Laitan tähän nimimerkkejä joita olen itse keksinyt ja käyttänyt. Niitä joita on jotkut muutkin apinoineet, eli matkineet ja/tai esiintyneet sen jälkeen samoilla nikeillä. Kaikki ei välttämättä tule heti mieleen, mutta nämä ainakin. Joitakin on matkittu myös aiemmin Iltasanomien keskustelupalstalla.
1. The Woman
2. Se Nainen
3. Ässä
4. The Ässä
5. Ässä Tässä
6. Se Ässä
Sitten jos kirjoitan jostain mainiten ruoan tai juoman, jostakin harrastuksesta, tai ihan mistä tahansa, on heti joku toinen nainen ottanut nämä tunnisteet käyttöönsä ja matkii nyt minun kirjoituksia ja lisää siihen jotain jota en todellakaan ole, tee tai kotikasvatuksen saaneena ole.
Eli miehet suhtautukaa varauksella, että se jonka luulette toiseksi niin hän ei sitä välttämättä ole. Eli älkaa tehkö lopullisia päätöksia ja ratkaisuja sen mielitiettynne suhteen palstalla vaan ottakaa selvää siitä ihmisestä itsessään palstan ukopuolella niin saattee parhaan ja totuudenmukaisen kuvan hänestä.
Tunnen myös itse erään henkilön joka tekee tätä että kiilaa väliin ja sotkee koko keskustelun. Ymmärrän kyllä väliinkirjoituksen, varsinkin jos se on korrektia mutta en ymmärrä että vielä toisen nikillä, tunnisteella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole nainen vaan transu mies.Tullut tutuksi eimia
sotkijana.
Ei+ole+kukaan+vielä+ennen+transuksi+haukkunut.+Taidat+olla+itse.+
Olen+ap+ja+hetero+nainen.+Ihan+tyttövauvana+syntynyt+ja+naisena+ja+äitinä+tulen+myös+kuolemaan.
Itse+taidat+olla+se+väliintunkija++ja+nikkivaras+ja+vieläpä+kovin+nuori+teinityttö.
Olit+ekana+kommentoimassa.+Se+koira+älähtää+johon+kalikka+kalahtaa.
Mua+ei+kiinnosta+sun+ikäiset+pojat+tai+vähän+vanhemmat+miehet.+En+mä+mikään+kehdonryöstäjä+ole.+En+myöskään+kirjoita+mitään+sellaista+että+siitä+sais+käsityksen+että+olisin+tarjoamassa+itseäni+seksin+merkeissä,+niin+kun+täällä+eräs+teini+ja+hieman+sitä+varttuneempikin+tuntuu+tekevän.
En+ymmärrä+ettei+sulla+ole+yhtään+suhteellisuudentajua+kun+tänne+kirjoittaa+ympäri+Suomea+eri+ikäisiä+ja+ihmisiä+ja+sinä+pidät+99%+heistä+yhtenä+ja+samana+ihmisenä.
Mitä+olen+lukenut+palstaa+niin++yhdelle+sun+toiselle+hoet+tuota+samaa+mantraa.
Suomessa+on+5,557+066+ihmistä+(juuri+äsken+katsoin+Population/Wordometer)+ja+uskoisin+että+heistä+aika+moni+kirjoittaa+tännekkin+palstalle+kun+on+sen+verran+tunnettu+palsta.+Joku+enemmän+joku+vähemmän.
Koskas+tämän+eimia+tuli+palstalle?+Kysyn+nyt+sinulta?
Itse+olen+esiintynyt+aina+omana+sukupuolenani+eli+naisena,+sillä+olen+kiinnostunut+vain+tietystä+yhdestä+miehestä.+Olen+vasta+niin+vähän+aikaa+ollut+palstalla+ja+olen+ottanut+myös+palstataukoa+juuri+sellaistan+ihmisten+takia+kuten+sinä,+jotka+syyttävät+transuksi+tai+mieheksi,+jota+en+todellakaa+ole.+Syyttelet+yhtä+sun+toista+ja+kolmatta+jne.
Kysyn+sinulta,+että+kuinka+transu+tai+mies+voi+synnyttää+vauvan?+(Tosin+vauvani+on+jo+aikuinen+ja+naimisissa).+Selittäisitkö+sinä+eimia-pakkomielteinen+minulle+sen+asian,+oman+katsantokantasi+mukaan.
Ja+suosittelen+todellakin+puhumaan+jonkun+ammatti-ihmisen+kanssa+näistä+pakkomielteistäsi,+muuten+ne+pahenevat.
Hyvä ap, rekisteröi merkkisi, ei täällä voi varata kirjaimia! Itse olen silloin tällöin SeNaisena allekirjoittanut, joskus 10v sitten sitä jo käytin jonkun aikaa kahden suhteen välissä ja myöhemmin satunnaisesti. Kumpi meistä on se varas, jos varkaaksi luokitellaan rekisteröitymättä allekirjoittamista? Epäilen ettet ole täällä 10v sitten ollut?
Ei millekään kirjaimella tai muulla yksinkertaisella nimellä voi ajatella varaaavansa. Suomessa on 5.5miljoonaa ihmistä, josta voi käyttää se tai hän ilmaisua ja muutama sata tuhatta Ässää. Keksi jotain omaperäisempää ja varaa nimimerkki, niin se on sinun. Ei kirjaimia keksitä eikä promominejä.
Vuosia olen itsekkin pitänut tauon, yli 10v. Kirjoitin tuolla nikillä joskus 2008 tai sinne päin suuntaan jos toiseen. En nyt jaksa muistella. Väsyttää. Ja on rekattu nikki. Aika tuore, vähän käytetty. Mutta kun muut kirjoittaa anonyymisti, niin en vaivaudu itse sitten nikkeilemään.
Taidat olla vähän yksinkertainen?
Taidat itse olla sivistymätön, epäkunnioittava, multipersoona ja huonokäytöksinen moukka.
Te ihmisparat, sekä aloittaja että joku kommentoija, olette olleet täällä vuosikymmeniä. Teille tämä on pelkkää leikkimistä ja huomion hakua. Sitten riitelette jostain naurettavista sanoista. Itkettäisi jos ei naurattaisi. Kuka mies sinuakin täällä muka vuosikymmeniä kaipaa. Ei niin kukaan.
Kommentit kirjautuneena ni ei tule sanomista jos nuin närästää yleisten kirjaimien käyttö.