Oikeus omaan

Anonyymi

normaaliin elämään vietiin sinulta, koska työntekemistä häirittiin rankasti sellaisella mikä ei sinne koskaan kuulunut. Se vei sinulta tunteet pois ja kun sitä oli muuallakin. Ihminen tavallaan hylättiin selviämään joten kuten ja olit kauan kauhuissasi, et edes ymmärtänyt mitä oli meneillään. Inhimillisyyttä siinä ei ollut koskaan. Koska huonoa oloa kesti vuosia, olit tunteeton. Tunteeton ihminen ei etsi tietä toisen ihmisen luo. Sekin mahdollisuus vietiin sinulta pois. Erityispiirteisen kauhulandian vuodet. Kaikki alkoi mennä pieleen jo heti alussa. Se kaikkien pitää nyt vihdoinkin ymmärtää, ettei ollut oikein aloittaa mitään sellaista niin epämääräistä ja samalla hylätä ihminen oman onnensa ojaan kärsimään. Niistä ei ollut muuta kuin haittaa monella tapaa. Tuska ei lopu ennen kuin on ihan hiljaista ja tärkein haave on toteutunut.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siksi sinulta ei löydy minkäänlaista empatiaa niitä kohtaan joiden takia tavallaan jouduit kärsimään, ei edes entiselle naapurille. Näin huonosti et ole koskaan aikaisemmin voinut. Kuolema on istunut kauan olkapäillä mukana ja se tunne, että miten edes jaksat yhden päivän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe