Kokkola rattijuoppojen luvattu kunta

Viikonloppu sujui poliisin näkökulmasta kuten aikaisemmat viikonloput tänä keväänä. Pahoinpitelyt ja rattijuopot työllistivät poliisia. Yhteensä 29 rattijuoppoa otettiin kiinni ja näistä 13 oli törkeitä rattijuopumuksia. Tapauksia oli koko poliisilaitoksen alueella, mutta eniten oli Kokkolassa, jossa epäillään peräti seitsemää henkilöä rattijuopumuksesta

Mitähän aluevaltuutetut tälle keksisivät??? Ei puhuta huumeista mittään, vaikka valtuutetut tällaista sisäpiiritietoa vaaliinnoissaan levittivät?
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juoppoja kaupunki täynnä .

Äänestä

Harmittaako että jäivät kiinni?

Äänestä

Mitähän saavat palkinnoksi? Taputuksen olkapäälle?? Pitää vähän ymmärtää, kun on hankalaa. Jos töissä vähän päästetään helpommalla kaikesta niin ehkä se siitä taas sitten seuraavaan retkahdukseen.

Äänestä

Mitään rattijuopumuksia ei ilmennyt koulujen päätymisen viikonloppuna Kokkolassa ja muutenkin järjestys säilyi kertakaikkiaan hyvänä,pahoinpitely tapaus selvisi myöhemmin normaaliksi jutteluksi ja nuoriso käyttäytyi loistavasti ja kiltisti ja oli selvinpäin pisteet heille ja onnea kesään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viikonloppu sujui poliisin näkökulmasta kuten aikaisemmat viikonloput tänä keväänä. Pahoinpitelyt ja rattijuopot työllistivät poliisia. Yhteensä 29 rattijuoppoa otettiin kiinni ja näistä 13 oli törkeitä rattijuopumuksia. Tapauksia oli koko poliisilaitoksen alueella, mutta eniten oli Kokkolassa, jossa epäillään peräti seitsemää henkilöä rattijuopumuksesta

Mitähän aluevaltuutetut tälle keksisivät??? Ei puhuta huumeista mittään, vaikka valtuutetut tällaista sisäpiiritietoa vaaliinnoissaan levittivät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu