Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kortsulla vai ilman

Oltiin nuoria seurustelu kumppaneita kun oltiin ensikertaa kolmenkimpassa mukana.
Päädyimme mieheni kaveriin kolmanneksi.
Miehet sopi keskenään tapaamisen ja minun panemisen kimpassa.
Vieras tutustui alastomaan vartalooni esileikkiä.
Oli kiihoittavaa katsoa ensin rintojani tutkimista jonka jälkeen vieraan pää näkyi kun vieraamme nuoli pilluani.
Annoimme vieraalle kondomin jonka hän puki ja tuli minuun meinasin panikoida kun todellisuus iski vastaan vasta tässä vaiheessa.
Mieheni rauhoitteli minua ja kaikki alkoi sujua kunnes vieras otti kortsun pois ja jatkoi paljaalla loppuun asti ja spermat pilluun.
Meillä oli ehkäisynä ehkäisyvaahtoa jota ei silloin ollut.
En ollut otollisessa hedelmöitys ajankohdassa joten en tullut raskaaksi sen viikonlopun aikana.
Seuraavalla viikolla tilasin kierukan laiton vastaisuuden varalle.
Meillä kortsu ei ole ollut käytössä kuin sen muutaman työnnön ajan.
Meillä on kaikki vieraat miehet olleet joko puolituttuja tai hyviä kavereita eikä olla käytetty kortsuja jos vieras mies ei ole halunnut.
Onko muut liikkeellä kortsun kanssa vai ilman?
61731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sekä että. Jos vieras käyttää kumia niin itse ei sitä laita. Yleensä mieheni laittaa sen vieraalle. Siinä on samalla sellainen hyväksymisen meininki.

Äänestä

Ilman kortsua tuo meilläkin meni vieraan kanssa ja mieheni hyväksyi. Sanoi melkein lauenneensa pelkästä katsomisesta.

Äänestä

Ilman kortsua meilläkin vieras vaimoa pani. Vieraan poistuttua vaimo sanoi: "Hei tu nyt saat ilman kumia".

Äänestä

Ehdottomasti ilman.

Äänestä

Kortsulla ei ole vaimon vittuun mitään asiaa.

Äänestä

Ihmeellisen paljon tuntuu näitä kimppailijoita olevan..
Kai se johtuu siitä että ei enää oma muija kiihota yksinään vaan tarvitaan näitä perverssioita että sai kullin pystyyn ..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oltiin nuoria seurustelu kumppaneita kun oltiin ensikertaa kolmenkimpassa mukana.
Päädyimme mieheni kaveriin kolmanneksi.
Miehet sopi keskenään tapaamisen ja minun panemisen kimpassa.
Vieras tutustui alastomaan vartalooni esileikkiä.
Oli kiihoittavaa katsoa ensin rintojani tutkimista jonka jälkeen vieraan pää näkyi kun vieraamme nuoli pilluani.
Annoimme vieraalle kondomin jonka hän puki ja tuli minuun meinasin panikoida kun todellisuus iski vastaan vasta tässä vaiheessa.
Mieheni rauhoitteli minua ja kaikki alkoi sujua kunnes vieras otti kortsun pois ja jatkoi paljaalla loppuun asti ja spermat pilluun.
Meillä oli ehkäisynä ehkäisyvaahtoa jota ei silloin ollut.
En ollut otollisessa hedelmöitys ajankohdassa joten en tullut raskaaksi sen viikonlopun aikana.
Seuraavalla viikolla tilasin kierukan laiton vastaisuuden varalle.
Meillä kortsu ei ole ollut käytössä kuin sen muutaman työnnön ajan.
Meillä on kaikki vieraat miehet olleet joko puolituttuja tai hyviä kavereita eikä olla käytetty kortsuja jos vieras mies ei ole halunnut.
Onko muut liikkeellä kortsun kanssa vai ilman?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu