Mihin veljeni katosi?

Anonyymi

Olin 16-vuotias, kun heräsin eräänä aamuna. Hoidin normaaliin tapaan aamutoimet, mutta aamiaisella aloin ihmettelemään, että missä silloin 19-vuotias veljeni on. Kysyin asiaa vanhemmiltani, mutta he katsoivat minua ihmeissään ja sanoivat, että eihän minulla ole veljeä, koska olen ainoa lapsi. Kuitenkin muistan yhä selvästi veljeni, hänen nimensä, minkä näköinen hän oli, mistä kaikesta hän tykkäsi, minkälaisia vaatteita hän käytti jne. Kuitenkin vanhemmat väittivät minun olevan ainoa lapsi.
Aamiaisen jälkeen menin yläkertaan ja suoraan isoveljen huoneeseen, joka oli oman huoneeni vieressä, mutta huomasin, että se olikin ompeluhuone, jossa oli esimerkiksi ompelukone, kankaita, erilaisia vaatteiden kaavoja, lankoja ja muuta sellaista. Muistin selvästi kuinka äiti oli monesti sanonut, että kunhan isoveli lähtee armeijaan, niin hän tekee tämän huoneesta itselleen juuri tuollaisen ompeluhuoneen, koska hänen intohimonsa oli ompelu. Kuitenkin vielä edellisenä iltana se huone oli veljeni huone.

En ole nähnyt veljeäni sen jälkeen, kun hän katosi tuona yönä ja siitä on nyt jo 25 vuotta. Kummallista tässä on se, että kukaan ei muista veljeäni. Kerroin tarkkaan vanhemmille, sukulaisille, veljen ystäville, veljeni opettajille ja muille ihmisille tarkkaan veljestäni. Kun kerroin vanhemmille veljeni nimen, niin he kertoivat, että se oli nimi, jonka he olisivat tahtoneet antaa pojalleen, jos he olisivat saaneet pojan ja kun kerroin heille, että minkälainen veljeni oli, niin he kertoivat, että juuri sellaisesta pojasta he ovat aina unelmoineet. Sukulaiset sanoivat, että olen kyllä keksinyt itselleni hienon mielikuvitusveljen, mutta että oikeaa veljeä ei minulla ollut. Veljeni kaverit sanoivat, että juuri hänenlaisensa ystävän he halusivat, kun kerroin heille veljestäni.

Tämä on niin kummallista, kun minä olen ainoa, joka muistaa veljeni ja kaikki muut kiistävät selkeät todistusaineistot veljen olemassaolosta. Kun minä näen vanhoissa valokuvissa veljen, niin muut sanovat, että eivät näe siinä kohtaa ketään missä veli on ja kuvissa jossa veli on yksin he sanovat, että eivät ymmärrä, että miten esim. lapsuudenkodissani oli otettu valokuvia tuntemattomasta pojasta. Niissä kuvissa he sentään hänet näkevät, mutta eivät tunnista häntä. Kun olen näyttänyt heille lapsuudenkodistani löytämiäni veljeni tavaroita, niin kukaan ei muka ymmärrä, että miksi jonkun tuntemattoman ihmisen tavaroita on päätynyt lapsuudenkotiini.

Minua ihmetyttää, että mitä veljelleni kävi sinä yönä kun hän katosi ja miksi kukaan muu ei muka muista häntä.

5

988

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Läkkeet, lääkkeet on mun aatteett, lääkkeet on mun aatteet.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen tarina..
      Kaksi vaihtoehtoa joko olet kuvitellut veljesi tai sinulla oli veli joka katosi ja se salataan muilta.
      Kolmas vaihtoehto tietenkin että keksit hienon tarinan mikä ei ole totta

      • Anonyymi

        Piilottihan kirjailija Aleksis Kives kahdekannen veljeksen - asia paljastettin Speden Hirttämättömät - dokumentissa


    • Anonyymi

      osa alitajunnasta paistaa läpi ja osa ei

      mikä on se toinen osa mitä ei näkynyt?

    • Anonyymi

      Hän on nykyisin Kuopiossa. Veljmies patsaaksi taiottuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2087
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1269
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1149
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      147
      897
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      102
      853
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe