Perheessä toinen vanhemmista on narsisti(tai -nen) ja toinen on älykäs, kumpi hallitsee. Narsismi ja narsistisuus on itsekeskeisyyttä joka vaatii että asiat menevät siten kuin narsisti ne haluaa menevän. Älykäs ihminen joka ei ole narsisti, haluaa että hänen tiedoillaan ja taidoillaan ja älyllä ratkotaan myös yhteisiä ongelmia. Siis älykäs jää selvästi alakynteen heti kättelyssä, narsisti valjastaa älykkään ratkomaan ja poistamaan ongelmia, mutta ne kaikki ovat vain narsistin ongelmia eivät yhteisiä. Sitä ei älykäskään ihminen huomaa heti, vaan hän saattaa ajatella että se toisella on tarkoituksena jonkin yhteisen hyvän saaminen aikaan, joka hyvä on siis hyvä koko perheelle myös hänelle itselleen.
Vallanhimo on oma lajinsa ja se jyrää älykkyyden mennen tullen, vallanhimoinen narsisti etenee viettinsä johdattama, ei älynsä. SE harhauttaa älykkään osapuolen koska narsistisella narsistisuus ilmenee ilman näyttelemistä, suunnittelemista ne tavat tulevat häneltä suoraan 'selkärangasta' ja siksi kaikki on niin tehokasta eikä herätä heti epäilyksiä. Hän valehtelee tosissaan, mistään eleistä, ilmeistä tai siitä että hän olisi hermostunut, et huomaa mitään, koska niitä merkkejä ei ole, hän huijaa niin uskottavasti.
Narsisti vs Älykäs
12
233
Vastaukset
- Anonyymi
Noin varmaan on, mutta älykäs kyllä tajuaa asian. Jos ei muuten niin ihmettelee pahaa henkistä tilaansa ja alkaa hahmottamaan syitä asiaan. Kun syyt ovat selvillä, narsistilla ei enää ole mitään jakoa. Älykäs tajuaa ja toimii sen mukaan. Narsku joutuu narskuttamaan hampaitaan ja elämänrauha on mennyttä ikuisiksi ajoiksi. Älykkyys on ihmiselle ihan perusturvallisuus asia. Sama on länsimailla ja itäblokilla ja ähly mailla.
Vain länsimaat kehtittyy ja voi hyvin. Muut sairastavat tautejaan. - Anonyymi
Mielenkiintoinen näkökulma. Kiitos ajatuksesta.
- Anonyymi
Älykäs ei ryhdy suhteeseen narsistin kanssa!
- Anonyymi
Helpommin sanottu kuin tehty. Tunteet ne ovat älykkäälläkin, ja narsisti on mestari käyttämään hyväkseen toisen tunnetiloja. Voisi ajatella ennen että jos oikein epäluuloinen ja kyyninen henkilö olisi narsistia vastassa se tasoittaisi tilejä, mutta älykäs ei tarkoita samaa kuin epäluuloinen joten se ei toimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helpommin sanottu kuin tehty. Tunteet ne ovat älykkäälläkin, ja narsisti on mestari käyttämään hyväkseen toisen tunnetiloja. Voisi ajatella ennen että jos oikein epäluuloinen ja kyyninen henkilö olisi narsistia vastassa se tasoittaisi tilejä, mutta älykäs ei tarkoita samaa kuin epäluuloinen joten se ei toimi.
Älykäs kyllä tämän varmaan jossain vaiheessa huomaa, mutta voi huomata vasta liian myöhään... vasta kun jotain vakavampaa sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helpommin sanottu kuin tehty. Tunteet ne ovat älykkäälläkin, ja narsisti on mestari käyttämään hyväkseen toisen tunnetiloja. Voisi ajatella ennen että jos oikein epäluuloinen ja kyyninen henkilö olisi narsistia vastassa se tasoittaisi tilejä, mutta älykäs ei tarkoita samaa kuin epäluuloinen joten se ei toimi.
Niin tunteet. Narsistia kohtaan niitä tunteita ei vaan synny, jos on yhtään älyä päässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tunteet. Narsistia kohtaan niitä tunteita ei vaan synny, jos on yhtään älyä päässä.
Et ole varmaan koskaan tavannut narsistia?
- Anonyymi
Minulla on kokemusta älyllisen ja narsisten ihmisen "yhteiskuviosta".
Ulokopuoliset kumma kyllä kannattavat helpommin narsistia, mikä johtaa siihen että älyllisellä, jonka ajattelua ulkopuoliset eivät ymmärrä on tukalaa- Anonyymi
Narsisti ei tee muuta kuin epämiellyttävällä käytöksellä yrittää häiritä älyllisen aivotoimintaa, mutta saa jengin kannattajikseen jopa itse pyytämättä
- Anonyymi
Mitä on älykkyys? Narsistikin voi pärjätä mensan testeissä mutta silti tehdä typeriä asioita. Ja tekeekin koska on narsisti. Puolison älykkyys, sikäli kuin se on kykyä ymmärtää syy-seuraus suhteita auttaa varmisti nopeammin havaitsemaan narsistiin liittyvät ristiriitaisuudet. Ja perinteisesti älykkyyteen tosiaan ajatellaan liittyvän ongelmanratkaisukykyä, mikä on narsistille oikeasti hankalaa.
Narsisti ei halua ottaa vastuuta ja siltä osin jättää ongelmat muille. Ongelmat ovat kuitenkin olennainen osa narsistin kulissia, narsisti tarvitsee ongelmia. Todellisia tai keksittyjä. Narsisti ei elä ilman draamaa ja draamaa ei synny ilman ongelmia. Jos yrität ratkaista ongelman, tuhoat hänen kulissiaan. Lisäksi, narsisti loukkaantuu koska hän on teistä se riittävän älykäs ja kyvykäs ratkaisemaan ongelmat. Jos sinä ratkaiset hänen ongelmansa, tulee vaikutelma ettei narsisti siihen itse kykenisi.
Itselleni tuo ongelmiin liittyvä ristiriitaisuus oli yksi asia joka laittoi miettimään, mikä "vika" uudessa tuttavuudessa oikein on. Hän rakastaa draamaa ja isoon ääneen hakee huomiota erilaisilla sairauksilla, hankalilla ihmisillä, vaativilla lapsilla yms. Ristiriitaisuus nro 1 oli että hän vaikutti sitä elinvoimaisemmalta mitä enemmän hänellä oli ongelmia missä reuhtoa. Kun taas elämä oli tasaista ja itse ehti jo ajatella että nyt hänellä menee vihdoin hyvin, hän vaikutti kiukkuiselta, lähes masentuneelta. Nro 2 oli että hän ihan itse aiheutti ongelmia, ongelmia jotka olisi helposti vältettävissä, sekä keksi niitä. Nro 3 oli että hän suuttui kun ongelmien ratkaisussa autettiin. Hän ei selvästikään halunnut että ongelmat katoaisivat, eivät ainakaan kenenkään toisen toimesta.
Joskus kävi myös niin, että häntä varoiteltiin etukäteen tulevasta ongelmasta jos hän toimisi kuten suunnitteli toimivansa. Varoittelu on narsistille punainen vaate ja hän suuttui ja oli kuin uhmaikäinen kakara. Hän teki mitä oli päättänyt tehdä vaikka siinä ei olisi järjen häivää. Kun riskit realisoituivat, alkoi salailu- ja vaiennuskampanja jolla vahingot yritettiin piilottaa. Jos ei saanut piiloon, syy kaadettiin jonkun/jonkin muun päälle.
Kun aikanaan tajusin, mistä narsismissa on kyse, tajusin myös ongelmien roolin narsistin elämässä. Ongelmia on pakko olla, mutta mitään vastuuta narsisti ei niistä ota jolloin niiden haaliminenkin on helpompaa. Ja ongelmilla narsisti hakee sympatiaa, ei missään tapauksessa empatiaa johon liittyy pyrkimys ongelman ratkaisuun. Ja kun ristiriidat ihmisten kanssa ovat muille ongelma, narsistille ne ovat voimaannuttava peilisali jossa saa olemassaoloa vahvistavaa reflektiota. Kunnon rähjä ja draama on bensaa narsistin tankkiin. - Anonyymi
Keisari tai kuningas ei ole se kaikkein älykkäin valtakunnassa. Valtaapitävän ei tarvitse olla älykäs. Eläimilläkin johtaja on yleensä se voimakkain. Kun valtaapitävällä on kannattajia ei siinä älykkäälläkään ole mitään jakoja. Joukkovoima alistaa.
- Anonyymi
En ollut älykäs kun koukutuin ja hurmaannuin iloiseen ja elämänhaluiseen.
Kärsin ja pitkään koska en tiennyt mitään ilmiösta narsismi.
Sitten eräs narsistin läheinen teki jotain sellaista, joka avasi tilanteen.
Tämä henkilö syytti erästä ihmistä omista tekemisistään.
Syötin asian Googleen ja hupsista olin narsismia käsittelevillä sivuilla.
Siitä alkoi tutkiminen sekä kirjoista että verkosta.
Nyt on tiedossa mikä vaivaa.
Joskus pelottaa, että käyttää liikaa narsistin omia konsteja ei
kylläkään muihin ihmisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848