En tietenkään pysty kontrolloimaan aikuisen, omillaan asuvan poikani syömisiä, mutta miten pystyisin kontrolloimaan omaa tuskaani asian suhteen? Pelkään hänen sairastuvan, eristäytyvän, lihovan koko ajan lisää ym. haittailmiöitä. Joskus sorrun kehottamaan keventymään, mutta ei sillä ainakaan toivomaani vaikutusta ole. Joten, ei ole minun käsissäni. Miten fiksu poika antaa itsensä lihoa? Miksei ryhdy liikkumaan?
Pojan lihavuus
Anonyymi
760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luulen että syy on syvemmällä. Jokin pojan mieltä painaa ja syö ahdistukseen. Tuskin siihen pelkkä ruokavalion muutos riittää. Vaikea on mennä mitään sanomaan. Tosin voi siltä kannalta miettiä että onko kovin vähärahainen, eikä ole varaa syödä proteiini- ja kasvispitoisempaa ruokaa. Kalakin on niin tyyristä.
Menin sanomaan 19 v lapsenlapselle, että oletpa sinä iso. Siis hän on pitkä ja normaalipainoinen, mutta käytin väärää sanaa. Nyt hän on laihtunut monta kiloa ja tivasin äidiltään ettei vain ole virheellisen sanan käyttöni takia ruvennut laihduttamaan.
Et voi kontrolloida, kuten sanoit.
Hänellä ehkä omia ongelmia, joihin sinulla ei asiaa.
Ajattelen niin, että sinulla on vain "katselijan rooli" ja voit toivoa, että hän asettaa elämänsä siihen pisteeseen, että halutessaan hakee apua.
Hän on aikuinen ihminen ja vaikka äitinä murehdit (ymmärrän kyllä), niin kuitenkin hän ON aikuinen ja pitää tehdä ne omat ratkaiuinsa.
Anna hänen elää Omaa elämäänsä ja tyydy siihen.
Näin se menee, jokaisen ihmisen on annettava elää omaa elämäänsä.
Älä ole tuskissasi, koska et voi tietää miten pojallesi käy. Hänelle voi nimittäin käydä hyvinkin. Hänellä on avaimet kaikkeen ja sinulla ei ole avaimiin osaa ei arpaa.
Heikunkeikku
Jos ihminen on masentunut tai ahdistunut (ja on sen takia "häiriösyömistä")
hän tarvitsee keskustelijaa ja kuuntelijaa. Ei lihavuudesta tarvitse puhua mitään.
Syömishäiriöitten syyt on psyykkisiä.
Lihavuus on seuraus, ei syy. Syitä pitää auttaa "perkaamaan".
Kuka se "perkaaja" olisi, se on toinen juttu.
En ainakaan itse olisi halunnut puhua vanhempieni kanssa mistään.
Niitten jutut oli syyllistämistä ja nalkutusta ja ohjeitten tuputtamista.
Lihava kyllä tietää miksi lihoo ja millä laihtuu ja ehkä tietää syömisensä syytkin,
mutta ei saa irti itsestään tarttua asioihin.
Vanha klisee "puhuminen auttaa" pätee, mutta ehkä vanhemmat ei ole
paras vaihtoehto "terapeuteiksi" ?
"Syömisen psykologiaa" ym. vaikkei olisi kysymys varsinaisesta
syömishäiriöstä. Äidit vapautetaan syyllisyydestä :)
https://syomishairioliitto.fi/blogi/syomishairioon-sairastumisen-sata-syyta-mista-syomishairio-johtuu-osa-1-3
Hanki jo oma elämä.Etkö ole töissä? Menen vaikka asukastalon jotta tule muta ajteltava.Velvolisutesi ei ole huolehtia aikuisesta lapsesta. Mitä enemän hänen syömiset ja kilot putut,On henkistä väkivaltaa ja lappaa sitä enemmän ruoka suhunsa tai kaljaa juo.Kuka tietää? Häpeä Äitinä,
Häpeä itte ilkeää kirjoitustasi. On normaalia olla huolissaan lähimmäisistään
eikä aloittaja antanut kuvaa "henkisestä väkivallasta".