Kunniamurha

Kunniamurha on jotain aivan muuta kuin tappo.


"Puheenjohtaja Sara Mohammad Glöm aldrig Pela och Fadime -järjestöstä näkee tärkeäksi, että kunniaan liittyvä väkivalta osataan tunnistaa. Hänen mielestään "tavallisen" perheväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan välillä on valtava ero.

"Kun suomalainen tai ruotsalainen tappaa puolisonsa, ympäristö ei taputa käsiään eikä kannusta tekijää. Kunniamurha on suunniteltu teko, jossa tuomio on annettu pitkään ennen itse tekoa", sanoo Mohammad. "
9785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luulen, että ko. käytäntö loppuisi nopsaan, jos sitä vastustavat otteet olisivat tarpeeksi päättäväisiä. Loppujen lopuksi murhaajat loppuisivat ennen kuin köysi ja puunoksat!

Äänestä
  • Minkälaisia vastustavia otteita tarkoitat? Ajatushan on mahtava. Asetetaan esimerkiksi niin kovia rangaistuksia, etteivät ihmiset enää tähän julmuuteen sorru. Mikäköhän sitten olisi tarpeeksi kova rangaistus?
    Enpä usko, että minkäänlaista murhaamista saadaan ikinä kitkettyä pois. Ihminen se itsensä loppujen lopuksi tuhoaa.
    Ja islamissa kunniamurhissa on nimenomaan kyseessä perheen/suvun kunnia, joka on joillain tahoilla hyväksyttävää. Enkä usko, että me länsimaiset olemme pulmusia sanomaan toisten kulttuureista, tavoista tai elämästä mitään.

    Äänestä

  • hel.mi kirjoitti:

    Minkälaisia vastustavia otteita tarkoitat? Ajatushan on mahtava. Asetetaan esimerkiksi niin kovia rangaistuksia, etteivät ihmiset enää tähän julmuuteen sorru. Mikäköhän sitten olisi tarpeeksi kova rangaistus?
    Enpä usko, että minkäänlaista murhaamista saadaan ikinä kitkettyä pois. Ihminen se itsensä loppujen lopuksi tuhoaa.
    Ja islamissa kunniamurhissa on nimenomaan kyseessä perheen/suvun kunnia, joka on joillain tahoilla hyväksyttävää. Enkä usko, että me länsimaiset olemme pulmusia sanomaan toisten kulttuureista, tavoista tai elämästä mitään.

    Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    Kannatat kuolemanrangaistusta. Eikö kyse ole käytännössä laillistetusta murhasta?

    Onko murhaaminen siis joissakin suhteissa hyväksyttävämpää riippuen vain siitä, miltä suunnalta asiaa tarkastellaan?

    Muslimi-isä saattaa murhata tyttärensä pelastaakseen sukunsa kunnian. Sinä et tätä hyväksy, vaan pidät sitä vastenmielisenä.

    Sinä saattaisit tuomita muslimi-isän teloitettavaksi pelastaaksesi oman valtapiirisi toimivuuden. Muslimi-isä ei tätä hyväksy, vaan pitäisi sitä vastenmielisenä.

    Kun siis asiaa kysytään sinulta, kunniamurha on väärin, mutta kun kysytään samaa asiaa kunniamurhia kannattavilta muslimeilta, saadaan vastaukseksi, että kunniamurha onkin oikein.

    Meillä on siis kaksi päinvastaista mielipidettä.
    Ja jos molemmat osapuolet ovat ehdottoman varmoja omasta oikeassa olostaan, niin miten selittäisit tilannetta siitä mitään ymmärtämättömälle kolmannelle osapuolelle? Kumpi on oikeammassa?

    Kyse on siis relativismista - moraalisesta relativismista.

    Vaikka meillä täällä Suomessa isä ei saa murhata tytärtään kunniansa pelastamiseksi, Afganistanissa ehkä saa...

    Näyttää kuitenkin siltä, että eri kansakunnat riippumatta kulttuurista luopuvat brutaaleista rangaistuksista sitä mukaa kuin niiden elintaso nousee ja niiden lainsäädäntö tulee tasa-arvoisemmaksi - toisin sanoen ne tulevat länsimaalaisemmiksi.

    Fysiikan luonnonlait - kuten sähkömagneettinen voima - ovat samoja kaikkialla maailmassa. Myös arabit joutuvat suunnitellessaan sähkölaitteita noudattamaan fysiikkaa, jonka Newton, Faraday, Maxwell & kumppanit ovat meille kaikille paljastaneet. Tästä johtuen olen sitä mieltä, että myös moraaliset lait ovat unitaristisia. Tiedän, että muslimit ovat myös unitaristisia. He ovat yksinkertaisesti väärässä. Heidän lakinsa eivät ole moraalisia. Esimerkkinä kädenkatkaisu varkaudesta, mikä johtaa kohtuuttomaan rangaistukseen rikoksesta, jossa mentetyn omaisuuden arvon voi korvata. Kättä ei saa takaisin, eikä kädetön varas kelpaa kunnialliseen työhön.

    >Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.>

    Tällä hetkellä joka kolmas uusi suomalainen on maahanmuuttaja ja vaatimukset määrien lisäämiseen kiihtyvät. Ei ole kovin vaikeaa ennustaa, että mukana tulee myös itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavia barbaareja.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    >> Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    Tilanne on kehittynyt sellaiseksi pohjoismaissa, että totuutta barbaareista ei saa sanoa. Siitä voidaan tuomita vankeuteen. Jos meille tulisi esim. ihmissyöjiä, niitä ei saisi sanoa ihmissyöjiksi, koska se on loukkaavaa. Afrikkalainen ihmissyöjä voi antaa meille fatwan ja minkäs teet? Lehdet kilvan rienaavat fatwan saanutta onnetonta, kun se oli tyhmä. Näin me joudutaan olemaan tekemisissä niiden kanssa.

    Äänestä

  • nykyaikana kirjoitti:

    >> Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    Tilanne on kehittynyt sellaiseksi pohjoismaissa, että totuutta barbaareista ei saa sanoa. Siitä voidaan tuomita vankeuteen. Jos meille tulisi esim. ihmissyöjiä, niitä ei saisi sanoa ihmissyöjiksi, koska se on loukkaavaa. Afrikkalainen ihmissyöjä voi antaa meille fatwan ja minkäs teet? Lehdet kilvan rienaavat fatwan saanutta onnetonta, kun se oli tyhmä. Näin me joudutaan olemaan tekemisissä niiden kanssa.

    Mene syömään ihmisiäsi takaisin leikkikouluun.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Toisaalta meidän ei tarvitse suvaita muita tapoja omassa valtapiirissämme ja eikä tarvitse olla missään tekemisissä itsellemme vastenmielisiä tapoja harjoittavien barbaarien kanssa.

    emmekä suvaitsekaan. Rangaistus murhasta on Suomessa sama, tehtiinpä se ns. kunnian vuoksi tai muista syistä. Jos murha katsotaan harkituksi, rangaistuksena on elinkautinen kuten muistakin harkituista murhista.

    Ranskassa ns. intohimomurhasta tuomittiin vielä joitakin vuosi sitten lieventävien asianhaarojen mukaan. Tietääkseni ei enää sielläkään.

    Äänestä

GAMBIALAINEN RAISKASI ALAIKÄISEN TYTÄRPUOLENSA JA SAI ITSE KORVAUKSIA

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi tiistaina päätöksen, jonka mukaan Suomi loukkasi gambialaissyntyisen miehen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Vuonna 1955 syntyneelle miehelle ei ollut annettu tiedoksi hänen oikeudenkäyntiään koskevaa lausuntoa.

Mies oli tuomittu vuonna 1996 Hyvinkään käräjäoikeudessa 11 kuukauden vankeusrangaistukseen ja korvauksiin 15-vuotiaan tytärpuolensa törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies valitti tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen.

Muutoksenhakukirjelmään hän liitti vaimonsa kirjallisen lausunnon, jolla vaimo tuki miehen syyttömyyttä, toisin kuin aikaisemmin käräjäoikeudessa.

Noin kuukautta myöhemmin, valitusajan umpeuduttua, vaimo toimitti hovioikeudelle kirjeen, jolla hän peruutti lausuntonsa miehen syyttömyydestä. Hovioikeus ei antanut kirjettä tiedoksi miehelle eikä suullista kuulemista järjestetty.

Vuonna 1997 antamallaan päätöksellä hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa. Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa, joten mies karkotettiin maasta vuonna 1998. Tätä nykyä Gambiassa asuva mies teki valituksen ihmisoikeustuomioistuimeen.

EIT totesi, että oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältää mahdollisuuden kommentoida kaikkia asiakirjoja ja todisteita, jotka liittyvät kyseiseen oikeudenkäyntiin. Tässä tapauksessa lausunnon peruutus olisi tullut antaa gambialaismiehelle tiedoksi ja hänelle olisi pitänyt antaa mahdollisuus lausua kantansa kirjeestä.

EIT:n mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin näin ollen loukattiin. EIT määräsi Suomen maksamaan miehelle korvauksia 3 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 500 euroa.

KULTTUURINRIKASTUTTAJA RYÖSTI VANHUKSIA ITÄ-HELSINGISSÄ

Itä-Helsingissä on parin viime viikon aikana ryöstetty samalla tyylillä useita vanhuksia.

Viideltä 74-91-vuotiaalta naiselta on viety käsilaukku tai kauppakassi. Pääosassa tapauksista naiset on ryöstetty kerrostalonsa porraskäytävässä tai alaovella.

Itäkeskuksen poliisi kaipaa vihjeitä ryöstäjistä tai ryöstäjästä jotain tietäviltä. Viimeisin ryöstö tehtiin eilen Vuosaaressa Vuosaarentie 6:ssa vanhusten palvelutalon rappukäytävässä. 80-vuotias nainen oli palaamassa kauppareissulta, kun hänet tönäistiin nurin ja hänen käsilaukkunsa varastettiin.

Tämän rikossarjan tekijä paljastui myöhemmin Somaliasta iloksemme tulleeksi moniosaajaksi.

TÖRKEÄ RYÖSTÖ HELSINKILÄISESSÄ ASUNNOSSA

Helsinginkatu 21:ssä sattui viime yönä törkeä ryöstö, jossa talossa asunutta miestä puukotettiin vaarallisesti kasvoihin ja käsivarsiin. Ryöstäjät saivat saaliikseen asunnon avaimet ja luottokortteja. Ryöstöstä epäillyt, kaksi romanivaatteisiin pukeutunutta miestä ja romaniasuinen nainen, olivat lyöttäytyneet kadulla miehen seuraan ja päässeet "tekemään kauppaa" tämän asuntoon noin kello neljän aikaan.

AFRIKKALAISEN RIKOLLISLIIGAN JÄSENIÄ KIINNI HELSINGISSÄ

Helsingin keskustan pankkiautomaateilla jo yli vuoden maksuvälinerikoksia tehneen pohjoisafrikkalaisen rikollisliigan ensimmäiset jäsenet on vangittu.

- Jo esitutkinnan tässä vaiheessa tiedetään heidän ansainneen rikoksillaan useita kymmeniä tuhansia euroja, selvittää rikoskomisario Seppo Suhonen Helsingin rikospoliisista.

Ammattimaiseen rikollisuuteen liittyvät pankkiautomaateilla tapahtuneet rikokset siirrettiin pääsääntöisesti noin vuosi sitten rikospoliisin tutkittaviksi. Rikoskomisario Suhosen mukaan syyskuun lopussa tapahtui läpimurto ja liigan ensimmäiset jäsenet pidätettiin. Tutkimuksissa on todettu pohjoisafrikkalaisista koostuneen liigan toimineen pääasiassa Helsingin keskustassa ja osin muuallakin Suomessa. Maksuvälinepetosten ohella liigan tilillä on törkeä ryöstö, törkeä maksuvälinepetos ja erilaisia muita varkauksia.

SOMALINUORTEN MONIOSAAMINEN NÄKYY HELSINGIN KESKUSTAN KATUKUVASSA

Helsingin poliisi on huolestunut somalialaisnuorten syrjäytymisestä. Kaikkien osalta kotouttaminen ei ole onnistunut ja se näkyy Helsingin keskustan rikostilastoissa. Pienehkö somalialaisten nuorten joukko tekee kolmanneksen keskustan ryöstöistä.

"En sanoisi että se on järjestäytynyttä, mutta se on suunnitelmallista. Eli rikokset tehdään samalla tavalla: asianomistaja piiritetään usean henkilön toimesta, mahdollisesti jotain asetta näytetään, viedään omaisuus ja poistutaan eri suuntiin", kertoo ylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin keskustan poliisista.

Poliisin mukaan reilu kymmenen somalialaisnuorta tekee noin kolmanneksen Helsingin keskustan ryöstöistä. Uhrit ovat useimmiten suomalaisia nuoria tai ravintolasta palaavia juopuneita miehiä.

Poliisi korostaa, että kyse on pienestä, mutta aktiivisesta ryhmästä, jonka jäsenistä jotkut ovat poliisin tietojen mukaan tehneet kymmeniä ryöstöjä.

HIV-TARTUNTANSA SALANNUT YLI 10 VUODEKSI VANKEUTEEN

Sukupuolikumppaneiltaan HIV-positiivisuutensa salannut 50-vuotias muusikko on tuomittu Espoon käräjäoikeudessa kymmenen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

Miehen syyksi luettiin 15 törkeän pahoinpitelyn yritystä sekä yksi törkeä pahoinpitely tapauksesta, jossa nainen sai hiv-tartunnan.

Espoolainen George Kwasi Okoe Mensah tuomittiin myös kuudesta raiskauksesta, väkisinmakaamisesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta vapautta loukkaavasta haureudesta sekä kotirauhan rikkomisesta. Mensah määrättiin maksamaan 23 uhrille yhteensä 214 700 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä tai pysyvästä viasta ja haitasta.

Suurimmat korvaukset saa nainen, joka sai Mensahilta HI-viruksen. Hänen kokonaiskorvauksensa ovat 87 000 euroa. Suomen AIDS-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Bengt Lindblom on tyytyväinen siitä, että käräjäoikeus ei tuominnut syytettyä tapon yrityksestä. - HIV ei enää välttämättä johda kuolemaan, Lindblom sanoi lähettämässään tiedotteessa.

SURMAAJA TYHJENSI ROKKIBAARIN KASSAN

Viimeviikkoinen ravintolatyöntekijän surma turkulaisessa Rokkibaarissa oli ehkä raaka ryöstö. Rikoskomisario Veikko Koirasen mukaan ravintolasta oli otettu käteisrahat muun muassa kassakoneesta.

Tutkinta tiivistyy nyt hetkiin ennen puolta kahta torstain vastaisena yönä.

- Erityisesti haluamme nyt selvittää niiden kahden nuoren miehen osuuden, jotka varmana pidettävän tutkintatiedon mukaan ovat olleet baarissa vihoviimeisiä asiakkaita. Heitä ei ole tavoitettu, eivätkä he ole itse ilmoittautuneet, Koiranen sanoo.

Miehet olivat nuoria ja pukeutuneet hiphopparityyliin.

Uhri oli surmayönä baarin ainoa työntekijä. Hänet löysi torstaiaamuna kahdeksan aikaan huoltomies. Surmatavasta Koiranen ei tutkinnallisista syistä kerro.

Poliisi-TV raportoi tapauksesta eilisiltana.

Rikoksen ratkaisevasta vihjeestä on luvattu palkkio, jonka lahjoittavat Rokkibaari yrityksenä sekä vainajan ystävät. Rokkibaarista kerrotaan, että yrityksen nettisivuilla on tilinumero, jonka kautta lahjoituksia voi antaa. Sivulla on myös kymmeniä muistokirjoituksia.

Surmattu 38-vuotias turkulaismies oli etenkin muusikkopiireissä tunnettu. Hän soitti Juliet Jones -bändissä.

Toinenkin Rokkibaarin surmatyöstä epäilty vangittiin

Turun käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 18-vuotiaan miehen epäiltynä Linnankadun Rokkibaarissa tehtyyn surmatyöhön. Alkuviikolla poliisi vangitsi myös 23-vuotiaan miehen todennäköisin syin henkirikoksesta epäiltynä.

Toinen vangituista miehistä on maahanmuuttaja. Molemmat miehet asuvat Turussa.

Rokkibaarissa työskennellyt turkulaismies surmattiin työpaikallaan hieman ennen baarin sulkemisaikaa maaliskuun lopussa. Uhri oli surmayönä ravintolan ainoa työntekijä.

Asian oikeuskäsittely alkanee kesäkuun alkupuolella.

TAPAHTUI MARIAN SAIRAALASSA HELSINGISSÄ (Silminnäkijän kertomus)

"Olen sattunut olemaan Marian Sairaalassa Helsingissä turvamiehenä. Kerran sinne tuotiin suomalainen mies, jota oli puukotettu törkeästi. Tekijä oli somali. Myöhemmässä vaiheessa paikalle ilmestyi poliispartio sen tekijän, siis somalin, kanssa. Tekijä tunnistettiin siinä samalla. Paikalle tuli myös kaupungin nuorisoasiainkeskuksen edustaja, joka kommentoi: "En halua olla tuon kanssa missään tekemisissä. Abdul, 22, nuorisorikollinen. Ehdollisia tuomioita päällä useita". Tässä vaiheessa poliisipartio puuttui peliin ja vei tämän "viattoman" kulttuurinrikastuttajan mennessään. Uhri sai tarvitsemansa hoidon. Uhri kertoi itse että hän oli kävelemässä kotiin päin Kalevankadulla, kun tämä tummaihoinen kunniakansalainen ja moniosaaja ryhtyi harjoittamaan kulttuuriaan ja hyökkäsi ja puukotti."


HUOLTOASEMAN RYÖSTÖ FORSSAN KÄRÄJILLÄ

Neljä venäläistä miestä sai Forssan käräjäoikeudessa syytteet kahdesta ryöstöstä ja vapaudenriistosta. Vuoden 2002 syksyllä miehet olivat ryöstäneet väkivaltaa käyttäen rahaa tammelalaisella huoltoasemalla ja ruotsinpyhtääläisessä kalasavustamossa.

Kommandopipoin varustautuneet miehet olivat Tammelassa pakottaneet kahvilantyöntekijän takahuoneeseen ja avaamaan kassakaapin. Ryöstösaalis oli 7 200 euroa. Työntekijän he olivat sitoneet ja vaientaneet ilmastointiteipillä.

Ruotsinpyhtäällä ryöstäjät veivät leikkipistoolilla uhkaamalla omistajan laukusta 8 300 euroa.

Näyttöä syyllisyydestä saatiin mm. dna-tutkimuksilla. Kihlakunnansyyttäjä vaati nelikolle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota. Asianomistajat ovat vaatineet korvauksia vapaudenriistosta aiheutuneista henkisistä kärsimyksistä. Miehet ovat vangittuina.

NUORET RYÖSTÄJÄT USEIN SIIRTOLAISTAUSTAISIA RUOTSISSA

Ryöstely nuorten keskuudessa Ruotsissa kasvaa hälyttävästi, ja siirtolaisnuoret ovat tässä rikollisuudessa yliedustettuna. Tämä ilmenee rikostenehkäisyneuvoston tuoreesta selvityksestä.

Saaliina ovat muun muassa matkapuhelimet, ja rikoksen uhrit, useimmissa tapauksissa koululaiset, eivät useassa tapauksessa uskalla edes viedä asiaansa eteenpäin poliisille.

Selvitys herätti Ruotsissa torstaina keskustelun, jossa pelättiin, että ellei asian eteen mitään tehdä, siirtolaisvihamielisyys maassa kasvaa voimakkaasti ja että riski siirtolaisvihamielisestä puolueesta on tänään suuri.

Rikostenehkäisyneuvoston selvitys perustuu Tukholmassa ja Malmössä vuosina 1995 - 1999 ryöstöistä tehtyihin poliisi-ilmoituksiin sekä lomakehaastatteluihin, joihin oli vastannut 15 - 17 -vuotiaita nuoria 4 500.

Tukholman läänin maaherra Ulf Adelsohn vuorostaan jyrisee Svean hovioikeudelle, joka vastikään lievensi kahdeksan siirtolaisnuoren ryöstelystään saamat tuomiot 100 - 180 tunnin yhteiskuntapalveluksi. Siirtolaisvihamielisyyden pelossaan Adelsohn haluaakin kasvavan nuorisoväkivallan Ruotsin korkeimman oikeuden puntariin.

Malmössä ja Göteborgissa haastatelluista 15-vuotiaista pojista puolet kertoivat tulleensa ryöstetyksi, päiväsaikaan, aikuisten silminnäkijöiden todistaessa tapahtuman, todistajien kuitenkaan puuttumatta ryöstöön. Vastaavasti tytöt kertoivat aikuisista kolmanneksen väistäneen tilanteen.

Rikoksenehkäisyneuvoston mukaan aikuiset passiivisen käytöksensä takia ovat huono esimerkki nuorille. Neuvosto toteaa kylmästi, että moni ryöstö jäisi toteutumatta nuorten keskuudessa, jos aikuiset osoittaisivat väkevää selkärankaisuutta.



PIKKUTYTTÖÄ HAKANNEELLE EHDOLLISTA VANKEUTTA

Äänestä

Kunniamurha on mitä suurimmassa määrin suunniteltu ja toteutettu murha, johon usein osallistuu useampi henkilö. Ei todellakaan saa sekoittaa tekoa tappoon, joka on usein pikaistuksissa tehty, ja tekijä sattaa katua syvästi tekoaan.
Kunniamurhan tehnyt odottaa pelkkää kiitosta tekonsa vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunniaa kirjoitti:

Kunniamurha on jotain aivan muuta kuin tappo.


"Puheenjohtaja Sara Mohammad Glöm aldrig Pela och Fadime -järjestöstä näkee tärkeäksi, että kunniaan liittyvä väkivalta osataan tunnistaa. Hänen mielestään "tavallisen" perheväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan välillä on valtava ero.

"Kun suomalainen tai ruotsalainen tappaa puolisonsa, ympäristö ei taputa käsiään eikä kannusta tekijää. Kunniamurha on suunniteltu teko, jossa tuomio on annettu pitkään ennen itse tekoa", sanoo Mohammad. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu