Outoja "esienitä" ulosteessa

Anonyymi

Taustaa lyhyesti. Syön melko kuitupitoista ruokaa, vihanneksia, hedelmiä, marjoja, erilaisia jyviä, pähkinöitä ja quinoaa, kalaa jne. (punaista lihaa ja kanaa olen syönyt hyvin harvoin) eli vatsa toimii ihan normaalistikin varsin aktiivisesti ja saa käydä potalla kolme-neljäkin kertaa vrk ja postaus pehmeän puoleista.

Nyt on saanut käydä "postaamassa" jonkin verran tavanomaista useammin ja usein on mennyt normaalia ohuemmaksi ja ilmaakin tuntuu kertyvän. Joskus harvakseltaan saa mennä hieman kiireellä, mutta ei aina. Alkuun en liiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, vaikka muutoksen havaitsin ja ajattelin sen johtuvan vain siitä, kun lisäsin enempi siemeniä aamiaiseen ja vaihdoin pähkinä-mixiä toiseen ja enempi manteleita.

Koostumus on hieman vaihdellut, mutta verta en silmämääräisesti ole havainnut ja väri on aika vakiossa, usein vaaleahkon ruskeaa, joskin joskus hieman tumempaa, mutta ihan normiskaalassa. Ei minkään asteisia vatsakipuja.

"Esineistä" omaa "lääketieteellistä" havainnointia.

Mutta nyt pari kolme kertaa lähemmin katsellessa, wc-istuimen vedessä kelluu kuin sulamattomia irtokappaleita (n. 1-2 cm) ja niitä on muutamaa eri mallia.

Yksi on kuin tomaatin kuoren pala, punertava mutta tummempi ja ruskeaan viiraava.

Joikin edellisen kaltainen, mutta hieman kippuralla ja täysin musta.

Yksi on pieni kuin vaalean ruskea lihan pala, jossa erottuu hieman kuin läskiä vaaleampana.

Sitten yksi vaaleanruskea on muodoltaan kuin yksiosainen hämähäkki jalkoineen, mutta kun sen ruuvarin kärjellä nostaa vedestä pois, niin sen 'jalat' katoavat, eli kiinnittynevät tavallaan runkoon kiinni.

Alkoi oudoksuttaa ja heräsi ajatus josko tuossa vois olla kyse jostakin vakavemmasta?

ps. Tähän tilanteeseen liittymättä. Ilmeisesti ensi viikolla saan ikäluokalleni kohdistetun peräsuolen syövän seulontapakkauksen postitse, eli siihen laitetaan pieni näyte, palautetaan palautekuoressa ja laboratoriossa tutkivat onko postauksessa verta.

Tulokset lähettävät kotiin ja jos aihetta, niin lekurin kautta jatkotutkimuksiin, eli tähystykseen.

3

445

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän nuo ole osin sulamatonta ruuan jäännöksiä. Koska ihminen on lihansyöjä, suolisto ei ole kehittynyt kasvisten sulattamiseen. Jos syön runsaammin vihersalaattia tms. niin reilua vuorokautta myöhemmin nuo salaatinlehtien palat tulee vessapyttyyn mustuneina, mutta pääosin sulamattomina.

      • Anonyymi

        Toivotaan näin, sillä aiemmin ei tuollaisia "esineitä" ole ollut tai en ole niitä havainnut. Ainoa poikkeus ovat jotkin siemenet kuten sesam & Co joita tulee ruoansulatustehtaasta lävitse sellaisinaankin, ellei niitä ole murskannut, kuten sittemmin olen ottanut tavaksi.

        Yleensä myös tarkoituksellisesti koetan syödä ja pureksia melko rauhassa, sillä ruoan pureksinta on ensimmäinen etappi ruoansulatusta, jota sylki edesauttaa ja vatsa kiittää.

        Muutoin kaikki ok, hyvä ruokahalu ja normaali paino, jossa ei muutoksia.

        Liika punainen liha puolestaan on linkityksissä suolitosairauksiin ja syöpiinkin ja grillatuna riski korostuu. Tietty, kaikki prosessoidut tuotteet ovat haittakategoriaa.

        "Punainen liha lisää suolistosyöpien riskiä – 75 grammaa päivässä näkyy sairastumisvaarassa""

        "Suomessa suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä ja se on yleistynyt laajalti."

        - https://www.is.fi/terveys/art-2000006498144.html

        "WHO: Makkara aiheuttaa syöpää, punainen liha aiheuttaa sitä todennäköisesti"

        "WHO luokittelee prosessoidut lihatuotteet samaan haitallisuusluokkaan kuin tupakan, asbestin ja dieselhöyryt."

        - https://yle.fi/uutiset/3-8408172


    • Anonyymi

      Taisi ruoansulatuskoneisto säikähtää avaustani, kun kaikki vaikuttaa palanneen jälleen ruotuunsa ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe