Sairastin helmikuussa poskiontelontulehduksen ja jokin jälkitauti jäi jylläämään päälle ja on päällä edelleenkin. Olen aktiivinen liikkuja (kuntosali,lenkkeily,pallopelit).Oireina minulla on nyt jatkuvaa ohimon ja otsan kuumotusta ja siitä aiheutuvaa "päänsärkyä" (samanlaiselta jomotukselta tuntuu,kuin olen tottunut että kuumeessa esiintyy).Erityisiä rintakipuja ei ole, kerran pari päivässä saatta vihlaista miedosti rinnosta, minkä olen tottunut yhdistämään muutenkin kaikkiin hengityselinsairauksiini.Lämpöä ei ole ollut enää puoleentoista kuukauteen. Söin poskiontelotulehdukseen kaksi antibioottikuuria ja jälkeenpäin kuvattaessa ontelot olivat puhtaat.Nyt olen ravannut yksityisellä muutaman kerran lisää, mutta eivät ole osanneet sanoa juuta eikä jaata. Verikokeet otettiin viime viikolla (vain CRP, valkosolut, hemoglobiini) ja kaikki olivat normaaleja. Sain lääkäriltä jo kuukausi, puolitoista sitten luvan jatkaa treenaamista (piti lopettaa, jos kipua treenin aikana). Vasta viime viikolla pääsin kuitenkin treenaamaan muutaman kerran kunnolla salilla, lenkille en vielä uskaltanut lähteä. Salitreenin aikana olo oli hyvä (anaerobinen, melko pitkät palautukset), mutta illalla väsyessä jomotus paheni hieman. Uskalsinpa sitten yhtenä päivänä polkea kuntopyörää 15 minuuttia (aerobinen) ihan suht rauhallisesti tietysti, ja johan särky ja kuumotus kolminkertaistui samantien ja olo oli tukala loppupäivän sekä seuraavan päivän. Lääkärin ohje oli, että tarvittaessa voin treenata jopa särkylääkkeen voimalla, mutta nyt todella epäilyttää, että se on terveydelleni erittäin vaarallista. Täytänkö esimerkiksi sydänlihastulehduksen tuntomerkkejä, vai olenko ihan hakoteillä?
Kiitos
Kiitos
Vastaukset 11
Vanhimmat
Verikokeella voi määrittää ovatko sydänentsyymisi koholla.
Toivottavasti eivät:)
Joo, tiedän nyt, että sen voi tietyllä testillä määrittää. Harmi vain, etten tajunnut pyytää sitä samaan syssyyn viime verikokeeseen. Lähinnä ajattelin,että menenkö turhaan lääkärille vonkumaan sydänentsyymikoetta,jos vika onkin jossain aivna muualla...
Minullakin oli poskiontelotulehduskierteen huipentumana otsaonteloon mennyt tulehdus. Tilavaa otsaonteloa ei kaikilla ihmisillä ole, mutta mnulla on. Kun painelen kulmakarvojen yläpuolelta tiettyä kohtaa, kipu tuntuu ihon alla, ja sitä on kulmakarvojen harjanteen allakin.
Tulehduksen voi todeta röntgenkuvauksella, mutta jos on juuri ollut poskionteloiden takia antibioottilääkitys, ei kannata eikä saa lääkäriltä heti uutta. Onteloon ei pääse käsiksi. Tulehdus menee ohi vain itsestään.
HUOM! Älä tuudittaudu siihen, että sinulla olisi sama syy vaivoihisi kuten minulla oli, halusin vain kertoa yhdestä mahdollisuudesta.
Jep,kaikki ontelot tosiaan kuvattiin röntgenillä silloin poskiontelotulehduksen jälkeen ja puhtaat olivat. Kiitoksia kuitenkin vastauksesta.
Ekg ok. Ei ollut sydänlihaksessa pipi. Myös thorax ok. Jatketaan selvittämistä.
Nyt rauhallisesti. Luultavasti sydän vielä toipilas. Itselläni meinasi lähteä henki toheloiden lääkäreiden takia. Vinkkinä. Hakeudu kokeneen (iäkäs) kardiologin juttusille. Minulle annettiin sairaslomaa 1kk. Lopulta olin poissa töistä 1½ vuotta ja pari viikkoa tehohoidossa. Viereisellä punkalla makasi ikäiseni potilas joka odotti sydämen siirtoa väärän sydänlihastulehdusdiagnoosin takia. Tästä on jo aikaa mutta vieläkin ihmettelen lääkäreiden kannanottoja. He esiintyvät kaikkitietävinä vaikka sydäntutkimus edistyy nopeasti ja vanhoja käsityksiä todistetaan vääriksi koko ajan. Älä nyt vaan syö niitä särkylääkkeitä. Ota huomioon että kyseessä on nyrkin kokoinen elin joka pyörittää koko kehoa ja lepää vain iskujen välissä. Ei siinä tulehdus parane niin hyvin kuin muissa elimissä. Itse olin ko. ajankohtana seuraavassa kunnossa, kolmen cooperin keskiarvo armeijassa mitattuna 3750m. Arvaa oliko jaloissa pitelemistä. Jos vielä haluat jotakin tietoja niin yritän vastata.
Seuraavaksi lääkäri epäili jännityspäänsärkyä. Olen nyt puolitoista viikkoa venytellyt kunnolla ja viikon syönyt relaksantteja.Kävin pari kertaa hieronnassa ja ensi viikolla olisi aika omt-terapeutillekin.Ei tunnu kuitenkaan tensiosärkyä olevan, sillä vaikutusta ei juuri ole ollut.Päänsäryn oireet kyllä täsmäävät hyvin tensiosärkyyn: Aamulla ihan ok olo, 5 minuutin -kahden tunnin kuluttua heräämisestä särky kuitenkin alkaa ja voimistuu iltaa kohden.Välillä porrasten nousu ja jopa pieni kävely nostavat kuumotusta otsalla.Tänään olin sitten reippaasti lääkärin määräyksestä tunnin rauhallisella kävelylenkillä luonnossa -seurauksena nyt kaksi tuntia jatkunut yltynyt päänsärky.Pahoinvointia ei edelleenkään ole ja särky kohdistuu pääosin ohimoille, erityisesti oikealle.Häiritsee jokapäiväistä elämää, tekee jatkuvana ärtyisäksi ja estää treenin. Muuten menee elämässä kovaa ja erityisen stressaantuneeksi en tunne itseäni. Se on kai mentävä neurologille seuraavaksi.
Näytät käyvän samaa läpi kuin minä (kirjoitus yllä). Korviini sain loppuelämäkseni kovan piipityksen kun uskoin lääkäreitä ja yritin treeniä liian aikaisin. Hullun papereitakin tarjottiin. Siinä meni noin 5 vuotta ennen kuin olo palasi normaaliksi. Tulehdukseni oli tavallista rankempi ja lievät tapaukset taitavat mennä nopeammin ohi. Kohdallasi on luultavasti käynyt kuten minulla eli lievää lämpöä ns. terveen sydämen aikana. Tällöin tulehdus on todellisuudessa vielä kovasti päällä ja vauriot lisääntyvät. Jos sitä jännityspäänsärkyä ei aikaisemmin ollut niin ei sitä ole nytkään. Kyse on vain ja ainoastaan toipumisesta. Löysää, löysää ja löysää. Muuten et toivu.
Hei!
Sinä joka kärsit viisi vuotta sydänlihastulehuksesta, kerro lisää! Kuulostaa niin samalta kuin mullakin! Mie saiarstin mykoplasman aiheuttaman tulehduksen n 1 1/2 vuotta sitten ja yhä rytmihäiriöitä ja beetasalpaajaa...parantaako aika??
Luin tätä etsiessäni tietoa siitä mistä mahtaa oma otsan ja ohimoiden kuumotukseni johtua. Törmäsin tähän ja minulla aivan samat oireet. Olen myös käynyt lääkärissä ottamassa samat verikokeet sekä sydänfilmin, kuitenkaan mitään poikkeavaa ei löydetty ja oireet ovat jatkuneet jo noin 2 kuukautta. Olisi hauska tietää mikä tämän aiheuttaa jotta voisi jatkella normaalisti elämää. Hieman harmittaa kun ei mitään voi tehdä kun pelottaa että menee vain pahemmaksi.
ja kuinka vahvoja on tarjottu, ite sain paripäivää sitten kuulla että on sydänlihastulehdus ja olen iso lihaksikas mies ja särkylääke on napromex 500mg 2 x 1 tabl. päiväs. aikas pieni annos??