Aluksi nämä suunnataan ministerien ja kansanedustajien palkkioihin.
Myös sopeutumiseläkkeitä korotetaan niin, että käteen jää enemmän käyttörahaa.
Verottomia kulukorvauksia kompensoidaan maksamalla ne kahdesti kuukaudessa.
Työryhmän teettämän tutkimuksen perusteella suurin osa kyselyyn osallistuneista on vahvasti samaa mieltä ja kevennykset ovat oikein suunnatut.
Kyselyyn osallistui 23 henkilöä, kaikki SDP:n valtuustosta.
Tämän loistavan uudistuksen lisäksi pohditaan veronkevennyksiä myös kaikille vähävaraisille.
Bensan litrahintaa alennetaan peräti 6 sentillä, mikä jättää kotitalouksille vähintään 2-3 euroa ylimääräistä rahaa kuukaudessa.
Kaikkein pienimmistä eläkkeistä vähennetään 80 euroa kuukaudessa, jolloin verojen osuus pienenee.
Hallituksen linjauksen mukaisesti annetaan kehitysapua 120 miljoonaa euroa Portugalilaisten laivamatojen häätämiseen Intian Valtamerellä, 280 miljoonaa euroa Grönlantiin eskimoiden jääpalakoneiden hankintaan, 48 miljoonaa euroa Intialle kärpäslätkiä varten, Ranskalle 100 miljoonaa euroa viininpolkijoiden istumalakon aiheuttaman makuhaitan korjaamiseksi ja 700 miljoonaa euroa Jerikon muurin korjaamiseksi.
Hallituksen muodostaman työryhmän laskelmien mukaan uusilla veronkevennyksillä on huomattava vaikutus Suomen velanottotarpeeseen;
Nyt suunniteltua 8,9 miljardin uutta velkaa voidaan pienentää yli 300 eurolla, mikä säilyttää Suomen luotonoton maltillisena.
Tämän historiallisen päätöksen lopuksi ministerit löivät ylävitosia, tilasivat taksit yhteiskunnan piikkiin ja poistuivat itsekseen hihitellen Eduskuntatalosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä itke sossupersu, olet kurjuutesi ansainnut.
Ja sinä suorastaan ryvet siinä.