Lehdet: Lukuisten Teboil-asemien tilanne vaikuttaa nyt todella huonolta – lippulaivamyymälästä ei saa kohta ehkä edes kahvia
Teboil-kauppiaaksi ei ole nyt tunkua. Lopputuloksena osa isoistakin Teboil-matkakeitaista on muuttumassa kylmäasemiksi.
USEAT Teboil-asemat ovat sulkemassa oviaan, kertovat IS:n alueellisista sanomalehdistä keräämät tiedot.
Esimerkiksi Tampereen Sammonkadun Teboilin palvelut loppuvat kylmäasematoimintaa lukuun ottamatta tänään perjantaina, eikä Tampereen kaupunki aio Aamulehden tietojen perusteella jatkaa tontin vuokrasopimusta.
Salon Seudun Sanomien mukaan myös ykköstien varrella hyvällä paikalla sijaitseva suuri Teboil Kivihovi on jäämässä kokonaan ilman kauppiasta jo parin viikon päästä.
Lue lisää: Lahden kaupunki on päättänyt häätää Teboilin pois mailtaan – ”Myös kunnissa pystytään osallistumaan”
KIVIHOVI kuuluu Teboilin lippulaivamyymälöihin ja se avattiin samaan aikaan uuden Helsinki-Turku -moottoritien kanssa vuonna 2009.
Jos kauppiasta ei Kivihoviin löydy, jää aiemmin vilkkaan Teboilin rakennukseen enää paikallisen apteekin myyntipiste. Kivihovin liiketiloista ovat jo aiemmin lopettaneet Hesburger ja Subway.
Kaakonkulma-lehden mukaan myös Vaalimaalla sijaitseva Teboil Rajahovi odottaa edelleen kauppiasta. Rajahovi on ollut kylmäasemakenttää lukuun ottamatta kiinni vuodesta 2020 alkaen eli siitä saakka, kun koronapandemia rajoitti Venäjän vastaisen rajan liikennettä.
Lue lisää: Mitä tietoja Oy Teboil Ab on kerännyt tankattavana käyneistä Suomen valtion ajoneuvoista?
KOLMOSTIEN varrella sijaitseva Teboil Pirkanhovi sen sijaan toimii yhä, mutta Ilta-Sanomien viikon sisällä yhteensä neljä asiointikertaa käsittäneen havaintokierroksen perusteella kiinteistöllä asioidaan melko harvakseltaan.
Teboil asemat kriisissä!
78
1678
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmiset eivät halua rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa, se on nyt faktaa!
Voiko suomalaiset turkin kurdit ollessaan oman maansa sotilaskäskyä paossa suomessa käydä kuitenkin vaivihkaa ihailemassa omistaja Ninan/Niinan Blondihiustyyliä?
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Voiko suomalaiset turkin kurdit ollessaan oman maansa sotilaskäskyä paossa suomessa käydä kuitenkin vaivihkaa ihailemassa omistaja Ninan/Niinan Blondihiustyyliä?
Käy kysymässä,sittenhän se selviää
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Voiko suomalaiset turkin kurdit ollessaan oman maansa sotilaskäskyä paossa suomessa käydä kuitenkin vaivihkaa ihailemassa omistaja Ninan/Niinan Blondihiustyyliä?
Ootko nähnyt Penaa?
Anonyymi kirjoitti:
Ootko nähnyt Penaa?
En ikävä kyllä ole, mutta ymmärrän kaipuunne häntä kohtaan ihmisenä oman elämänne puolelta.
- Anonyymi
Mikä parasta, Imatran Teboilit ovat kaukana kriisistä, sen verran hyvin paikalliset tukevat heitä 👍
- Anonyymi
Nimen omaan, olen entistä enemmän ruvennut käyttämään Imatra tepparin palveluja, sen sijaan en juuri ollenkaan käy kepappilassa, jos on näyttöä että kepappilan pitäjät ovat syyllistyneet rikoksiin lähtömaissaan, niin miksei heitä voisi palauttaa sinne tuomiolle.
Niin ei tietenkään sen takia,että syylistyvät kuitittomaan kaupankäyntiin ja ai niin tepparilta saa aina PYYTÄMÄTTÄ kuitin. - Anonyymi
3 vakio kyläjyyrää istuu teboililla juoden muutaman kupin kahvia,no kannatus se on sekin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3 vakio kyläjyyrää istuu teboililla juoden muutaman kupin kahvia,no kannatus se on sekin
SKP vanhat jäsenkirjat tiukasti taskuissaan.
- Anonyymi
Kommunistejä koko Imatra täynnä.
Venäjän puolesta, Suomea vastaan
- Anonyymi
Onko penan porukka juuttunu teboilille ku ei ole kuulunu pitkään aikaan?
- Anonyymi
Heidän elämänsä puolelta se on mahdollista
- Anonyymi
Jos tilanne olisi tällä hetkellä se, että sotaa ei olisi ja rajatkin olisivat auki, niin sveton tankkausjono olisi lukuisten imatralaisten miehittämä. Venäjän halpa bensa kelpaisi oikein mainiosti ja viisumikauppa kukostaisi 😀
Ihminen on sellainen.Niin ja Svetogorskin Tatjanoilla omat varauslistansa myös täynnä suomalaisten miesten osalta?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Niin ja Svetogorskin Tatjanoilla omat varauslistansa myös täynnä suomalaisten miesten osalta?
Mut enhän mie omassa elämässäni näistä asioista mitään tiiä kun alkaa olemaan jo noita eturauhasvaivojakin?
En oo koskaan saanut ketään ihmistä vielä lähelleni oman elämäni puolelta eikä se mielestäni ole mikään ihme sillä enhän ole koskaan tullut elämässäni vielä toimeen edes oman itseni kanssa?
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
En oo koskaan saanut ketään ihmistä vielä lähelleni oman elämäni puolelta eikä se mielestäni ole mikään ihme sillä enhän ole koskaan tullut elämässäni vielä toimeen edes oman itseni kanssa?
No voi voi 😆
Anonyymi kirjoitti:
No voi voi 😆
En myöskään ole vielä tähän mennessä oman elämäni puolelta tuntemaan mistään asiasta oman elämäni puolelta mielihyvää kuten en myöskään pelkoa.
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
En myöskään ole vielä tähän mennessä oman elämäni puolelta tuntemaan mistään asiasta oman elämäni puolelta mielihyvää kuten en myöskään pelkoa.
kyennyt jäi näköjään vahingossa pois tuosta edellisestä tekstistä.
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Niin ja Svetogorskin Tatjanoilla omat varauslistansa myös täynnä suomalaisten miesten osalta?
kuppakullit tippureineen palaavat suomen miehet vaimojen viereen,auts
- Anonyymi
Miten Heinolan Teboil Tähtihovilla menee?
Ja paikalliselle paskalakki porukalle haluun myös tässä yhteyessä lähettää sellasia terveisiä, että älkää seuraavassa mahollisessa kiinniottotilanteessa käyttäkö sellaisia keinoja kohdallani jotka vain lisäävät omaa vihaani teitä kohtaan ja tuovat kaikille osapuolille veronmaksajina lisää kustannuksia.
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Ja paikalliselle paskalakki porukalle haluun myös tässä yhteyessä lähettää sellasia terveisiä, että älkää seuraavassa mahollisessa kiinniottotilanteessa käyttäkö sellaisia keinoja kohdallani jotka vain lisäävät omaa vihaani teitä kohtaan ja tuovat kaikille osapuolille veronmaksajina lisää kustannuksia.
Nyt jussi ne lääkkeet päälle, ettet satuta ittees!
Ei se ollut mitään muuta kohdaltani kuin toteamus menneestä elämästäni oman elämäni puolelta ehkä kannattaisi siellä polamk nyt ennen valmistumista tutustua edes siihen minkälaista erilaista sairautta kokevia ihmisiä voi paskalakki kokea omassa kenttätyössään ja siellä ollessaan? Tuntuu jotenkin saatanan turhauttavalta kun tämäkin on nykyään yhteiskunnassamme ainoastaan pohjaton toiveiden kaivo?

Rahoitusta sekä verotusta kyllä kansalaisille vuosi vuodelta lisätään, mutta minkäänlaista kehitystä ei saada teidän keskuudessanne aikaan.
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Rahoitusta sekä verotusta kyllä kansalaisille vuosi vuodelta lisätään, mutta minkäänlaista kehitystä ei saada teidän keskuudessanne aikaan.
Tarkoitan tällä sitä, että jos liikkuvalla partiolla ainoa keinoa ratkaista tilanteita on ainoastaan sekä vain fyysisen voimankäytön lisääminen niin ollaan jo lähtökohtaisesti todella hakoteillä ite tilanteessa?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Tarkoitan tällä sitä, että jos liikkuvalla partiolla ainoa keinoa ratkaista tilanteita on ainoastaan sekä vain fyysisen voimankäytön lisääminen niin ollaan jo lähtökohtaisesti todella hakoteillä ite tilanteessa?
Ehkä se mitä tässä yritin teille sanoa oli viestinä se, että yrittää konsultoida enemmän ennen tehtävien suorittamista niin kutsuttua ensihoitoa ja jos sieltä asia ei selviä niin sitten pyytää ensihoitoa konsultoimaan mahdollisesti lääkäriä on aivan naurettavaa se, että jossain tilanteissa tehtävillä oleva partio yrittää ensisijaisena keinonaan käyttää ainoastaan omaa fyysistä voimaansa ja sitten mahdollisesti keinonaan vielä pyrkiä lisäämään sitä? Mitä ratkaisua tällaisella menetelmällä partio saa aikaan omalla tehtävällään?

Mistä tämä kaikki hirveä fyysisyys partioille tehtävilleen sekä ylimääräisen voimankäyttö on opittu näiden viranomaisten lapsuudenkodeista vai?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Mistä tämä kaikki hirveä fyysisyys partioille tehtävilleen sekä ylimääräisen voimankäyttö on opittu näiden viranomaisten lapsuudenkodeista vai?
Taas, vaan itelleni nousi jostain syystä hymynkare tuossa viime vai toissa vuonna kun kuulin, että ihan keskusrikospoliisista saitte sen seuravan kenttäpäällikön johtamaan kentällänne tehtäviänne? Joko olette hänen kanssaan käyneet ensimmäiset kehityskeskustelut miten hän on onnistunut tässä ajan jaksossa omassa työssään?
Anonyymi kirjoitti:
Nyt jussi ne lääkkeet päälle, ettet satuta ittees!
Luin juuri viimeisintä tutkimustietoa tästä omasta sairaudestani noin 10 - 15 prosenttia ihmisistä ei saa lääkärin määräämistä lääkkeistä omaan sairauteensa minkäänlaista hyötyä? Joten lihotetaanko tällä tiettyjen potilaiden osalta ainoastaan pörssiyhtiö Oriolan katetta?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Luin juuri viimeisintä tutkimustietoa tästä omasta sairaudestani noin 10 - 15 prosenttia ihmisistä ei saa lääkärin määräämistä lääkkeistä omaan sairauteensa minkäänlaista hyötyä? Joten lihotetaanko tällä tiettyjen potilaiden osalta ainoastaan pörssiyhtiö Oriolan katetta?
Siis määräämällä osalle potilaille täysin lumelääkettä oman elämänsä puolelle?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Siis määräämällä osalle potilaille täysin lumelääkettä oman elämänsä puolelle?
www.kaypahoito.fi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
www.kaypahoito.fi
Haluat olla siis lääkkeiden edustajan puolella ennemmin sidonnaisuuksissasi kuin oman asiakkaasi?
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Haluat olla siis lääkkeiden edustajan puolella ennemmin sidonnaisuuksissasi kuin oman asiakkaasi?
En teidä miten tää loppu kirjoittelu liittyy aloitukseen, mutta apua on saatavissa hakekaa ihmeessä, ei sitä nykyisin tarvitse hävetä jos vähän päässä viiraa.
Anonyymi kirjoitti:
En teidä miten tää loppu kirjoittelu liittyy aloitukseen, mutta apua on saatavissa hakekaa ihmeessä, ei sitä nykyisin tarvitse hävetä jos vähän päässä viiraa.
Mitä tarkoitit omalta osaltasi tällä asialla ilmeisesti sitä, että olet tullut yhteiskuntaamme täysin ulkopuolisena ulkomailta kelantuille loisimaan?
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Mitä tarkoitit omalta osaltasi tällä asialla ilmeisesti sitä, että olet tullut yhteiskuntaamme täysin ulkopuolisena ulkomailta kelantuille loisimaan?
Ainoa hyvä ihminen omassa elämässäni oli aikoinaan rintamalta selvinnyt Aatto ukkini tuota mielivaltaista ryssien hyökkäystä kohtaan taistellessaan. Tällaisille ihmisille ja asioille yhteiskunnassamme pitäisi yrittää antaa enemmän arvoa heille jotka meidän suomen itsenäisyytemme aikoinaan säilytti.
- Anonyymi
Jussi-Vuosimallia1981 kirjoitti:
Mitä tarkoitit omalta osaltasi tällä asialla ilmeisesti sitä, että olet tullut yhteiskuntaamme täysin ulkopuolisena ulkomailta kelantuille loisimaan?
Niin hyvää tällä on olla tueet on hyvää ja vielä tekkee pikkuisia rikoksia, niin tuomiota ei tulle olekaan suomi on hyvä maa tulla ja ollaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin hyvää tällä on olla tueet on hyvää ja vielä tekkee pikkuisia rikoksia, niin tuomiota ei tulle olekaan suomi on hyvä maa tulla ja ollaa.
No Hai Sie.
- Anonyymi
Jaa, paljonkohan vaikuttaa se, ettei ihmisillä ole enää rahaa muualle kuin muiden ketjujen kylmäasemille? Noita hyökkäyssotia tulee ja menee. Mistä tuokin hullu termi kuin hyökkäyssota tulee? Kävikö Nato hyökkäyssodan Jugoslaviaan, joka itse ei hyökännyt Nato-maahan tai ylipäätään minnekään vieraaseen maahan? Tai oliko USA:n ja Iso-Britannian Irakin sota hyökkäyssota vai peräti tuhoamissota uhrien määrän nähden? Kaikki nuo em.sodat mm. SDP ja Kokoomus katsoivat rintarinnan sivusta tekemättä mitään.
- Anonyymi
Jussi sano ny jotain ?
- Anonyymi
Tankkaamalla teboililla rahoitat itse ne ohjukset jotka venäjältä ammutaan niskaasi.
- Anonyymi
Mikä päivä ne ampuu? Ottaisin pekkasen sille päivälle.
- Anonyymi
Jussi tietää !
- Anonyymi
Paraisilla pimeää porukkaa, asemalla keskustassa oli jopa jonoa tankilla.
- Anonyymi
Oho ! Oliko näin ? 😂😂😂
- Anonyymi
Boikotoikaa vaan niin tuetaan suomalaista työttömyytä.
Lukoil on ainoa tai yksi harvoista venäläisistä
Firmoist jotka tuominnut julkisesti sodan eivätkä ole olleet pakotteiden kohteena. Mutta kansa vastustaa koska vain Venäjä. Mielenkiintoista paljon ukrainalaiset pakolaiset kokevat syrjintää kun puhuvat venäjää muistuttavaa kieltä. No onneks soumi soumalaisille ni öyhön öyhön. Ni maailma
pelastuu- Anonyymi
Nyt kirjoitit asiaa👍
- Anonyymi
"Boikotoikaa vaan niin tuetaan suomalaista työttömyytä."
Juuri näin. Paikalliset ovat leipänsä ansainneet, he ovat täysin syyttömiä maailman tapahtumiin. - Anonyymi
Valetta lukoil on venäjän hallinnon omistuksessa!
- Anonyymi
Ei tueta. Bensan ja kahvin ostot siirtyy muualle vastuullisiin yrityksiin . Ja Suomen yritykset jättävät voitot Suomeen eikä ne mene Venäjän aseiden ostoon.
- Anonyymi
Venäjällä kaikki muu on paskaa, paitsi kusi.
Vanha viisaus joka aina vain osoittautuu todeksi. - Anonyymi
Tuetaan vaan suomalaisia yrittäjiä ja työntekijöitä.Ei se ole heidän syytä,että tuo hullu maa sotii!
- Anonyymi
Mutta ei tueta teboilia mikä rahoittaa sotaa Euroopassa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tueta teboilia mikä rahoittaa sotaa Euroopassa!
Yrittäjä tai mikä tahansa joka on Teboilin kiinteistössä maksaa rahaa Venäjälle.
- Anonyymi
Teboil asemat porskuttavat edelleen kun Venäjää suosivat käyttävät niitä. Heitä näyttää olevan edelleen Imatralla. Luulisi rajan pinnassa pelottavan ja olevan ymmärrystä lopettaa Venäjän tukeminen. Kotimaisiakin on.
- Anonyymi
Vaan kun ei pelota. Sinä voit kyllä minun puolestani pelätä niin paljon kuin haluat. Tuen paikallista yrittäjää niin kauan kuin on tarpeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan kun ei pelota. Sinä voit kyllä minun puolestani pelätä niin paljon kuin haluat. Tuen paikallista yrittäjää niin kauan kuin on tarpeen.
Joo eli laitat rahaa Venäjän sotakassaan.
Olisi aika yrittäjän vaihtaa väriä, niin saattaisin käyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo eli laitat rahaa Venäjän sotakassaan.
Olisi aika yrittäjän vaihtaa väriä, niin saattaisin käyttää.I♥️ Finnoil
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo eli laitat rahaa Venäjän sotakassaan.
Olisi aika yrittäjän vaihtaa väriä, niin saattaisin käyttää.En laita, kahvista ja leivonnaisista, yms rahat jää yrittäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En laita, kahvista ja leivonnaisista, yms rahat jää yrittäjälle.
Eivät jää kun maksaa Teboilille vuokria ja markkinointimaksuja.
Ja ennenkaikkea mainostaa isoilla kylteillä Venäläistä yritystä joka hyökkää vieraaseen maahan sotimaan.
Teboilin kyltin alla ei pidä käydä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät jää kun maksaa Teboilille vuokria ja markkinointimaksuja.
Ja ennenkaikkea mainostaa isoilla kylteillä Venäläistä yritystä joka hyökkää vieraaseen maahan sotimaan.
Teboilin kyltin alla ei pidä käydä.Tarkoitus on käydä useastikin kyltin alla ja etenkin syömässä :) Maanantaita odotellessa...
- Anonyymi
Ei ole enää kovin montaa Teboil ien puolustajaa itäsuomessa.
Ilmeisesti ymmärretään ettei kannata lähettää rahaa enää Venäjälle Teboilin välityksellä?- Anonyymi
Hyvä jos kahviraha menevät Imatralaiselle yritykselle eikä Venäläisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä jos kahviraha menevät Imatralaiselle yritykselle eikä Venäläisille.
Joka on venäläisillä vuokralla? Ei varmaan kuppilan tuotoista maksa sitä vuokraa, vaan jostain eri tulonlähteestä.....🤣
- Anonyymi
Samat löpöt, mitkä löytyvät teboilin tankkausasemilta, roudataan täten jatkossa intiasta, joka on ostanut öljyn venäjältä, kreikkalaisten tankkereiden voimalla, ja siirretään mukavan välitys- ja logistiikkalisän kanssa nesteen ja st1:sen bensasäiliöihin. Ja suomihönelö maksaa.
Sillälailla.- Anonyymi
Tuo ei nyt paikkaansa. Ja vaikka pitäisikin, niin Venäjältä ei pidä ostaa mitään. Rahat menevät aseisiin, joista saadaan kärsiä Venäjän naapureissa.
Eli tämän palstan teema:Teboilin omistaa Venäläset, kaikissa tapauksissa rahat menevät voittoina Venäjälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei nyt paikkaansa. Ja vaikka pitäisikin, niin Venäjältä ei pidä ostaa mitään. Rahat menevät aseisiin, joista saadaan kärsiä Venäjän naapureissa.
Eli tämän palstan teema:Teboilin omistaa Venäläset, kaikissa tapauksissa rahat menevät voittoina Venäjälle.Voitko jotenkin todistaa tämän väittämäsi kaikista tapauksista? Pelkkä sana ei nyt riitä, linkkiä tai muuta sellaista, josta voi todentaa asian?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko jotenkin todistaa tämän väittämäsi kaikista tapauksista? Pelkkä sana ei nyt riitä, linkkiä tai muuta sellaista, josta voi todentaa asian?
En voi, kuten et sinäkään. Mutta tärkeintä ettei tule Venäjältä ja ettemme osta Teboilin palveluja kun on Venäläinen yritys.
Eiköhän joku ota esille jos este tai ABCtai DT1 tuo huonoja kanavia kautta öljyä maahan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voi, kuten et sinäkään. Mutta tärkeintä ettei tule Venäjältä ja ettemme osta Teboilin palveluja kun on Venäläinen yritys.
Eiköhän joku ota esille jos este tai ABCtai DT1 tuo huonoja kanavia kautta öljyä maahan.Ei minun tarvitsekaan todistaa mitään, todistustaakka oli sinulla väittäminesi. Ostan Teboilin palveluita samaan tahtiin kuin ennenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitsekaan todistaa mitään, todistustaakka oli sinulla väittäminesi. Ostan Teboilin palveluita samaan tahtiin kuin ennenkin.
Minulla ei ole mitään taakkaa:)
Palaan asiaan kun olet kertonut kuinka esimerkiksi Neste tai ABC ostaa öljyä Intiasta.
Mutta silläkään ei ole mitään väliä. Kunhan emme käytä Venäläisen omistaman Teboilin palveluja, sillä on väliä. En halua että Suomi rahoittaa sotivaa maata.
Pidän epäisänmaallisina ihmisiä jotka käyttävät Teboilin palveluja. Mutta enhän toki sille mitään voi. Itse en missään tapauksessa käytä. ABC ja St1 ovat kotimaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole mitään taakkaa:)
Palaan asiaan kun olet kertonut kuinka esimerkiksi Neste tai ABC ostaa öljyä Intiasta.
Mutta silläkään ei ole mitään väliä. Kunhan emme käytä Venäläisen omistaman Teboilin palveluja, sillä on väliä. En halua että Suomi rahoittaa sotivaa maata.
Pidän epäisänmaallisina ihmisiä jotka käyttävät Teboilin palveluja. Mutta enhän toki sille mitään voi. Itse en missään tapauksessa käytä. ABC ja St1 ovat kotimaisia.Sinä sanoit kaikkien voittojen menevän Venäjälle, sinulla on siis todistustaakka todistaa että näin todellakin on.
Miksi minun pitäisi Nesteen tai ABC bisneksistä mitään kertoa? En ole tietääkseni väittänyt heistä mitään 🤷♂️ Käytän paikallisien yrittäjien palveluita jotta heillä olisi töitä. Jos se on epäisänmaallista, niin sitten se on.
Asian käsittely on tullut päätökseen minun osaltani. Hyvää kesänjatkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sanoit kaikkien voittojen menevän Venäjälle, sinulla on siis todistustaakka todistaa että näin todellakin on.
Miksi minun pitäisi Nesteen tai ABC bisneksistä mitään kertoa? En ole tietääkseni väittänyt heistä mitään 🤷♂️ Käytän paikallisien yrittäjien palveluita jotta heillä olisi töitä. Jos se on epäisänmaallista, niin sitten se on.
Asian käsittely on tullut päätökseen minun osaltani. Hyvää kesänjatkoa.... siirretään mukavan välitys- ja logistiikkalisän kanssa nesteen ja st1:sen bensasäiliöihin. J.......
Kuka lie näin sanonut?
Teboilista :
"Yhtiön Teboil Oy Ab Pääkonttori liikevaihto oli 2164,04 miljoonaa ja tilikauden tulos 19,13 miljoonaa. Liikevaihto nousi 27%. Liikevoittoprosentti oli 1,2%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2021."
Voitto menee omistajille. Eli kyllä tuolla vajaalla 20 Meur jo muutaman ohjuksen ostaa.
Samoin, hyvää kesää🌞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sanoit kaikkien voittojen menevän Venäjälle, sinulla on siis todistustaakka todistaa että näin todellakin on.
Miksi minun pitäisi Nesteen tai ABC bisneksistä mitään kertoa? En ole tietääkseni väittänyt heistä mitään 🤷♂️ Käytän paikallisien yrittäjien palveluita jotta heillä olisi töitä. Jos se on epäisänmaallista, niin sitten se on.
Asian käsittely on tullut päätökseen minun osaltani. Hyvää kesänjatkoa.Venäläiskätyreitä silmien välliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitsekaan todistaa mitään, todistustaakka oli sinulla väittäminesi. Ostan Teboilin palveluita samaan tahtiin kuin ennenkin.
Pitkään olet ostanut. Mutta nyt taitaa loppua Teboilin hommat.
- Anonyymi
Kohta pääsee tankkaa halpaa löpö Svetosta !
- Anonyymi
Toiveunta
- Anonyymi
Paljo maksaa 98 Svetossa ?
- Anonyymi
Ei toveria nyt alkaisi ABC kiinnostamaan enemmän xD saahan sieltäkin tzaikkaa
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845287Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283518Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402864Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin262083Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581840Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861636- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71165