Saattohoito?

Anonyymi

Olemme tässä viimeaikoina kuulleet ihmeellisiä tapauksia Pyhäjärvellä vanhusten ja sairaiden viimeisten aikojen hoidosta - tarkoitan saattohoidosta . Mikä on paikka Pyhäjärvellä, jossa saattohoitoa annetaan?
Ellei kuoleva voi jostain syystä olla kotonaan läheisten hoidossa on ihmeellistä, ettei häntä pidetä terveyskeskuksen vuodeosastolla.
Sanotaan,että meillä on sairaala, ei kuolevan viimeinen hoitopaikka. Sairaala on terveiden paikka, ei kuolevien. Hänet palautetaan "kotiin", vaikka aikaa on vähän.

Meillä on tehostetun palvelun asumispalvelua. Se ei ole saattohoitopaikka. Meillä on
Reisjärven "arviointiyksikkö", joka ei ole sattohoitopaikka. Siellä arvioidaan, mikä palvelumuoto tapauksessa on.
Kuntayhtymässämme naapurikunnissa on osastohoito, vuorohoito ja arviointiyksikkö. Onko Pyhäjärvellä?
Näyttää, että naapurit ovat vaalilupauksissaan antaneet arvokkaan lupauksen, että
viimeaikojaan elävää ei pompotella paikasta toiseen. Miten on Pyhäjärvi.

Olen kuullut, että tällaiset hoidettavat eivät kuulu meidän sairaalaan, vaan heidät kotiutetaan, mutta minne? Siinäpä kysymys. Jos kotiolot eivät anna mahdollisuutta
viimeaikojen hoitoon, ei ole läheisiä(omaisia), joilla ei ole mahdollisuutta hoitaa läheistään vuorokaudet ympäriinsä - ei ole voimavaroja! Missä tällaisen vanhuksen tai sairaan paikka on, ellei se ole terveyskeskuksemme tai sairaala, kuten halutaan
sanoa.
Kysymys kuuluukin: mikä paikka Pyhäjärvellä on viimeisiä päiviään, viikkojaan
elävän IHMISEN turvallinen ja lämmin paikka, jossa hoidetaan ja saatetaan viimeiselle matkalle? Varsinkin silloin, jos hänen kodissaan ei ole mahdollisuus sitä järjestää erinäisistä syistä?

104

4386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monta selkeää asiaa!
      Tämä näyttää olevan iso ongelma Pyhäjärvellä.
      Huonokuntoista vanhusta pyöritetään kuin hyrrää, pitkin ympäryskuntia.
      Kukaan ei ota vastuuta. Hoito kussakin läpijuoksussa kärsii totaalisesti. Arviointeja suoritetaan siellä ja täällä, eikä valmista tule KUNNES...vastuuhenkilöt pääsevät kuin koira veräjästä. Kuolema tuli, liian pikaisesti, lisäksi hoitotavoista johtuen, virheen seurauksena.
      Valvira taitaa olla tällähetkellä ylityöllistetty.
      Ne joilla on rahaa perstasku pullollaan, imaistaan sinnekin sisään ja asiat rullaa.
      Pyhäjärvellä on demokratia unohtunut tyystin, sanelupolitiikka näyttää ulottuvan kaikkeen.
      Kokemuksia alkaa karttua jo liikaa, asia kuin asia, aina kilahtaa suureen ongelmaan.
      - arviointiyksikkö pitää saada vanhusten osalta
      PYHÄJÄRVELLE.
      - pois turha hyrränpyöritys ja ihmiselle arvo.
      - saattohoito pitää olla kotikunnassaan jokaiselle.
      - meillä on mennyt lääkäreiden osuus yliarvos-
      tetuksi. He tekevät työtään, siinä missä me
      muutkin. Normaalijärjellä jo ymmärretään
      luonnollista elämänkaarta ja kulloiseenkin
      tilanteeseen sopivaa, tarvittavaa tilannetajua.
      Pois siis turha, keinotekoinen minulle-sinulle byrokratia terveydenhuollosta ja ennen kaikkea vanhusten kohtelu, asemasta riippumatta inhimilliseksi, tasavertaiseksi.
      Olen törmännyt Pyhäjärvellä outoon ilmiöön tässäkin, on olevinaan parempia ihmisiä ja huonompia, joita "laatuluokitellaan" jonkin vähäpätöisen aseman mukaan.
      Tuosta asenteesta kannattaisi päästä eroon.
      Tässä kunnassa ei ole ketään, niin erinomaista, että kannattaa röyhistellä.
      Fiksut ihmiset erottuu kirkkaasti, ilman erottelua.
      Kiitos, olen "puhunut".

      • Anonyymi

        Täällä tullaan esittämään ( s24) että meillä on kaikki hyvin ja erittäin hyvät päättäjät edustamassa eri ikäisiä ja kuntoisia terveydenhoidon asiakkaita, siis ilmeisesti myös saatohoidon osalta.'Vanhustenhoidon myynti tilintinpäätöksen kaunistaeluksi oli osa vastuun siirtämistä ulkoiseen osakeyhtiöön.
        Saattohoitovaiheessa oleva henkilö ja hänen läheisensä, tarvitsevat lohdullisen ja luotettvan ympäristön saattaa omaisensa viimeiseen lähdönhenkäykseen.
        Tärkeä, äärettömän tärkeä asia.
        Nyt voisikin ottaa seurakunta osaa selkeästi, ja auttaa saattohoitoapaikan /huomeiston saamiseen, ihmisen loppumatkan hoitamiseen, ovathan pitkän iän vanhuksemme maksaneet kiltisti myös kirkollisveronsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meiltä tarvittavat tilat löytyy, tahto vain puuttuu.
        En sekoittaisi kirkkoa tähän, luterilainen kirkko tekee omaan työtään.
        Kannanotto politisoi tätäkin asiaa siltä osin.
        Edellisten vaalien aikaan tuli hyvin selkeästi esiin.
        Asia on tärkeä ja hyvä, että tulee esiin.
        Vanhukset ja saattohoito kunniaan Pyhäjärvelläkin.
        Tämä on asia, joka kuuluu sos -ja terveydenhuollolle, lienee itsestään selvä.
        Sairaalta jo yksistään löytyy tiloja, vahinko vain, että Köpsinrinne pelattiin taskuihin.

        Tässä pallo heitetään Selänteen kuntayhtymän hallitukselle/valtuustolle ja erityisesti
        siellä Pyhäjärven edustajille. Katselkaapa papereita, onko yhdenvertainen hoito
        pyhäjärvisillä ja yhtymän muissa kunnissa? Asia on niin perustavaa laatua oleva. Jos tämä viimeinen maallinen matka on näin vaikeaa toteuttaa kunniallisesti. Voi Pyhäjärvi parkaa, voi aikaisempia päättäjiä ja nykyisiä. Siinäkin näytämme olevan eriarvoisia. Eikö riitä se, arvoasteeksi, että IHMINEN on IHMINEN vai onko "arvoasteikko" jossakin nähtävissä!!?

        No sehän on tämän kunnan tapa , . vanhukset tuodaan tkh " n kuolemaan , , pois kodihoidon piiristä . Härskeintä on kuljettaa taksilla Ouluun tarkistutamaan sydämmentahdistemen toiminta. AIKAA moiseen toimintaan kuluu vai 15 min , ekös sitä tarkistusta vois tehdä tääälä Pyhäsalmessa !!!!!!??

        Totuus on tämä:
        Pyhäjärvellä ei ole VANHAINKOTIA. On täysin selvää, että vanhus ei kykene olemaan kotonaan elämän viime hetkiin.
        Kun Ky Selänne kokee, kuin tietysti me muutkin positiivisesti, että Pyhäjärven tk on sairaala, jossa hoidetaan terveeksi tulevia, niin pyhäjärvisiä kuin alueeltamme tulevia.
        Imago- sairaalastamme ei saa olla "vanhainkoti"- vain jotain muuta. Varsinkin nyt,
        kun aluehallinto tulee ensi vuoden alusta ja suunnitellaan latioksen käyttöä.

        No, olkoon miten on. Vanhusten ja sairaiden saattohoito on OLTAVA järjestyksessä.
        Kun se ei ole "tehostetun palvelun asumistalot", eikä se ole "arviointiyksikkö"Reisjärvellä.
        Niin missä se on, mikä se on?? Mutta asia on hoidettava ja HETI. Jos saattohoidossa
        oleva lähetetään terveyskeskuksestamme kotihoitoon, vähän ennen kuolemaa. Onko se oikein? On syytä kysyä-- vai mitä mieltä olette. Tämä on todellinen ja surullinen tilanne
        niille, joilla ei ole kotona läheisiä, jotka voivat ottaa läheisensä kotiin saattohoitoon.
        Sekin on selvää, että usea haluaa lähteä kotoaan tuonne toisiin "sfääreihin", mutta
        se ei ole kaikille mahdollista, ei sitten millään inhimillisellä tavalla ajateltuna.
        Siis: Jääkö saattohoidossa oleva heitteille?? Mikä ja kuka hoitaa heidän viimehetkensä.
        He eivät kuulu laitoksiin- eivät voi olla kotonaan yksin ja hyljättynä. Joku viisas sanoo, että kotipalvelu tai kotisairaanhoito hoitaa. Ymmärrättekö tätä väitettä. Minä en.

        "Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin"....

        Juuri tällaista tapahtui näinä päivinä, nyt on kaikki myöhäistä.
        Saattohoito ja vanhuspalvelu tikun nokkaan.
        Kotihoito ei riitä YKSIN ASUVALLE, YKSIN ELÄVÄLLE IHMISELLE.
        VANHUSTEN OMA HOIVATALO TAPETTIIN JA TUOTOT TUNGETTIIN OMIIN TASKUIHIN.
        Yksin asuvien vanhusten määrä lisääntyy rajusti.
        PYHÄJÄRVELLE PALAUTETTAVA VANHUSTEN HOIVATALO, TALO TUO TURVAA YKSIN JÄÄNEILLE VANHUKSILLE.
        Pois keskustan politikointi sos -ja terv.huollosta.
        Pois vanhat sukujäärät, joilla omaisuutta kärttävät omaiset vielä lupaavat sitä ja tätä.
        Suomen on herättävä tähän päivään vanhusten hoidosta ja lopetettava "kärrääminen" kuntien välillä.
        100 -metrin siirrot hoitojen välillä (tehottomasti) taksien ajeluina on todella turhauttavaa. Tarinaa riittäisi väitöskirjan verran. Pöllökaarti täyttää taskujaan.

        Mikä on se mahti maailmassa ja myös Pyhäjärvellä, että
        POLITIIKKA --, se PUOLUEpolitiikka, on niin jumalattoman vahva side, ettei oteta, yli puoluerajojen, tällaiseen "mätäpaiseeseen" kantaa ja hoideta asia kuntoon. Kuka, mikä, puolue tästä saa pinnat? Sitäkö tässä ihmetellään ja odotellaan ja kisaillaan.
        Voi, herra mun jee,,Nykypäättäjätkin ja edelliset ovat kohta "haudassa-- tai nyt melkein haudanpartaalla--ehkä"
        Teittepä todellista hallaa itsellenne ja vanhuksille kaupungissamme.
        Jos vielä elät ja hengität, niin HÄPEÄ Sinä päättäjä, etteivät saattohoidossa olevat saa kunniallista hoivaa viimeisillä hetkillään.
        Mikäs se viides käsky"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että..." Ehkä kuuluisi myös teksti tähän yhteyteen: "Tee niinkuin toivot itsellesi tehtävän"... jne.... Jätä testamentti suvullesi, kuinka arvokkaasti Sinut, juuri Sinut hoidetaan vanhoina ja avuttomina päivinäsi. Älä laske vielä perintöosuuden suuruutta, anna hoivaa läheisellesi, makso mitä makso. Mutta, jos ei ole
        perintöä, eikö perustulaski kerro, että "jokainen ihminen on laulunarvoinen, jokainen elämä on tärkeää" ..niinpä niin, kuka mittaa elämämme tärkeyden.Onko niin, että nyt se on kisailua puoluepolitikoimalla minulle--sinulle, jolloin todellisesti unohdetan "IHMINEN".
        Kun kirkonkellot kaikaa viimesoittoja on aivan sama "minne menet reissumies. Menetkö
        tammiarkussa, kevesässä halvassa arkussa vai tuhkauurnassa. Silloin se on aivan sama...

        Nouskaa nyt barrikaadeille vanhustemme puolesta.!! Jos ryhtyisin asiaan, minut teilattaisiin ja sanottaisiin, että olisin vähintäänkin "kylähullu", kun tällaisesta p idän ääntä.
        Siksi ja senvuoksi haluan näin anonyyminä ottaa asian esille, ohi puoluepolitiikan. Tätä asiaa hoidettaessa ei tarvita puoluetta, jota edustan. Edustan ihmistä ja ihmisyyttä!!

        Nyt keskustapuolueen on hoidettava, suurimpana ja luotetuimpana puolueena, tämä
        asia kohdalleen.
        - meillähän on arviointitiimi, se riittää arvioimaan ihmisen voinnin, onko hän koti- vai
        laitoshoidon tarpeessa.
        - kotisairaala? Onko sairaanhoitajia/lähihoitajia tarpeeksi. Sitä tehostettava ja erityisesti
        huomioitava matka- ym. sellaiset seikat, ettei sairaanhoito vie aikaa ylettömästi tienpäällä.
        - Saattohoito kuuluu osana ihmisen terveyden ja sairaanhoitoon Ellei näin ole, niin ihminen jää heitteille. Eikö perustuslaki ja terveyspalvelulaki edellytä että ihmiselle järjestetään kunniallinen hoito hänen viimeaikoihin. Sitä ei voi eriyttää sairaalatoiminnastamme.

        Kun tällainen nykyjärjestelmä aikoineen hyväksyttiin ja arveltiin, että nyt asiat ovat hoidossa ja lakastiin ongelmat maton alle, mutta toisin kävi. Kuntien itse hoidettuna kustannukset
        olisivat menojen ja tulojen muodossa jääneet omaan kuntaan, mutta nyt on ulkolainen
        yhtiö, joka rahastaa niin hoidettavat, kunnat ja valtion. Tästä ei hyvää seuraa..... sanokaapa minun sanoneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä tullaan esittämään ( s24) että meillä on kaikki hyvin ja erittäin hyvät päättäjät edustamassa eri ikäisiä ja kuntoisia terveydenhoidon asiakkaita, siis ilmeisesti myös saatohoidon osalta.'Vanhustenhoidon myynti tilintinpäätöksen kaunistaeluksi oli osa vastuun siirtämistä ulkoiseen osakeyhtiöön.
        Saattohoitovaiheessa oleva henkilö ja hänen läheisensä, tarvitsevat lohdullisen ja luotettvan ympäristön saattaa omaisensa viimeiseen lähdönhenkäykseen.
        Tärkeä, äärettömän tärkeä asia.
        Nyt voisikin ottaa seurakunta osaa selkeästi, ja auttaa saattohoitoapaikan /huomeiston saamiseen, ihmisen loppumatkan hoitamiseen, ovathan pitkän iän vanhuksemme maksaneet kiltisti myös kirkollisveronsa.

        Ei se seurakunnalle kuulu tämä asia ja hoitotyö missään nimessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se seurakunnalle kuulu tämä asia ja hoitotyö missään nimessä.

        No ei tietenkään, srk tekee omaa työtään.
        Meillä liian poliittinen keskittymä (kes) yhden miehen varassa.
        Miksi kuntalaiset ovat jääneet suu auki odottamaan ihmeitä.
        Näin on teillä nyt asiat, ei luista eteen eikä taakse.
        Terv.hoito pulahti tk:n myötä allikkoon.
        Vanhustenhoito retuperällä.
        Sos -ja terveydenhuolto, oikeat ihmiset selvittämään tekemään päätökset.
        Pois politikointi, pois rahapussinsa täyttäjät.
        IHMINEN ON PÄÄASIA TÄSSÄ RULETISSA, ellei, on Kremlinkellot rattaissa.
        Jos näin on, huonommin ei voisi olla, ei tarvinne sepustaa enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt keskustapuolueen on hoidettava, suurimpana ja luotetuimpana puolueena, tämä
        asia kohdalleen.
        - meillähän on arviointitiimi, se riittää arvioimaan ihmisen voinnin, onko hän koti- vai
        laitoshoidon tarpeessa.
        - kotisairaala? Onko sairaanhoitajia/lähihoitajia tarpeeksi. Sitä tehostettava ja erityisesti
        huomioitava matka- ym. sellaiset seikat, ettei sairaanhoito vie aikaa ylettömästi tienpäällä.
        - Saattohoito kuuluu osana ihmisen terveyden ja sairaanhoitoon Ellei näin ole, niin ihminen jää heitteille. Eikö perustuslaki ja terveyspalvelulaki edellytä että ihmiselle järjestetään kunniallinen hoito hänen viimeaikoihin. Sitä ei voi eriyttää sairaalatoiminnastamme.

        Kun tällainen nykyjärjestelmä aikoineen hyväksyttiin ja arveltiin, että nyt asiat ovat hoidossa ja lakastiin ongelmat maton alle, mutta toisin kävi. Kuntien itse hoidettuna kustannukset
        olisivat menojen ja tulojen muodossa jääneet omaan kuntaan, mutta nyt on ulkolainen
        yhtiö, joka rahastaa niin hoidettavat, kunnat ja valtion. Tästä ei hyvää seuraa..... sanokaapa minun sanoneen.

        Ambulanssi,tk,kotiin,ambulanssi, Oulaskangas,tk, kotiin,tk, ralli kiihtyy..,Pyhäjärven tk ja sitten ,arviointitiimin käsittelyyn, mikä on siinä tiimissä osaaminen kun laitetaan yksinasuva sairas vanhus rallin päätteeksi kotiin saatteena"terve virkeä potilas,pärjää kotona" ison lääkearsenaalin kera,omaiset aivan toista mieltä..nopea oli lopputulos pärjäämisestä: kirkkomaa. Murheellista mutta totta,missä on terveydenhuollon ammattitaito Selänteen alueella?

        Oikeasti päin peetä.
        Rikkaita ei retuuteta ympäri pitäjiä, heille lauletaan ja soudatellaan kiikkustuolissa, syötetään hunajaa lusikalla ja lipaistaan suupielestä liiat hipleet.
        Ihmeelliset päätökset ja juoksutukset, koituu näköjään monen pään menoksi.
        Hautausmaan nurkat ovat alkaneet täyttyä kiivasta tahtia.
        Monta turhaa kuolemaa jo tapahtunut.
        Lapsellisia, turhauttavia arviointijuttuja ja turhia kuluja moninkertaistettu.
        Ei enää järkeä noissa touhuissa.

        Olisikohan osaamista/uskallusta paikallisen lehdykäisen penkaista tätä "hoitorallia" ja avata asiaa enempi on alkanut jo vierestä katsoen tuntua,ettei asiat ole kohdillaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on tämä:
        Pyhäjärvellä ei ole VANHAINKOTIA. On täysin selvää, että vanhus ei kykene olemaan kotonaan elämän viime hetkiin.
        Kun Ky Selänne kokee, kuin tietysti me muutkin positiivisesti, että Pyhäjärven tk on sairaala, jossa hoidetaan terveeksi tulevia, niin pyhäjärvisiä kuin alueeltamme tulevia.
        Imago- sairaalastamme ei saa olla "vanhainkoti"- vain jotain muuta. Varsinkin nyt,
        kun aluehallinto tulee ensi vuoden alusta ja suunnitellaan latioksen käyttöä.

        No, olkoon miten on. Vanhusten ja sairaiden saattohoito on OLTAVA järjestyksessä.
        Kun se ei ole "tehostetun palvelun asumistalot", eikä se ole "arviointiyksikkö"Reisjärvellä.
        Niin missä se on, mikä se on?? Mutta asia on hoidettava ja HETI. Jos saattohoidossa
        oleva lähetetään terveyskeskuksestamme kotihoitoon, vähän ennen kuolemaa. Onko se oikein? On syytä kysyä-- vai mitä mieltä olette. Tämä on todellinen ja surullinen tilanne
        niille, joilla ei ole kotona läheisiä, jotka voivat ottaa läheisensä kotiin saattohoitoon.
        Sekin on selvää, että usea haluaa lähteä kotoaan tuonne toisiin "sfääreihin", mutta
        se ei ole kaikille mahdollista, ei sitten millään inhimillisellä tavalla ajateltuna.
        Siis: Jääkö saattohoidossa oleva heitteille?? Mikä ja kuka hoitaa heidän viimehetkensä.
        He eivät kuulu laitoksiin- eivät voi olla kotonaan yksin ja hyljättynä. Joku viisas sanoo, että kotipalvelu tai kotisairaanhoito hoitaa. Ymmärrättekö tätä väitettä. Minä en.

        "Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin"....

        No ei varmaan minkään kotihoidon varaan voi tätä laittaa.
        Pikakäynnit ei käy tuohon.

        Taksi vie ja taksi tuo....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt keskustapuolueen on hoidettava, suurimpana ja luotetuimpana puolueena, tämä
        asia kohdalleen.
        - meillähän on arviointitiimi, se riittää arvioimaan ihmisen voinnin, onko hän koti- vai
        laitoshoidon tarpeessa.
        - kotisairaala? Onko sairaanhoitajia/lähihoitajia tarpeeksi. Sitä tehostettava ja erityisesti
        huomioitava matka- ym. sellaiset seikat, ettei sairaanhoito vie aikaa ylettömästi tienpäällä.
        - Saattohoito kuuluu osana ihmisen terveyden ja sairaanhoitoon Ellei näin ole, niin ihminen jää heitteille. Eikö perustuslaki ja terveyspalvelulaki edellytä että ihmiselle järjestetään kunniallinen hoito hänen viimeaikoihin. Sitä ei voi eriyttää sairaalatoiminnastamme.

        Kun tällainen nykyjärjestelmä aikoineen hyväksyttiin ja arveltiin, että nyt asiat ovat hoidossa ja lakastiin ongelmat maton alle, mutta toisin kävi. Kuntien itse hoidettuna kustannukset
        olisivat menojen ja tulojen muodossa jääneet omaan kuntaan, mutta nyt on ulkolainen
        yhtiö, joka rahastaa niin hoidettavat, kunnat ja valtion. Tästä ei hyvää seuraa..... sanokaapa minun sanoneen.

        Keskustalla ei mitään tekoa, meidän kuolevien kanssa.
        Pohjanmaalla kukoistaa heidän, liki katolilainen (Soini) lestadiolaisuutensa, siis heillä omat mesoamisensa.
        Nyt on kyse meistä, kuolevista, kärrättävistä, hälläväliä ihmisistä.
        Saattohoito, siihen kuuluvat tilat ja ihmisarvoiset oikeudet, jotka Pyhäjärvellä unohtuneet savusaunoihin ja narssistien pelikentille.
        Meitä on enää vähän, joten hoitakaa homma ja lopettakaa kärrääminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ambulanssi,tk,kotiin,ambulanssi, Oulaskangas,tk, kotiin,tk, ralli kiihtyy..,Pyhäjärven tk ja sitten ,arviointitiimin käsittelyyn, mikä on siinä tiimissä osaaminen kun laitetaan yksinasuva sairas vanhus rallin päätteeksi kotiin saatteena"terve virkeä potilas,pärjää kotona" ison lääkearsenaalin kera,omaiset aivan toista mieltä..nopea oli lopputulos pärjäämisestä: kirkkomaa. Murheellista mutta totta,missä on terveydenhuollon ammattitaito Selänteen alueella?

        Tässä ruletissa juuri poltetaan rahaa.
        Mikään aito asia ei hoidu
        Isopalkkaisia pestataan, kaikki polki paikallaan.
        Pyhäjärvisten osuus kulahti joidenkin taskuihin.
        Uusi show alkaa hyvinvointialueiden tiimoilta, sama taskusta taskuun siirto jatkuu.
        Kaikki hoidettu kulisseissa, taatusti sutta ja sekundaa riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä pallo heitetään Selänteen kuntayhtymän hallitukselle/valtuustolle ja erityisesti
        siellä Pyhäjärven edustajille. Katselkaapa papereita, onko yhdenvertainen hoito
        pyhäjärvisillä ja yhtymän muissa kunnissa? Asia on niin perustavaa laatua oleva. Jos tämä viimeinen maallinen matka on näin vaikeaa toteuttaa kunniallisesti. Voi Pyhäjärvi parkaa, voi aikaisempia päättäjiä ja nykyisiä. Siinäkin näytämme olevan eriarvoisia. Eikö riitä se, arvoasteeksi, että IHMINEN on IHMINEN vai onko "arvoasteikko" jossakin nähtävissä!!?

        EI SELÄNNE ENÄÄ HOIDA NÄITÄ TEHTÄVIÄ. TÄLLÄ ORKANISAATIOLLA ON ENÄÄN RAJOITETUT MUUT TEHTÄVÄT-VIELÄ.PYHÄJÄRVI ERKANEE KOKONAAN SELÄNNENIMIKKEESTÄ,MEITÄ EI ENÄÄ KUSETETA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti päin peetä.
        Rikkaita ei retuuteta ympäri pitäjiä, heille lauletaan ja soudatellaan kiikkustuolissa, syötetään hunajaa lusikalla ja lipaistaan suupielestä liiat hipleet.
        Ihmeelliset päätökset ja juoksutukset, koituu näköjään monen pään menoksi.
        Hautausmaan nurkat ovat alkaneet täyttyä kiivasta tahtia.
        Monta turhaa kuolemaa jo tapahtunut.
        Lapsellisia, turhauttavia arviointijuttuja ja turhia kuluja moninkertaistettu.
        Ei enää järkeä noissa touhuissa.

        ELÄMÄSTÄ EI SELVIÄ HENGISSÄ, EI EDES PIKKUKENNISSÄ.

    • Anonyymi

      On tuas säätänä pätöasia kurjilla kielen päällä töihin siitä niin vanhatkin pelastuu säätänä!!

      • Anonyymi

        No säätänä sinähän toriset asijaa , , , moni lähtee huitelee pitkin maaalimoita ja jättää omaisensa sisarensa hoidettavaksi että itse pääsee oletettu kihlatun kansssa ryyppäämään jota on harrastanut pienen ikänsä , , , sitten kun tulee noutaja vanhukselle niin onpahan syntipukki tää sisar kun ei ole huolehtinut tarpeeksi omaisesta säätänä.

        Itse kirjoitat, itse vastasit.
        Lopeta tuo hölmö haahuilu.
        Olet vielä siinä kelkassa, jolloin on paskat housussasi ja kielenpäällä nitro.
        Olisipa mukava olla kärpäsenä katossa ja surahtaa niskavilloihisi ja todeta, että loukko se löytyi sinullekin.
        Voi reppana, aatos ei lennä pitkälle aivolohkossasi, lienet jäänyt kaurapuurolla syötetyksi, suurimman osan elämääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No säätänä sinähän toriset asijaa , , , moni lähtee huitelee pitkin maaalimoita ja jättää omaisensa sisarensa hoidettavaksi että itse pääsee oletettu kihlatun kansssa ryyppäämään jota on harrastanut pienen ikänsä , , , sitten kun tulee noutaja vanhukselle niin onpahan syntipukki tää sisar kun ei ole huolehtinut tarpeeksi omaisesta säätänä.

        Tämä on niin totta, lähipiirissäkin on todella esimerkkejä. Usein se " vanhapiika " joutuu huolehtimaan vanhasta äidistää, kun muut sisaret ovat jo avijossa tai hätäpäissään menneet kihloihin että on hyvä syy mennä huiteleen ryyppäämään tai muuten pitämään sosiaalisija yhteyksijä ns " kaverihin " .

      • Anonyymi

        Koskahan sinäkin kurja makaat lankulla, jalat suorana, paskat housuissa, eikä kukaan viis veisaa pötköstäsi. Onnea tulevaan.

    • Anonyymi

      Kaju hoitelee Pudokkaan.

    • Anonyymi

      Selänne susi

      • Anonyymi

        Ville menee Eduskuntaan,että heilahtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ville menee Eduskuntaan,että heilahtaa.

        Tänään istuu kaupunginvaltuusto. Kuka ottaa esille tämän "saattohoiitoa käsittelevän asian.
        Jos on kotona paras asua, niin onko se sitten, kun saatto lähestyy. On yksinäisyys,
        heitteillejättö. Kuka ottaa vastuun kuntayhtymässä. Aivan uskomatonta!!!!

        Liekkö tätä asiaa käsitellään tämän illan valtuustossa, en ole kyllä nähnyt esityslistaa.....

        Voi teitä....Ette tiedä elämästä mitään....
        Saattohoito. Mitä se on? Se on se viimeinen kunniallinen hoito, joka annetaan IHMISELLE, joka on luovuttmassa tämän "kavalan maailman". Asettukaapa siihen asemaan, että sinun läheisesi: ehkä äitisi, isäsi. veljesi, siskosi, mummisi, pappasi, lapsesi... tai kuka tahansa läheisesi on saattohoidossa, missä ihminen elää tätä elämää viimeisiä hetkiään. Meidän, jotka jäämme tänne on velvollisuus hoitaa asia niin, että lähtijä kokee tilaisuuden/tilanteen
        rauhalliseksi, ystävälliseksi ja turvalliseksi.
        Ei niin, että: kodista tk:n kautta Reisjärvelle ja sitten kotiin ja ambulanssilla tk:hon ja taas Reisjärvelle tai jopa yksin kotiin kotisairaanhoidon palveluin.??
        Yli 90-vuotiaita vanhuksia kotisairaanhoitoasiakkaita kuljetetaan tätä linjaa. Voi, että näinkö Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hoitaa ihmisiä, jotka pitkän ja vaatimattoman ja urhean elämänsä aikaan saavat tällaisen kohtelun??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ville menee Eduskuntaan,että heilahtaa.

        Villen pitää ottaa kantaa mm. vanhustenhoidon tilanteesta! Saattaa ääniä ropista, kun ymmärtää paikallisetkin ongelmat.

        Olkaa nyt höpöttämättä, villet ja vallet on höpön höpön lörinää.
        Tämä on lainsäädäntöä vaille pakkolaki, velvoite joka kunnalle ja kunta joka tyhjentää kassaansa jonnin joutavaan, eikä hoida velvoitteitaan, kuten vanhusten kunnallinen hoito. Sanktiot huonosta hoidosta.
        Nyt ei ole kumpaakaan, kunnallista eikä kunniallista.

        Tähän voisi jatkaa:
        Kun Köpsinrinne myytiin Attendolle pilkkahinnalla aikana, jolloin kaupungin kassa oli tyhjä ja oli tehtävä voitollinen tilinpäätös. Niinpä kiinteistö kenkättiin Attendolle 2.5 milj. eurolla. Hyvää uskoville kaupunkilaisille laitettiin kaupungille mahdollisuus ostaa kiinteistö takaisin 2 eurolla.(merkitty kauppakirjaan).
        Nyt herrat olivat urhoollisia, eivätkä käyttäneet takaisinotto-optiota, vaan talo hävitettiin, kuten tiedetään jollekin, jota ei saanut edes kuvata!Attendo tarjosi taloa ostettavaksi takaisin.
        Tätä takaisinosto-oikeutta ei siis käytetty. Kaupunki vuokrasi Köpsiltä"Mäkiöisten" siiven
        Attendolta ns. vuorohoitopaikaksi vanhuksille ja sairaille. Attendo ei halunnut vuokrata
        tätä jatkossa vaan esitti kaupungille vuokrattavaksi koko kiinteistöä, ei vain osaa.
        Tätä taas ei tehty. Attendo romutti kiinteistön jollekin bulvaanille pilkkahinnalla.

        Jostain syystä- kaupunki ei ostanut 2:lla eurolla takaisin Köpsinrinnettä, eikä vuokrannut
        Attendolta taloa kotisairaanhoidossa tarvittavaa ns. vuorohoitoon käytettäväksi vanhusten hoidossa. Paikkoja tarvitaan hoidettaville, sillä laki edellyttää omaishoitajille lakisääteisesti
        lomapäiviä, joita voi kerryttää. Nyt ei ole "vuorohoitopaikkoja, eikä sairaala ota vastaan.

        Nyt, jos Köpsinrinne olisi ollut vuorohoitopaikkaa tarjoavana laitoksena tämä todella ikävä
        ja päättäjiin kohdistuva syyte vanhusten ja sairaiden kohtelusta heidän viimeisinä elinaikanaan, olisi ollut hoidettavissa, eikä tällaisia Reisjärvi-Pyhäjärvi-Haapajärvi keikkoja
        olisi ollut tarpeen. Vieläkin mainitsen sen, että vanhusparat ovat nyt heitteillä Muistisairaille on erikoisen tärkeää, että hoito tapahtuu tutussa, turvallisessa ympäristössä, eikä tällaista
        rallia ja rumbaa, milloin taksi, milloin ambulanssikyytiä sinne- tänne.
        Olen saanut seurata tilannetta kuinka vanhusparka pari muovipussia käsissään kyseli
        "minne minut nyt viedään", koska kotiin ei ollut mahdollisuus-- vietiin arvioitavaksi
        Reisjärvelle. Vanhus oli ollut muutaman viikon hoivakodissa.... Käsi sydämelle päättäjät.
        Kukaan ei voi olla yksin kodissaan , kun aika on........Hirvittävä näytelmä tämä tapaus,jonka todistajana olin.

        Kirjoittaja "02.06.2022 19:44 ," on asian ytimessä.
        Kyllä tuntuu pahalta tähänkö on Pyhäjärven tilanne mennyt.
        Kiitos , että asioista tietävät laittaa asiallista tekstiä tilanteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään istuu kaupunginvaltuusto. Kuka ottaa esille tämän "saattohoiitoa käsittelevän asian.
        Jos on kotona paras asua, niin onko se sitten, kun saatto lähestyy. On yksinäisyys,
        heitteillejättö. Kuka ottaa vastuun kuntayhtymässä. Aivan uskomatonta!!!!

        Nämä asiat eivät meidän olemattomalla valtuustolla, eikä kaupungin huseeraamisella selkiydy.
        Tämä selkeys ja selvitys kuuluu Arkadianmäelle.
        Meillä alkaa maan hallitusta myöten olla oikeat asiat hukassa.
        Kantasuomalainen saa kohta kysyä olemassaolonsa oikeutusta.
        Pervot ja rosvot saa mellastaa mielinmäärin, täyttää taskunsa mitä ihmeellisimmillä vippaskonsteilla.
        Normaali suomalainen ei oikeutta saa asioilleen. Paperittomat ja ammattihuijarit mesoo Suomessa mielinmäärin, nämä kaikki etenee pienistä kunnista apupojiksi ja kirjureiksi, ei heitä kiinnosta saattohoito, ei vastuu, eikä varsinkaan vanhustenhoito.
        Eduskunnasta on hävinnyt kaikki sivistyneisyys, jos sitä oikeasti koskaan on ollutkaan. Se on vain pyrkyreiden kokoontumispaikka ja nonstop rahapussin täyttämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ville menee Eduskuntaan,että heilahtaa.

        Poikanen ilman puntteja, älkää nyt höpsikö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Villen pitää ottaa kantaa mm. vanhustenhoidon tilanteesta! Saattaa ääniä ropista, kun ymmärtää paikallisetkin ongelmat.

        Ei riitä valmiiksi saneltu mallikaan.
        Toimintaa tarvitaan, ei tyhjänpäiväiväisiä kokouksia, asia jo pitkään tiedossa, ei ne parane paskanjauhamisella.
        Pyhäjärven toimijat onnettomia, Selännettä myöten. Palkka juoksee, muusta viis.
        Lakisääteinen homma, siinä nyrkkiä pöytään, siten homma hoituu.
        Vanhusten hoito, saattohoidon myötä kunniallisempaan putkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään istuu kaupunginvaltuusto. Kuka ottaa esille tämän "saattohoiitoa käsittelevän asian.
        Jos on kotona paras asua, niin onko se sitten, kun saatto lähestyy. On yksinäisyys,
        heitteillejättö. Kuka ottaa vastuun kuntayhtymässä. Aivan uskomatonta!!!!

        28.10.2022 mennessä, ei ole asiasta kuulunut pihaustakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Villen pitää ottaa kantaa mm. vanhustenhoidon tilanteesta! Saattaa ääniä ropista, kun ymmärtää paikallisetkin ongelmat.

        Villet ampuu vain sorsia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikanen ilman puntteja, älkää nyt höpsikö.

        No niin juuri. Mikä ihmeen Ville?
        Ne on jatkossa Villet ja Vallet "isolla kirkolla", Oulussa. Sieltä nämä sote asiat säädellään ja ohjaillaan. Aivan sama mitä täältä metsien miehet ja naiset vikisee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi teitä....Ette tiedä elämästä mitään....
        Saattohoito. Mitä se on? Se on se viimeinen kunniallinen hoito, joka annetaan IHMISELLE, joka on luovuttmassa tämän "kavalan maailman". Asettukaapa siihen asemaan, että sinun läheisesi: ehkä äitisi, isäsi. veljesi, siskosi, mummisi, pappasi, lapsesi... tai kuka tahansa läheisesi on saattohoidossa, missä ihminen elää tätä elämää viimeisiä hetkiään. Meidän, jotka jäämme tänne on velvollisuus hoitaa asia niin, että lähtijä kokee tilaisuuden/tilanteen
        rauhalliseksi, ystävälliseksi ja turvalliseksi.
        Ei niin, että: kodista tk:n kautta Reisjärvelle ja sitten kotiin ja ambulanssilla tk:hon ja taas Reisjärvelle tai jopa yksin kotiin kotisairaanhoidon palveluin.??
        Yli 90-vuotiaita vanhuksia kotisairaanhoitoasiakkaita kuljetetaan tätä linjaa. Voi, että näinkö Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hoitaa ihmisiä, jotka pitkän ja vaatimattoman ja urhean elämänsä aikaan saavat tällaisen kohtelun??

        Minun läheiset ilahtuvat, kun potaisen tyhjää. Tämäpäivä olkoon ilonpäivä,konjakkia ja soitantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän voisi jatkaa:
        Kun Köpsinrinne myytiin Attendolle pilkkahinnalla aikana, jolloin kaupungin kassa oli tyhjä ja oli tehtävä voitollinen tilinpäätös. Niinpä kiinteistö kenkättiin Attendolle 2.5 milj. eurolla. Hyvää uskoville kaupunkilaisille laitettiin kaupungille mahdollisuus ostaa kiinteistö takaisin 2 eurolla.(merkitty kauppakirjaan).
        Nyt herrat olivat urhoollisia, eivätkä käyttäneet takaisinotto-optiota, vaan talo hävitettiin, kuten tiedetään jollekin, jota ei saanut edes kuvata!Attendo tarjosi taloa ostettavaksi takaisin.
        Tätä takaisinosto-oikeutta ei siis käytetty. Kaupunki vuokrasi Köpsiltä"Mäkiöisten" siiven
        Attendolta ns. vuorohoitopaikaksi vanhuksille ja sairaille. Attendo ei halunnut vuokrata
        tätä jatkossa vaan esitti kaupungille vuokrattavaksi koko kiinteistöä, ei vain osaa.
        Tätä taas ei tehty. Attendo romutti kiinteistön jollekin bulvaanille pilkkahinnalla.

        Jostain syystä- kaupunki ei ostanut 2:lla eurolla takaisin Köpsinrinnettä, eikä vuokrannut
        Attendolta taloa kotisairaanhoidossa tarvittavaa ns. vuorohoitoon käytettäväksi vanhusten hoidossa. Paikkoja tarvitaan hoidettaville, sillä laki edellyttää omaishoitajille lakisääteisesti
        lomapäiviä, joita voi kerryttää. Nyt ei ole "vuorohoitopaikkoja, eikä sairaala ota vastaan.

        Nyt, jos Köpsinrinne olisi ollut vuorohoitopaikkaa tarjoavana laitoksena tämä todella ikävä
        ja päättäjiin kohdistuva syyte vanhusten ja sairaiden kohtelusta heidän viimeisinä elinaikanaan, olisi ollut hoidettavissa, eikä tällaisia Reisjärvi-Pyhäjärvi-Haapajärvi keikkoja
        olisi ollut tarpeen. Vieläkin mainitsen sen, että vanhusparat ovat nyt heitteillä Muistisairaille on erikoisen tärkeää, että hoito tapahtuu tutussa, turvallisessa ympäristössä, eikä tällaista
        rallia ja rumbaa, milloin taksi, milloin ambulanssikyytiä sinne- tänne.
        Olen saanut seurata tilannetta kuinka vanhusparka pari muovipussia käsissään kyseli
        "minne minut nyt viedään", koska kotiin ei ollut mahdollisuus-- vietiin arvioitavaksi
        Reisjärvelle. Vanhus oli ollut muutaman viikon hoivakodissa.... Käsi sydämelle päättäjät.
        Kukaan ei voi olla yksin kodissaan , kun aika on........Hirvittävä näytelmä tämä tapaus,jonka todistajana olin.

        Köpsiä ei tarvita saattohoitoa ei tarvita.Rematorioon tai multiin-maasta olet tullut ja maaksi tulemaan pitää.Näin se on .Ei mitään kalliita orkanisaatiota,omaisten maksettavaksi.

    • Anonyymi

      Tapauksia on aivan yhtä monta kun "arvioitavaksi" on lähetetty. Kun ei ole omat omaiset kysees hoivaväellä niin noin sitä tehdään.

      • Anonyymi

        Niin, asia on järjestelykysymys. Vuorohoitopaikkoja voidaan järjestää. Esimerkiksi ns. Yläympyrän tupa. Talo lähellä terveyskeskusta. Huoneita vuorohoitoon järjestettävissä ainakin 6:lle- 10:lle, ellei enemmällekin. Tilat siistit ja oleskelutilat hyvät. Keittiö aivan sopia tällaiseen, ruokahuolto jostakin keskuskeittiöstä... Harkintaa, hyvät päättäjät.

        Siinä torpassa katto matalalla, siellä loppuu henki.
        Vähän sama juttu kuin Köpsillä aikoinaan tehty remontti, esim. Sallinpolku.
        Vanhus retkotti suu auki, liikkumatta, aurinko paistoi suoraan sänkyyn.
        Huoneisto jaettu kahtia oli mukamas tehty remontti, siellä loppui henki jo pelkästään kävijöiltä, saati vanhukselta, joka ei pystynyt itseään ilmaisemaan.
        Älkää tehkö esityksiä vanhusten olojen heikentämiseksi.
        Älkää tunkeko heitä ilmastoimattomiin koppeihin. Kaupungit ovat täynnä kammioita, joista ei pääse kunnolla ilmaa haukkaamaan.
        Pyhäjärvellä on maata ja mantua, ei tarvitse rakentaa kerrosmaisia mausoleumeja, jotka muistuttaa bunkkeria, esimerkki ahdistavasta tyylin kopperosta, Attendon.
        Pihalla ei koskaan näy yhtään vanhusta.
        No, joku vastaa, ei ole hoitajia, jos ei hoitajia, ei sieltä kukaan pääse ulos.
        Ymmärrystä löytyy, kaikki ei ole sprintteri-iässä joten... siitä huolimatta, raikas ilmanala antaa toivoa, helpotusta hengittämiseen, virkistää taatusti aivotoimintaa, olipa se missä kunnossa hyvänsä.
        Suonreuna ei liene paras mahdollinen virkistyspaikka, ei varsinkaan vanhuksille.
        Minä en ainakaan halua sinne, sitten jos ja kun....

        Ps. Ylä-ympyrän torppa piti olla homeessa, siksihän sieltä metsägurut häipyi, miten sinne nyt heikkokuntoisia vanhuksia portaita myöten sukelletaan.
        Se on liian pieni, ahdas ja ilmaton.
        Pensselisetien kahvinjuontipaikaksi sopiva.
        Nyt on pumppu tyjennetty tällä erää, heissulivei.

        Tällaistahan se Kepupolitiikka on.Mulle kaikki ,sulle ei mitään.Metsägurut halusivat uudet tilat.Keksittiin olematon home.

        Ai kepupolitiikka! Oot nero, ymmärrätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Ylä-ympyrän torppa piti olla homeessa, siksihän sieltä metsägurut häipyi, miten sinne nyt heikkokuntoisia vanhuksia portaita myöten sukelletaan.
        Se on liian pieni, ahdas ja ilmaton.
        Pensselisetien kahvinjuontipaikaksi sopiva.
        Nyt on pumppu tyjennetty tällä erää, heissulivei.

        Kerropa se uusi paikka. ? Onko se entinen Köpsinrinteen tontti. Tosi-asia on, että ei löydy sitä, joka hävittää jäljellejääneen rakennuksen. Se on Pyhäjärven kaupunki. Mitä se maksaa, kertokaa..
        Mutta , mikä on tulevaisuudessa vanhenevien"vuorohoito". Siis se, jos ihminen ei voi missään tilanteessa olla yksin kotona, eikä läheisiä tai omaisia ole läsnä. Häntä ei voida jättä kotisairaanhoidon piiriin. Ihmiset tekevät työtään siinä yksikössä, miten laki määrittelee. Ei ole kokoaikaista hoitoa 24/7.ö
        Tähän pitää saada inhimillinen ratkaisu. Varsinkin nyt, kun olemme siirtymässä suuremman hallinnon alaisuuteen.

        Hei halloo...Pyhäjärven päättäjät!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, asia on järjestelykysymys. Vuorohoitopaikkoja voidaan järjestää. Esimerkiksi ns. Yläympyrän tupa. Talo lähellä terveyskeskusta. Huoneita vuorohoitoon järjestettävissä ainakin 6:lle- 10:lle, ellei enemmällekin. Tilat siistit ja oleskelutilat hyvät. Keittiö aivan sopia tällaiseen, ruokahuolto jostakin keskuskeittiöstä... Harkintaa, hyvät päättäjät.

        Joo jostakin ns " pesukone, ruokala , keittiö " riisto hinta laatuun nähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaistahan se Kepupolitiikka on.Mulle kaikki ,sulle ei mitään.Metsägurut halusivat uudet tilat.Keksittiin olematon home.

        Ohos! Eihän homeisessa tiloissa saisi mitään järjestää yhteisiä tapaamisia ja tilaisuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, asia on järjestelykysymys. Vuorohoitopaikkoja voidaan järjestää. Esimerkiksi ns. Yläympyrän tupa. Talo lähellä terveyskeskusta. Huoneita vuorohoitoon järjestettävissä ainakin 6:lle- 10:lle, ellei enemmällekin. Tilat siistit ja oleskelutilat hyvät. Keittiö aivan sopia tällaiseen, ruokahuolto jostakin keskuskeittiöstä... Harkintaa, hyvät päättäjät.

        EI SAATOMATKALAINEN TARVITSE EVÄSTÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaistahan se Kepupolitiikka on.Mulle kaikki ,sulle ei mitään.Metsägurut halusivat uudet tilat.Keksittiin olematon home.

        Metsän omistajat kustantavat tilat ja Metsägujen palkat,ym.

    • Anonyymi

      Toivonpa todella,että päättäjät vuorollaan joutuvat tähän kuljetusralliin,paskat housuissa,ilman ruokaa ja vettä ,pillerin jämät huulessa roikkuen,ääntä päästämättä,olkoon tämä teidän tulevaisuus.

    • Anonyymi

      Tuo arviointihomma on aivan huuhaata. Ei se toimi. Monesti käy niin että vanhus raihnasempana , vointi huononee. Vanhusta pompotellaan paikasta toiseen. Höpö hommaa.

      • Anonyymi

        Totta, koko arviointitarinat ovat täyttä huuhaata.
        Pyhäjärvellä on tilaa pitää vanhukset, jos hoidetaan oikeanlaista henk.kuntaa töihin.
        Kirjoituspöytä kikkailu mennyt äärimmäisyyksiin.

      • Anonyymi

        Näin muuten kävi lähipiirissä.
        Lähtö nopeutui tuolla lennättämisellä.
        Aivan huuhaaksi mennyt Selänteen pasmat.
        Eikö ole aika saada myös vastuuhenkilöt tapetille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin muuten kävi lähipiirissä.
        Lähtö nopeutui tuolla lennättämisellä.
        Aivan huuhaaksi mennyt Selänteen pasmat.
        Eikö ole aika saada myös vastuuhenkilöt tapetille?

        Selänne lehteen ehdottomasti juttuvinkkiä.

    • Anonyymi

      Tikankäki vaalihuumavideoissaan esiintyi mm. terveyskeskuksen oven ulkopuolella ja julisti ettäjos minut äänestätte aluevaltaus tuon niin sitten ketään ei pompotella pompotella tuota pompotella!

      • Anonyymi

        kyllä se riittää kun omalle suvulle saa aina hoitopaikan,isät äidit,sedät tädit kaikki hoidetaan eikä pompotella. Ei sitä tiedä sitten miten köyhää mummoa syrjäkylällä hoidetaan täällä talvella joutuu itse lumet kolaamaan ja puut kantamaan ei käy kukaan kysymässä miten täällä pärjätään.Valitettavasti meillä vaan sisu kasvaa ja ei huolita sitä korona piikkiä joten ollaan vielä pitkään teidän kiusana.

    • Anonyymi

      Pompottelu on vaan pahentunut. Siinä ne lupaukset niin kuin kaikki nämä kymmenet alasajon vuodet.

      • Anonyymi

        Satuin kuulemaan, että pompottelu ei pääty Reisjärvelle. Viedään vielä edemmäs!!!!

        Jotain rotia, hyvät päättäjät.

        Ihminen heikoimmillaan ... jossakin.......Läheisten ja omaisten läsnäolo mahdotonta juuri tilanteessa, jolloin kaikki olisi tärkeintä---- läsnäolo,turva.
        Seurana vain yksinäisyys ja hyljätyksi tuleminen....

        Voi Pyhäjärvi parkaa!!

        Silloinhan tään hyljätyksen tulleen kannatta turvautua Jeesukseen.

        olet sinä fiksu.... todentotta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet sinä fiksu.... todentotta!!

        No näin se ON turvaa herraasi , , enkä sano tätä pilkalla vaikka moni niin luulisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloinhan tään hyljätyksen tulleen kannatta turvautua Jeesukseen.

        JA PASKANMARJAT,MIKÄ ONKO SE VAI HÄN-VOIHAN VINETTO VIELÄ TÄSSÄ JEESUSTELEMAAN.

    • Anonyymi

      Ei auta Jeesus ei auta poliisi ei palokunta ei yhteiskunta🐖🐖Mutta KArJU auttaa kaikkiin vaivoihin sisäisesti otettuna🐷🐷Röh🐽🐽

    • Anonyymi

      Jokainen yli 50v pyhäjärvinen pitäisi pakkoeutanasioida, näin säästettäisiin arvokkaita veromarkkoja.

      • Anonyymi

        Sinä myös muiden ohella!!

      • Anonyymi

        Älä sinä nyt parhaassa työiässä ja -voimissa olevaa väestölle ala eutanasiaa ehdottamaan. Ruuhkavuodet takana, työn tuoma kokemus karttunut. About 50 vuotias tehokkaimmillaan työssä. On aikaa keskittyä työhön ja osaaminen huipussaan. Kuin että eläkeläiset erittäin kysyttyjä moneen hommaan kun nuoremmista ikäryhmistä ei ole töihin tai eivät halua tehdä töitä.
        Jos ko. ikäryhmä hävitettäisiin, kuka niitä veroja maksaisi ja yhteiseen kassaan toisi jaettavaa?
        Siinä monella nuorella, työelämää aloittelevalla juipilla ja taloudella tulisi kylmät oltavat...

    • Anonyymi

      Terveydenhuolto saattohoidosaa kynttilä verho tikut Haapajärvi on kitidoitto puhe vaihdon tarve väkisin päästä elämästä irti hoiitoryh ät

      • Anonyymi

        SAATETTUNA HIEKKAA SYÖMÄÄN-HÖRHÖ

    • Anonyymi

      Ja jos sanon onko kotioloissa kukaan näkemässä mitä tehdään kuka kulkee katsomassa.

    • Anonyymi

      Jos tippuu 2017 vaaleissa ei kuulu teho-osaastolle?

      • Anonyymi

        ?????????????????

      • Anonyymi

        Raukkamaista "2022-10-29 12:40:26"
        Ei sinulla paljon ajatus juokse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raukkamaista "2022-10-29 12:40:26"
        Ei sinulla paljon ajatus juokse.

        Jeps ajatus ei karkkaa vaan pysyy asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeps ajatus ei karkkaa vaan pysyy asiassa.

        Noo, eihän se toki karkaa kun ei ole mitään ajatusta. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo, eihän se toki karkaa kun ei ole mitään ajatusta. 🤣

        Puhut siis pudokkaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut siis pudokkaista?

        Ei kun Kepun Riidankylväjä Heikistä on kyse, Eli sinusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun Kepun Riidankylväjä Heikistä on kyse, Eli sinusta.

        Mitä et ole toipinut yhden ääneen äänivyörystäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä et ole toipinut yhden ääneen äänivyörystäsi!

        Olet siis riidankylväjä Heikki kun vastasit sinusta mainittuun kirjoitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis riidankylväjä Heikki kun vastasit sinusta mainittuun kirjoitukseen.

        Kun puhutaan saattohoidosta, niin puhutaan sitten.
        Saattohoito on jkärjestettävä paikallisesti. Ymmärtää jokainen, että etenkin viimeiset
        päivät, vuorokaudet, hetket ovat sellaisia hetkiä, että läheisillä on oltava mahdollisuus
        olla saattamassa poisnukkuvaa.

        miten Pyhäjärvi sen hoitaa? Miten Pohde sen hoitaa? (Pohde??, no jospa "mies ei pilaa nimeään)

        Olisi hyvä jos näistä innokkaista kirjoittajista osa kirjoittaisi myös johonkin arvostettuun julkaisuun, vaikka yleisönosastolle tms.
        Siellä missä saattohoitoa tehdään paremmin niin, sitä työtä tekee myös vapaaehtoiset. Te jotka olette oikeasti asiasta kiinnostuneita on oikeus alkaa tekemään vapaaehtoistyötä asian vuoksi.

    • Anonyymi

      Nivala on innokas saattohoito järjestelijä Kaisa tanssit

    • Anonyymi

      Semmostakin saattohoitoa on että vanhus laitetaan ambulanssiin ja saatetaan matkan aikana , , olen kuulut , minusta se on ikävää noin omaisen näkökulmasta.

    • Anonyymi

      Saattohoito kuntoon

    • Anonyymi

      Kuinkahan monta kuolemaa on tullut vuodeosastolla, kun muun vaivan takia hoidossa ollut potilas on saanut koronan osastolla?

    • Anonyymi

      Missä kunnassa on saattohoitopaikkoja?

      • Anonyymi

        Saattohoito on enemmänkin asenne kuin joku paikka. Nykyusten systeemien mukaan kaikki perustelveydenhoidon ja vanhushoidon yksiköt pystyvät sitä tekemään. No toldellisuudessa taito vaihtelee.

    • Anonyymi

      aikanaan vietettiin täällä saattohoitohuoneessa sisaren kanssa n 2,5 vrk yhtäjaksoisesti omaisen vierellä,jompikumpi kokoajan läsnä tai molemmat viimeiseen asti. Oli kaikenlaista sattumaa, kauempana oleviin sisaruksiin luvattiin puhelin yhteys lankapuhelin tuotiin huoneeseen, se laitettiin väärään pistokkeeseen eikä tooiminut kun koittivat siihen annettuun numeroon soittaa, ihmettelyä aiheutti. Hoitava paikallinen E.O lääkäri eikäynyt kertaakaan huoneessa. Muutama hoitaja kuitenkin yritti olla hyvä ja asiallinen empaattinen, kiitoksia siis heille työtaakkansa alla näissäkin, mutta kokolailla ikävä kuva jäi lääkärin toimista ja alutoimista kun ko paikkaan jouduttiin ja mentiin pakosta, näytti että jätätte ihmisen sinne ja menette pois tyyli olisi ollut parempi vaikka tosiaan saattohoidosta ja lyhyestä ajasta enää oli kyse ja tiedossa asia.

      • Anonyymi

        Ei lääkäri kerkiä jokaisen sairaan luokse, valitettavasti. Saattohoito (kuoleman kohtaaminen) on oma erityisalansa jota ei edes kaikki erikoislääkärit osaa. Saattohoito on tiimityötä jossa pitää olla monta osaajaa jotka kunnioittaa toisiaa. Käytännön syistä hoitajat ovat hoidettavia lähempänä pidempiä aikoja, näkevät muutoksia, keskustelevat sairaan ja omaisten kanssa, ym. Tekevät kirjauksia ja välittävät lääkäreille viestejä ja lääkepyyntöjä.

    • Anonyymi

      Köpsi oli hyvä paikka,siellä minunkin äiti kuoli 90 vuotiaana ja sai hyvän hoidon,kyllähän tuommonen asia pitäis saada kuntoon.Pyhäjärvelläkin väki vähenee ja kohta jäljellä vain vanhuksia...

    • Anonyymi

      Viimeiselle matkalle valmistuessaan ihminen ei tarvitse sängyn pohjalla sitä valtavaa lääkearsenaalia,joita nyt lääkärit määräävät,oi kumpa olisikin tässä vaiheessa kuolevalla sen verran järkeä olla ottamatta muuta kuin kivun lievitystä,lääkäri/ hoitaja ymmärtäkää tämä asia kun tiedossa on vain kuolema ei elämän pitkityksestä sängyn pohjalla ole mitään järkeä,pois rallit ympäri pitäjiä tämä on mennyt jo liian pitkälle. Tämä vuodatus ei kannusta terveydenhuoltoa siihen ettei tervehtyviä vanhuksia hoideta,vaan siihen järkevään kuolevan ihmisen viimeiseen hoitoon.

      • Anonyymi

        juurikin näin, , moesti kuolemaan tuomittu latetaan ambulanssiin ja kuljeteaan " suureen sairaalaan " apua hakeemaan , ja kuinka ollakkaan , kuolee matkan aikana. , tää on sitä priorisointia.

      • Anonyymi

        Saattohoidossa puhutaan kokonaiskivusta. Haitallisia oireita on muitakin kuin kipu. On kuumetta, limaisuutta, kutiamista, hengistä ahdistusta, hengen ahdistusta, ym. Niitä olisi hyvä kaikkia hoitaa.

    • Anonyymi

      Käsittämätöntä!!!!!!!!!!!!! Maski päähän persut

      • Anonyymi

        Jos ei hitsaa,niin maskia ei tarvita.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe