuinen lapsi haluaa muutosta. JOs istuu vankilassa niin luultavasti syystä mutta ei kai tuo estä rakastamasta omaa lastaan ja olemasta hänelle tukena silloin kun hän sitä tarvitsee?
Aikuiset lapseni asuvat sen verran kaukana ettemme tapaa toisiamme joka viikko, emme soittele toisillemme joka päivä enkä sekaannu heidän lastensa kasvatukseen tai rahan käyttöön.
Molemmat ovat löytäneet mieleisensä puolisot, joskus aikoinaan täytyi ärähtää, jos sanoivat minun kuulteni jotain ilkeästi tai loukkaavasti puolisolleen tai lapsilleen.
Mutta varsinaista kränää ei ole syntynyt.
Ajatuskin sekaantumisesta aikuisten lastemme ja heidän puolisoidensa väleihin, tai puuttuminen heidän lastensa kasvatukseen, tuntu täysin vieraalle.
Alkuhämmästelyni jälkeen alkaa hieman valottumaan se mistä sitä kränää saattaisi syntyä.
Välimme ovat läheiset, lämpimät ja luottamukselliset. Tyttären kanssa on joskus ollut jotain mielipide-eroavaisuuksia, jotka eivät ole koskaan johtaneet mihinkään riitaan tai pattitilanteeseen. Näemme tyttären kanssa pari kertaa kuukaudessa, pojan kanssa nyt harvkun hän asuu kauempana, mutta hän viettää lomillaan aina muutaman päivän kanssamme. Kesällä hän tulee kahdeksi viikoksi kanssamme Suomeen. Poikani auttaa minua myös kirjojeni lay-outissa ja tekstin muotoilemisessa painokuntoon. Molempien kanssa puhun vähintään kaksi-kolme kertaa viikossa puhelimessa ja videopuhelun kerran viikossa.
Onpas hienoa, että kaikilla on pelkät lämpimät ja harmooniset välit aikuisten lastensa kanssa.
Niin sitä pitää!
Olette todella täydellisiä vanhempia!
Jepp!
Tai sitten meillä on täydellisiä lapsia.
Lähinnä kysymys on kai kuitenkin siitä että emme vaadi täydellisyyttä kummaltakaan taholta. Erimielisyydet selvitetään siltään, kerrotaan avoimesti omat mielipiteemme ja annetaan anteeksi jos joku asi ameni väärin.
Ei se pelkästään vanhemmista riipu kuten ei yleensäkään ihmissuhteet, kyllä siinä on aina vähintään kaksi osapuolta.
Me rakastamme lapsiamme, kunnioitamme ja arvostamme vaikka elävät hieman toisenlaista elämää kuin kuvittelimme. Mekään emme ole täydellisiä, silti lapsemme rakastavat ja arvostavat meitä vanhempina.
Ei ole vaikeaa, kunhan ymmärtää ja sietää erilaisuutta ja sitä, ettei kaikki mene aina oman pillin mukaan.
Hyvät suhteet ovat lapsiin. Äitinsä sähläsi heidän koulutuksensa siten, että tyttäremme ei oikein pärjää tuloillaan, ja poikamme on työtön. Avustan heitä rahallisesti, ja molemmilla on auto, joka on minun omistuksessani.
Ex-eukkoni sabotoi minun ja lastemme välejä vieläkin, vaikka on olevinaan uskossa. Kun on pankinjohtajan tytär ja opettaja, ei tarvitse mielestään välittää laeista eikä hyvistä tavoista.
Minulla yksi 35-vuotias poika, joka korkeasti kouluttautui mm. pelialalle ja siitä nauttii edelleen. Ei perhettä, ei tyttöystävää, ei humputtele, ei juo, ei tupakoi, ei kapakoi... Rakas, kunnollinen poika. Tuntuu olevan ihan tyytyväinen elämäänsä. Itse toivoisin hänelle perhettä, mutta eipä kuulu minulle. En voisi vaikuttaa, vaikka haluaisin. Riitaa ei ole. Äidin pelko pojan tulevaisuuden mahdollisesta yksinäisyydestä on.
Hyvä!
Minulla on poika, joka rupesi salaa käyttämään huumeita (kavereitten vaikutuksesta, en tiennyt, enkä mahtanut mitään), rupesi lyömään minua, isäpuoli ei estänyt.
Ainoa lapseni en halua puuttua hänen päätöksiin, järki ihminen jolle käymässä kuin itselleni, erosi elää ainoan kapsensa kanssa taloudellisesti hyvin, mut ei enään hänkään nuori on haksahtanut uusiin suhteisiin toisen sukupuolen kanssa, vuoden sisällä vaihtanut miestä kuin hevosta. Mitähän tuostakin tulee.
Lapset ovat aina lapsiamme, myös keski-ikäisinä, eikä huoli heistä helpota. Toivoo vaan, että saavat suurin piirtein onnellisen elämän, ovat tyytyväisiä. Me vanhemmat emme juuri voi vaikuttaa, paitsi ymmärtäen ja tukien. Ei riidellen.
Metka aihe, kun ei ole olemassa ihmissuhteita ilman ristiriitoja, jotka tietysti aiheuttavat "kränää" milloin enemmän, milloin vähemmän.
Liiallinen tasaisuus ja mielistely suhteissa kertovat, että joku osapuoli joutuu syystä tai toisesta sulkemaan suunsa. Ts. ei saa sanoa, mitä mieltä itse oikeasti on ja silloinhan mikää suhde ei ole terve. - Nm. Kommunikointi on maailman vaikein laji
Silloinhan sitä ”kränää” ei tule!
En tiedä sitten, miten kävisi skenaariossa, missä eri sukupolvet asuisivat samassa. Kuka mahtaisi pitää suunsa kiinni ja jaksaisi tehdä kompromisseja?
Totta kai saa sanoa mitä mieltä on, jos se on jotenkin olennaista ja tärkeää tuoda eriävä mielipiteensä ja varsinkin jos ei hyväksy aikuisen lapsen valintoja, Mutta kysymys kuuluukin, mitä minä haluan saada aikaan sillä, että kerron olevani eri mieltä?!
Liiallista tasaisuutta tai mielistelyä ei terveessa ihmissuhteessa ole vaan "mielistely" on aivan jotain muuta, ehkä juuri sitä viisautta ymmärtää erilaisuutta ja erilaisia valintoja.
Jokainen toki määrittelee terminsä itse, se mikä toiselle on mielistelyä (eli ei saa sanoa mitä mieltä on tai sanoa mitä haluaa, usein tässä pitäisi myös muistaa, että myös itselle pitäisi toisen voida sanoa sitä mitä haluaa...) on toiselle diplomatiaa, kolmannelle viisautta ja neljäs osaa sanoa mielipiteensä toista kunnioittaen ja arvostae, tämä vasta vaikeaa onkin mutta sitä voi halutessaan oppia. Edellytys on kuitenkin, että osaa arvostaa sekä itseään että toisia
Kiitos palautteesta!
Tässä ketjun loppuosassa alkaa tulla varteenotettavia havaintoja ja miettimisen aihetta.
Milloin? Kun joutuu sulkemaan suunsa? Se ei ole milloinkaan hyvästä. Kun sanoittamattomat paineet kasvavat liian suuriksi, jotkut / toiset ottavat astalon avuksi. - Nm. Kenenkään ei tarvitse sulkea suutaan
Ei siinä tarkoitettukaan, että vain minä sanon muille vaan no., että täytyy osata myös vastaanottaa negatiivispainotteisempaa argumentointia. - Nm. Luonnollisest(kin)
Luin kirjan, Maria Mustranta, Äidin tehtävä ja nopeasti hupenivat sivut. Vaikka luulisi ettei tämän ikäistä kiinnosta enää nuoren äidin ja kouluikäisen lapsen suhde niin kylläpä kiinnosti. Joitakin lieviä yhtäläisyyksiä löytyi oman rakkaan tinttamiinan lapsuudenaikaisesta käytöksestä. Vieläkin häntä pitää kohdella harkiten, ettei mene suhteet poikki. Hän tällä palstalla, jolla on vieläkin jälkikasvun kanssa ongelmia, voisi lukaista, jos on yleensä kiinnostusta romaaneihin. Siitä ainakin hoksaisi ettei vika ole useinkaan äidissä, toiset lapset vaan ovat erilaisia tunnepuoleltaan.
Kiitos vinkistä!
Taidat olla ainut, joka on katsonut asioita myös vanhemman kannalta, ja että lapsi voi todella olla hankala, voi vaatia paljon vanhemmaltaan ja että ei ole aina helppoa myötäillä kaikkea.
Muuthan täällä vain kehuvat suhteitaan.
Miten vaikeaa on yksinhuoltajavanhemmalla.
Pitääpä lukea tuo kirja
Taaperoiässä kaiken myötäily on ongelmien hankkimista murrosiässä ja myöhemminkin.
Vältyimme tuolta.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla lukee:
”Nuori tarvitsee vanhemmat, jotka ovat huolissaan, pettyvät nuoren toilailuista, ilahtuvat onnistumisista, suuttuvat laiminlyönneistä ja sanovat tarvittaessa ei. Vanhempien tehtävänä on uskaltaa, jaksaa ja kestää silloinkin, kun nuori ei itse uskalla, jaksa tai kestä”.
Vaikka vanhemmat ovatkin aikuisia, niin vanhemmuus säilyy silti.
Siis:
Vaikka lapset ovatkin aikuisia, niin vanhemmuus säilyy silti.
Ei ole kyse komentamisesta ja vallanhimosta yms, vaan että vanhemmat voivat huomata jotain ja on huolenpitoa että kertoo siitä.
Tietysti niitä "kertomistapoja" pitää hioa ja niin varmaan yrittävätkin..
Mutta sitähän se ihmisenä kasvaminen on.
Lähdettyään opiskelemaan 20v:n kahden puolen on lastemme elämä ollut heidän omaansa. He ovat vastanneet itsestään kaikin puolin.
Maantieteellisen eron vuoksi he käyvät pesueineen meillä muutaman kerran vuodessa.
Emme ole katsoneet aiheelliseksi puuttua heidän elämäänsä eivät he ole oma-aloitteisesti neuvoneet meitä.
Tietenkin keskustelemme asioista mutta tekemisten kritisointi on tarpeetonta puolin ja toisin.
Poikani ensimmäisen avioliiton epäonnisuuden havaitsin jo seurusteluvaiheessa mutta en nähnyt syytä ilmasta mielipidettäni koska se ei olisi hyödyttänyt mitään.
Sen verran reagoin, että tein lisäyksen lapsillemme lahjoitetun asunnon ehtoihin joissa suljin pois puolison. Mainitsin siitä pojallemme vasta silloin kun heidän eronsa oli jo vireillä.
Aikanaan vaimoni teki sinkkutyttäremme kanssa matkoja Keski- ja Etelä-Eurooppaan.
Alkuun olin mukana mutta sitten totesin olevani vain naisten vauhtia hidastava riippa joten jäin pois. Hillitöntä singahtelua tavaratalojen rättiosastoilla.