Perheenjäseneni on vainoharhainen skitsofreenikko. Hän pelkää, että lääkärit, poliisit ja vartijat yrittävät tappaa hänet. No kirjoittaa nettiin juttuja, kuinka nämä viranomaiset pitäisi tappaa.
Kuinka vakavasti ja tosissaan tämmöiset pitäisi ottaa? Milloin tällaisesta henkilöstä tulee yleisvaarallinen, josta pitää ilmoittaa poliisille?
Hänen vietiin pakkohoitoon, mutta ei tiedetä onko hän yhä siellä. Aiemmin päässyt liian pian pois eikä syö lääkkeitään.
Missä vaiheessa väkivaltahaaveet poliisi asia?
6
160
Vastaukset
- Anonyymi
Mikään laki ei kiellä haaveita, olivatpa ne millaisia tahansa.
- Anonyymi
Voi olla koko elämänsä tuollainen. Kai ne ammattilaiset osaavat arvioida, jos päästävät pakkohoidosta pois. Heillä on käsittääkseni joku vastuu päätöksistään.
Olisi hienoa kun nuo haaveet saisi käännettyä positiivisiksi. Kannustaisi poliiseja yms ja aina moikkailisi kaduilla jne.- Anonyymi
Ei ammattilaisetkaan aina arvioi oikein.
Itse kauan kauan sitten pääsin osastolta ulos täydessä psykoosissa, olin puhunutkin aivan sekavia, uhkaavia asioita.
Kuinka ollakaan, ei mennyt kuin vajaa kaksi vuorokautta, kun yksi henkilö oli päästä takiani hengestään.
Onneksi siltä ihmiseltä ei lähtenyt henki. Siis onni hänelle, mutta myös minulle.
Väkivaltahaaveista sen verran, olivat ne millaisia tahansa, ne pitäisi aina ottaa tosissaan.
Haaveilusta ja uhkailusta ei välttämättä ole pitkä matka tekoihin.
Poliisit eivät yleensä puutu, ennenkuin on jo jotain tapahtunut, eli psykiatrian puolen kuuluisi hoitaa sellaiset sekavat väkivallalla uhkaavat ihmiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ammattilaisetkaan aina arvioi oikein.
Itse kauan kauan sitten pääsin osastolta ulos täydessä psykoosissa, olin puhunutkin aivan sekavia, uhkaavia asioita.
Kuinka ollakaan, ei mennyt kuin vajaa kaksi vuorokautta, kun yksi henkilö oli päästä takiani hengestään.
Onneksi siltä ihmiseltä ei lähtenyt henki. Siis onni hänelle, mutta myös minulle.
Väkivaltahaaveista sen verran, olivat ne millaisia tahansa, ne pitäisi aina ottaa tosissaan.
Haaveilusta ja uhkailusta ei välttämättä ole pitkä matka tekoihin.
Poliisit eivät yleensä puutu, ennenkuin on jo jotain tapahtunut, eli psykiatrian puolen kuuluisi hoitaa sellaiset sekavat väkivallalla uhkaavat ihmiset.Mutta suurimmaksi osaksi he tietävät Pitääkö aina ruveta sössöttää tuota ei ne aina tiedä.
Suurimmaksi osaksi tietävät
- Anonyymi
Lue uutisia meidän uutiset otettu selvinpäin Onhan Ihan varmasti on
- Anonyymi
Sori mutta en nyt ymmartanyt. Siis kenella oli vakivaltaisia haaveita? Eiko ole aivan normaalia ajaa netissa omaa poliittista linjaansa, niinhan maahanmuuttokriitikot ja anarkistit tekevat? Haluatko sina ottaa sananvapauden pois joltain?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2307666
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455130- 594792
- 753458
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗311934- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371629
- 1501403