Olen ollut aina omituinen ihminen. Ei juurikaan kavereita ja tosi paljon yksinoloa. Tunnen vaivaantuneeksi oloni toisten seurassa. Mikään ei kiinnosta. En saa mitään aikaiseksi. Olen syrjäytynyt pahoin. Olen käynyt itselleni ammatin mutta työn löytyminen on ollut vaikeaa. En enää edes yritä. Pyörin asunnossa yksin joka päivä. Koulussa olin yksin ilman yhtään kaveria. En saa minkäänlaista kaverisuhdetta aikaiseksi. Yritin joskus mutta epäonnistuin. Olen siis päättänyt ruveta erakoksi. Ehkä silloin olen onnellinen kun ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olisi parempi muuttaa nii kauas korpeen ettei naapureista olisi mitään vaivaa. Ja olen erittäin ruma ihminen. Mahdoton löytää seurustelukumppania.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Ihmisten seura sisältää omat riskinsä, koska suuri osa - ja ehkä jopa 50% - sieluista on eri asteisesti negatiivisia. Eikä se aina helpolla selviä, että minkälaisen sielun kanssa on tekemisissä. Yllättävänkin monet valitsevat nykyään erakkoelämän ja rakentavat talon metsään keskelle ei-mitään. Ei huono ajatus välttämättä ollenkaan näinä lopun aikoina kun ihmisten itsekkäimmät puolet korostuvat.
- Anonyymi
minä asun maaseudulla mutta pystyisin assuun keskellä korpimetsää jos sinne rakennettaisi talo, jossa siellä vois olla kaivovesi, ja voisin mennä jopa niin pitkälle että voisin elää ilman sähköä, pyydystäisin ruokaa metsästä suurimmalta osin. Pystyisin asuun yksin helposti koska oon yksinäinen susi sielultani.
- Anonyymi
Minulle Saimaa on todella läheinen , retkeily on minun elämän muotoni.
Lukiosta kun lähdin inttiin ja opiskelemaan ei kavereita ole ollut.Yksin olen ollut ja viihtynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400