Kun ikää on tullut

Todennäköisesti parisuhteisiin ja rakastamiseen.
Sivusta

Anonyymi kirjoitti:

Todennäköisesti parisuhteisiin ja rakastamiseen.
Sivusta

No ei kyllä yhden virkkeen perusteella voi päätellä mitään.

Se että on elänyt päivän kerrallaan, on ollut selviytymiskeino rankoista kokemuksista. Rankkoja vuosia ei ole helppo unohtaa, koska niistä "muistutetaan" niin usein, mutta se ei liity yhdenkään tietyn ihmisen tekemisiin. Kun oli suurimmaksi osaksi niitä vuosia, kun ymmärsi vain jotain siitä mitä oli "meneillään". Silloinkin se oli "pakenemista", kun siirtyi päivätyöstä aikoinaan kaksivuorotyöhön. Mutta sekään ei auttanut. Mikään uusi paikka ei auttanut, pelkästään pahensi kauhun tunnetta siitä ettei ymmärrä. Kaikki muutokset tehtiin hätäratkaisuna, koska sisin oli niin hajalla. Sellaisessa tilanteessa oli mahdotonta toimia suunnitellen elämää ja se vietiin, koska ei voinut tehdä töitä, mikä olisi ollut todella tärkeää monella tapaa. Jokainen päivä oli selviytymistaistelua, vaikka muutamana vuotena ymmärsikin kaiken. Hiljaisuus olisi kunnioittanut sisimään rauhoittumista. Nyt ei ole mahdollista ottaa enää vastaan minkäänlaista ns. esitystä, töissäkään. Hiljaisuuden vaatimus on totaalinen, muuten rikkinäisyys hylkää sen tietyn ihmisenkin läsnäolon tulevaisuudessa. Tilanne on paha nyt, koska taloudellinen huoli on äärettömän suuri ja se vaikuttaa terveyteenkin ja elämäniloon. Liian monta vuotta ollut jotenkin selviytymistä. Sitä ei vaan enää jaksa yhtään.

Anonyymi kirjoitti:

Se että on elänyt päivän kerrallaan, on ollut selviytymiskeino rankoista kokemuksista. Rankkoja vuosia ei ole helppo unohtaa, koska niistä "muistutetaan" niin usein, mutta se ei liity yhdenkään tietyn ihmisen tekemisiin. Kun oli suurimmaksi osaksi niitä vuosia, kun ymmärsi vain jotain siitä mitä oli "meneillään". Silloinkin se oli "pakenemista", kun siirtyi päivätyöstä aikoinaan kaksivuorotyöhön. Mutta sekään ei auttanut. Mikään uusi paikka ei auttanut, pelkästään pahensi kauhun tunnetta siitä ettei ymmärrä. Kaikki muutokset tehtiin hätäratkaisuna, koska sisin oli niin hajalla. Sellaisessa tilanteessa oli mahdotonta toimia suunnitellen elämää ja se vietiin, koska ei voinut tehdä töitä, mikä olisi ollut todella tärkeää monella tapaa. Jokainen päivä oli selviytymistaistelua, vaikka muutamana vuotena ymmärsikin kaiken. Hiljaisuus olisi kunnioittanut sisimään rauhoittumista. Nyt ei ole mahdollista ottaa enää vastaan minkäänlaista ns. esitystä, töissäkään. Hiljaisuuden vaatimus on totaalinen, muuten rikkinäisyys hylkää sen tietyn ihmisenkin läsnäolon tulevaisuudessa. Tilanne on paha nyt, koska taloudellinen huoli on äärettömän suuri ja se vaikuttaa terveyteenkin ja elämäniloon. Liian monta vuotta ollut jotenkin selviytymistä. Sitä ei vaan enää jaksa yhtään.

Luottamus loppui siihen, kun sen tärkeän haaveen menetyksen jälkeen joutui niihin moniin uusiin paikkoihin arkena. Oli kammottavaa joutua kokemaan kauan sitä arkea ja aina täysin tuntemattomat ihmiset olivat tietävinään yksityiselämästäsi ja muuallakin missä ikinä asuit. Jos työrauha yhä puuttuu, taitaa olla turhaa enää jatkaa projektia. Ei sisin pysty vastaanottamaan enää mitään, ei moneen vuoteen. En syytä ketään yksittäistä ihmistä, vaan sitä miten kaikki toteutettiin ja miksi joutui menettämään sen itselle niin tärkeän työn. Ne jotka kaiken aikoinaan aloittivat ovat "syyllisiä".