Näin sinusta unta

Kerroin sinulle että pidän sinusta. Hereillä pidän myös mutta en voi koskaan sanoa sitä ääneen
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä sanon usein miehelle mielessäni kuinka pidän hänestä. Tunnen saman yhteyden ja jännitteen pelkästään ajatuksissa.

Äänestä

Miksi ei voi ääneen sanoa? Synnyit mykäksi?

Äänestä

Kertoisit vain jos vielä nähdään

Äänestä

Kerro tuo livenä, kun tiistaina nähdään.

Äänestä

Kolmas uni toden sanoo

Äänestä

Voihan sen sanoa, ei pahastu, rakastuupi.

Äänestä

Unessa usein ei saa sanottua tai tehtyä jotain tärkeää asiaa. Juuri kun jotain on tapahtumassa, herää ja harmittelee tapahtuman keskeräiseksi jääntiä. Unikaan ei tahdo enää tulla, kun on jännittynyt ja odottavainen mieli. Hereillä on hyvä kertoa "pidän sinusta" asiat Ei ole mitään syytä jättää kertomatta tälläistä asiaa, jos vapaat ihmiset ja riittävän tutut toisilleen. Aikuiset ihmiset saattavat osata päättää, mitä tai miten kyseiseen asiaan suhtautuu. Tärkeintä maailmassa on uskaltaa sanoa arvostavansa ja pitävänsä toisesta, Fiksut ihmiset tämän ymmärtää ja saavatkin ympärilleen mukavat ja rakkaat ihmiset.

https://youtu.be/x9GRtg8tyK4

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kerroin sinulle että pidän sinusta. Hereillä pidän myös mutta en voi koskaan sanoa sitä ääneen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu