Monta päivää puhumatta mitään!

Anonyymi

Nyt on torstai-ilta, viimeksi olen puhunut eli jutellut jotakin sunnuntaina, kun soitin eräälle. Ääntäni lyhkäisesti käyttänyt Ärräkioskilla, kaupan kassalla sanomalla kiitos sekä kahvilan tiskillä sanomalla että katselen vain tuotteita.

Tällainen elämä kyllä tekee tosi pahaa henkiselle kunnolle. Ahdistaakin. Koko päivän olen miettinyt ratkaisua tähän. Tiedän että voin puhua jotakin tuntemattomallekin, kaupungilla tai puistossa, mutta sekään ei nyt tällä viikolla ole onnistunut.

Haluaisin ihmisen, joka soittaisi minulle pari kertaa viikossa kysyen vain, että mitä kuuluu, mitä olet puuhannut. Tuollaisesta olisin onnellinen. Tiedän, että voin soittaa tuttavalle ja kysyä häneltä miten menee, mutta siitä seuraa se etten itse saa ollenkaan puhua silloinkaan. Ihan tavallisia asioita olisi niin merkityksellistä vaihtaa, terveessä vuorovaikutuksessa. Terv. Surullinen

16

927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pistä numero nii voin soittaa. Olen myös aika yksinäinen. Olen nainen.

      • Anonyymi

        Aloittaja tässä. Täytyypi miettiä, kiitos kommentistas. Nainen minäkin, eläkkeellä oleva, pk-seudulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja tässä. Täytyypi miettiä, kiitos kommentistas. Nainen minäkin, eläkkeellä oleva, pk-seudulla.

        Minäkin voin kyllä soittaa niin olisi minullakin juttu kaveri. Nainen, työtön Savon suunnalta


    • Anonyymi

      Ymmärrän .

    • Anonyymi

      Älä laita tänne puhelinnumeroa. Tee vaikka nimimerkillä sähköposti esim ilmaiseen meiliboxi.fi) ja laita se osoite tänne tekstin joukossa (esim muodossa kottarainen at meiliboxi piste fi niin kone ei poista sitä) niin sulle voi laittaa postia ja sitä kautta vaihtaa numeroita. terv N66v

    • Anonyymi

      Jep. Tiedän tunteen. En ole minäkään puhunut moneen päivään ellei kaupan myyjien tervehtemistä lasketa. Muutama sukulainen välillä soittaa vaan ovat töissä ja kiireisiä niin eivät aina ehdi rupatella. Kavereita ei tällä kylällä ole.

    • Anonyymi

      Heiii ! Aloittaja "Surullinen" tässä. Tulin pitkästä aikaa katsomaan, onko ketjussa viestejä. On, kiitos. Sinulle joka ekana vastasit sanon vain, että ajatus hyvä, mutta kaatuu just tuohon, että miten sitä numeroaan jakaa... Mutta sitten, kiitos, sinä N66 kerroit tosi aarteen, sen miten sähköpostin voi tehdä ja antaa. Olipa tarpeellinen vinkki sinulta tuo. Myös sinä Savosta vaikutit kivalta.
      Nyt minä, ja toivon että te muutkin vielä tulette tänne, jään taas miettimään asiaa. Teenkö tuollaisen sähköpostiosoitteen. Neuvo on kyllä loistava!

      Nämä kuukauden päivät minulla menneet samanlaista putkea vaan. Välillä ihan muutamakin peräkkäinen puhumaton päivä, mutta välillä kyllä jotain puhelua, ja itsekin soittanut kuten tänään sukulaiselleni. Monesti heinäkuu tuntuu vaikealta, se on niin autiota aikaa ja sitä kuvittelee että kaikilla muilla on niin jotain ja minä vain väsyneenä tyyppinä kotona. Mutta, jaksamista kullekin toivon taas. Terv aloittaja Surullinen

      • Anonyymi

        Niin minäkin luulen että kaikilla muilla on "kivaa ja seuraa". Eipä se niin olekkaan.


      • Anonyymi

        Hei. Kiva kun palasit tänne. Tuon neuvon annoin omasta kokemuksestani kun joskus laittanut sähköpostiosoitteen tänne jopa kirjeseurapalstalle ja se on sieltä poistettu. Laitettuani sitten ylläpidolle kyselyä sanottiin että kone poistaa . Niinpä olen sittemmin laittanut tekstin sekaan ja on saanut olla kunnes itse olen pyytänyt poistoon.
        Tsemppiä Sinulle. Toivottavasti saat kirjoitteluseuraa jos päätät sp;n tehdä ja osoitteesi laittaa. Itse en ole tämän kautta saanut kuin seksin vonkauksia.

        Terv N66v


    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat jääneet yksinäisiksi varsinkin nyt kun oli nämä koronarajoitukset , itsekin huomaan olevani puhummatta välillä päiviä mutta olen tottunut siihen että en niin koe sitä pahaksi. elämä on eläkeläisellä niin hiljaista kun ei tarvitse käydä kun maitokaupassa kerran viikossa ja muuta en ostakaan, uusia vaatteita en tarvitse kaapit täynnä vanhoja jotka mahtuvat edelleen päälle ja ei nyt olisi varaakaan kun hinnat nousevat ja jotalin täytyy jäädä pahanpäivän varalle

    • Anonyymi

      Olen ollut ennen koronaa jo kauan yksinäinen, mun yksinäisyys ei koronan syy.

    • Anonyymi

      Täällähän on kohtalotovereita!
      Kaupassakaan ei nykyisin tarvitse/saa puhua, itsepalvelukassalle jos menee.
      Juuri tuokin, kun tuntuu että kesällä kaikilla on jotain.
      Nyt kun koronarajoitukset sallii tapahtumien järkkäilyn, ei ole ketään kenen kans menisi. Yksin ei saa aikaiseksi lähteä.
      Nainen 63v.

      • Anonyymi

        Sitä mietin ja huolehdin puhumattomassa elämässäni, että katoaako näin koko puhumisen, siis juttelun, taito? Entäs katoavatko sanat ja ilmaisut, kun niitä ei käytä.
        Onpahan aikamoisen yhdensuuntaista tämä elämä, sillä minä kuuntelen kauhean paljon eri radiokanavia. Kuuntelu toimii, mutta omalle puhumiselle ei ole mahdollisuutta. Iltaisin minulla on paikalla puhuvia päitä televisiossa. Ja välillä näitä kaikkia myös netissä, niin paljon kuin jaksaa. Iltaisin nukahdan netistä ottamaani puhetta kuunnellessani. Pää täynnä puhetta, mutta tarttis sitä tulla uloskin, huhh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä mietin ja huolehdin puhumattomassa elämässäni, että katoaako näin koko puhumisen, siis juttelun, taito? Entäs katoavatko sanat ja ilmaisut, kun niitä ei käytä.
        Onpahan aikamoisen yhdensuuntaista tämä elämä, sillä minä kuuntelen kauhean paljon eri radiokanavia. Kuuntelu toimii, mutta omalle puhumiselle ei ole mahdollisuutta. Iltaisin minulla on paikalla puhuvia päitä televisiossa. Ja välillä näitä kaikkia myös netissä, niin paljon kuin jaksaa. Iltaisin nukahdan netistä ottamaani puhetta kuunnellessani. Pää täynnä puhetta, mutta tarttis sitä tulla uloskin, huhh.

        Ihan samanlaista elämää minullakin on. Onneks kohta pääsee nukkumaan, pitkä yksinäinen päivä. N58v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samanlaista elämää minullakin on. Onneks kohta pääsee nukkumaan, pitkä yksinäinen päivä. N58v

        Mikähän siinä onkin, että on hyvä edes täällä kohdata teitä muita! Siis aika pienestä sitä ilahtuu ja saa vertaisuutta. Sinäkin edellä, N58v, ihan kuin minä. Tyhjän panttina kuluttelen aikaani, samaan aikaan auki tv ja nettiläppäri sylissä. Eiköhän kohta tule ensimmäinen haukotus. Nyt sikäli piristävää, että voi oleilla ikkuna auki, lämpö hyväilee, ja on valoisa ihana taivas pitkään.


      • Anonyymi

        Minä kävin jo ennen koronaa yksin esim risteilyillä joihin oli helppo mennä kun pääsi bussilla suoraan satamaan ja taas satamasta kotimatkalle, tansseissa jos lähellä ja oli kyyti tai toisessa kaupungissa parin päivän "hotellilomalla" kun ei ole kaveria reissuille. Pisin yksin vietetty reissu oli pohjoiseen hotelliin joulunajaksi (6pv) muutama vuosi sitten. Olen jo 4 vuotta ollut eläkkeellä ja sitä ennen eläkeputkessa niin ne vähäisetkin ihmissuhteet on jääneet kun ei enää edes niitä työkavereita. Pari muuta kaveria oli, mutta huomasin jääneeni syrjään kun eivät voineet enää käyttää hyväkseen muutettuani kauemmas ja yhteydenpito hiipui kun jäi vain minun varaani ja selkeästi heitä ei enää edes kiinnostanut.
        Ainoastaan lähinnä tyttären perhe jonka kanssa olen tekemisissä ja yksi satojen kilometrien päässä asuva sähköpostiystävä jonka kanssa kirjoittelen.

        Rohkeutta toki vaatii yksin lähteä, mutta kun ei aina jaksa kotonakaan istua. Liikuntaakin harrastan yksin kun ei siihenkään ole seuraa löytynyt. Oman ikäisillä on jo ne vakiintuneet seuransa ja tulin huomaamaan että uusille ei ole sijaa. Eläkeläisjärjestössäkin katsottiin lähinnä nenän vartta pitkin kun en suunapäänä ollut osallistumassa, joten poistuin. Kapakkaseuraa saattais löytyä, mutta kun haluaisin tanssimaan enkä jaksa missään istua tuntitolkulla esim karaokea kuuntelemassa.
        Laitan nyt tähän tekstin sekaan Jos joku haluaa kirjoittaa niin koppelo10 at meiliboxi piste fi on osoite ja elelen yksin keskemmällä Suomea.
        Aikani kyllä kuluu hyvin kotonakin käsitöitä näperrellessä ja kävelyllä tai pyöräilemässä käyn lähes päivittäin ja lueskelen milloin mitäkin. Sadepäivänä saattaa kyllä sitten mennä puolikin päivää netissä lueskellen eri sivuilta :)
        Mummoni aikoinaan sanoi että laiskuus on hyvä lahja kun sen osaa oikein käyttää ja sitä olen yrittänyt noudattaakin. Ei joka päivä tarvitse olla kamalasti puuhaa.
        Melkein voisin sanoa että onneksi on pieni eläke , koska jos olisi varaa reissaisin enemmän ympäri Suomen ja mieluummin ns turistikauden ulkopuolella.



        N66v


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      34
      2366
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1956
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1601
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1242
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1227
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1056
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1053
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      65
      1039
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      940
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      937
    Aihe