Hei. Tarvitsen epätoivoisesti apua läheiseni puolesta. Yritän saada mummolleni palveluasumispaikkaa, mutta moni asia on epäselvää googlettamisesta huolimatta.
Hänen kuntonsa on viime vuoden aikana romahtanut hurjasti. Ensin en osannut itsekkään nähdä tilannetta niin vakavasti kun tänään kun soitin mummolleni töistä päästyäni, kun halusin mennä käymään. Hän vastasi kieltävästi vierailuuni, sillä kertoi olonsa olevan niin heikko, että joutuu soittamaan ambulanssin. Mummoni on ennenkin tehnyt sitä, että kun heikottaa, hän haluaa soittaa itselleen ambulanssin, ja päästä tutkimuksiin, koska haluaa tietää mikä olon aiheuttaa. Mummollani ei ole perussairauksia, mutta hänellä on paha paniikkihäiriö ja on hyvin ahdistunut. Hänellä käy kerran viikossa kotihoito tarkastamassa, onko hän ottanut lääkkeet.
Kielteisestä vastauksesta huolimatta, yritin suostutella mummoani, jos nyt kuitenkin tulisin ensin käymään, ennenkuin hän soittaa ambulanssia taas itselleen turhaan. Hän suostui. Mutta perille päästyäni huomasin hänen olevan entistä huonommassa kunnossa. Mummoni on hyvin pieni ja heiveröinen, ja se näky kun oma mummo pitelee seinistä kiinni, ja kertoo että ihan kohta lähtee jalat alta, oli hirveä. Olen melko kiireinen omien töiden taki, mutta käyn silti melko usein hänen luonaan. Hän itkuisena kertoi minulle että ei enää pysty asumaan kotona, joka musersi myös minut. Hän on pitkään ollut hoivakoteja vastaan, mutta itse hoivakodissa aikoinaan työskennelleenä, kerroin kaikista hyvistä puolista joita siellä on, ja hän piti ajatuksesta. Ongelma on kuitenkin se, että hänellä ei ole perussairauksia, ja tuumin, voiko yksityiselle puolelle päästä kuinka helposti, ja miten se tapahtuu? Toivoisin asiallisia viestejä ja vastauksia, kiitos
Palveluasuminen?
10
970
Vastaukset
- Anonyymi
No mitäpä jos ottaisit yhteyttä suoraan alueesi hoivakoteihin ja kysyt sieltä?
- Anonyymi
Yhteys vanhustyönjohtajaan ja palaveri siitä mikä on viisainta. Hän kartoittaa mummosi tilanteen. Jos tarpeen, soita se ambulanssi. Kaikkien pitää jonottaa, mitä sitten tarvitsevatkin. Kotiin ensin sh käymään ja huolehtimaan lääkkeet päivittäin, lähihoitaja auttelemaan pesuissa ym. Apuvälineitä käyttöön. Yöpartiokin voi käydä ehkä? Ruokahuolto? Vasta jos hän ei pärjää useammalla käynnillä kuin 3/vrk, harkitaan hoivakotipaikkaa. Ja hänen edellään on varmaan huonovointisempia henkilöitä, jotka ovat jonottaneet pitempään.
- Anonyymi
Kun on tarkoitus yksityisestä hoivalaitoksesta paikka saada, ei todellakaan tarvita kotihoidon maksimikäyntejä eikä tarvitse jonottaa, jos vain paikkoja on vapaana.
Yksityiset kun saavat valita asiakkaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun on tarkoitus yksityisestä hoivalaitoksesta paikka saada, ei todellakaan tarvita kotihoidon maksimikäyntejä eikä tarvitse jonottaa, jos vain paikkoja on vapaana.
Yksityiset kun saavat valita asiakkaansa.Ja sulla on tai mummollasi on tonnikaupalla rahaa maksaa itse kaikki kulut yksityisessä hoitolaitoksessa?! Jaha, anteeksi tällaisen maanmatosen kommentti!
Mulla on ollut sellainen käsitys, että yksityisille hoitolaitoksille ainakin valtaosan maksaa kaupunki, kun joku hoidettava siellä asustaa. Jotakin lääkkeitä, kampaajaa, jalkahoitoja ja vaatteita yms. sitten maksetaan omalla rahalla.
Yksityiset hoivatalot saavat valita asiakkaansa, juu. Mun tuttavalle oli sanottu hänen olevan jo niin huonossa kunnossa, ettei "yksityinen" talo ottanut häntä sisään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sulla on tai mummollasi on tonnikaupalla rahaa maksaa itse kaikki kulut yksityisessä hoitolaitoksessa?! Jaha, anteeksi tällaisen maanmatosen kommentti!
Mulla on ollut sellainen käsitys, että yksityisille hoitolaitoksille ainakin valtaosan maksaa kaupunki, kun joku hoidettava siellä asustaa. Jotakin lääkkeitä, kampaajaa, jalkahoitoja ja vaatteita yms. sitten maksetaan omalla rahalla.
Yksityiset hoivatalot saavat valita asiakkaansa, juu. Mun tuttavalle oli sanottu hänen olevan jo niin huonossa kunnossa, ettei "yksityinen" talo ottanut häntä sisään.Löysääpä vähän nitä mummorintsikoitasi ettei katkea enempää suonia päästä.
Mun ja mummoni raha-asiat ei liity tähän keskusteluun millään tavalla; kommentti oli tarkoitettu ketjun aloittajalle, jonka mummo on tähän asti pärjännyt pelkällä 1x/viikko lääkkeenoton tarkastksella, joten tuskinpa tarvitsee tonnikaualla palveluja nytkään.
Aloittaja myös ihan suoraan kysyi juurikin yksityisistä hoitopaikoista jonka kaiketi huomaat itsekin, jos luet mitä kirjoitetaan.
Ja lopuksi; sinun tuttavasi asiat eivät myöskään liity tähän mitenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löysääpä vähän nitä mummorintsikoitasi ettei katkea enempää suonia päästä.
Mun ja mummoni raha-asiat ei liity tähän keskusteluun millään tavalla; kommentti oli tarkoitettu ketjun aloittajalle, jonka mummo on tähän asti pärjännyt pelkällä 1x/viikko lääkkeenoton tarkastksella, joten tuskinpa tarvitsee tonnikaualla palveluja nytkään.
Aloittaja myös ihan suoraan kysyi juurikin yksityisistä hoitopaikoista jonka kaiketi huomaat itsekin, jos luet mitä kirjoitetaan.
Ja lopuksi; sinun tuttavasi asiat eivät myöskään liity tähän mitenkään.Mikset sitten vastaa aloittajalle vaan kommentoit mun sanomista? Luulin aloittajaksi.
Yksityinen sh voi tulla kotiin myös huolehtimaan lääkkeistä ja muista asioista, mihin tarvitaan sairaanhoidollista pätevyyttä. Ehkä tämä sopii aloittajalle? Yksityiset eivät ehkä pidä niin pitkää lomaa kuin palkansaajat? Hoivaosastoja suljetaan tai pidetään vajaateholla kesäisin sh-pulan(kin) vuoksi ja siksi niihin voi olla vaikea päästä. Eikä yksityisiin hoivataloihin pääse välttämättä noin vain.
Vanhustyön ohjaaja tuntee paikkakunnan tilanteen ja osaa neuvoa paremmin. Ehkä lainataan pyörätuoli kotiin ja voi istua siinä, ettei pyörrytä? Alhainen verenpaine? Onko tukikahvoja asunnossa? Ehkä lääkkeitä on liikaa/liian vähän? Yksityiselle lääkärillekin voi mennä keskustelemaan tilanteesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikset sitten vastaa aloittajalle vaan kommentoit mun sanomista? Luulin aloittajaksi.
Yksityinen sh voi tulla kotiin myös huolehtimaan lääkkeistä ja muista asioista, mihin tarvitaan sairaanhoidollista pätevyyttä. Ehkä tämä sopii aloittajalle? Yksityiset eivät ehkä pidä niin pitkää lomaa kuin palkansaajat? Hoivaosastoja suljetaan tai pidetään vajaateholla kesäisin sh-pulan(kin) vuoksi ja siksi niihin voi olla vaikea päästä. Eikä yksityisiin hoivataloihin pääse välttämättä noin vain.
Vanhustyön ohjaaja tuntee paikkakunnan tilanteen ja osaa neuvoa paremmin. Ehkä lainataan pyörätuoli kotiin ja voi istua siinä, ettei pyörrytä? Alhainen verenpaine? Onko tukikahvoja asunnossa? Ehkä lääkkeitä on liikaa/liian vähän? Yksityiselle lääkärillekin voi mennä keskustelemaan tilanteesta.Ihan ensin voit käydä kaupunkisi nettisivuilla. Sieltä voi löytyä neuvontapuhelin tai peräti linkkejä yksityisiin, kunnan hyväksymiin palveluihin. Neuvojan pitäisi olla ajan tasalla myös yksityisten palvelujen suhteen, mutta joku lomittaja ei välttämättä tiedä kaikkea.
Päiväsairaala tai päivätoiminta voi tulla kyseeseen. Jos sitten mummo menee vuokralle ja ottaa palveluita, se maksaa. Halvempaa on ottaa niitä palveluita kotiin aluksi. Mitä se vessapaperirullan vaihto maksoi lehtiotsikon mukaan? 15 vai 20 €? Ja sitten pitäisi tyhjätä se vanha asunto. Ehkä sen myymällä on varaa palveluihin joksikin aikaa, mutta oma työnsä siinäkin.
Olisi kiva, jos ehtisit tulla tänne kertomaan, miten kävi.
- Anonyymi
Tässä tuore kokemus yksin asuvan 88-vuotiaan terminaalivaiheessa olevan syöpäsairaan ja lähes sokean äitini "hoidosta". Äiti on lääketieteellinen ihme; hän on tähän mennessä selättänyt jo seitsemän eri syöpää. Viime toukokuun lopulla oli viimeksi magneettikuvaukset ja verikokeet ja kaikki hyvin. Loppusyksystä äiti alkoi laihtumaan, ruokahalu ja aktiivisuus katosivat. Äidille oli jo edelliskeväänä palkattu yksityinen hoiva-alan yrittäjä, joka vietti joka arkipäivä äidin luona yhden tunnin aamuisin aina samaan aikaan; tämä ihana hoitaja keitti aamukahvit ja -puurot, teki voileivät, antoi lääkkeet, käytti pesulla, luki aamulehteä, lakkasi kynsiä ym. Tämän lisäksi omaiset kävivät päivittäin äidin luona.
Joulun aikaan hän ei syönyt taikka juonut enää juurikaan mitään.
Muistipoliklinikan käynti oli painajainen; testi epäonnistui, kun äiti oli niin huonossa kunnossa, että jopa kaatui hoitajan syliin. Tämän johdosta päätettiin suorittaa arviointi, kuinka vanhus pärjää kotona yksinään. Tuota ennen äiti meni niin huonoon kuntoon, että hänet jouduttiin viemään päivystykseen keskussairaalaan, johon hän jäikin nesteytettäväksi. Äiti sanoi itse, että häntä pelottaa olla yksin.
Pari päivää sairaalaan menon jälkeen sieltä soitettiin, että äiti on saanut koronan ja on eristyksissä seuraavan viikon ajan. Samalla kerrottiin, että koronaa ei ollut sairaalaan mentäessä. Viikon sairaalajakson jälkeen ilmoitettiin, että hänet siirretään seuraavalla viikolla Hoikuun tarkastelujaksolle viikoksi.
Nyt diagnoosiksi kerrottiin, että syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä ympäri luustoa ja että äiti siirtyy onkologian polilta nyt palliatiiviselle.
Hain hänet kotiini ja hoidin häntä viikonlopun ajan. Äiti oli ihan "kuutamolla" kaikkien sairaalassa annettujen lääkkeiden, mm. rauhoittavien voimasta. Tuon viikonlopun hän nukkui lähes koko ajan.
Viikon alussa hänet vietiin sitten ohjeen mukaan Hoikuun, jossa sitten häntä ns. "kuntoutettiin" viemällä muiden joukkoon aulaan. Pari päivää tämän jälkeen osastolla olikin sulku, kun siellä alkoi norovirus jylläämään. Tuossa vaiheessa suositin hoitohenkilökunnalle, etteivät vie heikossa kunnossa olevaa äitiä muiden joukkoon saamaan vielä tätä noroakin. Tästä huolimatta näin tehtiin. Onneksi hän ei saanut virusta, joka olisi varmuudella johtanut hänen kuolemaansa.
Sain puhuttua Hoiku-hoidon jatkumaan kahden viikon ajan, jonka jälkeen hänet kotiutettiin RAI-arviointia varten. Koko tuon arviointijakson ajan hänellä kävi kolmesti vuorokaudessa kotihoito ja me omaiset yövyimme siellä vuorotellen pelätessämme äidin kaatuvan vessakeikalla.
Arviointijakson loppupuolella tuli palliatiivisen polin lääkäri kotikäynnille ja totesi, ettei äiti voi olla yksinään kotona. Samaa mieltä oli myös kotihoito ja kotikäynnillä käyneet kotisairaalan kaksi sairaanhoitajaa, jotka epätoivoisesti yrittivät löytää äidille hoitopaikkaa joko palliatiiviselle osastolle tai hoivakotiin siinä onnistumatta. Päädyttiin viemään äiti paaritaksilla keskussairaalaan ja saimme huokaista helpotuksesta.
Seuraavana päivänä sairaalasta ilmoitettiin, että äiti siirretään naapurikaupunkiin palliatiiviselle osastolle, jossa ehdin käymään kerran, kun jo seuraavana aamuna soitettiin, että äiti siirtyy takaisin kotikaupungin toiseen sairaalaan, koska ei ole kuulemma sairaalahoidon tarpeessa.
Äidin ehdittyä olla kotikaupungin sairaalassa kaksi päivää, soitti sieltä sosiaaliohjaaja, että lääkäri olisi kotiuttamassa äitiä, johon totesin, että ei onnistu, kun juuri ollaan kaksi viikkoa tehty töitä, että saadaan äiti hoitoon. Toinen, ei ehdotus, vaan ilmoitus oli, että sitten pitää mennä kuntoutuslaitokseen, että voidaan tehdä RAI-arvio. Kimmastuin ja sanoin, että juuri on tehty arviointi, jonka perusteella jo palliatiivisen lääkärikin totesi, ettei äiti ole enää yksin asuja.
Kyseessä ei ole siis mikään dementikko, vaan terminaalivaiheen syöpäsairas vanhus, jota nyt heitellään kuin hernepussia.
Oi Jumala auttakoon meitä, jotka vanhenemme myöhemmin. - Anonyymi
KOTIPALVELUA ON VIIMEISET VUODET PERUSTELTU ETTÄ ON TÄRKEÄÄ IKÄIHMISEN kuuluu olla kotona ja palvelut annetaan sinne ja kokopäivälaitokset on vähennetty mutta kinkkistä on kun sinne kotiin ei riitä kun kävijä n.10min ja lopun ajan siellä omillaan ja yksin ....vanhukset heitteillä ja sosiaaliset suhteet todella vähäiset.Nyt on poistettu ikäihmisiltä mahdollisuus palveluseteleihin jotta saisi apua siivouksiin, monikin elää yksin ja ei pysty siivoamaan niin pitää elää lian keskellä ja ruoan suhteen yhtä huonosti että peruspalveluiden apua ei jääkaapin täydentämisen suhteen ole mahdollista saada apua.
Lasten pitäisi entistä enemmän olla vanhempien apuna ja kantaa huolta heistä koska ikäihmisillä ei ole osaamista digilaitteiden käyttämiseen, kuulo ja ymmärtäminen heikentynyt ja kädet eivät toimi pienillä näppäimillä ja näkö ei ole enää parhaimmilaan. On surullista kun lapset eivät HALUA...,EI EHDI,,,,,EI VÄLITÄ OMISTA VANHEMMISTAAN vaan elävät itsekkäästi omia touhujaan, Monesti kuukausiakin etteivät käy katsomassa mikä vanhemmilla on kotona tilanne , eivät ehdi auttamaan vaikka apua tarvitsisi puhtauteen, kotona ruuan laitossa , pyykissä, pihahommissa ,kesällä nurmet ja talvella lumityöt. Menee joulut ilman jouluruokaa, samoin syntymäpäivät ja isäin ja äitienpäivät,,,, ei ehdi viettämään näitä ikäihmisten seurana.- Anonyymi
Hyvä kommentti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899