kerrottuna, ne sinun "mahdollisuutesi" loppuivat jo kahdeksan vuotta sitten ja lopullinen niitti niitatiin kolme vuotta sitten. Koska kukaan muu ei ole minä, he eivät voi ymmärtää sitä miten minä ne kaikki vuodet koin. Jos vain mitenkään olisi mahdollista antaisin ne välittömästi kaikki pois. Se miten kaikki toteutettiin murskasi minut pahemmin kuin mikään muua aiemmin kokemani. En haluaisin kenenkään muun kokevan mitään vastaavaa. Ei ole mitenkään mahdollista olla tekemisissä yhdenkään sellaisen kanssa, jonka takia kaikki "tehtiin".
Rehellisesti
Anonyymi
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Soimaako omatunto?
En tiedä mitä teit, mutta minulla oli samat pelkotunteet kun meillä tapahtui. Pakotettiin ja manipulointiin.
Siitä on päästävä pois,minä lähdin ja kesti aikaa ymmärtää miten sellainen voi olla mahdollista.
Minulle sellaista ei tapahdu enää koskaan. Kirjoitin sen itselleni terapiaksi, yli 200 sivua. Ehkä sinäkin voisit kokeilla kirjoittamista?