Itsevarmoista naisista?
Olen monesti miettinyt, että minusta saa varmaan aika itsevarman kuvan. Kuljen yleensä aina pää pystyssä, välittämättä muista. Juurikaan välittämättä, miltä sitä nyt näyttää. Sojottaako tukka eteen vai taakse yms. Tuijottelen ihmisiä häpeilemättä silmiin ja pystyn sanomaan asiat suoraan.
Mutta, kun ihastun, niin kyllä, edelleen käyttäydyn itsevarmasti. Tuijottelen silmiin ja olen täysin oma itseni. Sisäisesti kuitenkin kuohuu, enkä osaa puhua... En osaa edes tervehtiä aina, joudun keräämään rohkeutta, että uskallan puhua. Tämä siis, jos töissä, niin osaan puhua työasiat suht normaalisti, mutta ei mitään ylimääräistä. Mutta jos näen ihastuksen työpaikan ulkopuolella, niin tuijotan vain, enkä uskalla sanoa edes "hei".
Tämä tilanne on aika raivostuttava!
Olen monesti miettinyt, että minusta saa varmaan aika itsevarman kuvan. Kuljen yleensä aina pää pystyssä, välittämättä muista. Juurikaan välittämättä, miltä sitä nyt näyttää. Sojottaako tukka eteen vai taakse yms. Tuijottelen ihmisiä häpeilemättä silmiin ja pystyn sanomaan asiat suoraan.
Mutta, kun ihastun, niin kyllä, edelleen käyttäydyn itsevarmasti. Tuijottelen silmiin ja olen täysin oma itseni. Sisäisesti kuitenkin kuohuu, enkä osaa puhua... En osaa edes tervehtiä aina, joudun keräämään rohkeutta, että uskallan puhua. Tämä siis, jos töissä, niin osaan puhua työasiat suht normaalisti, mutta ei mitään ylimääräistä. Mutta jos näen ihastuksen työpaikan ulkopuolella, niin tuijotan vain, enkä uskalla sanoa edes "hei".
Tämä tilanne on aika raivostuttava!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nainen kun olet niin tuppaat odottamaan vaan miehen ihailua ja palvontaa.
No tämä ei kyllä minun kohdalla pidä paikkaansa. Minua enemmän ahdistaa miesten ihailut. Ainut on se oma ihastus, jonka ihailua toivoisin, mutta en osaa lukea häntä ollenkaan.
No siksi just ahdistut, ettet tekisi mitään. Miehen kuuluu kumarrella ja palvoa "jumalatarta", joka ei nyt saa tehdä yhtään mitään. Muuten halvennat itseäsi ja mies menettää kiinostuksensa.
En tiedä miksi minä en nyt ymmärrä tätä ollenkaan, että mitä tällä kommentillasi tarkoitat.
En ole mies, mutta kerron mitä itselleni on kerrottu ja mitä olen itse kokenut.
Itsevarman naisen kanssa pärjäävät lähinnä vain itsevarmat miehet. Valtaosa muista kokee naisen itsevarmuuden uhkaksi itselleen tai muuten vain ahdistavaksi. Paljon riippuu myös siitä miten se itsevarmuus ilmenee. Arroganttia ja röyhkeää naista katselee vain arrogantti ja röyhkeä mies, mutta ei valtaosa heistäkään. Itsevarmuus onneksi voi olla myös olematta arroganttia, ylpeää tai röyhkeää. Itsevarma voi myös olla ystävällinen, killti ja kannustava.
Moni vähemmän itsevarma mies kokee tarvetta olla tarvittu. Se luo heille jonkinlaisen varmuuden suhteen kestävyydestä. Ikäänkuin "tuo ei voi häipyä, kun se tarvitsee minua". Naisen itsevarmuus, hyvä itsetunto ja varsinkin "omavaraisuus" on tuollaisista miehistä pelottavaa. Itse olen esim. monet kerrat kuullut, ettenhän mä tarvitse miestä mihinkään ja se on ihan totta. Ei tässä maailmassa sellaisia asioita ole, joita en kykenisi itsekin hoitamaan. Se rajoittaa tosi paljon "miesvalikoimaa", kun ei jaksa esittää neitoa pulassa. Vaan eipä tuo mitään, kun en tosiaan kaipaa ritaria kiiltävässä haarniskassa, niin parempi raakata se porukka pois jo heti alkuunsa. Sellaisen kanssa ei homma ikinä toimisi.
No itse olen ehkä juuri tuollainen kiltti ja ystävällinen.
Itseasiassa vasta sain taas kuulla siitä, että enhän minä miestä mihinkään tarvitse, kun pärjään niin hyvin ilmankin. Ja tämäkin tuli miehen suusta.
Olen tätä monesti miettinyt, että olenko minä miesten mielestä pelottava. Ajatteleeko ne kaikki, että pärjään niin hyvin yksin, että kukaan ei halua edes yrittää. Kehuja kyllä saan aina siitä, että olen ihana yms. Eli ei minua kuitenkaan voida pitää sellaisena ylimielisenä.
Mutta tämä on niin outoa, kun pohjimmiltani olen vain se ujo pieni tyttö, jota elämä on kolhinut monelta suunnalta, olen tottunut pärjäämään yksin. En halua olla yksin ja kyllä minäkin tarvitsen ihmisen elämääni. Mutta jos kaikki ajattelee toisin.
Olemme kuvauksesi mukaan hyvin samanlaisia naisia. Mäkin olen se kiltti ja hiljainen, sisimmältäni hyvin ujo. Tuolla elämässä ei vaan siihen ujouteen ole kauheasti varaa ja mukavuusalueeltaan on pitänyt oppia menemään pois. Ujous tekee kuitenkin sen, etten ole helposti itseäni ja tuntojani avaamassa, vaikka muutoin olenkin oppinut ihmisille puhumaan. Tuo luo kuulemma henkilökohtaisella tasolla vaikeasti lähestyttävän vaikutelman. Mun kanssa on helppo puhua, mä olen hyvä kuuntelija, mutta vaikutan siltä, että minun lähelleni on vaikea päästä ja että ehkä en edes halua kenenkään pääsevän lähelle. Tuo on juttu, jonka on oppinut vuosien myötä tiedostamaan, mutta ei siitä noin vaan eroon pääse.
Kuulostaa kyllä tutulta sinunkin kirjoitukset. Olen ihmetellyt myös tuota, kun kavereiden kanssa ollut puhetta ujoudesta. Kun itse sanon, että olen niin ujo, että jotkut tietyt tilanteet on vaikeita. Niin saan kavereilta aina kuulla, että et sinä ole ujo, ehkä vähän epävarma. Tms. Mutta itse taas näen itseni vain ujona. Ja oikeastaan tämäkin itsevarmuus ajattelu, on tullut aika vasta mieleeni. Kun tajusin sen, että ehkä minua tosiaan pidetään itsevarmana ihmisenä, vaikka oikeastaan en sitä ole.
Ihan samaa olen minäkin lähes koko ikäni kuullut. En kuulemma ole ujo vaan itsevarma. Mäkin olen itse aina pitänyt itseäni ujona, mutta mitä ilmeisimmin peitän sen erinomaisen hyvin, kun ei se tule edes kenellekään mieleen.
Alakouluikäisenä mä oli todella ujo ja hiljainen. Yläkoulussa aloin tietoisesti tehdä töitä tuon ongelman kanssa ja tungin itseäni järjestelmällisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mä muistan tolkuttomasti sellaisia tilanteita, joissa mä koin suorastaan olevani itseni ulkopuolella ja seuraavani jotenkin sivusta sitä miten mä vaan selvisin niistä tosi ahdistavista sosiaalisista tilanteista, joihin itseni pistin. Menin niin pitkälle, että menin sitten sellaiseen lukioon, jossa tuli säännöllisesti jouduttua ihan lavalle saakka, laulamaan ja näyttelemään. Nuo tilanteet vievät vieläkin lähes kaikki voimat ja sitten mä tarvitsen päivän pari rauhaa ja hiljaisuutta ladatakseni taas itseni. Vaikka tietyllä tavalla olen jopa oppinut pitämään niistä tilanteista, joissa tulee edelleen ylitettyä ne omat odotukset. Toiset eivät vaan tosiaan tunnu edes tajuavan miten kala kuivalla maalla mä koen niissä tilanteissa olevani.
Mä siis joudun nykyään ihan työni puolesta pitämään erilaisia alustuksia ja pitchejä jne. Joka kerta se on yhtä ahdistavaa, mutta ei sitä vaan kukaan huomaa. Toisaalta sen voi kai ottaa ihan kehunakin itselleen, vaikka se tuntuu toisaalta totaalisen oudolta.
Minä olen kaikki koulut käynyt läpi ujona ja arkana. Olenkin ollut koulukiusattu useamman vuoden ja ammattikoulussa jouduin kokemaan myös seksuaalista ahdistelua. Ja kaikkien näiden asioiden kanssa minut jätettiin yksin. Yritin puhua ahdistelusta yms. Eteenpäin, saadakseni apua, mutta minulle sanottiin vain että: " olet ymmärtänyt väärin", "kulttuuri eroja" " no eihän se edes mitään tehnyt" yms.
Ne oli ehkä se viimeinen tikki itselle, kun tajusi, että elämässä todellakin on pärjättävä yksin.
Ei se silti tarkoita sitä, että haluaisin pärjätä yksin...
Tuntuuko sinusta, että kuormitut noista tilanteista?
Itse en ole missään julkisessa ammatissa/että pitäisi esiintyä.
Mutta työni puolesta joudun puhumaan päivittäin useiden ihmisten kanssa. Ja välillä koen sen todella kuormittavaksi. Täytyy pitää jotain roolia yllä, että pääsee niistä tilanteista. Ja kotona tuntuu, että enää en jaksa puhua kenellekään yhtään mitään.
Muakin yritettiin koulussa kiusata. Mä vaan pääsin siitä jotenkin livahtamaan nopeiden hoksottimien ja vikkelän älyn ansiosta. Onnistuin aina kääntämään ne yritykset niin, että ne yrittäjän nolasivat siinä itsensä ihan totaalisesti. En mä heistä sillä tavalla tietenkään ystäviä saanut, mutta eivät uskaltaneet enää yrittää. Lisäksi ystävystyin toisten potentiaalisten kiusaajien kanssa, mulle kun tosiaan on kuulemma helppo puhua, joten pääsin jonkunlaisen suojelun alle. Kerran yksi niistä kiusaajista kävi päälle, keskellä keskustaa, keskellä kirkasta päivää, mutta mä sain sen verran tempastua takaisin, että pääsin siitä irti. Kävelin suoraa poliisiasemalle ja tein rikosilmotuksen (olin sillon 15 ja hän 16) ja siitä sitten suoraan lekuriin näyttämään ne pienet vammat. Hän sai siitä sitten tuomion ja se lopetti ne yritykset kokonaan.
Ja siis juu, onhan noita ahdistelijoita ja yrittäjiä ollut vaikka ja kuinka. Ehkä vaan riittävän suuri epäluulo noissa tilanteissa on säästänyt pahemmalta. Mä en edes koskaan yrittänyt puhua noista kenellekään. Omiin niskoihinhan ne vaan olisi silloinkin ollut pakko ottaa, joten ihan turhaa olisi ollut.
Kuormitun, hyvin paljon. Ne tilanteet vie tosi paljon voimia ja se palautumien vie aina aikansa. Mä ole hyvinkin introvertti ihminen, vaikka ihan sosiaalinen olenkin. Mun työ on onneksi sellasta, jossa noi tilanteet ei ole jatkuvia vaan poikkeuksia, vaikka niitä ihan säännöllisesti tuleekin. Perusduunissa saa olla hiljaa ja toimia ihan vaan sen oman tiimin kanssa, jossa asiat nykyään jo tajutaan jo melkein elekielestä. Jatkuvaa esilläoloa mä en jaksaisi.
Mä ihan kyllä jopa pidän niistä esiintymisistäkin. Tai enemmän juuri siitä itsensä voittamisen tunteesta. Ja siis pahin hetkihän on se odottelu. Kun on hyvin hyvin valmistautunut, niin se itse esitys menee rutiinilla ja siinä on ihan aidosti itsevarma, kun tietää mistä puhuu ja miten asiat ja mä olen siinä puuhassa hyvä. Siksi mut niihin aina laitetaan ja siksi noita tilanteita näkevien varsinkin on vaikea uskoa siihen mun ujouteeni. Moni ei vaan jotenkin tunnu tajuavan, että hyvin valmisteltu esitys on aivan eri asia kuin oman itsen ja henkilökohtaisten tunteiden ja haavottuvuuden esilletuominen.
Parasta naislaatua. Ettei tarvitse olla neitoa pelastamassa, mutta osaa ottaa vilpittömän avun myös vastaan.
Onko itsevarmuus naisia vai onko se vain näyttelyä/ roolia johonkin mitä haluaa olla? Itsevarmuus tulee kokemusten myötä. Hyvä itsevarmuus tulee hyvistä kokemuksista ja molemmin puolisesta arvostamisesta.
Epävarmuus tulee pettymyksistä, vastoinkäymisistä ja luottamuksen puutteesta toista kohtaan. Yleensä paha ruokkii pahaa ja hyvä hyvää. Onko elämä vain peliä, toisille se on vain sitä ja toisille ei. Jotkut on jotain näiden väliltä.
Varmuutta saa myös siitä, kun alkaa ymmärtämään asioita laajemmin ja tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet, samoin kuin mahdollisuudet ja uhat omille tekemisille (swot). Vanhemmiten tulee ymmärrystä enemmän asioihin.
Kirjoitit;
Hyvä itsevarmuus tulee hyvistä kokemuksista ja molemmin puolisesta arvostamisesta.
Mielestäni koetut vähemmän hyvät kokemukset ja lyttäämiset vahvistavat egoa tuntemaan oma arvonsa ja samalla ymmärtää, millaisessa maailmassa eletään.
Ei ole tarpeellista tulla hyväksytyksi kaikille vastaantuleville.
Yleensä ne itsevarmat naiset on niitä kaikista eniten narsisteja.
Ei miehet sinun itsevarmuuttasi ajattele, se kiinnostaa vain sinua itseä, muut näkevät sinut eri tavalla.
Sehän se nimenomaan olisi parempi. Selvästi miehet pelkää itsevarmoja naisia, niin en minä sellaisena haluaisi hänelle näyttäytyä.