Jumalan teot ovat ihmeellisiä

Anonyymi

Psalmissa 66 laulajan sydämestä soi kiitos ja ylistys Jumalan ihmeellisistä teoista. Matka luvattuun maahan alkoi epäilyksissä ja lähestyvän vihollisen pelossa. Jumala matkalle lähettäjänä oli kuitenkin johdattamassa ja varjelemassa. Tänäänkin, meidän elämässämme, Jumala ”muuttaa meren kuivaksi, niin että jalkaisin käydään veden ylitse” (Ps. 66:6).

Olemme perheeni kanssa suunnitelleet muuttoa Yhdysvaltoihin. Välillä suunnitelman toteutus on ollut kuin polkemista jyrkkään ylämäkeen ja mutkissakin on ollut vaarallista irtosoraa. Toisina viikkoina on saanut lasketella alamäkeen.

Mielessä pyörii kysymys: onko tämä Jumalan tahto, onko hän kulkemassa kanssamme? Erään ystävän kommentti oli lohduttava: ”Se on hyvä aikomus, jos sen tarkoituksena on, että säilyy uskomassa.” Kunpa aina muistaisimme sen suunnitelmissamme.

Monilla on myös kokemuksia eteen avautuneista mahdollisuuksista työuralla. Viime hetkellä asiat ovat kääntyneetkin toisin. Mieltä on raastanut pettymys ja kysymykset: mitä vikaa minussa on, onko työttömyys minun kohtaloni, kuinka perheeni tulee selviytymään? Erään rakkaan läheisen kanssa olemme saaneet todeta, että Jumala tiesi paremmin, mikä meille on hyväksi.

Kun omat suunnitelmat ja aikomukset eivät toteudu, ihminen kokee pettymystä ja syyllisyyttä. Syntisen osamme liittolaisena sielunvihollinen saattaa katkeruuden ja menestyksessä ylpeydenkin kautta viedä meitä kauemmaksi Jumalasta ja Jumalan lapsista. Jumala kuitenkin kutsuu valtakunnastaan: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)

Jumala valmistaa meitä elämän kohtaloissa taivasta varten: ”Ja kolmannen osan tahdon minä viedä tulen lävitse, ja puhdistaa sen, niin kuin hopia puhdistetaan, ja tahdon sen kirkastaa, niin kuin kulta kirkastetaan. Nämät minun nimeäni avuksi huutavat, ja minä tahdon heitä kuulla, ja sanoa: se on minun kansani; ja heidän pitää sanoman: Herra minun Jumalani.” (Sak. 13:9.)

Jumalan aina toteutuvaan tahtoon on hyvä luottaa. Siihen saa voimaa hänen armovaltakunnastaan saarnatusta syntien anteeksiantamuksen evankeliumista.

Erkki Joensuu

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyä näi o!
      jumalan teot on toosi ihmeellisiä: on koronaa, ruttoa, sotia, kuolemaa, kärsimystä, nälkää, puutetta, kiusauksia, vanhoillislestaadiolaisuutta, tuskaa, kipua, särkyä, ummetusta ja muita sen sellaisia juttuja.
      nasta äijä se jumala!

      • Anonyymi

        Nää seuraukset tuli vaan siitä yhestä rikkomuksesta paratiisissa.Kärpäsestä teki härkää ja olan takaa ja kunnolla.Ei mitään suhteellisuuden tajua ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe