Pöytyän Poikamiehet ry kokoontuu säännöllisesti entisessä meijerissä. Tänään noin klo 18.30 esitetyn YLEn tallenteen perusteella puheenjohtajana toimi Arskaksi kutsuttu hemmo ( kuka ?). Yksi oli Make ( Markku ?).
Säännöissä jäsenedellytys on, ettei ole saanut vähintään viiteen vuoteen pixxua. Uudeksi jäseneksi hyväksyttiin Pöytyällä kotoisin oleva kaveri, joka kertoi, ettei ole kahdeksaan vuoteen saanut edellä kerrottua tavaraa. Minua mietityttää miten voidaan todistaa jäsenyyden edellytys.
Pääsenkö auralaisena mukaan vaiko pitääkö olla kirjoilla Pöytyällä?
Yle Puhe tänään: Pöytyän Poikamiesyhdistys kokoustaan ahkerasti
66
3045
Vastaukset
- Anonyymi
Ne pojat valehtelee, jos sanovat joskus saaneensa!
- Anonyymi
😂…..
- Anonyymi
Onko Pöytyän poikamiehet niitä maattomia jusseja, vai muuten vaan saamattomia? Helppo todentaa tuo saamattomuus, kun hetken seuraa, että miten haparoivasti poikamies koittaa lähestyä naista. Mutta jos laitettaisiin maksullinen houkutuslintu viettelemään poikamiehiä, niin saadaan yhdistyksessä aikaan sekaannus ja hajaannus!
Auralaiset voisi perustaa oman yhdistyksen omilla säännöillä, ja tasa-arvon nimissä myös poikamiestytöt pitää hyväksyä mukaan toimintaan. - Anonyymi
Ensi vuoden talousarvioon määräraha houkutuslinnulle.
Kunta avustaa yhdistyksiä niin miksei houkutuslinnulle liikene hiukan . Koulustahan houkutuslintu antaisi poikamiehille.- Anonyymi
Tarkoitat varmaan koulutusta ja elämänkokemusta. Kyllä tuollainen houkutuslinnun työ pitäisi sisällyttää terveydenhuollon henkilökunnan toimenkuvaan. Varmaan siellä terkkarissakin mielensäpahoittaminen ja työilmapiiri paranisi huomattavasti, kun tulisi työhön lisää mielekkyyttä ja antamisen iloa.
- Anonyymi
Auralaisia ei huolita mukaan. Alkavat kuitenkin ryypätä ja haastaa riitaa.
- Anonyymi
Auralaiset on muutenkin vähän liian seikkailuhaluisia ja seksuaalisia hurjastelijoita. Ei niiden saamattomuuteen voi luottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auralaiset on muutenkin vähän liian seikkailuhaluisia ja seksuaalisia hurjastelijoita. Ei niiden saamattomuuteen voi luottaa.
Auralaisilta otetaan tuplamaksu. Silti joutuvat olemaan ulkojäseniä ilman äänioikeutta.
- Anonyymi
Hurjastelija ei ole saamaton toimeliaisuuden ja saamisen kannalta.
Auran naishurjastelijat voisivat vierailla Pöytyällä mutta ei Yläneen kirkonkylässä ole tarpeen käydä- Anonyymi
Auralaisten kohdalla se juuri on ongelma, että poikamiehet pörrää kukasta kukkaan, eikä ole riittävän saamattomia pöytyäläisten yhdistykseen. Voivat alkaa siellä poikamiestenkin kesken jotain touhuamaan, kun on sitä kokeilunhalua?! Parempi kun pysyvät pois Pöytyältä rikkomasta perinteitä!
- Anonyymi
Harmin paikka kun Ylänen tyttökoti lakkautettiin. Varusmiehenä ollessani Turun Ilmatorjuntapatteristo haki neitosia juhliinsa ..
He olisivat olleet myös tervetulleita yhdistyksen juhliin ym tilaisuuksiin - Anonyymi
Ylänen tyttökodin tytöt olivat isänmaallisia osallistuessaan maanpuolustuksen juhliin .
- Anonyymi
Ne juhlat ja heidän isänmaallisuutensa ei liity poikamiesyhdistyksen toimintaan. Ei ole tytöillä mitään asiaa sotkea rauhallista poikamieselämää.
- Anonyymi
Muutakin maallisuutta ja tarvetta voi molemmilta löytyä.
- Anonyymi
Milloin on poikamies yhdistyksen joulukarkelot ? Toivottavasti löytyy mukaan tyttötonttuja ja piirileikkejä ym perinteistä pöytyäläiseen mielenmaisemaan sopivaa .
- Anonyymi
Kyllä ne poikamiehet leikkii tyttötonttuja ihan itse. Sellainen on pöytyäläisen poikamiehen mielenmaisema.
- Anonyymi
Onko Salmen Veikkokin mukana?
- Anonyymi
Emme kommentoi yksittäisiäjäseniä, mutta enemmistö on syntyperältään yläneläisiä.
- Anonyymi
Eivät ole sitten oikeita pöytyäläisiä.
- Anonyymi
Toimiiko Pöytyällä vanhapiikayhdistystä ? Nimi voi tosin olla kuin vanhapiikayhdistys.
Onko tarvetta, jos ei ole ?- Anonyymi
Vanhapojat ja vanhapiiat voisivat kokoustaa yhdessä ja alkaa samalla tekemään uusia pöytyäläisiä!
- Anonyymi
Pöytyän wanhapiikayhdistyksen jäsenet ovat vannoutuneita naimattomuudessaan.
- Anonyymi
Onko kesällä toimintaa ? Selibaatissa olen joutunut kärsimään ensi kuussa kaksi vuotta .
- Anonyymi
Tuolla saavutuksella pääsee vasta ehdokasjäseneksi.
- Anonyymi
Pikkujoulut ovat nyt päällimmäisimänä mielessä. Harmi ettei Ylänen tyttökotiakaan enää ole.
- Anonyymi
kiitos että toitte esiin muita aihepiirejä luojan kiitos :)
- Anonyymi
Kahden vuoden selibaatin jälkeen ehdokasjäsenille laitetaan gps-paikannin ja siveysvyö.
- Anonyymi
Wappujuhlat entisellä meijerillä. Tarjolla simaa ja korppuja. Kuukauden esitelmä ja arvontaa.
- Anonyymi
Missä olis tarkempaa tietoa?
- Anonyymi
Pitää olla pahuksen mielenkiintoinen esitelmä, että jaksaa kuukauden kuunnella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olis tarkempaa tietoa?
Hallituksen kokouksen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää olla pahuksen mielenkiintoinen esitelmä, että jaksaa kuukauden kuunnella.
Onko siinä esitelmässä väliaikaa? Puolivälissä, kahden viikon kohdalla??
- Anonyymi
Nostakaas taas juttua ylös.
- Anonyymi
Osallistuisi mielelläni,mutta en löydä yhteyshenkilönä tai tietoa nykyisestä kokoontumisesta. Kävin kerran, mutta en löytänyt mitään. Maamiesseura tuntuu tylsältä.
- Anonyymi
Vieläkö ja missä toimintaa ?!!
- Anonyymi
Vähiin käy toiminta kun elinvoima vähenee...
- Anonyymi
Poikamiesyhdistys kokoustaa etäyhteyksillä, että pysyy turvavälit riittävinä. Tiedottamattomuus ajankohdasta tai yhteystiedoista lisää myös turvallisen tilan tuntua ja fyysistä koskemattomuutta. Toiminnassa tulee säilyttää saamattomuus.
- Anonyymi
Sitä vastoin kysyntä lisääntyy ja siten mahdollisesti saatavuus, jos pidetään perinteinen kokous ja lähellä paikkaa, jossa Auran Munahaukat ry kokoontuu.
- Anonyymi
Poikamiesyhdistyksen sääntöjen mukaan täytyy erottaa sellainen peräkammarin aikamiespoika, jolla homma alkaa mennä sukupuolihurjasteluksi. Parempi olisi kokoustaa vain etäyhteyksillä.
- Anonyymi
Auran munahaukat ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auran munahaukat ;)
Ne on vapaata riistaa Pöytyän alapään metsästäjille ;) Poikamiehistä ne ei paljon kostu...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on vapaata riistaa Pöytyän alapään metsästäjille ;) Poikamiehistä ne ei paljon kostu...
Ukkomiehille siis otollista riistaa.....
- Anonyymi
Saako poikamiesyhdistyksessä pelata afrikan tähteä?
- Anonyymi
Afrikan tähden pelaamisesta sovitaan kevätkokouksessa. Toistaiseksi säännöt eivät sitä ainakaan kiellä. On parempi vaihtoehto kuin taskubiljardin peluu.
- Anonyymi
Onko nerokkaita Aatoksia ?
- Anonyymi
Emme paljasta jäsenien nimiä.
- Anonyymi
Jos pääset jäseneksi, näet jäsenet kuukausi kokouksessa.
- Anonyymi
Pitääkö kuukautis kokouksissa poikamiesten näyttää jäsenensä? Mittaillaanko ja vertaillaanko siellä jäseniä?
- Anonyymi
Piistäkääs taas tätä synkeää palstaa?
- Anonyymi
Joku elämää nähnyt exrouva Auran Munahaukoista voisi tulla esitelmöitsijäksi. Ilman teoriaa ei opi käytäntöä .
- Anonyymi
Poikamiehet ei tarvii käytäntöä. Jos pääsee hilloviivan makuun, menee poikuus.
- Anonyymi
Poikamiehet saattaa erehtyä menemään naimisiin ja sitten se huijaus pikkuhiljaa alkaa avautumaan ja napsahtaa avioero jos hyvin käy selviää vain 10 vuodella "avio onnea"🤣
- Anonyymi
Pahimmassa tapauksessa elinkautinen... 🤔
- Anonyymi
Silloin saa isäntä päivittäin sisäänsä lämmintä ja emäntä, kun muistaa illalla muistuttaa
- Anonyymi
Wappujuhla klo 19 wanhalla meijerillä. Tumma puku ja kravatti. Näin estetään poikamiesten karkailu haitallisiin kevätkarkeloihin eikä tapahdu vahinkoja. Kaikkihan muistavat Ekin, joka eksyi valvonnan pettäessä Huvilinnun kauden avajaisiin -87 ja mitä siitä seurasi.
- Anonyymi
Eki oli muistanut käydä suihkussa, pestä hampaat ja kiillottaa kenkänsä, joten ei ehtinyt olla Huvilinnussa yksin montaa minuuttia.
- Anonyymi
Lähtikö Eki suoraan Huvilinnusta Kyröön?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähtikö Eki suoraan Huvilinnusta Kyröön?
Se oli toinen Eki jonka poliisit veivät kotio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli toinen Eki jonka poliisit veivät kotio.
Eki päätyi ison maatilan kotivävyksi Munamäen suunnalle. Kuulemma nähty ajamassa isoa nelivetotraktoria pellolla. Joutui siis sekä tossun alle että töihin. Yhdistyksen jäsenet peloissaaan pani kaikki yhteudet poikki, ettei vaiva tarttuisi ja kohtalo toistuisi. Tätä varten yhdistys on, että tuemme toisiamme ja yritetään edes välttää hairahdukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eki päätyi ison maatilan kotivävyksi Munamäen suunnalle. Kuulemma nähty ajamassa isoa nelivetotraktoria pellolla. Joutui siis sekä tossun alle että töihin. Yhdistyksen jäsenet peloissaaan pani kaikki yhteudet poikki, ettei vaiva tarttuisi ja kohtalo toistuisi. Tätä varten yhdistys on, että tuemme toisiamme ja yritetään edes välttää hairahdukset.
Suunnitelmissa on elinikäinen saamattomuus.
- Anonyymi
Neuvoksi muutosta elämäänsä kaipaaville:
- käy parturissa
- aja parran haivenet
- käy suihkussa ja käytä saippuaa
- kiillota kengät tai osta linttanoiden tilalle uudet
- osta paita ja housut tai nosta Pelastusarmeijan tms laatikon kantta
- älä ota pohjia
- kuuntele kiinnostuneen näköisenä daamin jorinoita ja myötäile hänen juttujaan
- älä kysele hänen kauniimmasta kaveristaan
- kiitä aamulla kahvista ja tarjoilusta ja lupaa poiketa huomenna- Anonyymi
Tämä lista pitää olla jokaisen poikamiehen jääkaapin ovessa. Siis ulkopuolella. Otsikkona: "Vältä näitä niin vältät hankaluudet".
Tai "jokainen kohta näistä saattaa viedä turmioon:.
Jääkaapin sisäpuolella on kaljapatteri, sinappipurkki ja makkarapaketti.
- Anonyymi
Samanlainen sisältö on ollut jääkaapissa vuodessa 2003. Merkit ovat välillä vaihtuneet.
Mitähän on ikäneitojen jääkaapissa ?- Anonyymi
Kukaan poikamiesyhdistyksen jäsen ei ole päässyt ikäneitojen kammareihin tai jääkaapille.
- Anonyymi
Pikkujoulut kiinnostavat kovin. Valitettavasti Ylänen tyttökoti lakkautettiin ajat sitten.
Voisiko Pöytyän Martat kutsua siten, että sieltä tulevat ex rouvat ja vanhapiiat ?- Anonyymi
Martat, tulevat ex rouvat ja vanhat piiat luvanneet olla mukana alapään metsästäjien pikkujouluissa aktiivisesti mukana! Ei taida heillä olla aikaa ja mielenkiintoa poikamiesten saamatonta nahjustelua kohtaan? Poikamiehille pitäisi kädestä pitäen kaikki opettaa...!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1783045Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2992709Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751768Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501667Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221326
- 1051229
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151198Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3901182Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041073