Mitä ajatuksia farmasian pääsykokeen jälkeen? Mielestäni oli vaikea koe, aineistoon perustuva osa oli hyvin vaikea ja myös kemia-osuus oli vaikea. Aika todellakin loppui kesken.
Farmasian pääsykokeet 2022
28
5018
Vastaukset
- Anonyymi
On merkillistä että kysyttiin mm. ALS- ja Parkinsonin taudista, mutta materiaalissa ei edes mainittu näitä sairauksia.
- Anonyymi
Ne oli vaan esimerkkeinä. Kysymyksen muotoilu olisi yhtä hyvin voinut olla "Sairaus on tällainen ja aiheuttaa näitä oireita. Millaisiin soluihin sairaus vaikuttaa?"
Näissä parissa kysymyksessä kuitenkin helpompi kysyä konkreettisen esimerkin kautta.
- Anonyymi
Jännityksellä tuloksia odotellessa. Kemian osuudessa jätin muutaman tehtävän vastaamatta (4 pisteen edestä), kun tuskailin niiden kanssa ja harkitsin jo arvaamistakin. Aineisto-osuus ihan ok, mutta luoja nuo anatomian ja fysiologian kirjat on yleensä puuduttavaa luettavaa, ja hermostokin aiheena niin yksiselitteinen.
Yhtään en osaa sanoa, onko mulla edes mahdollisuutta päästä sisälle. Ärsyttää, kun oikeat vastauksetkin julkaistaan sitten joskus tyyliin heinäkuussa.
- Cal - Anonyymi
Millaiset pisterajat veikkaatte tulevan? Viime vuonna Helsingin farmasialle oli 24p jos muistan oikein
- Anonyymi
Aineisto oli sen verran haastava, että tuskin tapissaan. Oisko f p jonkun 30 pinnaa (enskoilla) ja f noin 20-23?
- Anonyymi
Saiko kemia osiossa yhden pisteen per tehtävä ja -1.5 väärästä vastauksesta?
- Anonyymi
Kemian osiossa pisteet 0,5-1,5 per tehtävä, väärästä vastauksesta vähennettiin puolet tehtävän pistemäärästä (siis oikeasta vastauksesta 0,5 p., väärästä - 0,25 p. jne)
- Anonyymi
Million farmasian kokeen mallivastaukset julkaistaan?
- Anonyymi
Tietääkseni samoihin aikoihin kun tulokset julkaistaan valintakokeesta. :) Eli siihen 8.7 mennessä?
- Anonyymi
Farmasian kokeen kemia osio tuntui sujuvan. Kuitenkin muutamaan jäi vastaamatta. Aineisto-osio oli mielestäni vaikea ja aika loppui kyllä kesken. Nyt jännätään miten tässä käy. Onko muita Helsinkiin hakijoita? Olen myös todistusvalinnassa varasijalla 3. Onkohan mahdollista päästä tuosta vielä sisälle?
- Anonyymi
On hyvin mahdollinen :) Hain Helsinkiin myös
- Anonyymi
Valintakoe palkki on näkyvillä!
- Anonyymi
Mikä ihme valintakoe palkki on näkyvillä?
- Anonyymi
Tulokset tuli !!
- Anonyymi
Miten teil meni?
- Anonyymi
Pitikö saada 12.5p ensimmäisestä osiosta vai koko kokeesta
- Anonyymi
Koko kokeesta piti saada 12,5 pistettä,kun Helsinkiin pyrki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko kokeesta piti saada 12,5 pistettä,kun Helsinkiin pyrki.
Koko kokeessa oli 40p ja raakapisteitä 12.5?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko kokeessa oli 40p ja raakapisteitä 12.5?
Jos sai yhteensä kokeesta 12.5. ,sillä pääsee Hesaan farmaseutiksi opiskelemaan. Kokeessa oli siis mahdollista saada 40 pistettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sai yhteensä kokeesta 12.5. ,sillä pääsee Hesaan farmaseutiksi opiskelemaan. Kokeessa oli siis mahdollista saada 40 pistettä.
pääseekö farmasiaa opiskelemaan noin helpolla? Ei edes tarvitse puolia koko kokeen pistemäärästä? Luulin että 20 tai 25p olisi raja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pääseekö farmasiaa opiskelemaan noin helpolla? Ei edes tarvitse puolia koko kokeen pistemäärästä? Luulin että 20 tai 25p olisi raja
Kyllä siinä töitä saa tehdä,että tuon pistemäärän saa kasaan. Monista kemian alkupään tehtävistä saa vain 0.5 pistettä. Jos vastaa väärin menetät puolet väärän tehtävän pisteestä. Ei näköjään tarvinnut kokeesta saada 20 p tai enemmän. Se alin pistemäärä mitä pitää saada,lasketaan miten kokeessa olijat ovat menestyneet. Jos kaikki vastaa huonosti,on alin pistemääräkin matala.
- Anonyymi
Tietääkö kukaan mistä näkee omat pisteet?
- Anonyymi
Opintopolusta ja näpäytä lisätiedot kohtaa,avautuu laatikko,jossa näkyy saadut pisteet.
- Anonyymi
Viime vuonna koevalintajonon pisteet kaikille hakijoille oli vain 6.5 pistettä Kuopioon (ensikertalaisille vielä alemmat, olisiko olleet 5.5). Muistelen, että Helsinkiin pisteet oli vielä alemmat - ihme kyllä. Itse pääsin sisään siis jo vuosi sitten. Nyt kävin kokeilemassa korotusta proviisoriopintoihin, mutta ei onnistanut. Pistelaskusysteemi oli hieman erilainen viime vuonna.
- Anonyymi
Joo niin oli alemmat pisteet viime vuonna. Ensi vuonna uudestaan yrittämään. Kyllä se jossakin vaiheessa tärppää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo niin oli alemmat pisteet viime vuonna. Ensi vuonna uudestaan yrittämään. Kyllä se jossakin vaiheessa tärppää.
Sama täällä, paljon pisteitä saitte elastase osiosta?
- Anonyymi
Kannattaako hakea opiskelemaan farmasiaa avoimen yliopiston kautta?
- Anonyymi
Jos lukion biologian solun ja solukalvon lepojännitteen ja hermoston toiminnan YMMÄRTÄNYT, niin aineisto-osuuden kysymyksistä vain muutamaan kohtaan tarvitsee aineistoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821279Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021068Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä611020Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais12979Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103953Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ156944Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68856Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍119771- 77705
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t121704