Jotain narsismista

Narsismi ei ole aina suoraa, näkyvää, väkivaltaista. Olen pitkässä liitossa miehen kanssa, jonka narsistisen puolen tajusin vasta, kun olin lopettanut yrityksen, myynyt uutena ostamani auton, luopunut ystävistäni ja menettänyt luottotietoni ja itsetuntoni. Ennen tätä suhdetta kaikki elämäni osa-alueet olivat kunnossa. Sairastuin myös migreeniin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Puhun nyt narsismista, joka on älykästä manipulointia. Narsismista, joka syö hiljaa uhriaan. Siinä kumppani saadaan tuntemaan arvottomuutta, heikkoutta, epäonnistumista. Siinä uhri saadaan syyllistämään itse itseään, anelemasn hyväksyntää. Siinä uhri saadaan kauas omasta persoonastaan, eristyksiin ongelman kanssa, jota ei osaa nimetä. Yhtäkkiä sun minäkuva on vääristynyt, sun elämä on narsistin antaman siiman varassa. Hän päättää paljonko annetaan ja koska. Välinpitämättömiä jaksoja seuraa rakkaudenosoitukset, mutta jos tällöin reagoit biihin lempeydellä, on edessä välinpitämättömyys. Jos et reagoi, on odotettavissa kipujen ja pahanolon kuuntelua. Myönnän, en ole osannut lähteä suhteesta, jossa et ole mitään. Suhteesta, jossa ei puhuta koskaan minusta tai minun tekemisistä, niitä ei yksinkertaisesti ole. Mutta, myönnän myös sen, että minulla on ollut sivusuhteita ikään kuin pelastusrenkaina. Olen hakenut niistä ensisijaisesti ystävyyttä ja hetkellistä turvaa ja kantanut nyös oman syntitaakkani. Ilman niitä olisin jo tappanut itseni. Tämä narsistini on alallaan laajasti tunnettu, tottunut taitojensa vuoksi ihailuun. Sen sijaan, että voisin seisoa hänen rinnallaan aitona ja kunnioittaen, on jokaisen ko. tilanteen taustalla käsi joka puristaa omaani, minun paniikin tunne ja sanaton viesti m
0267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Narsismi ei ole aina suoraa, näkyvää, väkivaltaista. Olen pitkässä liitossa miehen kanssa, jonka narsistisen puolen tajusin vasta, kun olin lopettanut yrityksen, myynyt uutena ostamani auton, luopunut ystävistäni ja menettänyt luottotietoni ja itsetuntoni. Ennen tätä suhdetta kaikki elämäni osa-alueet olivat kunnossa. Sairastuin myös migreeniin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Puhun nyt narsismista, joka on älykästä manipulointia. Narsismista, joka syö hiljaa uhriaan. Siinä kumppani saadaan tuntemaan arvottomuutta, heikkoutta, epäonnistumista. Siinä uhri saadaan syyllistämään itse itseään, anelemasn hyväksyntää. Siinä uhri saadaan kauas omasta persoonastaan, eristyksiin ongelman kanssa, jota ei osaa nimetä. Yhtäkkiä sun minäkuva on vääristynyt, sun elämä on narsistin antaman siiman varassa. Hän päättää paljonko annetaan ja koska. Välinpitämättömiä jaksoja seuraa rakkaudenosoitukset, mutta jos tällöin reagoit biihin lempeydellä, on edessä välinpitämättömyys. Jos et reagoi, on odotettavissa kipujen ja pahanolon kuuntelua. Myönnän, en ole osannut lähteä suhteesta, jossa et ole mitään. Suhteesta, jossa ei puhuta koskaan minusta tai minun tekemisistä, niitä ei yksinkertaisesti ole. Mutta, myönnän myös sen, että minulla on ollut sivusuhteita ikään kuin pelastusrenkaina. Olen hakenut niistä ensisijaisesti ystävyyttä ja hetkellistä turvaa ja kantanut nyös oman syntitaakkani. Ilman niitä olisin jo tappanut itseni. Tämä narsistini on alallaan laajasti tunnettu, tottunut taitojensa vuoksi ihailuun. Sen sijaan, että voisin seisoa hänen rinnallaan aitona ja kunnioittaen, on jokaisen ko. tilanteen taustalla käsi joka puristaa omaani, minun paniikin tunne ja sanaton viesti m

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu